tiistai 9. helmikuuta 2016

Kaikkea kivaa ja ihanaa taas

Moikka karvakorvat! 


Viime viikonloppu oli yhtä hulabaloota ja lauantain vietinkin tanvokisoissa Korsossa. Vähän oli turhaa epäonnea matkassa, kun pääroolimme esittäjä loukkaantui aamuharkan lämpässä. Vaikka kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, oli mulla ihan kiva kisapäivä. Jotenkin tuolla oppii ymmärtämään paremmin sitä pelkän harrastamisen ja kilpailun riemua ilman niitä suurempia kisapaineita: Kivaa voi olla, vaikka jotain odottamatonta tapahtuisikin tai sijoitus olisikin puolenvälin toisella puolella. 

Sunnuntaina kilpailutunnelmat jatkuivat toisessa lajissa, kun suuntasimme nokkamme kohti Karjaan Kisakeskusta ja vikellyksen pukkikilpailuja. Meitsi ei itse siellä kilpaillut, mutta koutsin roolissa lähdin sinne tyttöjä kannustamaan ja tsemppaamaan (=maskeeraamaan...). Päivä oli pitkä ja laajalti täynnä odottelua, mutta tytöt pystyivät kyllä pitämään fokuksen oleellisessa tehden hienoja suorituksia! Olen erittäin iloinen ja onnellinen kaikkien puolesta. Kaikista eniten hymyä mulle toki tuottaa tuo joukkueen kyyrin katselu - se kun on niin ihanan energinen ja positiivinen! 
Koulussa olen tällä viikolla vieraillut kahtena päivänä, tehden mitä milloinkin. Olen hakenut tenttilappuja, tehnyt ekstrakuunteluita tai kehitellyt ideoita abilakanoihin. Hain myös maanantaina prelini takaisin ja tänään sain parista muusta tekstistä vähän palautetta opettajalta, joka ei ole opettanut minua oikestaan lainkaan. (Kerroin varmaan joskus aikaisemmin siitä, kuinka halusin saada mahdollisimman kattavan vastauksen siitä, mitä tulisi kirjoituksia varten vielä päntätä..) Sain ko. opettajalta erittäin paljon hyvää palautetta, mikä tietysti lämmittää tällaisen kirjoitushirmun sydäntä. Erityisen positiivista kommenttia tuli omaperäisestä kirjoitustyylistä ja kypsästä ajattelusta. Jes, hyvä minä! Sain toki paljon kommenttia myös kehitettävistä asioista: esimerkiksi puutteellisesta käsitteiden hallinnasta. Tätä olen tässä sitten tämän iltaman yrittänyt korjailla pänttäämällä anaforioita, presuppositioita, metonymioita ja sen sellaisia. Kirjallisuuden käsitteitä pitäisi vielä katsella... Mutta siis, pointtinahan oli se, että tekstitaidon kokeemme on jo perjantaina! Siis kolmen päivän päästä. 

Mä vaan ihan hirveästi toivon osaavani kaiken mahdollisen. Mä vaan kamalasti toivon osaavani kirjoittaa asiallisesti, loogisesti, erottuvasti ja ällän arvoisesti. Toivottakaa onnea ja osaamista matkaan!

Ja näin loppuun laittelen vielä kuvan tuosta meikäläisen iltatreenistä penkkarinaamaa varten. Sain viime viikolla vihdoin mun kettupukuni Light In The Boxilta, ja voi että kun se on suloinen! Penkkareihinkin on enää vähän yli viikko. Voitteko uskoa?

Mites muiden opiskelijoiden elämä sujuu? Entä valmistautuminen penkkareihin tai wanhoihin?

2 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Hehee ihana puku :')

Tällä opiskelijalla menee aika mainiosti just nyt, mutta sen takia etten opiskele juurikaan. Hups. On nimittäin koulussa opiskelijavaihto ja pari kivaa saksalaista majottumassa kotona, niin ei oo oikeen aikaa ajatella koulujuttuja kun on koko ajan kivempaa tekemistä. Ehkä torstaina sitten kun ne on lähtenyt pois? Mutta joo, wanhatkin on tosiaan ens viikolla jo (!!), hulluu miten aika menee niin nopeesti! Kohtahan tässä pitäis rupee jo lukee ylppäreihin...

Tällasta mulle kuuluu, ajattelin vaan tänne vähän rustailla, kun ei olla nähty hetkeen. Millon sulla on ylppärit ohi ja nähdäänkö jossain vaiheessa ja vaihdetaan kuulumisia? Ja hei, hurjasti onnea perjantain tekstitaitoon, kyllä se menee hyvin!

Hetaito kirjoitti...

Ihanaihana Eve!! Ens viikon jälkeen on kuukauden tauko ennen seuraavia kirjotteluja, joten siinä välissä jos ehtis? Mut hei ihanaa et otit esille, viime näkemäst on liian kauan jo. Nii se aika menee!! Sairasta :DD

Onnea ja iloo myös vanhoihin ♡