perjantai 30. elokuuta 2013

Lukiomietteitä, flunssaa ja englannin sössötystä


Jayyyyyyyy,

moi.

Viimeviikolla käytiin Sinikan kanssa ottamassa muutamat photot auringonlaskussa, mistä tämäkin postaus sai kuvansa. Mitäs mulle muuten? Flunssaista oloa ja semmosia. Treenit kuitenkin aloitettu kunnon tarmolla, maanantaina menen suunnittelemaan henkilökohtaisen saliohjelman vikellyksen tueksi, mistä olen innoissani! 


Treenien ohella olen tietysti skobaillut kouluun ja tutustunut koulumme vaihtareihin. Kaikki vaihtarit ovat todella mukavia ja on todella sääli, miten lähes kukaan muu ei uskalla tutustua näihin ihaniin ihmisiin. Olen jutellut mm. italialaisen, meksikolaisen, saksalaisten, slovakialaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen kanssa. Ei olisi mukavaa olla vaihtari Suomessa, Ei todellakaan.

.. Vaihdosta puheenollen.. Olen mukana neljän päivän kouluvaihto-ohjelmassa, missä toimin host-siskona saksalaiselle nuorelle nyt syksyllä ja pääsen sitten keväällä Saksaan! This is so awesome. Olen niin innoissani, koska tiedän, ettei pidempi vaihto voisi onnistua treenieni takia... Siitä puheenollen, tietääkö kukaan mitään Saksasta? :___D heh.

Aiemmin  oli pyydetty mietteitä lukiosta ja ajattelin tunkea ne nyt tähän samaan rykäisyyn;

Lukio. Tämä sana, millä peloitellaan nuoria kokoajan. Mikä on totuus siitä? Se on kaikkien itse määriteltävä, koska se on varmasti persoonakohtaista.

Luokkamme oli ensiksi aika shokki, koska kaikilla oli se tietty pari, jonka vieressä he istuivat. Paitsi minulla. Nyt olen kuitenkin alkanut hiukan jo päästä shokin yli ja saanut tutustuttua eri ihmisiin. Tämänpäiväinen ryhmäytymispäivä taisi lähentää meitä kaikkia ryhmänä. :)

Yleisesti verrattuna oppitunnit ovat kiinnostavampia kuin peruskoulussa ja pidän siitä, että ne ovat 75-minuuttisia, minkä johdosta eri aineita on vähemmän. Läksyjen lukeminen kuulosti aluksi helpolta, mutta ei sitä tule aina muistettua tehdä.. Mikä ei ole kamalan hyvä asia. Kahdet pistarit ja kahdet sanakokeet on jo koettu, mistä tosiaan huomaa, että taso on nyt noussut. 

Tunneilla tulee kamalasti aina asiaa, mikä pitää aivot hereillä. Toisaalta joskus ei oikein tiedä, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä: Kuunnella, kirjoittaa vai molempia. Musiikin ja biologian tunnit ovat ensimmäisessä jaksossa olleet lemppareitani..Matematiikassa on vielä perusjuttuja, minkä vuoksi se ei ole kamalan vaikeaa, vielä. Fysiikasta olen aika ajoin jo ihan ulapalla.. Hyvältä siis näyttää sen suhteen.



Taso on oikeasti nyt korkeammalla, eikä lukiosta pääse läpi hiippaillen. Eniten kuitenkin hirvittää tulevaisuudessa siintävä oman lukkarin kokoaminen. Ja se pitkä matematiikka vitosjaksosta eteenpäin. 

Nämä oli tällaiset lukion aloittaneen ensisanaset.. Millaisia kokemuksia teillä on lukiosta? 


..TAI SAKSASTA?

lauantai 24. elokuuta 2013

Ei mul oo aikaa olla itsestäni huolissaan

Ja yht'äkkiä se kaikki patoutunut ahdistus oli poissa.


Kukaan ei voi koskaan päästä toisen ihmisen mieleen, mutta aina kaikkea voi yrittää ymmärtää. Me kaikki kaipaamme tukea ja sellaisia ihmisiä, joille voimme puhua. Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin vapautuneelta. Ihanaa, tästä alkaa vihdoin taas uusi alku.
Uusi alku monessa suhteessa. Polvi on paranemaan päin, Karjaan kisat tosin koen vain kuvaajan roolissa. Ensi viikolla kuitenkin aloitan jo normaalin arjen. 110% treenaaminen alkaa ja kaikenmoinen lusmuaminen loppuu, vaikka polvessa tuntuisikin vielä hieman painetta.

Opiskelu, treenit ja kaverit. Kaikki voidaan hoitaa täydellä tarmolla, ollaanhan ne ennenkin hoidettu. En tiedä, mutta oon päättänyt yrittää ottaa höllemmin, stressaaminen ei näytä auttavan ketään.

Olen viimepäivinä saanut tehtyä treenikalenterin sekä itselleni, että valmennettavilleni. Eilen sain vihdoin postia Smartphotolta: 241 valokuvaani tulivat, ne ovat ihania! Olen jo vuoden päivät miettinyt noiden tilaamista, mutta en ole saanut missään vaiheessa aikaiseksi tehdä sitä.. Mutta todella suosittelen sitä.

Syyskuu on vikellyksen osalta kiireinen kuukausi..

7.-8.9 Sirkusmarkkinat Keravalla 
14.-15.9 Hepat Stadikalla (näytökset molempina päivinä)
21.-22.9 Vikellyksen maajoukkuevalmennus
27.-29.9 PM-kisat Tanskassa

.. Huhhuh tapahtumia ja tekemistä piisaa! Markkinoille ja Stadikalle meitä saa tulla seuraamaan jos yhtään kiinnostaa! Sirkusmarkkinoilla meillä on pieni kojunen siellä Subway/Lindex/S-market-päädyssä, jossa saa tulla kokeilemaan vikellystä pukilla! Myymme siellä myös upeita koristeltuja hevosenkenkiä, sekä pientä purtavaa & kahvia. Tarkoitus olisi suunnitella myös pieniä Show-tyyppisiä esityksiä katsojien iloksi. :'')

Lisäksi olemme suunnitelleet tekevämme ensi vuodeksi Vikellyskalentereita, joita kaikki kiinnostuneet voisivat 'tilailla' myös sähköpostini kautta.. Siitä kuitenkin lisäinfoa myöhemmin!
Loppuun vielä niitä luvattuja kuvia sieltä Itävallan reissulta..

lauantai 17. elokuuta 2013

Miks toi saa aina kaiken hetinyt?

Taas olisi vuorossa pienen ihmisen suuria sanoja, eli mielipidetekstiä. Nyt aiheekseni päätyi kateus ja motivaatio vaikeisiin asioihin. Miten nämä sitten liittyvät lainkaan toisiinsa? Sitä vähän olisi tarkoitus pohtia.

Onko kukaan koskaan miettinyt, mistä kateus johtuu? Välillä se on sitä, että joku toinen saa tai saavuttaa jotain helpommin tai nopeammin kuin sinä. Olenko oikeassa? Jotkut asiat ovat luonnostaan helpompia kuin toiset.

Tätä nykyä maailma vaatii nuoriltakin paljon. Media asettaa valtavasti ulkonäköpaineita ja toisten geenit soveltuvat siihen muottiin, toisten ei. Mietitkö usein, että hitto kun et ole saanut ystäväsi pituusgeenejä. Hitto, etkä vain saa yhtä upeaa kroppaa, vaikka kuinka urheilisit ja söisit paljon terveellisemmin, kuin siskosi. Tuntuuko, että joku tuttusi saa kaiken ilmaiseksi? Vaikka itse raadat niska limassa, eikä tuloksia näy missään. Tämä on yksi elämän ikävä fakta; omat geenimme vaikuttavat meihin ja se tekee meistä kaikista erilaisia, halusimme sitä tai emme.


No, oletteko koskaan miettineet sitä, että miten iloiseksi tulette, kun tavoittelette jotain pitkään ja hartaasti ja vihdoin saavutatte sen. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että tätä en ole vieläkään kunnolla sisäistänyt. Joskus tulee niitä hetkiä, kun ei vain jaksaisi yrittää. Toisaalta olen jo onnistunut hieman parantamaan ajattelukykyäni siinä, että kaikessa ei heti voi onnistua, mutta treenin avulla tavoite on mahdollista saada lähemmäksi. Palkinto ei aina ole se tavoite tai maali, se on matka. Tekstini ei perustu yksinomaan ulkonäköön, sitä voi soveltaa myös muissa yhteyksissä, kuten opiskelussa, oppimisessa tai taiteellisissa kyvyissä. Kaikessa ei voi, eikä tarvitse olla hyvä. Parasta on se, kun on tehnyt jotain tavoitteensa eteen. Se tunne, kun saatte kehun ja voitte ajatella, että hei, minä itse saavutin jotain.



Itse en ollenkaan pidä kehoni rakenteesta, koska olen sellainen tasapaksu kalapuikko. Vaikka kuinka syön, en vain saa lantiota, kaikki kertyy siihen keskiosaan. No, ehkä tämäkin pitää vain hiljaisesti hyväksyä. Toisaalta, onhan tässä vielä aikaa, jolloin kroppani muuttuu. Toivottavasti.

Kaikilla meillä on myös asioita, joissa meitä on 'onnistanut'. Itselläni on esimerkiksi hyvä iho. Toisilla on hyvä muisti, toiset ovat musikaalisesti lahjakkaita.. Kaikista maailman ihmisistä voi löytää asioita, jossa he ovat hyviä harjoittelematta.. Mutta kaikki voivat myös kehittyä harjoittelemalla. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta kehitystä se vähäkin on!


Kateus johtuu siitä, että joku toinen tuntuu saavan kaiken hetinyt. Miksi olla kateellinen, koska hänestä voi tuntua epäreilulta, että itse olet paljon motivoituneempi yrittämään. Jos saa kaiken heti, ei opi kärsivällisesti aina nousemaan vastoinkäymisten jälkeen ylös. Elämän matka on möykkyinen tie ja pieniä osumia pitää oppia ottamaan. Hakekaa motivaatio niistä ihmisistä, joilla on geenietu: Tavoitteena voittaa kyseinen henkilö omassa lajissaan pienen treenin jälkeen.

Voin ta'ata, että mitä enemmän jaksatte puurtaa vaikeiden asioiden parissa, sitä paremmilta ne tuntuvat. Kaikkeen tottuu, niin keho kuin mielikin. Älkää luovuttako, pitäkää lippu korkealla! 

maanantai 12. elokuuta 2013

Ja kauneutta nähdä voi missä vain tahtoo


..Joten yritän pitää mieleni positiivisena. Kerroinkin tuossa edellisessä postauksessa jo polveni pienestä runnomisesta.. No kyllähän se sitten tuossa perjantai-aamuna oli päättänyt turvota aivan jäätävän kokoiseksi, joten Kouvolan sijasta suunnistinkin sairaalaan. Käveleminen on hankalaa, koska polveni koukistaminen sattuu aivan kamalasti ja seisomaan noustessani polveeni tulee kamala paine.

Peijaksessa minulta poistettiin tikit ja haava avattiin. Minulta otettiin myös verikokeita ja haavaa punktioitiin kahteen kertaan. (Punktiointi=Imetään pitkän neulan avulla ylimääräistä nestettä pois) Tämän lisäksi polveni kuvattiin röntgenissä ja ultrattiin. Tulehdus on luultavasti vain pinnallisesti haavassa, muut tulokset näyttivät aikalailla negatiivista. Nestettä polvessani kuitenkin vielä on. Lisäksi sain 10 päivän antibioottikuurin ja liikuntakiellon. Viimesimmät päivät oon siis vaan laahustellut kotona.


Yääh. Mitäs muuta? Olen nyt virallisesti valmentaja ja eilen olikin ensimmäiset oikeat vikellystreenimme epävirallisen joukkueemme kanssa! Osan silmistä paistaa ihana oppimisen halu ja täysi motivaatio! Olisi kyllä niin unelma päästä kevään lopussa Lahteen kisoihin näiden kanssa.. Kaukainen haave, mutta toiveikkaana pysytään!

Ja tottakai nythän ollaan taas päästy tuosta kamalasta lomasta eroon. Nyt sitä pitäisi taas yrittää sopeutua lukioon ja lukion tapoihin. Hirvittää vaan pikkasen, kuin niin moni on kysellyt, että aionko treenien ohella suorittaa lukion neljässä vuodessa. Hetkinen, itse olin kyllä ajatellut kolmea vuotta.. Saapi nähdä, että miten käy. o:

ps. Huomatkaas tuo toivottu esittelyteksti tuolla ylätunnisteissa! :)

torstai 8. elokuuta 2013

EM-kisat Itävallassa ja polvivammainen otus

Hallo!

Kisapäivittelyä viimeisimmästä koitoksestamme; Euroopanmestaruuskilpailuista Itävallasta. Tosi monelle Em-kilpailut ovat kovat työn takana ja tavoitteet ovat korkealla. Kyllähän minäkin duunia olen tehnyt, mutten oikeastaan omannut minkäänlaisia paineita tuloksista.. Halusin vain päästä tekemään perikset ja vapaaohjelmani siististi läpi. 


Pitkä kisamatkamme alkoi tiistaina, kun lähdimme aamulennolla kohti Wieniä. Matkassa mukana olivat itseni lisäksi äitini, toinen vikeltäjä (Meri) ja hänen valmentajansa. Respect Merille, joka suostui lähtemään mukaan, vaikka olikin tänä vuonna päässyt kilpailemaan vain kerran kiukkuilevan olkapään takia.


Wien oli todella kaunis kaupunki, eikä hotellissamme tai kisapaikassakaan ollut valittamista. Asustelin yöt Merin kanssa ja päiväthän me vietimme suureksi yllätykseksi tallilla. 


Olimme sopineet menevämme yhdellä itävaltalaisella pienellä hevosella, joka ensitapaamisestamme lähtien hieman pelotti minua ponimaisten jalkojensa vuoksi. Olen tottunut vikeltämään oikean kokoisilla hevosilla, eikä tämän taskukokoisen pakkauksen laukka ollut lainkaan mukavuusalueellani. Treeneissä edes perikset eivät tuntuneet onnistuvan, eikä tämä ollut mitään säälinkeräystä.. Se oli oikeasti vaikeaa.




Perikset nyt möngittiin kuitenkin läpi, eikä pisteet arvatenkaan olleet päätähuimaavia. Taisin saada 5.7 ja hevosenkin pisteet taisivat jäädä ainakin toisella tuomarilla alle kutosen. Harmittihan se hieman, ettei sieltä edes ditä kuutosta tullut, mutta en kuitenkaan voinut vaikuttaa mitenkään lainahevoseni laukkaan. Vaikealla hevosella pitäisi vain yksinkertaisesti vikeltää paremmin. Peristen jälkeen olin 29./39.




Seuraavana päivänä oli aamulla vuorossa treenausta ja päivällä oli kürien vuoro. Treenit olivat aivan kamalat. En koskaan itke treeneissä. Tuolloin itkin. Mikään ei onnistunut ja mieleni oli aivan rikki.. En osannut suhtautua uuteen tilanteeseen. Mitä tehdä, jos hevonen on oikeasti noin erilainen, kuin se, mihin olin tottunut? Olen mennyt useilla eri hevosilla, mutta tämä oli aivan eri maata. Päätin jättää yhden liikkeen tekemättä ja yrittää selvitellä ajatussolmujani.

Kun oli taas vuoromme juosta sisään, yritin vain hymyillä ja hengittää. Ei stressiä.. Kunhan vain teet ohjelmasi, niin miten olet sen aina kisoissa tehnyt. Kokonaisvaltaisesti ajatellen ja treeneihin verraten suoritukseni meni hyvin. Ei mikään paras suoritukseni, mutta ihan okei ja siihen oli tyytyminen. Pisteitä kyyristäni sain 6.1, jolloin kokonaispistemääräni oli 5.9. Loppujenlopuksi sijani pysyi ennallaan.


Suoritusten jälkeen oli aikaa vain katsella kisoja ja rentoutua. Perjantaina pidimme kaupunkipäivän, jonka aikana tuhlailtiin rahaa kaupoissa, syötiin kummallista ruokaa ja kävimme ihanalla rannalla. Tämän päivän jälkeen palailimme kisatunnelmiin jännittämään muiden suorituksia. 


Pakko kyllä vielä sanoa, että jotkut vapaaohjelmat olivat niin upeita, etten löydä edes sanoja sille. Wau. Voi kun itsekin pääsisi joskus tuohon pisteeseen.. Respect yksinvikellyksen sennuluokan voittajalle, joka oli yli 30-vuotias kahden lapsen äiti. Tanskasta. Tanskassa vikellys on yhtälailla todella pienen piirin harrastus, joten suorittaminen tuolla tasolla on harvinaista. 

Seura kelpasi kyllä, mutta oli kyllä aika kamala reissu! :D Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. 




Ja tosiaan.. Shit happens. 

Kävin nimittäin reissun jälkeen vähän tutustumassa Ähtärin terveyskeskukseen ja sain kolme tikkiä polveeni kaaduttuani. En saa vieläkään kunnolla taivutettua polveani, joten jännäksi menee nämä treenaukset ennen Karjaan kisoja, jotka on tämän kuun viimeisenä viikonloppuna. Huihui.. käveleminenkin sattuu. ):

Pahoittelen kisakuvien puutetta, saatte niitä jälkeenpäin.


Pitäkääs mun tolle polvelle peukkui ja toivottakaa paranemisii, tämä tyttö lähtee nauttimaan viimeisistä lomahetkistään.. TSAU!