maanantai 29. joulukuuta 2014

Tilkkutäkkiä vuodelta 2014


''tosiaan sain tänään mun persoonallisen kalenterini ja päivittelin sinne mun tulevaisuuden menoja... Huhhuh. Aikamoista juoksua tää kevät tulee olemaan.'' Ja niinhän se tulikin. koko vuosi.
Olen pohtinut monia asioita vuonna 2014. Tässä muutamia otteita menneistä teksteistäni kuluneen vuoden varrelta:
''Aukion reunalla, tyttö lohkaisee palasen tästä hetkestä ja kääntää uuden sivun kirjastaan. Aurinko saa hiukset kimaltamaan ja hetki maistuu makealta.''

''--Sydän symboloi usein rakkautta, mutta myös elämää. Entä jos sydäntä - tuota yksilöllistä ja niin herkkää symbolia - haavoitetaan ja rakkaus loppuu, onko se edes enää elämää? Rakkaus on kaunis asia, mutta joskus se kestää vain sen pienen hetken, jonka aikana se luo muistoja tietynlaisesta arjesta - arjesta, missä puut seisoivat kauniissa rivissä ja asiat ovat järjestyksessä. Kaipuu arjen yksityiskohtiin voi saada tajuamaan pienten asioiden ja järjestyksen suuren merkityksen elämässä. Kun omalta elämältä putoaa pohja, voi uusien rutiinien rakentaminen tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta--''



''Voit katsoa kuvaa ja kokeilla sen pintaa. Voit melkein tuntea sen. Sisin on kuitenkin niin syvällä, ettei sinne pääse kuin korkeintaan halkeaman kautta.''
''Olen myös aina halunnut olla hyvänä esikuvana muille. Ajan harppoessa sitä tajuaa, kuinka vähemmän treenanneet oikeasti katsovat ylöspäin niitä enemmän treenanneita. Yritän parhaani mukaan itsekin tarpoa tuulta päin ja näyttää oikeaa suuntaa heille, jotka minua katsovat ylöspäin. Olen todella otettu kaikista kehuista, joita ihmiset minulle ikinä sanovat. Se on aivan älyttömän tärkeä palkinto niistä vaikeammista hetkistä. Välillä elämä on fyysisesti tai henkisesti todella rankkaa. Noina hetkinä haluan muistuttaa itseäni ja muita siitä kuka olen ja millaiseksi haluan tulla... Mistä haluan minut muistettavan.''

''On olemassa monia persoonia ja luonteenpiirteitä joita itse ihailen. Arvostan periksiantamattomuuta, rohkeutta ja erilaisuutta. Mutta miksi ihailen juuri niitä ihmisiä tai niitä piirteitä? Annan arvoa asioille, joista voin ottaa oppia, jotta voin joskus hyödyntää oppimaani ja olla kuten omat idolini.''
''Se on jännä, miten ajan kuluessa ihminen turtuu asioihin ja keksii mitä typerämpiä luonteenpiirteitä itselleen. Kuten se, ettei osaa vain olla - tekemättä mitään.Tuntuu, että maailmassa jossa elämme, jokaisella on kokoajan kiire. Pakko olla siellä, täällä ja tuolla, pakko suorittaa kokoajan. Oma elämäni on oikeastaan aina ollut yhtä suorittamista. Se on kivaa tiettyyn pisteeseen asti, johon nyt on kuitenkin törmätty.''

''Mikä on kolmas arvo, jonka nostaisin esille? Rohkeus uusia asioita kohtaan. Tämä on asia, jota haluan itsekin toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Haluan olla avoin uusia asioita kohtaan ja olla oikeana esimerkkinä heittäytymisestä. Helpoin esimerkki on varmasti esimerkiksi uuteen ihmiseen tutustuminen tai uuden harrastuksen aloittaminen. Vaikeaa aloittaa, vaikeaa lopettaa.  Avoimmuus on tuonut elämääni niin paljon ihmissuhteita ja hyviä asioita, että todellakin kannustan kaikkia voittamaan pelkonsa. Sen jälkeen ei kyllä kaduta.''
''Miettikääs, että sun synnyinvuotesi ja -kuukautesi voi määrittää suuren osan sun tulevaisuudestasi. Aika pelottavaa. On se hassua, kuinka pienenpienikin kallistus eri suuntaan voi aiheuttaa kaatumisen toisaalla; niinhän se tasapaino horjuu.''

''Monet sanovat, että uskaltakaa olla itseänne, mutta sitä ennen teidän on löydettävä itsenne ja omat arvonne. Minkälaisia arvoja puollat? Mikä on sinulle tärkeää? Tiedän, ettei yhdellä blogikirjoituksella vuoria siirretä, mutta jos edes yksi kivi vierähtäisi suuntaan tai toiseen. ''

''Olen kuitenkin oppinut, että liiallinen itsensä muokkaaminen toisten mieliksi voi kostautua. 
Kannattaa aina pohtia, minkälaisen kuvan haluaisi itsestään antaa.''

''Vaikka ottaisit askeleen silmät kiinni, ei se tarkoita että astuisit harhaan.''


 ''Jos lähtee seuraamaan vahingossa väärää polkua, voi aina miettiä että miksi ylipäätäänsä on koskaan yrittänyt mitään. Eihän kukaan voi olettaa että kaikki onnistuisi kerralla. Joskus sitä tapahtuu, mutta parempi fiilishän siinä tulee, kun on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. En muista josko olisin tästäkin jo kirjoitellut, mutta olen huomannut itsessäni aivan uudenlaisen piirteen. Hakeudun nykyään enemmän haasteisiin kuin koskaan ennen! Tahdon tehdä vaikeimmista asioista helpoimpia, levittää mukavuusalueeni rajaa vielä hieman laajemmalle.''


''Olen huomannut välillä pakostakin, että pelottavat askeleet ovat ainoita, jotka vievät eteenpäin.''

''Monet sanovat etteivät osaa taiteita... vaan koska eivät osaa piirtää. PötyäKaikki ovat taiteilijoita, omalla uniikilla tavallaan. Pitää vaan osata löytää polku, jonka kautta itseään voi parhaiten ilmaista, sitähän  se taide ainakin musta on: itsensä ilmaisua.



''Älkää koskaan lopettako uskomista itseenne, näyttäkää että se on asenteesta kiinni.''

''Tiedättekö miten useat lauseet unohtuvat heti kuulemisen jälkeen? Ja toisaalta jotkut sanat syöpyvät mieleen ilman erikoista syytä.''

''Itsekeskeisimmänkin materialismi-ihmisen sisällä asuu kuitenkin pieni taiteilija: käyttäkää luovuutta muiden muistamisessa. Älkää tyytykö vain ostamaan lahjaa, vaan käyttäkää mieluummin vaivaa johonkin tärkeämpään - kauniisiin sanoihin ja kauniisiin tekoihin. Itse rakastan pieniä asioita, joihin on oikeasti uhrattu aikaa ja ajatuksia. Miettikää siis hetki ennen kuin panikoitte joululahjashoppailunne kanssa; voisinko tehdä tänä jouluna jotain toisin? Voisinko oikeasti luoda tietyillä sanoilla paljon painavamman merkityksen kuin jollain Anttilan-paniikkiostos-suihkugeelipaketilla?''

''Lauantai-illan viimeisissä treeneissä tein ensimmäistä kertaa flikin laukassa. En olisi itse kyllä uskonut. Hyvä että joku muu uskoi. ''

''Myöhemmin muut kilpailijat ja juoksuttajani hämmensivät minua tosissaan; olin vapaaohjelman jälkeen siirtynyt kärkeen kutospaikalta! Se hämmennys oli valtava. Suomalainen kansainvälisissä kilpailuissa ensimmäisenä? Hullua.''

''Pohdin kesääni - kuinka se on taas vierähtänyt liian nopeasti. Kuinka en taaskaan saanut THE KESÄÄ, kuinka en taaskaan saanut mitään aikaan. Tietysti haluaisin lomani vielä jatkuvan, mutta nyt kun tosissani mietin kesääni, se oli mahtavaMinulla oli mahtava työpaikka, hyvin menneitä kisamatkoja, aikaa nähdä kavereitani ja kesällä olen ollut koko ajan menossa; koskaan ei ole ollut tekemisen puutetta. Ja mikä parasta, kesäni on ollut vikellystäytteinen.''






''Mahdoin olla illalla aika näky Karjaan abc:llä... Yritin epätoivoisesti päästä eteenpäin kepeilläni, joilla en osannut kävellä, nenässäni verinen servettituppo. Sain aika monta säälivää katsetta, johon kyllä vastasin suurella virneellä.''

''Päällimmäisenä muistan, kuinka kaaduin kolme neljästä flikistäni. Raajani kestivät hyvin, ego ehkä koki suurimman kolauksen.''
''Ai joo, ja saan Keravan kaupungilta urheilustipendin!''

''Syksy on täällä. Kesä ei todellakaan lipunut häilyvästi ohi, vaan hyppäsi alppikauriin lailla monimetrisen etumatkan... Toivottavasti comeback on yhtä salakavalan vikkelä.Yksi juttu mun on aivan pakko kertoa tuolta Ruotsin reissulta! Näin areenalla pariin otteeseen aivan älyttömän ihanasti hymyilevän vikeltäjän, minkä jälkeen tokaisin Venlalle: ''Mun on pakko mennä kehumaan tuon hymyä, oikeesti.'' Meinasin jättää asian kuitenkin vain puheeksi, mutta mä oikeasti menin ja tein sen. Se tyttö näytti vaan niin ihanan hämmentyneen onnelliselta! Luulen, että tuollaiset asiat jäävät mieleen pitkäksi aikaa; olenhan itsekin kokenut saman.''
''Sijoitus ei kuitenkaan ole mielestäni tärkeä. Tärkeää on se että on tyytyväinen omiin suorituksiinsa.''

''Mulla on motivaatiota ja haluan päästä eteenpäin, haluisko joku vaan kertoa että minne päin pitää taivaltaa?''
''Muista, että kaukana tai lähellä - 
siellä on aina joku, joka uskoo sinuun. ''

''Todella suurena tekijänä omalla edistyskaarellani olen nähnyt muiden tuen. Treenikaverien ja valmentajien tuki on todella tärkeää. On hienoa huomata, miten jonkun muun usko voi tuoda itseluottamusta. Olen kovasti miettinyt, miten tietyt ihmiset osaavat valita juuri oikeat asiat tsempatakseen toisia. Aina ei tarvita edes sanoja, pelkkä katse voi riittää kertomaan että kaikki menee hyvin. ''



''Itse huomaan saavani itsestäni irti eniten treeneissä, joissa en saa aikaa/mahdollisuutta sanoa vastaan. Epäröiminen ja edestakaisin vitkuttelu vaikeuttaa asioita entisestään. Aina ei ole kuitenkaan helppoa hypätä syvään päähän, mutta miksi se on toisten seurassa helpompaa kuin toisten? Sitä voimme kaikki miettiä.''


''Entä mistä näkee todellisen potentiaalin tiettyyn lajiin? Olen miettinyt myös tätä kysymystä. Onko se intohimoinen palo silmissä, vanhan täydelliseksi hiominen, rohkeasti uuden kokeileminen vai jotain aivan muuta? Vaikea vastata, varmaan osittain kaikkea noita. Entäs itse, koenko omaavani potentiaalia lajiini? Toki. Uskon, että jokaisessa lajiaan rakastavassa on potentiaalia. Elämäni pyörii pitkälti vikellyksen ehdoilla -> monet päätöksistäni päätyvät valintaan, jonka koen tukevan enemmän kehitystäni. En kuitenkaan koe sitä minkänlaisena rajoitteena; teenhän töitä unelmani ja tavoitteideni eteen. Treenaamisen ei koskaan tulisi olla pakkopullaa, mitä se ei ainakaan omalla kohdalla ole. Haluan kehittyä ja oppia uutta.''
''Ehkä mä vielä joku päivä tuon mitalin Suomelle kansainvälisistä kisoista. Ehkä nyt ei vaan vielä ollut mun vuoro.''

''Ei koskaan pitäisi asettaa sijoitustavoitteita. Pitäisi asettaa omia tavoitteita. Pitäisi asettaa suoritustavoitteita, liiketavoitteita,(pistetavoitteita). Ei koskaan sijoitustavoitteita. Sillä vaikka kuinka haluaisit olla parempi kuin muut, et voi vaikuttaa muihin kuin itseesi ja omaan suoritukseesi.''

''On ihana saada näytöksissä taputuksia. On ollut mahtavaa saada pienissä kisoissa kehuja. Hienointa oli saada Unkarissa joku huutamaan mun ekan päivän kyyrin jälkeen. On tavallaan aika pelottavaakin tajuta mihin kaikkeen on kyennyt vain tahdolla ja ra'alla duunilla. Oon henkilökohtaisesti aina rakastanut haasteita ja itseni voittamista, oli asia mikä hyvänsä. Nyt haluan voittaa itseni myös muiden puolesta, koska tiedän että tuolla jossain on ihmisiä, jotka luottavat ja uskovat minuun.''
''Rakastan messuja. Rakastan kisoja. Rakastan tätä lajia. Aina vaan ja edelleen.''

''Sitä oppii näkemään lähellä olevat asiat vain katsomalla kaukaa.''

 ''Mikäli haluaa saada muutoksen aikaan, on pakko muuttaa jotain''
''Toisaalta, jos ihminen ei koskaan muutu,

miten olisi mahdollista tietää kuinka olla paras mahdollinen minä?''

''Vaikka kaatuisit, ei se tee sinusta häviäjää. Häviäjä on se, joka ei nouse ylös ja yritä uudelleen.''


''Yksi valmentajistamme sanoi, ettei mikään työ ei ole koskaan turhaa. Oheistreeniä pitää vain tehdä fiiliksellä ja ottaa lyhyistäkin heppatreenaushetkistä kaikki irti. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä että meillä on kuitenkin heppoja joilla treenata. Kaikilla asiat eivät ole näin hyvin.''

''Jotenkin vaan rakastan kaikkea siinä, varsinkin sitä hymyä junnujen huulilla onnistumisen jälkeen. Valmentajan roolissa oppii tuntemaan itsensä todella tärkeäksi ja haluaa todella edistää nuorten kehitystä parhaansa mukaan. Kiitos tietysti tuhannesti Roosalle, valmentajaparilleni, joka on tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi.''
''Oon jotenkin tosi onnellinen nyt. Moni asia on auttanut mua tajuamaan, että mulla on oikeasti kaikki tosi hyvin ja ihania ihmisiä mun lähellä.''



''Loppuun vielä haluan muistuttaa kaikkia hetkien tärkeydestä: nauttikaa hyvistä hetkistä, ne antavat voimia. Ottakaa kaikki irti kuitenkin myös huonoista hetkistä, ne opettavat paljon ja näyttävät usein uuden valoisan polun kohti uusia unelmia.''

Ja viimeinen fraasi sopii tähän kuin nenä päähän....

''ihan ekaksi haluan taas kiittää Eveä kuvista. Ilman Eveä tänne blogiinkaan ei eksyisi pahemmin minkäänlaista (vikellys)kuvamateriaalia. Haluan myös kiittää muita kameramiehiä. Haluan kiittää myös kanssavikeltäjiäni, sekä tietysti valmentajia, juoksuttajia ja kaikkia kisajärkkääjiä. Ja jos unohdin mainita sinut siellä ruudun toisella puolella,
kiitos sinullekkin.''
Kolahtiko mikään sanomani sinuun? Itse tajusin tätä tilkkutäkkiä kootessani, että voisin useammin yrittää kuunnella itseäni, joskus kun on ihan järkeviäkin juttuja tullut kirjoitettua. 
Iso kiitos vielä kaikille teille, jotka olette olleet osana minun vuottani 2014 ja mahtavaa alkua vuodelle 2015!

torstai 25. joulukuuta 2014

''Varmaan tosi kivan näköstä''

Haudi!

Tänään on joulupäivä ja kerrankin aikaa postailla. Meidän perheen jouluaatto vieteltiin ihan täällä Keravan kotikulmilla rauhallisissa tunnelmissa. Katseltiin joululeffoja, käytiin joulusaunassa, pelailtiin lautapelejä ja syötiin jouluruokia.

Viimeisenä aattoillan ohjelmana oli vuorossa perinteinen materialismionnellisuuden huipentuma, lahjat. Oli ihanaa, kun ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa; siinä oli koko ajan sellainen pieni jännitys ilmassa kun availi varovaisesti eri muotoisten ja -kokoisten pakettien kääreitä. Tulin todella onnelliseksi. En saanut turhia paketteja. Sain mieluisia lahjoja ja muutamalta ystävältä ihania sanoja. Kiitos pukille lahjoista ja Sara, Pinja ja Venla, kiitos ''korteistanne'' ;).
Tämmösiä DIY-kuorintavoiteita tein parille kaverille joululahjaksi :)
Tätä vuotta on jäljellä enää vajaa viikko! Nauttikaa loppuvuodesta siis täysin siemauksin. Ai joo, loin tuonne laitaan kyselyn mun yhtä koulujuttua varten, joten olisi mahtavaa, mikäli mahdollisimman moni kävisi klikkaamassa jotakin vaihtoehtoa oman mielipiteensä mukaan. Kiitos suuresti!

Mites teillä meni jouluaatto? Mitä perinteitä teillä on ja mitä lahjoja saitte?


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

joululomailua

Jos tuijotat vain yhtä puuta,

koko metsä voi kadota.
Mut jos sä näet vain metsän,

et ehkä huomaa puuta hienointa. 


[Haloo Helsinki:Vihaan kyllästynyt]

Ala/yläasteen kuvistyö: Rakkaus, toivo & unelma

Moi. Nyt on joululoma. Kummallista... Mitä on ehtinyt tapahtua? Olen käynyt salilla koulutoverini kanssa, siivoillut, treenannut omatoimisesti, juossut jäisellä purtsalla, jubaillut ystävien kanssa, halaillut samaisia ystäviä, liikuttunut korteista ja hei, ennen lomaa sain terveystiedon kokeesta erinomaisen!
Viralliset vikellystreenit ovat nyt joulutauolla, niin minun kuin pikkuistenikin osalta. Keskiviikkona päätimme junnujen kauden lämminhenkisen jutustelun ja videoiden katselun merkeissä - glögiä ja herkkuja unohtamatta. Sydämeni suli kotiin palatessani kun katselin kortteja ja lahjoja, joita olin junnuilta saanut... Olette ihania! Itsekin olen väkerrellyt joulukortteja muutamalle ystävälleni ja tarkoituksena olisi vielä muutamat lahjat kääräistä paketteihin ennen the päivää.

Lauantaina aamusta kävimme lukion joulujuhlassa, jonka jälkee pyörähdin kirjastossa lainaamassa vähän joululukemista. En lue usein, vaikka pidänkin siitä kovasti. Nyt olen syventynyt Jodi Picoultin teokseen Sisareni puolesta... enkä haluaisi kyllä päästää irti! On muuten aika terapeuttista ja helppoa tuo lukeminen; kun kukaan ei päivitä instagramia, facebookia tai snäppäile kanssasi, voit huoletta uppoutua kirjan syövereihin ajaksi x - oli se sitten tunti tai muutaman minuutin pätkä.

Tässä parin viikon lomalla olisi tarkoituksena leipasta vuoden ekat (ja ehkä vikat?) piparit, viettää aikaa ystävien kanssa, treenailla kevyesti, tehdä muutamat koulujutut valmiiksi ja tietty viettää aikaa perheen parissa... mikä tarkoittaa pelimaratonia! Pölyyntyneet lautapelit esiin siis.



Oon jotenkin tosi onnellinen nyt. Moni asia on auttanut mua tajuamaan, että mulla on oikeasti kaikki tosi hyvin ja ihania ihmisiä mun lähellä. On ihana heräillä tämmöseen asiaan nyt joulun alla.

Haluan vielä loppuun sanoa kaikille seuraajille ihanaa joulua. Niin just sulle. Ihan näin henkilökohtaisesti: Pidä rauhallinen joulunaika ja siirrä stressi ensi vuoden puolelle. Kun unohtaa kiireen, on helpompi keskittyä muiden huomioimiseen. Ja eikös se ole joulun tarkoitus?

tiistai 16. joulukuuta 2014

Minä muiden silmin

Moikka,

mainitsin tossa parisen postausta sitten ajatuksesta ''Minä muiden silmin''-postauksesta ja nyt olisi sen aika! Luovutin hetkeksi näppäimistön muille persoonille ja annoin heidän hoitaa tämän analysointipuolen. Pyysin kolme näkökulmaa kolmelta ihmiseltä. Uhreiksini valikoitui joku, joka ei ole koskaan puhunut kanssani naamakkain: joku, joka sai analysoida minua pääosin blogini perusteella. Tällä kertaa sen roolin sai Emilia. Toinen kirjoittajista on hyvä ystäväni Janna, johon tutustuin vuosi takaperin. Kolmas kirjoittajista on rakas serkkuni Sara, jonka kanssa yhteisiä muistoja on kerätty lapsuudesta asti. 

Millainen minä olen muiden silmin?

Emilia:
En tunne Hetaa, enkä ole koskaan tavannut häntä. Tämä teksti tulee täysin omasta näkökulmastani, eikä siis välttämättä ole täysin paikkaansapitävä.

Jotenkin mystisesti eksyin tänne blogiin ja heti ekalla lukukerralla jäin koukkuun. Nyt olen selaillut Hetailua nyt hieman yli vuoden. Blogin postaukset on vaan jotenkin niin hyvin kirjotettu, ettei niitä voi jättää lukematta! Blogi on avannut mulle hevosurheilun maailmaa ja kaikki vikellysjututkin on mielenkiintoista luettavaa, vaikka olen itse ollut aina yleisurheilijaihminen. En kyllä vieläkään tiedä, mikä on esimerkiksi kyyri, mutta en anna sen haitata! :D

Heta kirjoittaa monipuolisesti erilaisista aiheista: blogissa on niitä perinteisiä kuulumispostauksia, mutta myös niitä ”asiapostauksia” aiheista, joista ei niinkään kirjoiteta. Heta pohdiskelee ja miettii maailman menoa, joka näkyy myös postauksissa; ne kun eivät ole aina vain tapahtumien luettelua toinen toisensa jälkeen. Heta on rohkea ja uskaltaa tuoda omia mielipiteitään esille. Se on ihailtavaa, koska nykyään niin monet blogit hukkuvat massaan ja ovat perus lifestyleblogeja. Ei siinäkään mitään pahaa välttämättä ole, mutta joukosta voi olla vaikeampi erottautua.

Oon saanut Hetasta tosi avuliaan ja huomaavaisen kuvan. Yhdessä postauksessa Heta kertoi tehneensä luokkakavereilleen itse konvehteja, ja juuri tälläisistä asioista näkee huomaavaisuuden: että osaa huomioida muita, eikä vaan tuijottaa omaa napaansa. Vai kuinka moni nuori huomioi tälläisellä tavalla koulukavereitaan? Tuskin kamalan moni.

Yhden asian olen Hetasta kuitenkin erityisesti huomannut: Heta osaa nauttia elämästä! Hetailua on ainakin mulle hyvän mielen blogi ja sitä on kiva lukea. Postauksista välittyy fiilistä, eikä kirjoitustyyliäkään voi moittia. Mun on oikeestaan tosi vaikee keksiä mitään negatiivista tästä bloggaajasta. Toki täytyy muistaa, että nettiinhän tuodaan usein vain se tietty puoli itsestä ja jätetään niitä huonoja puolia mainostamatta. Jos jotain negatiivista kuitenkin sanon, niin se on itsekriittisyys. Se mulla ainakin välillä pistää silmään, mutta kuka kilpaurheilija nyt olisi täysin tyytyväinen kaikkeen? 

-Emilia
Kääk! Heta anto mulle karun tehtävän; mun kuuluis kertoo mimmonen Heta on just mun silmissä, mun näkökulmasta, mun sanoilla ja ajatuksilla. Ensin mietin että täähän tulee olemaan ihan mahdotonta, mutta pohdittuani enemmän tulin johtopäätökseen, että ei, ei tää ole lähelläkään mahdotonta.

Tutustuin Hetaan noin puolitoista vuotta sitten, kun molemmat tultiin Keravan lukioon, ja koska molempien sukunimi alkaa V:llä, päädyttiin samalle luokalle. Koska ensimmäinen jakso oltiin oman ryhmämme kanssa kokonaan, tutustuttiin pakostakin omiin ryhmäläisiin ja näin ollen minä ja Hetakin tutustuttiin. Oltiin kyllä samalla yläasteella, mutta ei me tunnettu silloin, tiedettiin vaan toistemme olemassaolosta tällä maapallolla. Nyt kuulutaan samaan kouluporukkaan ja vietetään aikaa saman pöydän ääressä siis noin… no… ehkä 2-3h joka arkipäivä. Ja juttu luistaa!

Heta on positiivinen. Heta on positiivinen just sopivasti; osaa olla kriittinen, omaa huonoja päiviä niin ettei mikään mene putkeen (niin kuin me kaikki), mutta silti on se joka pitää hymyn yllä ja muistuttaa aina positiivista puolista kaikissa asioissa. Heta on pirtee heppu! Kun sen näkee aamulla, se hymyilee ja kun lähdetään koululta, hymy on yllä silloinkin. Hymy ja nauru on yksiä parhaimpia asioita maailmassa, ja niistä Heta osaa pitää kiinni!

Toinen todella mahtava juttu maailmassa on hyvä huumorintaju. Ja hei, arvatkaa keneltä se löytyy? Tältä kyseiseltä Hetardilta! Mulla ja Hetalla on aika samanlainen huumorintaju, koska pääasiassa aina ymmärretään toistemme läpät ja läppändeeraukset. Kun tajutaan toisemme jutut, syntyy naurua. Hymy, nauru ja huumorintaju on yks soppa, josta syntyy hauskoja hetkiä ja mahtavia muistoja! 
Ai, ai, pitäiskö mun keksiä ehkä jotain negatiivista? No, ehkä pitäis, ongelma on siinä että en keksi. Sorry. Homma jatkuu positiivisena. Heta osaa olla sekaisin, nauraa itelleen, pitää hauskaa ja, ja, ja, huh, voisin jatkaa loputtomiin.

Avoimuus ja luotettavuus. Kaks sanaa, jotka kuvaavat hyvin Hetaa. Heta kertoo itestään, kun osaa näyttää että saa ja voi kertoa. Ehkä juuri siksi avoimuus ja luotettavuus tuli mulla samaan aikaan mieleen. Ylipäätään mulla tuli flashback mun ja Hetan kahvilahetkeen, jolloin puhuttiin tosi paljon, tauotta, avoimesti ja luottamuksellisesti. Vaikkei mitään todella salaisia juttuja ollukkaan kyseessä, niin tiiättehän, että luottamusta tarvitaan kaikkeen: että suun pystyy ylipäätään avaamaan missään asiassa.

Jos kukaan ei sano ruokapöydässä mitään (joka on aika harvinaista, koska itse tuppaan avaamaan suuni aika usein), on Heta se, joka aloittaa puhumisen. Käynnistää keskustelun ja on koko ajan siinä mukana. Hähä, meidän ruokapöytäkeskustelut on huippuja, välillä kunnon väittelyitä!

Silloin noin puolitoista vuotta sitten, kun olin ”tuntenut” Hetan päivän, oli mulla mielessä edelleen sellanen kuva, että Heta on todella hyvä koulussa. Mutta nopeesti sekin kuva hälveni, se oli vaan joku hassu ennakkoluulo? Tai siis vaan sellanen kuva mielessä, jonka synnyn syystä mulla ei ole mitään käsitystä. Mutta joka tapauksessa; Heta on normaali, siis hyvä, (joissain aineessa tosi hyvä), mutta siis sopivan hyvä, Tiiättehän. Mut eihän kukaan voi osata kaikkea, eihän? Huh, olipa sekava pätkä. 
Mitä vikellykseen tulee… No, en tiedä siitä varsinaisesti mitään, koska en oo ikinä kokeillut sitä, enkä uskaltaiskaan. Mut sen tiedän, et se on tosi tärkeetä Hetalle, ja se on mun mielestä tosi hieno juttu. 

Ja ihan vaan, koska tiedän, että Heta lukee tän, on mun pakko vetää tähän yks juttu, mistä Heta ei tykkää. En tiedä tiiättekö te lukijat, mutta… Heta on todella lyhyt. Siis lyhyempi kun minä! (160cm) Tästä mä tykkään totta kai härnätä Hetaa, ihan vaan siksi, että mua lyhyempiä on harvassa. Joten anteeks Heta siitä, mutta… Mä en lopeta. Oot just ihana tollasena, pienenä. Älä suutu, en tarkota sillä koskaan pahaa! 

Heta on ihan mahtava persoona. Jutut, mitkä siitä tulee ekana mieleen, on tiivistetysti positiivisuus, luotettavuus, avoimuus, pirteys, huumorintajuisuus ja ihanuus. Ja nyt uskon että oon sanani sanonut. Kiitos Heta, että sain kirjottaa tän! Ja lukijat, saatatte kuulla musta täällä vielä joku päivä Hetan seurassa… ehkä joku päivä... jossain muodossa! 

Sydämellä, Janna
Sara:
En oikeen tiedä mistä aloittaisin, en edes muista millon ollaan tavattu ekan kerran, tai mitä oon Hetasta joskus kauan sitten ajatellut. Blondit ja pitkät hiukset sillä oli kauan, ja se nukkui aina liian myöhään! Hetahan on siis mun serkku ja ollaan tavallaan tunnettu aina. Nähdään vaan muutaman kerran vuodessa, mummolassa, välillä Keravalla ja joskus se ehtii tänne Ähtäriinkin. Vaikka nähdään harvoin, Heta on mulle tosi tärkee. 

Hetalla on aina kalenteri täynnä ohjelmaa; treenejä, kisoja, ym... Mutta onneks sieltä löytyy aikaa mullekin, kun ilmottelen tulevani Helsinkiin! (Kai sä jossain vaiheessa ehdit levätä ja ottaa rennosti ihminen?!) Pienenäkin se oli aina menossa. Hienoohan se on, että ehtii ja jaksaa tehdä kaikkea. Oli se laji ollut sitten jalkapallo, voimistelu tai vikellys, aina Heta on ollut täysillä mukana. Heta on yksi niistä harvoista kavereista, jonka tiedän treenaavan ja kilpailevan tosissaan. 
Pienenä oli mahtavaa kuulla iskältä, että keravalaiset, eli Heta ja sen perhe oli tulossa tänne Pohjanmaalle, koska nähtiin sillon nykyistäkin harvemmin. Mulla on paljon hyviä muistoja meidän yhteisistä tekemisistä. Meidän jutut on olleet tosi outoja ja ideat ihan älyttömiä, mutta ei kai se haittaa, koska hauskaa on ollut. Välillä on laskettu portaita alas patjoilla, leikitty matosotaa tai rakennettu majoja... unohtamatta tarrojen vaihtelua, ja voi mese, se oli hieno keksintö! Mummolla ollaan taidettu pelata yatsya ja muistipeliä kyllästymiseen asti. Huvipuistoissa kesäsin ”jännitettiin” oltaiskohan me tarpeeks pitkiä niihin hurjempiin laitteisiin, ja Heta tais joskus jopa etsii korkeempipohjasia kenkiä pituuden (tai lyhyyden) tueksi, jos en aivan väärin muista. :D

Vaikka näkemisvälit saattavat venyä, Hetalle voi puhua kaikesta ja se ymmärtää mua. Meillä taitaa olla aikalailla sama arvomaailma, vaikka toisaalta ollaan tosi erilaisia. Meitä molempia kiinnostaa urheilu, (vaikkakin eri lajit), ja tietysti ruoka! Taidetaan molemmat rakastaa kokkaamista, ja Heta ei voi kutsua mua enää nirsoksi! Heta on tosi sosiaalinen ja taitaa tulla oikeestaan kaikkien kanssa toimeen. Koskaan Hetan kanssa ei tuu sellasta kiusallista hiljaisuutta, mitä joidenkin kanssa ehkä tulee. Ei me aina höpötetä koko aikaa kun nähdään, tai edes tehdä mitään. Saatetaan vaan olla laiskoja ja koomailla, istua ehkä leikkipuiston keinuissa ja juoruta, mut ei se haittaa, koska välillä voi vaan olla laiska.

Mä toivon, että jos muutan syksyllä Helsinkiin opiskelemaan, me nähtäis useemmin ja jos päästäis joskus sinne ulkomaillekkin yhdessä! :)

Ps. Nyt maistuis ne viimekertaset korvapuustit! <3 

Sara
Iso kiitos kaikille mahtaville kirjureille, sananne lämmittivät kovasti sydäntäni. Muistakaa kertoa ihmisille ympärillänne, että he merkitsevät teille jotakin. Se on tärkeää. 


Tämä postausprojekti oli erilainen ja itse tykkäsin siitä: olen erittäin kiinnostunut mielikuvasta, minkä onnistun antamaan eri ihmisille. Näitä analysointeja olisi hyvin mielenkiintoista lukea muiltakin! Minkälaisen kuvan sinä olet saanut minusta? Kommentoida voi anonyyminakin : )

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Treeniongelmia

Moi ihmiset!

Kuten otsikko kertoo, olen tällä kertaa vaivannut pientä päätäni treeniongelmilla. Ongelman nimi on tukilaji(t). Vikellys on Suomessa vielä niin pienellä tasolla, ettei se voi yleisesti ottaen tarjota lajin vaativaa pohjatreeniä, mikä olisi todella tärkeää mikäli kehitystä mielii tapahtuvan. Itse olen tuskaillut kyseisen ongelman kanssa pari viimeisintä vuotta: mikä sitten olisi paras mahdollinen tukilaji? Kuitenkin sellainen, joka tähtäisi kehitykseen, muttei olisi liian hintava tai sijaitsisi toisella puolella planeettaa? On muuten osoittautunut aika hiton hankalaksi yhtälöksi, joita taidan kertailla tälläkin kaudella vielä moneen kertaan... Äh.

Tähän mennessä tukilajeina olen kokeillut mm. joukkuevoimistelua, telinevoimistelua, lenkkiä, salitreeniä, tankotanssia, tanssillista voimistelua sekä ryhmäliikuntaa. Kaikissa noissa on kuitenkin tullut erinäisiä ongelmia, tavoitteet ja ryhmät eivät oikein ole kohdanneet. Telinevoimistelussa ja tankotanssissa ei oikein tehty mitään, eikä kehitystä tapahtunut. Salitreeni alkaa välillisesti maistua puulta, eikä ryhmäliikunta oikein ollut mun juttu (mun salilla aika suppea tarjonta, eikä löydy mieluisia tunteja), tanssillinen voimistelu on jees, mutta se on vaan kerta viikkoon. Sitten on tietty kerran viikossa voima/akrotreeniä T&P:n koutsaamana, mikä on ollut todella hyödyllistä - mutta sitäkin on taas vain kerran viikossa.
Kaipaan niin joukkuevoimistelua. Siinä treenaus oli tavoitteellista ja monipuolista; se kehitti lihaskuntoa, kestävyyttä sekä notkeutta. Lisäksi treeneissä oli aina hyvä meininki joukkueen ansiosta. Kukaan ei marissut koska jokainen tiesi, että se tekisi hallaa koko joukkueelle.
Miksen vaan treenaa itsekseni? Kuten alussa jo mainitsin, ei pelkkä sali oikein enää innosta. Sielläkin on ravattu parisen vuotta, mutta yksin treenaaminen on aina yksin treenaamista. Paremmat tulokset ja fiilikset syntyvät seurassa tekemällä. Muiden tsemppaus tai painostus auttaa löytämään ne viimeisetkin voimanrippeet sieltä kehon syövereistä. Kotitreenauksena lenkkeilyä aion jatkaa, koska siihen olen löytänyt ihanan jutskailutoverin, Pinjan! Lisäksi treenailen omia lajijuttujani, akroa ja pukkeilua.

Tuntuu, että on mahdotonta löytää (esim. voimistelu)ryhmää, joka treenaisi tavoitteellisesti olematta kuitenkaan kilparyhmä. Tuntuu, kuin yrittäisi suunnistaa keskellä aavikkoa ilman karttaa. Tavallaan kyllä kerrotaan, mitä pitäisi tehdä, muttei kukaan kerro miten sen voisi toteuttaa! Ärsyttää todella paljon, kun tietää että voisi kehittyä vaikka kuinka paljon, jos joku vain vähän hengittäisi niskaan.
Mietin viikonloppuna lajeja, joita voisin vielä testailla. Otin kynän käteeni ja raapustin: tanssi. joku toinen sali ja sen ryhmäliikunta. CROSSFIT. Hmm...Olisikohan se mahdollista, ihan oikeesti?

Aina kun mietin crossfittia, mieleeni tulee todella kovakuntoiset naiset ja miehet tekemässä hulluilla toistomäärillä. Nauraisikohan ihmiset, jos salille saapuisi tällainen hobitti? Enhän mä edes osaa kyykätä. (tai polvien takia kauheasti siihen kykenekään...) Olisi kyllä aika siistiä. Ja varmasti myös hirveetä. Mutta suurimmalta osalta varmaan aika siistiä. Mutta mä en kyllä tiedä siitä yhtään mitään. Pitäisköhän käydä kokeilemassa?

Mitä mieltä te ootte crossfitistä tai yleisesti ottaen näistä mun pointeista? Jos kellään on mitään ehdotuksia tähän mun treeniongelmaan, niin handut surraamaan ja kommenttiboksiin viestiä! Kiitän ja kumarran, ootte ihania <3