tiistai 29. joulukuuta 2015

Tilkkutäkkiä vuodelta 2015

''Nyt mulla ei löydy tähän alkuun kyllä mitään suurta ja ihmeellistä aforismia, joka valaisisi monen pienen ihmisen polkuja, mutta ehkä me pärjäämme ilmankin. ''

Nyt ollaan taas vuoden loppusuoralla & on aika julkaista tilkkutäkkiä vuodelta 2015! Piditte kovasti vuoden takaisesta versiostani, joten ajattelin uusia sen tänäkin vuonna. Toivottavasti tämän vuoden versio miellyttää yhtä paljon!

Tänä vuonna täytin 18, tanssin wanhat, sain ajokortin, stressasin, kisasin mahtavalla menestyksellä, nautin elämästä, valmensin, kasvoin ihmisenä, koin unohtamattomia kisareissuja, opin paljon uusia juttuja, esiinnyin lintsillä, aloitin kirjoitukset, hymyilin, otin osaa Ystäväni Hevonen - sarjaan. viihdyin kisamatolla, postailin ja kuvailin, treenasin ja pohdin maailmaa. Näin muun muassa. Tässä muutamat ajatukset menneeltä vuodelta:

''Nyt ollaan reippaasti jo ylitetty tämä häilyvä kuilu kahden vuoden välillä. Miltä nyt tuntuu? Jännittävältä. Oikeastaan olen todella innoissani tulevasta. Keväälle on rustailtu paljon - siis todella paljon - suunnitelmia ja odotukset ovat korkealla.''
''Mutta summa summarum; palatakseni otsikkooni... (*viimeinen postaus alaikäisenä*)
Ei kai siinä sitten mitään. Sitä on vaan hypetetty niin kauan ja hartaasti. Ja nyt se oikeasti tapahtuu. Kummallista kerrassaan. Ootteko te yksilöt siellä ruudun toisella puolella miettineet tuota maagista ikävuotta paljon? Tavallaan mikään ei ole erilaista, mutta kaikki muuttuu tavalla tai toisella. Vapautta ja vastuuta, niinhän siitä sanotaan. ''

''Nyt se on sitten ohi - kaiken sen stressin, hien ja turhautumisen, yhdeksän rakkolaastarin ja 102 pinnin jälkeen - nimittäin wanhojen tanssit. Kuka olisi uskonut, että tämäkin piste saavutetaan jossain vaiheessa? Tai että se tulisi näin nopeasti. Kohtahan meitä aletaan kutsumaan jo abeiksi! Hullua.

Olihan tuo aikamoinen rupeama. Uskon, että liikkumisen ilon lisäksi tanssit kasvattivat opiskelijoita myös henkisellä tasolla kypsemmiksi. Pari kuukautta harjoiteltiin tanssahtelua ja käytöstapoja aika vaihtelevalla menestyksellä. Torstaina tuo prinsessapäivä kuitenkin koitti ja voi että sitä kauneuden ja komeuden määrää. Jokainen oli laittanut parastaan ja ainakin suurimmalla osalla näytti olevan hauskaa.''

''Musta tuntuu, että oon etsimällä etsinyt oikeita ystäviä ysin jälkeen. Yläasteen loputtua mun vanha tuttu kaveripiiri hajosi ja jäin vähän tyhjän päälle. Nyt mut onnistuttiin kyllä kuitenkin pysäyttämään. Mulla on sellasia hyviä kavereita ja ihania ystäviä enemmän kuin koskaan ennen! Jotenkin on hauska tajuta, ettei niitä ystäviä tarvitse mistään etsiä, ne kyllä saapuu siihen viereen aina tarvittaessa. Ne kuitenkin antaa sulle tilaa kulkea omaa polkuasi ja tehdä omat valintasi. Mun mielestä se on tosi hieno piirre.''


''Törmäsin tänään moneen mukavaan ihmiseen ja näin paljon iloa ympärilläni - se on aika hieno tunne kun sen vain tajuaa. Miksei joskus voitaisi keskittyä niihin positiivisiin juttuihin - vaikka suomalaisia tässä ollaankin?''

''Päivien hiekka liukenee tiimalasissa valoakin nopeammin, tuntuu kuin ei ehtisi edes kissaa sanoa.''

''Koko kesäloma tähän asti on ollut täyttä hullunmyllyä. Mielialojen heittelyä. Tunteiden vuoristorataa.''

''Oon nähnyt ihania ystäviä ja kuvaillut auringonlaskussa. ''Kyllä kaikki järjestyy'' kuiskasi mun hyvä ystäväni, kun istuimme puiston penkillä kauniina kesäiltana - aivan jäässä. Ehkä kesäkin vielä järjestyy.''


''Mun on pakko myöntää, että joskus paineet tuntuu aika kovilta. Mä tiedän omat velvollisuuteni, mutta joskus mä haluaisin vaan käpertyä peiton alle ja jäädä sinne viikoksi tai kahdeksi ja vaan unohtaa kaiken.''


''Oon ollut iloinen, onnellinen ja nauttinut hetkistä.''


''Mä en vaan jaksaisi enää täyttää mun kalenteria yhdelläkään menolla. Tapaamiset, lääkäriajat, pukusovitukset, autoiluharjottelut, koulutehtävät, sanakokeet, viralliset sähköpostit, kisamatkojen suunnittelu ja heppaselvitykset - ei. kiitos.''

KISATUNNELMIA..


CVI BUDAPEST: ''Alkuillasta marssimme palkintojenjakoon odottavaisin mielin, ja HOPEAAHAN SIELTÄ TULI! (Loppupisteeni 6.8) Oi sitä ilon määrää, mikä varmasti loisti kasvoiltani. Oli hieno tunne seistä rivissä seitsemäntoista muun hyvän vikeltäjän kanssa leuka pystyssä, ylpeänä pisteistään.''


PM-KISAT: ''Sunnuntai-aamuna fiilis oli aivan kamala. Jalkapöytäni tuntui lähes murtuneelta ja kroppa painoi ainakin kaksi tonnia. Oli aika järkyttävää löytää itsensä ajattelemassa, että tällä fiiliksellä ei voi tehdä hyviä suorituksia. Siinä hetkessä halusin vain jonkun lyövän mua vähän herätykseksi. Verkatessa mj-koutsi kyseli tältä Miss-Finlandilta, että miten menee. Vastasin totuuden mukaisesti, että olen täysin kadottanut sen voittajafiiliksen - enkä edes tiedä miksi. Nyt ei ollut kyse vain fyysisestä taistelusta.''

''Pienen keskustelun ja maailman lyhyimmän verkan jälkeen menin pihalle ja hengittelin pariin otteeseen ihan kunnolla. Ajatukset kasaan ja muutama terävä ja pidempi spurtti. Tämän jälkeen painuin kisamaneesiin ja tein tavalliseen tapaani parit mielikuvakyyrit ja flikit ennen areenalle juoksua. Ja kunnon läppäsy vielä poskelle ennen sisäänjuoksua - nyt pitää pysyä kasassa, FOCUS!''


''But after all, I am not disappointed that I didn't got a medal. I still know that I did really good job with my compulsories & freestyles. I got my best scores. ''



MM-KISAT: ''Valmistautumisvaiheessa kaikki tuntui olevan hyvin. 
....Hieman liiankin hyvin. 

Mulla oli mahtava heppa, kroppa tuntui toimivan, olin treenannut hyvin ja fiilis oli korkealla. Missä kaikki ongelmat olivat?''

''''Hullua. Tältäkö se nyt tuntuu?'' Sain päähäni flashbackin, jossa Heta 14 v ihailee internetin ihmeellisestä maailmasta Youtuben välityksellä huippuvikeltäjiä ja miettii kuinka haluaisi joskus olla kuin he. Olin melkein pettynyt, kun se ei tuntunutkaan niin ihmeelliseltä - kisoissahan tässä vain oltiin. ''

''Kun juoksin areenalta pois, olin todella surullinen ja pettynyt. Miten ihmeessä näin voi käydä? En ymmärtänyt. Minulla oli hieno hevonen ja mahdollisuus tehdä elämäni kyyri. Minulla oli mahdollisuus kumota ennakkoluuloja. Minulla oli mahdollisuuksia vaikka mihin. Sain aikaiseksi kuitenkin vain kauteni huonoimman kyyrin & paljon virheitä.

--Jälkeen päin jäin valmentajani kehotuksesta pohtimaan omia suorituksiani. Pohdin myös koko reissuani ja sitä, mikä sen tarkoitus nyt taas olikaan. Vaikka vapaaohjelmani jälkeen maailmani tuntui murtuneen, ei se ollut huono suoritus. En sano, että se olisi ollut hyvä, mutta siitä löytyi myös paljon hyvää. Ei se yksi huono suoritus tee sinusta huonoa vikeltäjää.''


''Mulla on vielä paljon opittavaa, mutta tästä reissusta oli hyvä aloittaa. Mulla on kamera täynnä huippukyyrejä (ja -teknisiä), sekä vihko täynnä treeni-ideoita. Nyt vaan toteuttamaan niitä!''

''Mikä tarinan opetus oli? Koko reissu oli todellakin kokemisen arvoinen. Tajusin, että pärjään maailmalla jopa yksikseni. Ymmärsin, miten tärkeätä tämä laji minulle on. Näin erilaisen tyylin elää ja treenata. Muistin, kuinka ihanaa on nähdä kavereita ympäri maailmaa. Ihailin taitavia eläytyjiä. Ideoin myös ensi vuoden juttuja ja päätin, että tulen treenaamaan järkevämmin kuin vuosi sitten. ''

''En ole koskaan ollut ''joukkueihminen''. Mä en ole tykännyt koskaan kuulua joukkueeseen.

Areenalle juostiin miniverkan jälkeen hyvin kuumottavissa tunnelmissa. Kyyriä oltiin tehty heinäkuun jälkeen ehkä viidesti ja esiintymisessä paineet onnistua ovat kovat. Juoksu areenalle oli kuitenkin sanoinkuvaamattoman hienoa. Juoksumusiikki toi koko tiimille kylmät väreet ja keskellä suurta Saku-Suurhallia tunsi itsensä hyvinkin mitättömäksi. Tunnelma areenalla oli aivan käsittämättömän upea: pimeä areena, värikkäät spotit. kova musiikki & basso, suuret screenit ja koko se ihmismassa. Ja se taputuksien määrä.... Aaaaah! Se oli käsittämättömän hienoa.

Tää vuosi - ja tämä viimeinen yhteinen kokemus - kuitenkin muutti kaiken. Joukkueessa voi olla myös mahtavaa. Joukkue voi olla mahtavinta. Se voi olla hienointa, upeinta, näyttävintä ja ylipäätään parasta. Katsokaa vaikka!''

''Olin koutsina mukana Kangasalan kisoissa, joissa meidän sankarit olivat täyttä KULTAA! #proudcoach''


''Mä olen niiiiiiin ylpeä. Mun tyttöni loistivat viikonloppuna sekä Horse Show'ssa että Ypäjällä. Aion tehdä kaikkeni noiden hienojen nuorten eteen. Toivottavasti tulevaisuudessa nähdään HeRot edustamassa yhä isommilla areenoilla!''

''Lisäksi sain pari viikkoa sitten kutsun tulla vierailevaksi valmentajaksi Tampereelle, mikä oli musta aivan huippujuttu. -- Pääpointtini luennossani oli kertoa, kuinka itse olen päässyt tähän pisteeseen, ja mitä nuoren vikeltäjän kannattaisi yrittää tavoitella. Kuinka jokaisen tuli yrittää erottua ja olla mahdollisimman persoonallinen. ''

''Vikellysrintamalla motivaatio sai kisojen lisäksi lisäbuustia Ypäjän maajoukkueleiristä; se oli taas ihan huippu. On vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun on ylittänyt itsensä. Vuosi takaperin mä tein flikin hevosen selästä ja viime viikonloppuna heitin kärrynpyörää (sivuttain) ja kässärikuperkeikkaa samalla alustalla. Ja tähän väliin voisin toistaa lauseeni viime vuodelta: En olisi kyllä itse uskonut, mutta hyvä että joku muu uskoi.''

''Nykyisin treeneissä tuntuu niiin lapselta. Kun kisojen jälkeen ei ollut fiilistä hinkata kisaohjelmia, emme tehneet niin. Suoritin mm. pari hyvää käsilläkävely-yritystä siellä hevosen selässä. Lisäksi tein periksiä väärinpäin ja kokeilin teknisiä liikkeitä. Myös hyppy suoraan seisomaan alkoi saada tuulta alleen. FUNFUN!''

''Mua haastateltiin Hevosmaailmaan ja palaute oli tämä: ''Täytyy antaa Sinulle positiivista palautetta, että olet hyvä haastateltava ja hoidit tämän sujuvasti ja ihan ammattimaisesti. Siitä on jatkossakin Sinulle itsellesi apua, kun olet lehdistön kanssa tekemisissä - ja ennen kaikkea lajistanne saa näin erittäin positiivisen ja mukavan kuvan. Kiitos, Heta!''''

''Se ilon määrä, joka kaikkien lasten (ja lastenmielisten) kasvoilta loistaa on aivan käsittämätöntä. Muutenkin se yleinen fiilis kisoissa. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä. Jokaista autetaan ja kaikki kannustavat toisiaan. Näin se pitääkin olla... Ja tämä onkin ehkä se syy, miksi tästä lajista on niin vaikea päästä irti. 

Mutta toisaalta, miksi siitä tarvitsisikaan päästä?''


''Tänään olin tanvon kautta joukkuevoimistelukisoissa sisäänheittäjänä. Homma oli yksinkertaista, mutta nautin siitä kovasti. Oli ihana nähdä ''vanhaa lajiaan'' niin läheltä... <3 Strassit, kisapuvut, huulten viimeinen punaus, jalkojen heittely koulun ahtailla käytävillä, kymmenet nutturat ja päkkärit sekä yhteen hitsautuneet joukkueet... Ne muistuttavat vanhoista ihanista ajoista. Lämppämatolla valmentajat huusivat ja taputtivat laskuja, vaativat tarkkoja lyöntejä, ilmennystä ja korkeutta hyppyihin. Jännitys oli käsinkosketeltavaa.''

''Ette arvaakkaan kuinka paljon huippuotoksia on tältäkin vuodelta kertynyt! Kyyneleet silmissä nauran näille ihanille hetkille. Ihanaa, että on muistoja. Ihanaa, että on ihmisiä, joiden kanssa niitä voi luoda lisää joka ikinen päivä.''

''Ai mitä muuta oon tehnyt viime aikoina, kuin mutustanut keksejä? En nyt ihan kamalasti, mutta esimerkiksi lauantaina pääsin ihka oikealle voimistelumatolle kisailemaan - siis sellaiselle, jonka päällä oon viimeksi vieraillut vuonna 2011. Ei sitä tunnetta siinä pehmeänukkaisella matolla voi sanoin kuvailla. Kaikki se maski, hiustenlaitto, puvut, lakantuoksu, tuomarit ja katsojat... Ahhh! <3 rakkautta.''

''Ai joo, ja tämäkin oman elämänsä vikeltäjä palkittiin tänä vuonna sekä ratsastusseurani että Keravan kaupungin toimesta... Aika huippua! Kiitos kiitos kiitos.''
''Vastoinkäymiset tekevät meistä vahvempia ja kaikesta oppii. Uskokaa minua.''

''Ne on oikeasti niitä pieniä asioita jotka vaikuttaa. Ei tarvita lottovoittoa tai kuuta taivaalta. Se yksi hymy tai auttava käsi voi pelastaa päivän. Muistakaa myös tarjota muille se ilo. Se ei maksa mitään tai ole keltään pois.''

''Todella harvassa tapauksessa kukaan oikeasti haluaa satuttaa kanssaeläjiään. Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, että onko se oma näkökanta se ainut mahdollinen.''


''Hymy on kaunis. Hymy on tärkeä. Hymy levittää iloa ja hyvää mieltä.''


''Ehkä niiden mun hyvien hetkien on tarkoitus antaa mulle voimaa tukea muita kansssaeläjiä? Jos itsellä menee hyvin, on minusta oikeutettua tuoda sitä iloa myös muiden päivään. Hyvinä päivinä tuetaan, huonoina saadaan tukea. Sitä vartenhan ne lähimmäiset ovat.''

''Siinäpä se. Kukaan ei oikeasti ole kenenkään yläpuolella. Se on vain alitajuntainen illuusio.''


''Elämä on täynnä valintoja, haluttiin me sitä tai emme. On olemassa pieniä valintoja ja suuria valintoja. Priorisoikoon jokainen ne itse.''


''Jokaisessa asiassa on jotain hyvää, se pitää vain osata nähdä. :)''

''Mä olen pikkuhiljaa oppinut nostamaan mun katsettani ylöspäin, mikä on aika hieno juttu. Siinä samalla voi nauttia matkasta ja katsella maisemia - kyllä kaikki sujuu hyin, kunhan vain pysyt uskollisena itsellesi. Näin et voi valita koskaan väärin.''

''Mä toivon, että joku päivä mä voin oikeasti sanoa, että oon tehnyt niin paljon töitä tän eteen, etten olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja että valitsemani polku oli ja on se oikea. Tee säkin niin.''

''Vaikkei sitä uskoisi, kaikille esiintyminen on aluksi vaikeaa. Tämä 'alku' saattaa joillakin tulla vain hieman möhemmin elämässä esille, mikä vaikuttaa sen huomioimiseen. Ei siihen kiinnitetä kauheasti huomiota, jos pienenä ei uskalla esiintyä sukujuhlilla. Lukioikäisen vanhemmat sitten miettivät, miksi teiniä pelottaa varata itse kampaaja. ''

''Pakkohymy vähentää stressiä ja lisää positiivisuutta - niin hassulta kuin se kuulostaakin.''

''On olemassa haaveita, joita olet pohtinut pitkään. Olisiko aika toteuttaa jokin niistä? Olisiko aika valita se vaikeampi polku taivaltaa, jos siellä on kuitenkin enemmän nähtävää? Kerro sinä se. ''

''Ihmismieli on siinä mielessä viisas, ettei se halua satuttaa itseään montaa kertaa samasta kohtaa. Uskon, että virheistään oppii. Tiedätkö sen pienen kuiskauksen, jonka kuulet; ''Tää ei ole ehkä niin hyvä idea''. Sen kuulemisen lisäksi pitäisi osata myös kuunnella. Monesti se kuitenkin jää sille kuulemisen tasolle, oli kyse sitten rakkaudesta, hulluudesta tai mistä vain.''
''Kannustan siis sinua jännittäjä hakeutumaan pois mukavuusalueeltasi! Jännittäminen lähtee, kun kilpailuista/esiintymisestä/ym. tulee rutiinia, arkea. Yritä tehdä erikoisesta rutiinia. Eihän ketään taida esimerkiksi aamupalan väsääminen tai puhelimen räpläys jännittää? Yritä hakeutua tilanteisiin, jossa joudut antamaan itsestäsi hieman enemmän muille. Pyri esiintymään jokaisella elämän osa-alueella ja pian huomaatkin nauttivasti esillä olosta! Ei ole väliä puhutko, laulatko, tanssitko, vikellätkö tai heitätkö läppää - kunhan esiinnyt vieraille ihmisille, isommalle porukalle tai vieraassa paikassa. ''

''Sit vaan heität sen ylianalysoinnin romukoppaan ja teet sen. Sä pystyt siihen kyllä.''

''Haastan kaikki lukijanikin pitämään päivän hermolepoa ja miettimään asioita, joista te tykkäätte. Mikä tuo sinulle iloa, mikä saa sut hymyilemään? ''

''Uskaltakaa olla rohkeita. Erilaisia. Aitoja. ''

''Älkää antako ympäristön määrätä, kuka on oikean kokoinen/näköinen/muotoinen. Näyttäkää, että olette oikean kokoisia, näköisiä ja muotoisia. Kuten olettekin. Jokaikinen.''

''Oivalsin, että musta voi tulla mitä vaan, jos jaksan tehdä töitä sen eteen. 
Ja suosittelen sitä lämpimästi myös sulle.''

''Mitä pidempään joutuu puskemaan vastatuuleen, sitä hienommalta tuleva onnistuminen tuntuu. Jaksakaa tehdä töitä myös mielenne eteen, koska pelkkä fyysinen valmistautuminen kisoihin ei takaa menestystä. Taidot eivät tee kestään voittajaa, mieli tekee.''

''It's not always about the placement. It's about feeling great and being satisfied with yourself. ''

 ''Muista että sä olet aivan yhtä huono tai hyvä kuin vain haluat olla. Ja jos et itse usko itseesi, kannattaa etsiä siihen vierelle joku muu, joka uskoo. Se auttaa.''

''Eivät ne kirjaimet tai numerot määritä elämääsi, jos et anna niiden määrittää sitä. Älä stressaa turhasta.''


''Nyt hyvät ihmiset siis avatkaa ajatuksenne, silmänne ja mielenne. Ja mikä tärkeintä; kuunnelkaa itseänne ja toimikaa sen mukaan.''

''Mikäli haluat päästä eteenpäin, on sinun uskallettava ottaa se askel. Kaikki se vie eteenpäin, kohti mahtavia kokemuksia, kehitystä ja uusia ystäviä. Mä lupaan sen.''

''Vasta kun osaat arvostaa itseäsi tarpeeksi, voivat muutkin tehdä niin.''

''Vaikka tekniikkani on varmasti parantunut viime vuodesta, kaikista eniten on kyllä muuttunut pääni sisällä. Olen oppinut ajattelemaan itseäni hyvänä vikeltäjänä. Ja juuri tuo arvostus itseä kohtaan on varmasti tehnyt minusta paremman vikeltäjän - ja tekee sitä koko ajan.''

 ''Pidän todella paljon kuviksen maikkamme ajattelutavasta; ei tarvitse osata piirtää saadakseen hyvää arvosanaa. On vain osattava ajatella luovasti.''


''Tiesittekö muuten, että hetken mielijohteesta tehty päätös voi olla ihan yhtä hyvä kuin tarkkaan ja pitkään harkittukin? Se voi olla jossain tapauksissa jopa parempi vaihtoehto. Kuunnelkaas siis omaa intuitiotanne, se voi viedä teidät uskomattomiin paikkoihin.''

''Ja nyt kun osaan arvostaa tekemääni työtä, haluan näyttää muillekin, ettei tarvitse olla pitkä ja hoikka, notkea tai elegantti ollakseen hyvä. Haluan näyttää, että lyhyt ja leveä, yliampuva ja outokin voi menestyä. Mun ainut neuvo on, että uskaltakaa olla asenteella erilaisia. ''

''Itse haluan sosiaalisen median kautta seurata oikeita ihmisiä, en mitään kiiltokuvamaailmaa. Haluan saada inspiraatiota aidoilta ja rohkeilta ihmisiltä. Haluan myös itse olla aito.''

''Toivoisin, että jokainen siellä lukemassa tajuaisi, ettei kenenkään elämä ole täydellistä (edes niiden some-julkimoiden), eikä kenenkään meistä tarvitse tavoitella sellaista.''
  
''Ootteko koskaan miettineet, onko ajatuksillanne ääntä? Nykymaailmassa on se ongelma, etteivät ihmiset kaikelta kiireeltä ja hälinältä kuule omia ajatuksiansa! Kuulo-ongelmien kanssahan tässä ei kuitenkaan pelailla; kyse on taidosta hiljentää ulkomaailma ja keskittyä kuuntelemaan niitä omia pienen pieniä ajatuksia - niitä sanoja, joita ei koskaan lausuta ääneen.''

''On olemassa ihmisiä, jotka saavat meidät tekemään asioita, joiden tekemisen mahdollisuudesta emme edes ole tietoisia. Tuo, jos joku, on kummallista. Ja miten tämä voikin tapahtua, kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan? Jaa-a. Siinäpä kysymys.''

''Kiitos teille kaikille ihanille, jotka pidätte musta huolta - se lämmittää mun sydäntä. Tulee semmoinen välitetty olo.''

''Jälkeenpäin voi miettiä, että onneksi uskalsin astua tuntemattomaan. Harrastuksilla on järjettömän suuri voima vaikuttaa. Ne vaikuttavat kehon lisäksi mieleen ja tunteisiin sekä itsetuntoon. Joten kiitos kaikille ihmisille, joilta olen saanut kipinän johonkin lajiin. Kiitos myös valmentajilleni ja treenikavereilleni. Ilman teitä en olisi tässä. ''

''Halusin kuitenkin kiittää teitä - on ihana tietää, että siellä ruutujen takana on monia ihmisiä tukemassa mua. Arvostan sitä todella.''


Mä olen tänäkin vuonna kirjoittanut siis paljon. Ja ehkä vähän enemmänkin. Olen myös pohtinut monia asioita, ja oppinut itsestäni ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mun vuoteeni mahtui hyvin suurella skaalalla iloja ja murheita, mutta onneksi niitä positiivisia asioita oli kuitenkin hitusen enemmän. Mun vuoteni 2015 oli aivan huikea, ja suuri kiitos siitä kuuluu kaikille, jotka ovat ottaneet osaa mun vuoteeni 2015.  

Kiitos että saan elää unelmaa. Minun unelmaani.


Mikäli et saa rakennettua järkevää aasinsiltaa epäjärjestelmällisen postauksen ja kommenttisi välille, poltetaan silta ja hukutetaan aasi. Kenenkään ajatukset eivät ole vääriä, eikä mikään kommentti ole turha. Niillä voi pelastaa pienen bloggaajan päivän.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Tunnelmallisia joulukuvia

Hei kaikille joulusta - ja sen ruoista - selviytyneille!

Nyt on yksi joulu taas eletty & olen hyvin iloinen siitä ... että se on ohi! Nyt eletään kuitenkin sitä aikaa, jolloin blogimaailma täyttyy noista kaikista joulupostauksissa, joissa tätä ko. juhlaa hypetetään. Hypetetään ruuan, ihmisten ja lahjojen ihanuutta. 

Moni teistä ei ehkä tiedä, mutta mä en ole mikään varsinainen joulufani. Nyt älkäähän toki tuomitko mua tämän epäsuomalaisuuteni takia, mutta pari viimeisintä joulua mä olen vain haaveillut joulusta jossain lämpimässä... Suurin toiveeni tällä hetkellä olisi päästä Australiaan. Mä todella toivoisin, että pääsisin sinne vaikka ensi vuonna valmistumisen jälkeen... Noh, haaveitahan saa olla?

Kuitenkin, takaisin jouluun. Mitä vihaan joulussa?

Jouluruokaa, hypetystä, kaupallisuutta, turhia lahjoja, monia jouluohjelmia, yleisiä jouluperinteitä, valmistelustressiä, joulustressiä, arkeenpaluustressiä ja sitä, ettei tehdä mitään.

Onneksi vuosi vaihtuu ja päästään yli tästä kamaluudesta. No juu okei, onhan joulussakin hyviä juttuja, kuten tämän vuoden kaunis sää! Aattoturhautumisen partaalla kävin koiran kanssa ulkona ja sainkin ilokseni nauttia todella kauniista lenkkisäästä.


Ja vielä aiheeseen... Joulussa on kuitenkin yleisesti yksi hyvä puoli: sen aikana myös moni sisältä kaunis ihminen heräilee ja uhraa aikaansa pyyteettömästi toiseen ihmiseen. Tänä vuonna moni teistä lämmitti mun sydäntäni - kiitos kaikista ajatuksella varustetuista teoistanne. Kiitos kommenteistanne, pienistä lahjoistanne ja korteistanne. Kiitos ajastanne.


tiistai 22. joulukuuta 2015

TÄTÄ TE OLETTE ODOTTANEET

Hihi, anteeksi klikkiotsikko, mutta suurimman osan kohdalla taidan olla oikeassa. Multa on moneen otteeseen pyydetty taas vuoden varrella videoita, mutta enhän mä niitä koskaan ehdi väsäilemään. Nyt on kuitenkin - ah niin ihana - loma & ajattelin antaa teille tämmösen vaatimattoman pienen joululahjan. Kuvasin perjantaina mun ihka ensimmäisen My Dayn, ja tässä muutamien tuskaisten tuntien työn tulos. Laittakaa ihmeessä kommenttia tän postauksen loppuun, että mitä mieltä olitte mun päivästä - tai ylipäätään vidistä? Toinen asia, joka mua kiinnostaa kovasti on se, että miksi ihmeessä ihmiset seurailevat näitä mun höpötyksiä? Jos vain viitsit, liitä kommenttiisi oma vastauksesi: Miksi sinä seuraat minua?/ Mikä mun blogistani tekee seuraamisen arvoisen?

Kiitän, kumarran ja toivotan kaikille hyvät joulut - muistakaa relata!

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

#vainvikellysjutut, part 3



Ei väliä, onko viimeisin ruoka syöty kaksi tuntia vai kaksi minuuttia sitten, vikeltäjällä on aina nälkä. 

...Tai sitten me vaan tykätään syömisestä niin paljon... 

tiistai 15. joulukuuta 2015

I wish that I could be like the cool kids

'cause all the cool kids, they seem to fit in.

Minä ja omituinen valoilmiö

Mulla menee jälleen paremmin, elämä jatkuu. Oon tässä kokoillut itseäni kuin palapeliä konsanaan ja viime viikonloppu menikin aivan eri maisemissa. Kävin kummitädilläni ja tanvo-kisoissa, joissa muuten saatin viides sija (/15)! Muuten oon tavanomaiseen tapaani hoidellut erinäisiä juoksevia asioita, kuten uusien pukujen tilailua, joululahjajuttuja ja suunnitellut ensi vuoden kalenteria. Ai joo, ja tämäkin oman elämänsä vikeltäjä palkittiin tänä vuonna sekä ratsastusseurani että Keravan kaupungin toimesta... Aika huippua! Kiitos kiitos kiitos.

Susifiilinkejä
leipomassa & yks maailman parhaista rahkoista, suosittelen!
Elämme maailmassa, jossa kaikille tuntuu olevan oma paikkansa. Koulussa popula on jakaantunut erilaisiin ryhmittymiin kuin eläinlajit konsanaan. Mitään ei sanota ääneen, mutta kaikki tietävät, että eniten valtaa on niillä suosituilla - niillä mua kovasti paremmilla ihmisillä. Vaikka kuinka yrittäisimme kierrellä ja kaarrella totuutta, niin valitettava fakta on se, että elämme kastijärjestelmässä. Yhteiskuntamme koostuu hierarkisesta arvojärjestyksestä, jossa joidenkin ihmisten vain on oltava siellä pahnan pohjimmaisina. Mutta onko mutasarjalaisen mahdollista kivuta ylöspäin, nostaa sosiaalista statustaan? Onko mun mahdollista tulla paremmaksi ihmiseksi?


Siis wait. W A T?


Yllättävän moni tuntuu nykyaikana ajattelevan noin. On tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan olemme hyvin eriarvoisia, eikä toisen kanssa voi sen seurauksena yrittää edes luoda esimerkiksi kaverisuhdetta. Pelko toisen erilaisuudesta on suurta; ''Entä jos vaikka nolaan itseni?'' ''Mitäköhän toi toinen sit musta ajattelisi, jos menisin puhumaan sille... Pitäis varmaan ihan pimeenä'' ''Eihän siitä vois koskaan tulla mitään... Harmi sinänsä, olisi ollut kiva tutustua''

Niiiiin. Aika moni voi luultavasti tunnistaa itsensä edellä rustatuista pohdinnoista. Tunnistan toki itsenikin, pakostakin noita tulee mietittyä. Mutta miksi ihmeessä näitä sosiaalisia statuksia jaellaan ihmisille? Miksi toinen on tärkeämpi tai parempi ihminen kuin joku toinen? 

Siinäpä se. Kukaan ei oikeasti ole kenenkään yläpuolella. Se on vain alitajuntainen illuusio.

Toki aina saa ihailla ja ottaa mallia erilaisista persoonista, mutta kannattaa muistaa some-elämän ja normaalin arjen eroavaisuus: ne saattavat toisinaan poiketa hyvinkin suuresti toisistaan. Edes somejulkimot tai harrastusidolit eivät ole mitään superihmisiä, ei kukaan meistä ole. Kellään ei ole täydellinen elämä, ei edes niillä koulun ''suosituilla''. 

Mikäli tuntuu, että et elä sellaista elämää kuin haluaisit elää, suosittelen muuttamaan jotakin. En kuitenkaan suosittele kadehtimaan toisten helppoa tai siistiä elämää, koska sitä se ei luultavasti ole. Kaikilla meillä on vaikeuksia erilaisissa elämänvaiheissa ja jokainen voi tulla oman elämänsä sankariksi. Mitä tällä tarkoitan? Lopeta itsesi vertaaminen muihin - et luultavasti saavuta sillä mitään, Mikäli keskität tämänkin energian itsesi kehittämiseen, kuka tietää mitä Sinusta voi vielä kuoriutua. 

Koska kaikki me olemme vain ihmisiä, yhtä hyviä ja huonoja. Samanarvoisia.



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

voimattomuus


Makaan taas mun sängyllä ja mun syke on tällä hetkellä jotain 85 lyönnin luokkaa. Se ei todellakaan ole mun leposyke.
Mä palasin viime viikonloppuna taas Ruotsista maajoukkuevalmennuksesta, joka oli lievästi sanottuna täynnä väsynyttä läppää ja räkänaurua. Tää oli ensimmäinen leiri, johon mä osallistuin myös valmentajan roolissa - olihan kaks ''mun omaa kasvattia'' siellä mun kanssani. Siistiä, mutta vaikeaa. Missään vaiheessa ei oikein tiedä, pitäiskö sun olla niille valmentaja vai treenikaveri. Kärsiikö mun auktoriteetti (mikä auktoriteetti) jos oon liian toverillinen? Tämmösiä kysymyksiä uskon muidenkin valmentajien pyörittelevän. Missä menee se kuuluisa mukavuuden ja liiallisen kaveruuden hiuksenhieno raja?

Noh. Leiri meni kuitenkin mukavasti tapansa mukaan ja nyt luullaan taas pari viikkoa olevamme viisaampia kuin koskaan ennen. 

Tänään en aikonut kuitenkaan puhua meidän maajoukkueleiristä enempää. Aattelin avautua. 

Mun viime viikot ovat olleet aikamoista tunnemyrskyä ja oon ollut snadisti stressaantunut parista asiasta... En vain ymmärrä, miten yksi ihminen voi näin pienen ajan sisällä aiheuttaa aivan äärettömän paljon stressiä ja pahaa mieltä. Tänään kaikki kuitenkin pysähtyi. Mä olin salilla, missä mun mieleni pyöri aivan muissa maailmoissa...oli vaikea keskittyä mihinkään. Mieli harhaili ahdistavissa jutuissa, eikä treeni ottanut lainkaan tulta alleen. Päätin siirtää treenin kehonhuolloksi ja lopetinkin suhteellisen lyhyeen, sillä en näe mitään ideaa puoliteholla treenamisessa.  

Olin lähdössä salilta, kun yht'äkkiä mun koko keho tuntui puutuvan. Voimattomuus valtasi koko kropan ja peilistä katsoi kalpea naama. Pian olikin jo vaikea hengittää. Tuntui, ettei saa mistään kiinni - kaikki ajatukset ja asiat vaan lipuivat kauemmaksi ja olo oli kuin olisin hengannut sellaisessa lumisadepallossa, yhtä eristettynä muusta maailmasta. Kurkkua kuristi ja pyörrytti, mua aivan pelotti ajaa kotiin. 

En tiedä, että oliko toi olevinaan sellainen paniikkikohtaus, mutta ainakin se oli aivan hiton pelottavaa. Vaikka asia, joka tuon ahdistuksen aiheutti, ei välttämättä kuulu tänne blogin puolelle, ajattelin jakaa vähän tuntemuksiani tän päiväisestä ihan vaan varoituksen sanana. Ahdistus ja stressi voi aiheuttaa kummia juttuja - ihan fyysisiäkin oireita. Mä en tiedä kuinka moni teistä on joutunut kokemaan paniikkikohtauksen elämässään, mutta toi on kyllä asia, jota en kellekkään toivo.

Muutenkin ahdistus ja stressi sekoittaa elämää: nukut huonosti, syöt huonosti, treenaat huonosti ja kaikki tuntuu kerralla menevän alamäkeen. Sarkasmi kukoistaa, eikä kivatkaan jutut nappaa. Jee, kivaa. 

Toivotaan, että suunta on vain ylöspäin ja seuraavassa postauksessa käsittelen jotain vähän kevyempää aihetta. 




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

JOULUKUUN YLLÄRI

Hihi, viikon sanailut vaihtuvat joulukuussa viikon #vainvikellysjutuiksi. Tässä ensimmäinen osa, olkaas hyvät!



Vikellys on varmaan yksi väärinymmärretyimmistä lajeista juuri sen pienen ko'on takia. Koska kukaan ei tiedä siitä mitään, on ihmisten helppo niputtaa se ratsastukseen tai täyteen pelleilyyn. Ei, en harrasta ratsastusta, agilitya, vipellystä, temppuilua tai vihellystä. Kaikista eniten noista ehkä kuumentaa tunteita tuo temppuiluun viittaaminen... Aargh. Koska. Ei.


Ja nyt lähetään taas kohti Ruotsin treenailuja, toivottakaa menestyksekästä viikonloppua!

maanantai 30. marraskuuta 2015

Pieniä kuulumisia

Tänään on sunnuntai 29.11 ja mua hymyilyttää kovin. Mä istuskelen mun sängylläni - kuten aina koneillessani - jammailemassa Gfm'n Sun unelmaa -biisin tahtiin. Kävin aamulla koutsailemassa, minkä jälkeen oon juurtunut tähän samaan paikkaan tekemään kaikenlaista järkevää... Kuten syömään suklaakeksejä ja katselemaan vanhoja videoita ja kuviani. Ette arvaakkaan kuinka paljon huippuotoksia on tältäkin vuodelta kertynyt! Kyyneleet silmissä nauran näille ihanille hetkille. Ihanaa, että on muistoja. Ihanaa, että on ihmisiä, joiden kanssa niitä voi luoda lisää joka ikinen päivä.
Tiimi<3 Tallinnan Horse Show'n jälkeen

Ai mitä muuta oon tehnyt viime aikoina, kuin mutustanut keksejä? En nyt ihan kamalasti, mutta esimerkiksi lauantaina pääsin ihka oikealle voimistelumatolle kisailemaan - siis sellaiselle, jonka päällä oon viimeksi vieraillut vuonna 2011. Ei sitä tunnetta siinä pehmeänukkaisella matolla voi sanoin kuvailla. Kaikki se maski, hiustenlaitto, puvut, lakantuoksu, tuomarit ja katsojat... Ahhh! ♥ rakkautta. En olisi kyllä pari viikkoa sitten uskonut, että ohjelma ei olisi näyttänyt täydeltä kaaokselta, mutta kappas keppanaa - sehän näytti suhteellisen siistiltä! Ilmeisesti tuomarit olivat samaa mieltä, koska kotiin palailimme hopeiset palaset kaulassa. 


Kisat sujuivat siis loistavasti omalta osaltamme & haluan onnitella myös pronssimitalistia Venlaa kera joukkueensa - heidän ohjelmansa oli kyllä huikeaa katsottavaa! 
Muuten nyt on taas aika lailla tullut eleltyä normaalia arkea, johon on kuulunut sekä kivoja, että ei-niin-kivoja juttuja. Sää masentaa ja ärsyttää, mutta eniten se ehdottomasti koettelee hermoja ulkona treenatessa. Kun kenttä on umpijäässä tai sade tulee vaakatasossa vasten kasvojasi, ei se ole aina niin herkkua. Tai pukkeilla takaterassilla, jossa ainoat mahdollisuutesi on a) vikeltää niin, että tilaa yläpuolellasi on n. metri (katos) tai b) kastua ja kylmettyä luita ja ytimiä myöten. Hermojani koettelee myös yksi äidinkielen opettajistamme, jolle palautteen antaminen on ilmeisesti astetta haastavampi tehtävä... Mikäli saan takaisin esseen, jossa on vaan positiivista palautetta, miten ihmeessä osaan korjata sitä ensi kertaan? Sain siis esseestäni 45/60 ja olen syvästi katkera - en niinkään puuttuvista pisteistä, vaan puuttuvasta palautteesta. Ja olen kysynyt palautetta tältä maikaltakin moneen kertaan. Ei auttanut edes se, kuinka kirjoitin esseeseeni (jonka aihe oli pohtia hyvää opetusta) palautteen merkityksestä. Miten ihmeessä voi kehittyä kirjurina, jos ei koskaan saa palautetta kirjoitelmistaan? Onko lukijoissa ketään hengenheimolaistani... vai olenko ainut, jota kyseinen toiminta harmittaa?

No, ettei aivan kääntyisi laskusuhdanteeseen tämäkin teksti, niin siirrytään kivempiin aiheisiin! ♥ Sain vihdoin tilailtua taas Smartphotolta valokuvia ja niiden tulisi saapua parissa viikossa, jee! ♥ Tajusin taas, kuinka ihanien tyyppien kanssa mä saan treenailla päivittäin ♥ Ihmiset kehtaa vihdoin laitella jouluvaloja  Koutsailemassa tytöt ovat kokeilleet uusia kyyriliikkeitä, eivätkä lainkaan huonolla menestyksellä... meitsi meinaa aina pakahtua ylpeydestä ♥ Kävin pitkästä aikaa shoppailemassa & löysin maailman kauneimman huivin ♥ Joulukuu alkaa! ♥ Tein tänään superhyvän ylä- ja keskikroppatreenin! ♥ Perjantaina lähdetään kohti Ruotsinmaata taas treenileirin merkeissä! ♥ Bloggaaminen tekee mut aina kovin iloiseksi, kun tiedän teidän lukevan näitä mun turhanpäiväisiä sepustuksia 


Onko teillä toiveita erikoispostauksiin joulun alla?

tiistai 24. marraskuuta 2015

Lempparisanailu & joululahjavinkkejä

Heipähei jälleen!

Mulla on nyt käynnissä ihan jäätävä postausinto. Haluaisin vain kirjoittaa teille ajatuksiani sadasta eri aiheesta... Tuntuu kuitenkin vähän hassulta postata näin lähekkäisinä päivinä, kun on tottunut oikeasti kirjoittelemaan vain kerran viikossa. Vihaan epätietoisuutta ja epäsäännöllisyyttä, ja mietin, että häiritseekö teitä lukijoina, jos postaustahti vaihtelee kovastikkin? (Tavallaan aika kivakin, etten ehdi kirjoittaa aivan kaikesta, koska silloin saan hyvän syyn jakaa muiden hienoja postauksia: kurkatkaas tästä Viivin mahtava koostepostaus SRL:n urheilufoorumin pääpointeista)
vk 48:n sanailut: Tää sopi foorumin teemoihin kuin nenä päähän, ja kaiken lisäksi tää on yksi mun lemppareista!
Mun arki rullailee vallan mainiosti ja omatkin treenit ovat sujuneet kivasti treenikavereiden ansiosta! Salilla treenipäiviä on jaettu Kirsikan ja Oonan kanssa, jonka kanssa olen myös itse asiassa käynyt juoksentelemassa. Tulevaisuudessa saliseuralaisina on myös pari muuta kovaa mimmiä, joiden kanssa yhteisiä treenipäiviä odotan innolla! Muutamat pukki-/oheistreenit ollaan vedetty läpi Emman, Liinan ja Merin kanssa - ja eilen oli kyllä aika huima päivä pienestä mokasta huolimatta. Mä unohdin kokonaan pukkivyön kotiin, joten päästiin vähän improvisoimaan. Mä pidin alkuun joukkuevoimistelutyyppisiä harjoitteita, joiden jälkeen tehtiin vähän voimia ja akroa... Ja loppujen lopuksi taidettiin kaikki olla ihan tyytyväisiä siitä unohduksesta. Tuli treenattua!

Näiden lisäksi viime viikkoina kalenterissani on esiintynyt Vihdin vikellystä, Karlvikin vikellystä, akrotreenejä, valmentelua & toiminimen perustusta sekä tanssillisen voimistelun treenejä. Tuosta tanssillisesta puheenollen: lähdetään kauden ensimmäisiin kisoihin lauantaina! Aika hauskaa, koska viime kaudella en päässyt kuin yhtiin kisoihin mukaan. Nyt ohjelmassa siis kisat Liedossa ja parin viikon kuluttua suunnataan katseemme kohti Vaajakosken kisamattoa.

Vikellyksen saralla ensi kautta varten kyyrin ja teknisen rungot hyvällä pohjalla & musatkin vihdoin valittu. Seuraava etappi on alkaa sitten piirrustelemaan niitä pukuja... Se on aina hyvin pelottava ja ihana projekti samaan aikaan. Siihen on sellainen viha-rakkaussuhde. 
Look like a lady, train like a beast? Tb Wanhoihin :)

Viha-rakkaussuhde on myös talveen. Ihana kun tulee kylmempi, koska pimeys häviää. Kamala kun tulee kylmä, kun ei voi vikeltää ulkona. Ihanaa, kun tulee lunta - kaikki on niin kaunista! Kamalaa, kun tulee lunta - sehän jälleen vaikeuttaa tätä lajitreenausta. Äh. Mutta on ihanaa, että joulu tulee. Rakastan yli kaiken jouluvaloja! Ne vain ovat niiiiin kamalan kivan näköisiä.

Jouluaiheesta päästään joululahjoihin. Mitä ihmettä mä itse haluan? Jos olet vikeltäjä, suosittelen toivomaan sponsorointia treeneihin ja kisapukuun. Jos vielä jotain toivottavaa on pakko keksiä, toivo treenivarusteita, trikoita, tossuja, meikkejä, hiuskoristeita... Niin ei tuu sitten se paniikki keväällä viikkoa ennen kisoja...

Mitä kannattaa antaa ystävälle
? Voitte katsoa tästä mun viime vuoden lahjavideon, jossa puhuin siitä, miten ihanaa oli olla saamatta niitä ''turhia'' lahjoja. Olen yhä samaa mieltä. En tiedä, mitä mieltä te olette, mutta mä koen, että sanat voivat merkitä tavaraa enemmän: eli, että huolella ajateltu kortti voi olla tärkeämpi kuin suklaarasia (tai kuten viime vuonna vertasin: Anttilan-paniikkiostos-suihkugeelipaketti).

Jos aiot ostaa jolle kulle lahjaa, kannattaa kysyä tältä vaikka kolme alakategoriaa, jonka alle haluaisi asian ehkä liittyvän. Minun listani olisi tänä vuonna tällainen:

1. Urheilu (Kaikki itseni kehittämiseen liityvät asiat)
2. Matkailu (Kaikki matkustamista helpottavat asiat)
3. Muistot (Kaikki muistot, muistojen tallentamista helpottavat välineet)

En halunnut laittaa sulkuihin konkreettisia esimerkkejä, koska tärkeintä on käyttää mielikuvitusta! Muistakaa, että tärkeintä jouluna muistamisessakin on oikeat ajatukset tekojen takana.

Ajatus merkitsee usein enemmän kuin tavara - oli se minkä hintainen hyvänsä.

Pitäkää tämä mielessä, kun turhaudutte joululahjashoppailulla. Ai joo, ja koska otsikko lupaa konkreettisia vinkkejä, niin annetaan nyt niitäkin: Tee itse. Ihan mitä vain.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Toivepostaus: Miten selättää pelko?

Moi!

Yksi hyvinkin lahjakas vikeltäjän alku kyseli multa taannoin, josko voisin kirjoittaa postauksen yllä seisovasta aiheesta. Kyseinen pelko liittyi konkreettisesti yhteen tiettyyn liikeeseen lajissamme, mutta halusin kuitenkin pohtia aihetta vähän laajemmalta alueelta. Meitä on täällä Suomenkin kamaralla aika monta yksilöä tallustelemassa - ja niin on muuten niitä erilaisia pelkojakin. Halusin tässä postauksessa ottaa kantaa niihin vähän lievempiin pelkotiloihin, en niinkään vakavan tason fobioihin - koko sisältöhän kuitenkin perustuu vain omiin näkemyksiini ja kokemuksiini aiheesta. 


Erilaisia pelkoja löytyy maailmasta varmasti jopa enemmän kuin ihmisiä. Kaikilla meillä on eri tasoisia pelkoja, joita kohtaamme lähes joka päivä. Pelko voi liittyä kiinteästi johonkin esineeseen tai tilaan (ahtaan/pimeän paikan kammo), tai koskea esimerkiksi jotakin tapahtumaa (epäonnistumisen pelko, itsensä satuttamisen pelko).

Pelkotilat voivat olla lyhyt- tai pitkäkestoisia. Oli kyseessä sitten äkillinen säikähdystilanne tai pidempään jatkunut on/off-pelko, voi se saada aikaan hyvinkin suurta pahaa mieltä ja ahdistusta. Tiedät varsin hyvin, että jotain pitäisi saada tehdyksi - olisi pitänyt saada jo aikoja sitten -, mutta et vain kykene kokoamaan itseäsi suorittamaan ko. tehtävää. Kuten ehkä pari minut tuntevaa varsin hyvin tietää, itselleni eräänlaiset esiintymistilanteet ovat tuottaneet rutkasti ahdistusta takavuosina. Enää ei ehkä varsinaisesta pelosta voida puhua, koska edistystä on siinäkin suhteessa saavutettu (jes!), mutta edelleen olen puhe-esitelmissä (, jotka eivät koske vikellystä tavalla tai toisella) hyvin poissa mukavuusalueeltani.
Ensimmäinen askel kohti pelotonta päivää on varmasti pelon tunnistaminen ja myöntäminen itselleen; ajatus, että haluaa muuttaa jotakin. Ajatus siitä, ettei suostu elämään tämän pelon rajoittamaa elämää. Ajatus siitä, että pelon voittaneena elämään olisi mahdollista saada jotakin lisää.

Seuraavana oman kammon tunnistuksen jälkeen voi miettiä, että mistäköhän tämä juontaa juurensa? Lähes kaikki pelkomme ovat saaneet alkunsa jostain lievästi traumaattisesta tapahtumasta menneisyydessä. Esimerkkinä itse pelkäsin ajaa pitkään autolla, koska olin pienenä itse jäänyt auton alle. Myös uudet asiat pelottavat, koska emme tiedä tapahtumien tulevaa kulkua. Tavallaan on aika hassuakin pelätä turhaan. Mikäli olosuhteet ovat kunnossa, voit esittää itsellesi järkevän kysymyksen: Mitä pahaa tässä voi oikeasti tapahtua? Voit laittaa listalle pelon plussat ja miinukset: mitä hyvää ja huonoa pelkäämisessä on & mitä positiivisia tai negatiivisia seurauksia pelon tyrmäämisellä voi olla?

Jotta jokainen voi edetä kohti oman pelkonsa voittamista, täytyy omat heikkoutensa tunnistaa. Jotta voi alkaa elää toisenlaista elämää, on toimintatapojaan pakko muuttaa. Kuten lauantain urheilufoorumista opin, ei ole järkeä tehdä vääriä asioita erinomaisesti. Kannattaa pyrkiä tekemään oikeita asioita hyvin - tai edes kohtalaisesti. 

Viimeinen steppi pelin voittoon on ehdottomasti oman motivaatiotekijän löytäminen. Mieti, mikä asia buustaa sinua elämässä eteenpäin. Mistä saat motivaatiota ja halua voittaa pelkosi? Oma motivaatiotekijä voi olla onnistumisen ilo, muiden tsemppi tai ylipäätään kehitys matkan varrella. Minulla suurin motivaatiotekijä varsinkin urheilussa ovat ehdottomasti olleet muut ihmiset. Silloinkin, kun en itse ole uskonut itseeni, ovat he sen tehneet. Olette korvaamattomia, kiitos.

 Koska muut uskovat sinuun, miksi ihmeessä et itse sitä tekisi? Muista, että aina on olemassa joku, joka uskoo sinuun. Minä uskon sinuun. 


Sit vaan heität sen ylianalysoinnin romukoppaan ja teet sen. Sä pystyt siihen kyllä.


torstai 19. marraskuuta 2015

Kannustan käyttämään aivoja ja luovuutta

Terve taas kaunokaiset ja komeudet.

Kun pimeys on vallannut ulkoilman, on helppoa käpertyä kuuman kaakaokupin kanssa sängyn nurkkaan kirjoittelemaan postausta. Mä vitsailin eilen ystäväni kanssa siitä, kuinka voisin tehdä postauksia museokäynneistä ja taiteesta... Eihän kukaan nuori oikeasti käy museoissa?!

Eilinen päiväni kuitenkin täyttyi taiteesta, sillä osana koulumme projektiviikkoa kävimme Helsingin taidemuseossa sekä Kiasmassa. En ole koskaan ennen ollut taidemuseossa, ja ajatuskin koko reissusta laittoi haukotuttamaan... Jani Leinosen näyttely Kiasmassa kuitenkin mullisti stereotyyppisen ajatusmaailmani. Taidehan voi olla nerokasta ja helposti ymmärrettävää... Yksinkertaista, mutta upeaa. Näyttely oli rakennettu erilaisten brändien ympärille ja herätteli katselijaa kyseenalaistamaan nykyajan kieroutunutta maailmankuvaa. Onko oikein, että kodittomuus on rikos? Miksi ajattelemme, että tottelemattomuus on pahasta, jos kaikki maailman suurimmat ongelmat (sodat, orjuus, kansanmurhat) johtuvatkin tottelevaisuudesta - eivät tottelemattomuudesta?
Suosittelen käymään näyttelyssä, vaikka et kokisikaan erityisemmin pitäväsi mistään taiteesta tai museoista. Minusta on hienoa, että tuo näyttely oikein käskee ihmisiä ajattelemaan, käyttämään omia aivojansa. Leinosella oli hienoja keinoja kertoa asiansa - ja sehän tiedetään, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 
Kuvien suuresta voimasta puhuttiin myös eilisessä Yle Teeman dokumentissa Pilapiirtäjät demokratian etulinjassa. Pähkinänkuoressa dokumentti käsitteli sananvapautta - ja sen puutetta - eri puolilla maailmaa. Pilapiirtäjien ammatti on naurun keinoin taistella demokratian ja hyvien arvojen puolesta. Ammattia on kuitenkin vaikeaa toteuttaa maissa, joissa sensuuri on suurta: kun ei voi kritisoida päättäjiä, päätöksiä tai muita asiota demokratian tiellä, miten se voisi koskaan toteutua? Päättäjät kuitenkin haluavat hillitä piirrosten levikkiä, koska kynä voi olla miekkaakin mahtavampi.

Dokumentti laittoi ajattelemaan paljon asioita; esimerkiksi kuinka helppoa onkaan elää Suomessa. Vaikka täällä onkin pimeää, kylmä ja ahdistaa, voimme sanoa nauttivamme sananvapaudesta täysin siemauksin. On ihana tietää, että on vapaus puhua ja kirjoittaa, vapaus ilmaista itseään. 
Itsensä ilmaisu on kansalaisoikeus ja kannustan nauttimaan siitä. Tehkää asioita, joissa voitte oikeasti päästä itsenne valloilleen. Ei ole niin väliä keräiletkö postimerkkejä, valokuvaatko, kokkaatko vai askarteletko - vain sillä on väliä, että teet jotakin, jossa pääset käyttämään luovuuttasi. Kuten olen jo aikaisemminkin jossain postauksessa maininnut, löytyy jokaisesta persoonasta se luovakin puoli. Jokaisen pitää vain löytää se. 

Itselleni on aina ollut vähän vaikeaa puhua, mutta helppo kirjoittaa. Aina jos ahdistus meinaa ottaa ylivallan, avaan Bloggerista uuden sivun, jolle puran ajatuksiani. On hieno tunne, kun painava taakka harteilta tuntuu siirtyvän vähitellen tietokoneen näytölle yksittäisten sanojen kautta. Pian yksittäisistä sanoista onkin syntynyt kokonainen teksti, jonka yleensä jätän julkaisematta. On myös aikoja, kun on vaikeaa kirjoittaa. Näinä päivinä voi saman asian yrittää ilmaista kehon (=liikunnan) kautta. Suosittelen lämpimästi muillekkin, joilla on tapa saada ajatuksensa helposti solmuun. 

Onko kukaan teistä käynyt katsomassa ko. näyttelyä & jos, niin mitä piditte? Entä mitä tapoja tykkäätte käyttää itsenne ilmaisuun - vai koetteko olevanne 'lahjattomia luovuudessa'?