tiistai 24. marraskuuta 2015

Lempparisanailu & joululahjavinkkejä

Heipähei jälleen!

Mulla on nyt käynnissä ihan jäätävä postausinto. Haluaisin vain kirjoittaa teille ajatuksiani sadasta eri aiheesta... Tuntuu kuitenkin vähän hassulta postata näin lähekkäisinä päivinä, kun on tottunut oikeasti kirjoittelemaan vain kerran viikossa. Vihaan epätietoisuutta ja epäsäännöllisyyttä, ja mietin, että häiritseekö teitä lukijoina, jos postaustahti vaihtelee kovastikkin? (Tavallaan aika kivakin, etten ehdi kirjoittaa aivan kaikesta, koska silloin saan hyvän syyn jakaa muiden hienoja postauksia: kurkatkaas tästä Viivin mahtava koostepostaus SRL:n urheilufoorumin pääpointeista)
vk 48:n sanailut: Tää sopi foorumin teemoihin kuin nenä päähän, ja kaiken lisäksi tää on yksi mun lemppareista!
Mun arki rullailee vallan mainiosti ja omatkin treenit ovat sujuneet kivasti treenikavereiden ansiosta! Salilla treenipäiviä on jaettu Kirsikan ja Oonan kanssa, jonka kanssa olen myös itse asiassa käynyt juoksentelemassa. Tulevaisuudessa saliseuralaisina on myös pari muuta kovaa mimmiä, joiden kanssa yhteisiä treenipäiviä odotan innolla! Muutamat pukki-/oheistreenit ollaan vedetty läpi Emman, Liinan ja Merin kanssa - ja eilen oli kyllä aika huima päivä pienestä mokasta huolimatta. Mä unohdin kokonaan pukkivyön kotiin, joten päästiin vähän improvisoimaan. Mä pidin alkuun joukkuevoimistelutyyppisiä harjoitteita, joiden jälkeen tehtiin vähän voimia ja akroa... Ja loppujen lopuksi taidettiin kaikki olla ihan tyytyväisiä siitä unohduksesta. Tuli treenattua!

Näiden lisäksi viime viikkoina kalenterissani on esiintynyt Vihdin vikellystä, Karlvikin vikellystä, akrotreenejä, valmentelua & toiminimen perustusta sekä tanssillisen voimistelun treenejä. Tuosta tanssillisesta puheenollen: lähdetään kauden ensimmäisiin kisoihin lauantaina! Aika hauskaa, koska viime kaudella en päässyt kuin yhtiin kisoihin mukaan. Nyt ohjelmassa siis kisat Liedossa ja parin viikon kuluttua suunnataan katseemme kohti Vaajakosken kisamattoa.

Vikellyksen saralla ensi kautta varten kyyrin ja teknisen rungot hyvällä pohjalla & musatkin vihdoin valittu. Seuraava etappi on alkaa sitten piirrustelemaan niitä pukuja... Se on aina hyvin pelottava ja ihana projekti samaan aikaan. Siihen on sellainen viha-rakkaussuhde. 
Look like a lady, train like a beast? Tb Wanhoihin :)

Viha-rakkaussuhde on myös talveen. Ihana kun tulee kylmempi, koska pimeys häviää. Kamala kun tulee kylmä, kun ei voi vikeltää ulkona. Ihanaa, kun tulee lunta - kaikki on niin kaunista! Kamalaa, kun tulee lunta - sehän jälleen vaikeuttaa tätä lajitreenausta. Äh. Mutta on ihanaa, että joulu tulee. Rakastan yli kaiken jouluvaloja! Ne vain ovat niiiiin kamalan kivan näköisiä.

Jouluaiheesta päästään joululahjoihin. Mitä ihmettä mä itse haluan? Jos olet vikeltäjä, suosittelen toivomaan sponsorointia treeneihin ja kisapukuun. Jos vielä jotain toivottavaa on pakko keksiä, toivo treenivarusteita, trikoita, tossuja, meikkejä, hiuskoristeita... Niin ei tuu sitten se paniikki keväällä viikkoa ennen kisoja...

Mitä kannattaa antaa ystävälle
? Voitte katsoa tästä mun viime vuoden lahjavideon, jossa puhuin siitä, miten ihanaa oli olla saamatta niitä ''turhia'' lahjoja. Olen yhä samaa mieltä. En tiedä, mitä mieltä te olette, mutta mä koen, että sanat voivat merkitä tavaraa enemmän: eli, että huolella ajateltu kortti voi olla tärkeämpi kuin suklaarasia (tai kuten viime vuonna vertasin: Anttilan-paniikkiostos-suihkugeelipaketti).

Jos aiot ostaa jolle kulle lahjaa, kannattaa kysyä tältä vaikka kolme alakategoriaa, jonka alle haluaisi asian ehkä liittyvän. Minun listani olisi tänä vuonna tällainen:

1. Urheilu (Kaikki itseni kehittämiseen liityvät asiat)
2. Matkailu (Kaikki matkustamista helpottavat asiat)
3. Muistot (Kaikki muistot, muistojen tallentamista helpottavat välineet)

En halunnut laittaa sulkuihin konkreettisia esimerkkejä, koska tärkeintä on käyttää mielikuvitusta! Muistakaa, että tärkeintä jouluna muistamisessakin on oikeat ajatukset tekojen takana.

Ajatus merkitsee usein enemmän kuin tavara - oli se minkä hintainen hyvänsä.

Pitäkää tämä mielessä, kun turhaudutte joululahjashoppailulla. Ai joo, ja koska otsikko lupaa konkreettisia vinkkejä, niin annetaan nyt niitäkin: Tee itse. Ihan mitä vain.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aaah, joululahjojen ostaminen :D Tavallaan mukavaa päästä ilahduttamaan läheisiä hyvillä lahjoilla, mutta toisaalta se lahjojen valitseminen on välillä todella hankalaa... Komppaan kyllä sua itse tehtyjen lahjojen suhteen, ovat aina hyvä idea!

Ja minua ei ainakaan häiritse, vaikka postaustahti vaihteleekin, uusia postauksia on aina mukava lukea riippumatta siitä onko edellisestä viikko vai päivä aikaa :)

Hetaito kirjoitti...

Ano: Kiitän kommentistasi! Niihin jouluostoksiinkin pätee siis tuo edellä mainittu viha-rakkaussuhde... :D Ihana kuulla, ettei epätasaisuus postauksissa häiritse :-)