tiistai 31. toukokuuta 2016

Täydellisen elämän tavoittelusta


Moikka.

En kestä sitä kuinka onnellinen oon just nyt. En voi edes sanoin kuvailla, että kuinka iloinen ja kiitollinen mä olen kaikesta. Jotenkin nyt tuntuu vaan tosi hyvältä. Kesä on aluillaan ja kaikki vasta edessä, tää säätila on mahtava, oon saanut pari valmennusvierailujobia kesälle/syksylle ja kaikki ihmiset mun ympärilläni tuntuvat olevan kovin onnellisia. Lisäksi pieniä extrakiksejä tuovia asioita arjessa ovat ystävien kanssa hengailu, todella hyvä palaute parista koulutyöstä sekä ylipäätään urheilupiireissä pyöriminen


Ihanaa. Mahtavaa. Kiitos.


Tuntuu, että olen myös pääsemässä koko ajan lähemmän elämää, josta olen haaveillut jo pidemmän aikaa - elämää, jota olen halunnut elää.
c Eveliina rakas Väkeväinen
Ootko sä koskaan pysähtynyt pohtimaan, että elätkö sä tosiaan sellaista elämää, josta nautit täysin siemauksin - elämää, joka saa sut tekemään asioita sata lasissa ilman suurempaa epäilyksen häivää? 

Vai kuljetko sä kuin sumussa päivästä toiseen ajattelematta liiemmin? Onko arki vain ... arkea? 

Mä annan sulle haasteen. Pohdi, millaista olisi sun täydellinen elämäsi. Miten sä haluaist elää? Kuka sä haluaisit olla, miten sä haluaisit muiden sut näkevän? Älä tässä vaiheessa mieti mitään esteitä haaveillesi (rahaa, aikaa, elämäntilannetta). Ota tähän oikeasti aikaa ja kirjoita asioita ihan konkreettisesti paperille. Just nyt. Tää teksti kyllä odottaa sua. Anna itsellesi aikaa vaikka 10 minuuttia, ja avaa ajatuksiasi joko paperille tai vaikka kännykän muistioon. Yritä kirjoittaa asioita ylös mahdollisimman laajalla skaalalla (ei vain ulkonäköjuttuja...). Palaa takaisin vasta tuon kymmenen minuutin jälkeen.

c Eve

Kiva, sä palasit jo. Jos teit haasteen, olen erittäin ylpeä. Jos et, niin no... omapahan on häpeäsi. Itse kirjoitin muutaman sanasen tietynlaisesta arjesta ja elämäntyylistä, johon haluaisin suuntautua. En sitä tässä avaa enempää, koska on vuoro keskittyä mun sijasta suhun. Mitä sä kirjoitit? Mutustele kirjoittamiasi sanoja, tuntuvatko ne kovin kaukaisilta - jopa mahdottomilta? Luultavasti et ole koskaan edes sanonut niitä ääneen. Jokaisella meistä on haaveita, jotka onnistumme jossain vaiheessa työntämään jonnekkin alitajunnan perukoille pölyyntymään, koska uskomme niiden olevan liian kaukaisia. Typeriä. Saavuttamattomia. 

Mutta hei, mitä jos alettaisiinkin kutsua noita haaveita tavoitteiksi? Äläkä nyt vielä karkaa, sillä en lopettanut vielä. Ennen kuin vedät mukaan laajan luettelon syitä, miksi ''tavoitteesi'' eivät voisi toteutua (raha, aika, elämäntilanne), niin kerron sinulle yhden asian. 

Jokainen ihminen on perusluonteeltaan laiska. Tämä johtaa siihen, että ihmisellä on taipumus keksiä tekosyitä, miksei voisi tehdä (tässä tapauksessa saavuttaa) jotakin. On aika hassua ajatella, että ihminen olisi itsensä este, mutta näin monesti on. Sanotaan, ettei ole rahaa tehdä jotakin. Raha on kuitenkin vain väline saavuttaa jotain iloa tai onnea tuottavaa. Jos ei ihan tähtitieteellisistä summista puhuta, usein on olemassa vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa haluamansa. Lisäksi, jos urheilusta puhutaan, niin hard work beats talent if talent doesn't work hard.

Eva Wahlströmin kirjasta Rajoilla

Monesti sanotaan, että odotetaan parempaa aikaa jonkin asian tekemiselle. Odotetaan syksyä treenin tai maanantaita dietin aloittamiselle. Voi herrantähden, ei se maanantai tai uudenvuoden päivä ole mitenkään maaginen. Miksi et aloittaisi heti? Ehkä surullisinta on kun sanotaan, että elämäntilanteen takia ei ehditä toteuttaa itseään - ei ole aikaa itselle. Haluaisin vain kysyä, että haluatko elää itse onnettomana toisten onnellisuuden kustannuksella? Onnellisuus on kuitenkin uusiutuva luonnonvara - miksi ihmeessä jokainen ei voisi siis toteuttaa omia haaveitaan ja tavoitteitaan? Toisen onnen ei tarvitse olla toiselta pois.

Jos sulla on mielessäsi joku haave elämästä, jota haluaisit elää, mikset siis tavoittelisi sitä? Ja sen tavoittelun aika on NYT - ei huomenna tai ensi kesänä. Sulla on todellakin mahdollisuudet saavuttaa kaikki mistä unelmoit, jos vaan pidät mielesi kirkkaana ja tavoitteesi selkeänä. Pienillä valinnoilla arjessa voit joka päivä päästä lähemmäs elämää, jota sä haluaisit elää - sun täydellistä elämääsi.

Taas lähti vähän rönsyilemään tämä aihe, mutta siis tavoitteenani oli sanoa, että on ok tavoitella täydellistä elämää, kunhan se on täydellistä sinulle - ei jollekkin muulle. Tee asioita, joista innostut ja joita rakastat. Kun teet jotain suurella intohimolla, se näkyy kyllä ulospäin. Kun jaksat puurtaa unelmiesi eteen, ne eivät ole kohta enää pelkkiä unelmia.


PS. Muista, että on olemassa monia ihmisiä. jotka arvostavat juuri sua ja sitä, mitä just sä osaat.

Onnea on myös valokuvaus - molemmilla puolella linssiä. Onnea velikulta! 






lauantai 28. toukokuuta 2016

Haluutko mut valmentamaan just sua?


Nyt se olisi mahdollista! 


Hei Valmentaja! Kaipaatko uusia pirteitä näkökulmia valmentamiseen - tai haluaisitko muuten vaan järjestää vikellysporukallenne tehoviikonlopun vierailevan valmentajan kanssa? 

Hei Vikeltäjä! Kiinnostaisiko Sinua osallistua mun ohjaamalle tehokurssille ja päästä kehittämään itseäsi aivan uudelle levelille? 

Hei Vanhempi! Haluaisitko saada kotiin vieläkin iloisemman ja innostuneemman nuoren? Kesä on aivan nurkan takana, ja mahtavat säät sekä koulujen loppuminen tuntuu tuovan vaan lisää intoa tähän upeaan harrastukseen.


Mitä minä siis tarjoan? Puhun juuri Teille räätälöidystä viikonloppukurssista, jonka aikana matkustaisin teidän vikellysnurkillenne jakamaan laajaa tietotaitoani ja osaamistani. Monet varmaan jo tuntevatkin minut, mutta mikäli et, niin tässä pieni kertaus: Olen Heta Vihro, 19-vuotias kv-tason vikeltäjä. Omaan monilajisen harrastuspohjan ja olen toiminut valmentajana vuodesta 2013 alkaen. Valmentaessa hyödynnän itse vikellyksen lajitekniikan lisäksi myös tanssi- ja voimistelupiireissä opittuja treenimalleja.


Kurssi voisi esimerkkinä sisältää: luennon (aihe vapaavalintainen), vikellystä sekä pukilla että hevosella, oheisliikuntaa (voimistelu, lenkkeily, toiveoheinen?) sekä hauskaa yhdessäoloa. Vikeltäjien taito- tai ikätasolla ei ole merkitystä, kunhan vain intoa riittää!


Mikäli vierailuni kiinnostaa, voimme sopia tarkemmin kurssin sisällöstä ja muista kurssia koskevista asioista. Jos jotain kysyttävää herää, otathan rohkeasti yhteyttä vaikka Facebookissa tai sähköpostilla!


Terkuin Heta Vihro / Vihro Heta Tmi

torstai 26. toukokuuta 2016

Juoksuttamassa ulkomailla & yo-tulokset


Heipähei jälleen.

Mä en olisi ehkä vuosi sitten ikinä uskonut, että päätyisin juoksuttamaan ulkomaille - tai enhän mä sitä vieläkään oikein käsitä. Kyseessä olivat onnekseni (& Dooriksen onneksi...) kuitenkin hyvän mielen pikkukilpailut Salassa, eikä paineita liiemmin kerätty.

Doorista kuskattiin siis ensimmäistä kertaa ulkomaille ja jouduttiin ehkä alitajuntaisesti pikkuisen jännäämään matkan monia muuttujia: lastaamista rekkaan, pitkää laivamatkaa ja sen mahdollisia seurauksia, Dooriksen taipumusta juomattomuuteen, Uuden paikan vaikutusta sen käyttäytymiseen jne jne. Onneksi mun täytyi tällä reissulla pitää huoli ''vain'' valmennettavistani & Dooriksesta, kun en itse kilpaillut.

Koko reissu meni tosi kivasti ja Dooris kyllä ylitti odotukseni aivan täysin. Koko matkan ajan tämä pikkuheppa käyttäytyi todella mallikkaasti - niin areenalla kuin sen ulkopuolellakin. Vaikka hevosten kanssa ei voi koskaan olla mistään varma, niin tässä on kyllä hevonen, joka antaa kaikkensa ihmisen eteen. Vaikka oli uusi paikka, niin neiti tiesi heti miten kuuluu käyttäytyä: ei riehumista, säikkymistä tai pelleilyä. Lisäksi suokissa pystyin juoksuttamaan pienemmillä avuilla kuin koskaan ennen - voi mikä ihana tunne! Sunnuntain periksiä muistelen erityisen lämmöllä varmasti vielä pitkään.

Juoksuttamani tytöt ja koko Suomen tiimi teki myös todella hienoja suorituksia. Vaikka välillä piti vähän luokkien erilaisuuksien takia pysähtyä pohtimaan tulevia periksiä tai kyyriä, selvisivät kaikki mahtavasti ja kyllähän sieltä luokkavoittojakin ja sijoituksia muutama kotiin kannettiin. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että kaikki saivat tehdä hyviä suorituksia ja nauttia niistä itsekin. :) 
Jeeshees. Juuri ennen tuota reissua saatiin myös tämä edustustrikoorumba valmiiksi ja oi että kun ne näyttivät kivoilta! Oon niin iloinen, ettei tarvitse enää järjestää tuota! :D Haha, ei ikinä enää. (lue: viimestään parin vuoden päästä uudestaan...) Nyt pitää vain viimeiset paidat ja trikoot jaella omistajilleen ja sitten tämäkin pieni prokkis olisi taputeltu.
Monet '97-syntyneet ovat nyt juhlistaneet tulevia lakkiaisiaan ja kuten hekin, minäkin sain kirjoitusteni tulokset maanantaina. Kaikki tulokseni pysyivät aika muuttumattomina, ja varsinkin kieliin olin kyllä tyytyväinen! Pitkästä matikasta kirjoitin B:n, pitkästä enkusta tuli M, keskipitkästä ruotsista samoin. Äikästä tuli E. Nyt koeviikolla meitsillä on edessä pari koetta, kesällä sitten yksi itsenäinen suoritus (kirkkohistorian kurssi...) ja vähän lukemista vielä syksyn uusintoihin. Syksyllä toki muutama pakollinen kurssi vielä. 

Sanokaa vaikka hulluksi, mutta mä haluan yrittää saada tuosta äikästä sen maagisen Ällän. Lisäksi uusin terveystiedon.

Mitäs muuta? Suunnittelin tuossa vähän kesän arkikalenteriani, johon rustailin töitä, valmennuksia ja erilaisia omia treenejäni. Belgian reissu antoi aivan uudenlaista motivaatiota. Kun tähänastisella ''helpolla'' työllä olen saavuttanut jo näin paljon, mitä voinkaan saavuttaa, jos oikeasti laitan kaikkeni likoon? Nyt pojat, tänä kesänä treenataan todella tavoitteellisesti. 


 Toiveita tulevaisuuden postausten suhteen? Pikkuhiljaa voisi olla aikaa taas pohdiskella asioita, joten jossain vaiheessa tulee varmaan taas sellaista tajunnanvirtaista kirjoitusta. Entä tarvitseeko joku täällä motivaatiopostausta kesätreeniin?

tiistai 17. toukokuuta 2016

kiire

Hei moi terve, pitkästä aikaa.

Tuntuu, kuin mä en olisi sataan vuoteen puhunut teidän kanssanne.


... Tai kirjoitellut yksikseni tänne jotain satuiluja, joita kaksi satunnaista kanssakulkijaa saattaa vahingossa eksyä puolen vuoden kuluttua mahdollisesti lueskelemaan...



No juu, mutta hei täällä ollaan, tällä kertaa kuulumisia ja ajatuksia taas päivittelemässä. 

Viikonloppuna olin kisoissa, sillä enhän mä muuta enää tunnu tekevänkään. Ypäjällä järkättiin ensimmäistä kertaa vikellyskilpailut & olihan ne hienot! Kiitos vikellyskomitealle, joka ne sai hienosti kasaan - en kyllä löydä mitään moitteen sanaa. Mun viikonlopun sana oli varmasti #kiire, joka kyllä Suomen kisoissa näin kilpailijana ja juoksuttaja/valmentajana on aika ennustettavissakin. Ihan vaan sellainen pieni varoituksen sananen tässä sellaisille kilpailijoille, jotka haluaisitte myös jossain vaiheessa juoksuttaa: älkää tehkö niitä samaan aikaan. Siinä menee pää aivan totaallisen jumiin, kun joutuu koko viikonlopun olemaan lähes yhtäjaksoisessa stressitilassa.


If you chase two rabbits, you will catch neither.

Omapahan on valintani ja elämäni, mutta ehkä mä jossain vaiheessa keksin tähän jonkun ratkaisun. Olisin kamalasti halunnut jutskata teijän kaikkien ihanien vikellysihmisten kanssa, mutta kuten ehkä arvaatte, sitä ylimääräistä aikaa ei liiemmin ollut. :( 

Onneksi lauantai-iltana päästiin edes vähän leikkimään. Kiitos siitä vielä joka ikiselle mukana olleelle! Kaiken kaikkiaan kisat olivat täynnä kelpo suorituksia. Oma tekninen oli ehkä vähän räpellystä ja konttaamista, mutta ehkä se siitä treenillä vielä saadaan nousemaan. Ja ehkä mä vielä joskus opin juoksuttamaan kisoissa samalla tavalla kun treeneissä...
Koulujutuista sain viime ja tällä viikolla vihdoin valmiiksi kaksi isoa projektia, JEE! Kiitos vielä kaikille, jotka vastailitte tuohon etiikan aiheeseeni. Enää jäljellä pari sanakoetta ja normaalia koetta - sit se olisi torin aika taas! Koulujuttujen ohella innostuin myös taas itseni kehittämisestä valmentajana, ja luin paria kirjaa... Joten taas olisi suositusta tulossa. Valmentajat ja urheilijat, mikäli haluatte laajentaa käsitystänne lasten ja nuorten urheilijan poluista, valmentajan polusta, urheilijaksi kehittymisestä, motivaatiosta, valmennuksen pedagogiikasta, fyysisten ominaisuuksien kehittämisestä, psyykkisten taitojen kehittämisestä tai oikeastaan mistään mikä aiheeseen liittyy, lukekaa kirja Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. Tiedän, tylsä nimi. Mutta ei todellakaan mitään tylsää asiaa!


Jeeshees. Tän viikon viikonloppu pitäisi vielä jaksaa, jonka jälkeen onkin tiedossa yksi vapaa viikonloppu. Sitä kohti.


#ahistaa 206
http://ahistaa.sarjakuvablogit.com/

maanantai 9. toukokuuta 2016

MÄ VOITIN

Peristen jälkeen olin kolmas.
Ensimmäisen kyyrin jälkeen olin toinen.
Ja viimeisen kyyrin jälkeen olin ensimmäinen.

Siis oikeissa CVI-kisoissa!! Kisoissa, joissa on ihan sairaan kovia vastustajia. Kisoissa, joissa voittajalle soitetaan oman maansa hymni!? What is happening here?

#kreisiiiii #snäppikertookaiken

ps. Vastailkaa kiltit kyselyyni oikeassa laidassa aiheesta Onko harrastustoiminnassa lasten kilpailuttaminen oikein. Kilpailuttamisella tarkoitan tiettyä arvomaailmaa, jossa pyritään parhauteen ja korostetaan tätä esimerkiksi erilaisilla testeillä ja tasoryhmillä urheiluharrastuksissa. Mikäli viitsitte, kommentoikaa myös tähän postaukseen mielipidettänne siitä, että miksi nuorten kilpailuttaminen on tai ei ole oikein & miten ehkä haluaisit muuttaa nykyistä tilannetta. (Loppuun voitte laittaa myös ''asemanne'', eli jos koette olevanne harrastajia, kilpaurheilijoita, valmentajia tai jotain aivan muita henkilöitä).

Yritän tehdä pientä galluppia, jonka liitän yhteen isompaan kouluprojektiini. ARVOSTAISIN APUASI AIVAN HURJASTI. Lisäksi, jos aihe herättää enemmän mielipiteitä tai keskustelua, muhun saa ottaa yhteyttä pidemmilläkin viesteillä. 

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

CVI Budapest 2016 & ekat ulkomaankisat sennuna

*Niisk*

Hei kanssakulkijat!

*köh* *niisk*

Meitsi täällä pienen flunssan kourissa teikäläisille rustailee. Toivottavasti ootte pysyneet itse vähän terveempinä, ja pystyneet nauttimaan noista upeista säistä, joita luontoäiti on meille suonut. Kerron tässä tulevassa postauksessa lyhykäisen tarinan tämän vuoden Budapestin reissusta, joka alkoi viime keskiviikkona ja päättyi seuraavana, eli tämän viikon, maanantaina.

Lähdin reissuun sekalaisessa mielentilassa. Toisaalta oli mahtava fiilis, koska edellisen viikon kisat olivat menneet hyvin. Toisaalta taas olisi vain halunnut jäädä vielä treenailemaan, koska ''ei ollut valmis''... Mutta täytynee muistaa, ettei kukaan ole. Siis valmis. Koskaan.

Päätimme viettää matalan budjetin reissua asumalla seitsemän euron päivämaksun hostellissa, tekemällä itse ruokamme ja venyttämällä muutenkin penniä erinäisissä tilanteissa... Mikä loppupeleissä sujui ihan kiitettävästi! Tarkoitus yrittää pitää sama linja myös tulevissa kilpailuissa, koska niitä on tässä nyt tosiaan tulossa...
Palataanpas kuitenkin taas oleelliseen, eli vikellykseen. Saapumispäivänämme ei tallilla vielä ollut oikeastaan elämää, joten oikean kertomuksen aloitankin vasta torstaista.

Torstai:
Päivä, jolloin piti etsiä käsiinsä hevonen - ja mielellään sen juoksuttaja, jännittää vet check, letittää hevonen (tai yrittää pitää se paikoillaan kun neljä ihmistä roikkuu sen harjassa...), moikkailla tuttuja, katsella muiden treenejä ja illalla vihdoin treenata itsekin. Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja hevosenahan tuolla kisoissa toimi jo viime vuodesta tuttu - ja ihana - Cosmos. Samalla hevosella kanssamme kilpaili myös yksi unkarilainen junnutyttö, Julia, joka oli kyllä niiiiiiin symppis persoona! Se on jotenkin hauskaa, kuinka ystävällisiä muutenkin kaikki unkarilaiset vikeltäjäihmiset ovat suomalaisia vikeltäjäihmisiä kohtaan... Mutta ehkä se juontaa juurensa sieltä sukukielisyydestä? :D

Perjantai:
Päivä, jolloin aamulla laittauduttiin periksiä varten ja kiidettiin kisapaikalle heiluttamaan suomenlippua muiden suomalaisten suoritusten ajaksi. Itse olin ennen omaa suoritustani aivan turhan ajoissa, minkä takia koko verkka vähän lässähti käsiin. Itse periksissä paljon tyhmiä virheitä (perusistunnassa jalat vaahtiksessa, polvivaaka lysyssä, myllyn istunta heiluu, saksissa jalkojen tiputus ja seisonnassa notkoselkä) + saksien toisen osan romahdus toi paljon vähennyksiä. Fiilis oli kaikesta huolimatta kuitenkin ihan hyvä, sillä koko kisapaikan yleinen fiilis on Budapestissa usein kovin kannustava. Pisteitä periksistä taisi tulla 6.3, mikä oli aikamoinen shokki. En kuitenkaan koe, että ne aivan noin huonot olivat...
Lauantai:
Päivä, jolloin piti jännittää aivan sairaasti. Aamulla hengailimme hostellilla ja väkersimme taas vuorottain toistemme hiuksia ja naamoja valmiiksi. Tämän jälkeen lähdimme tummien pilvien saattelemana kisapaikalle jännittämään muiden kyyrejä. Vaikka luokkani alkoi suhteellisen aikaisin, olin taas verkassa liian ajoissa. On todella ärsyttävää vain odotella - melkein helpompi olisi juosta suoraan sängystä areenalle. Kyyrini verkassa olin aivan paniikissa, eikä mikään oikestaan onnistunut. En tiennyt miksi kaikki meni mönkään, mutta tipuin verkassa ehkä kolmesti, minkä jälkeen oli hankalaa saada rauhallista otetta enää tekemiseen. Ensimmäinen kyyrini muistutti yhdellä sanalla kuvailtuna lähinnä selviytymistaistelua... Ei niinkään hevosen, vaan itseni kanssa. Noh, ei kuitenkaan kannattanut toisestakaan suorituksesta masentua, sillä muilla suomalaisilla näytti ainakin osittain sujuvan vähän paremmin. On aivan sairaan siistiä nähdä, kun joku toverivikeltäjä onnistuu suorituksessaan hyvin. On kiva voida iloita myös toisten puolesta.

Lauantai-iltana kävimme myös aivan kummallisessa ravintolassa! Kävelimme Budapestin reunamilta lähemmäs keskustaa ja päädyimme syömään ravintolaan nimeltä Kajahu. Sisään astuttuamme näimme paljon pöytiä, joihin oli ikäänkuin upotettu tabletti sisään... Pöydän alta löytyi myös hiiri, jolla näytön kursoria ohjailtiin. Tällä koneella valitsimme ruokamme ja juomamme, jotka myöhemmin vedimme ''ostoskoriin''. Vajaan vartin päästä ruuat tarjoiltiin pöytiin. Huhhuh, tämäkö on tulevaisuus? Huisia.

Sunnuntai:
Finaalipäivä. Päivä, jolloin oli tehtävä hyvä kyyri. Taas jännättiin ja kannustettiin muiden viklaajien suorituksia. Oman verkkani tajusin vihdoin ajoittaa hieman myöhempään, minkä uskon vaikuttaneen koko tekemisen laatuun positiivisesti. Budapestissa on kuitenkin aina se hyvä puoli. että lyhytkin verkka riittää korkeiden (''korkeiden''...) lämpötilojen ansiosta lämpäämään lihakset hyvin. Edellisen päivän pakokauhusta ei verkan jälkeen ollut tietoakaan. Kävin selässä vain kaksi kertaa, mikä riitti mainiosti. Kaikki oli mennyt hyvin ja mieli oli kovin levollinen, Kun juoksin sisälle, olin aidosti iloinen, mikä ehkä näkyi myös ulospäin. Sain myös tuolla sisäänjuoksulla tehtyä ihan kelvollisen kyyrin, mihin saatoin olla tyytyväinen. Pieni parannus oli tapahtunut myös tuomareiden silmissä, kun pisteet nousivat 6,4 --> 7,1. Kokonaispisteet olivat näin ollen 6,6 & olin sijalla 5./7.
Ensimmäisen kierroksen keskinkertaisten suoritusten takia en saanut kvaaleja kolmostasolle, mikä tarkoittaa ainakin Belgiassa vielä kakkostason kisoja (=ei teknistä!!). Katsotaan, josko sieltä saisin ne sitten metsästettyä.

Viikonlopun tägit: #ruokavammaiset #Hetannaamakarvat #sponsorihakemukset #terapiaryhmä

Ja tosiaan, huomenna mennään taas, Belgiaan. Toivottakaa onnea ja pitäkää peukut pystyssä!


*niisk*