tiistai 26. elokuuta 2014

Enhän mä mee rikki

Oon lähiaikoina kirjoittanut paljon blogitekstejä. Olen myös jättänyt julkaisematta ne kaikki. Mulla on ollut henkisesti tosi rankkaa lähiaikoina ja on tehnyt mieli vaan raivota jokaiselle ihmisille joka vastaan sattuu. Pahoittelen siitä.

Yhdessä hetkessä kaikki on hyvin,
toisessa se käännetään ylösalaisin. 
Find you balance, niinhän mä sanoin.

Mut mist mä sen löydän, mikä ovi on avoin?
Tää on naurettavaa, koska enhän mä oo se ihminen, joka hajoaa. Enhän mee rikki. 

No, oikeastaan konkreettisesti oon jo rikki. Mun ranne ja polvi on taas erilailla tuettuina joka treenissä. Se masentaa. Mun pitäisi olla kisakunnossa ensi viikonloppuna, ja tänäänkään en mennyt treeneihin, koska kipu on esteenä. Tai, no ei ehkä kipu, mutta jälkiseurauksien takia en uskalla ottaa riskiä. 

Ei auta.


Voit katsoa kuvaa ja kokeilla sen pintaa. Voit melkein tuntea sen. Sisin on kuitenkin niin syvällä, ettei sinne pääse kuin korkeintaan halkeaman kautta.



tiistai 19. elokuuta 2014

''Näin ei just tapahtunut''

Tänään oli kiva tauko syksystä, eli sellainen parin tunnin mittainen ajanjakso, jolloin ei satanut. Käytin ajan hyödykseni ja temppuilin pukillani. Voi kun luontoäiti säästelisi vähän niitä itkujaan, olisi kiva harrastella omatoimisuutta enemmänkin.
Matkasimme Karjaalle kilpailemaan viime viikonloppuna, ja kuten moni jo minua sosiaalisen median eri osa-alueilla seuraava tietääkin, kaikki ei omalta osaltani mennyt taaskaan ihan putkeen. Viime vuonna en voinut osallistua Karjaan kisoihin polvivammani takia. Tänä vuonna kohtalo oli yllättävän samankaltainen.
Golden memories... <3
Pakko myöntää, että treenit ennen kilpailuja eivät olleet menneet hyvin. Luke on kesällä saanut taas ihme rallittelukohtauksia, samoja mitä se teki alkuaikoina ja parimme kanssa... No, nyt sama meno on jatkunut yyveen kanssa, eivätkä kisat valitettavasti olleet poikkeus. 

Lauantaina olin lievästi sanottuna aivan paniikissa hevoseni takia. Mieleeni saapui väistämättä pätkä Unkarin kilpailuista... Tajusin jo peristen sisäänjuoksussa, että nyt on hieman pelottavia aikoja tulossa... Muuta en voi sanoa, kuin että parhaani tein. Minkä sille mahtaa, jos kaikki ympäröivät tekijät eivät ole suotuisia. Luulen, että eniten Lukeen vaikuttaa se, kuinka monta ihmistä sillä vikeltää. Viime vuonna monta yv:tä ja pari oli sille liikaa ja myt stressiä aiheuttamassa on yksinvikeltäjien lisäksi joukkue. Tai mistä minä sitä tiedän, ehkä se oli vain huono päivä. 
Sain ihan kivat pisteet suoritukseeni nähden, mutten voinut olla miettimättä heppaa. Yritin keskittyä itseeni ja omaan tekemiseeni; ainakaan minä en haluaisi vaikeuttaa Luken menoa. Sama meno kuitenkin jatkui kuin periksissä ja voin vain kuvitella kuinka hurjalta se meno näytti. Yritin vain itse keskittyä rämpimään liikkeeni läpi yksi kerrallaan - vaikka sitten hieman helpotettuina. Kyyrin lopussa en oikeastaan edes miettinyt alastuloa flikin tilalle, vaikka lähtöasento oli jäätävä. Sitten mentiin, kädet ohi pepusta, mutta laskeutuminen jaloilleni. Ensimmäinen ajatukseni oli: Ei käsiä maahan! Sekunnin sisällä mieleni valtasi toinen ajatus: *voimasanoja*.. nyt muuten sattui, nimittäin polveen.

Siinähän sitten ilta vieteltiin Tammisaaren sairaalassa venaamassa kuvauksia. Kuvista ei onneksi löytynyt mitään ja loppujen lopuksi sain mukaani vain pari buranaa ja kepit. Mahdoin olla illalla aika näky Karjaan abc:llä... Yritin epätoivoisesti päästä eteenpäin kepeilläni, joilla en osannut kävellä, nenässäni verinen servettituppo. Sain aika monta säälivää katsetta, johon kyllä vastasin suurella virneellä. 
Epätietoisuus ei ollut kivaa.
Viimeisillekkin sankareille selvyytenä, että en kisannut enää sunnuntaina. Roolini oli katsoja-kuvaaja-tsemppaaja. AG:n joukkueilla meni tosi hyvin ja olin todella iloinen, vaikken itse voinutkaan areenalla osallistua. Viikonlopusta päällimmäisenä mieleeni jäi myös koutsattavan tiimini huippusuoritukset! Team Bona sai hopeamitalit, mikä on aivan älyttömän mahtava juttu... Oon pakahtua ylpeydestä!
Perhe<3
Ja nyt tällä hetkellä mun polvelle kuuluu ihan hyvää, vissiin sieltä oli vaan jotkut ulkoiset siteet venähtäneet ja nyt kaikki näyttäisi kääntyvän hyväksi. Salan kisoihin on puolitoista viikkoa, joten toivon todella, ettei ainakaan takapakkia tule. 

Tekisi kamalasti mieli taas kirjoittaa vaikka ja mistä, mutta luulenpa päättäväni postauksen tähän. Mielessä liikkuu jo valmiita aiheita ja ajatuksia laidasta laitaan... mm. oman treenikalenterin suunnittelusta, mielipidettä ihmisten yleisestä välittämättömyydestä, ajatuksia nykyajan somettamisesta ja pohdintaa sielunkumppanuudesta.

Mites teitsit, mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Herättikö postaus jotain tunteita, ajatuksia, kommentteja? Kertokaa ihmeessä ja pelastakaa mun päivä. :)

perjantai 15. elokuuta 2014

Askel yksi: Tunnista ongelma

Check.

Se on jännä, miten ajan kuluessa ihminen turtuu asioihin ja keksii mitä typerämpiä luonteenpiirteitä itselleen. Kuten se, ettei osaa vain olla - tekemättä mitään.

Tajusin tällä viikolla, että osaan kyllä ottaa aika hitosti stressiä kaikenlaisista asioista. Itseasiassa tuntuu joskus, että oikein haalimalla haalin mielelleni ongelmia. Mun on kuitenkin nyt pakko avautua tästä ja myöntää, että liian usein tuntuu, kuin olisin ainut joka raataa yhteisten asioiden eteen. En luule, että olisin jotenkin parempi kuin muut, teen itse vain jos kukaan muu ei sitä tee. Tavallaan tulee sellainen olo, että jos minä en tee jotain, jää se kokonaan tekemättä. Se on todella turhauttava tilanne.
Paitsi muiden asioista, stressiä syntyy ihan omaltakin taholta. Henkilökohtainen elämä, omat treenit, valmennus ja koulujutut, tietyt standartit. Miten pienestäkin stresseevista asioista syntyy yhdessä suuri väsymys? Onko kaikki se pieni suunnittelunikin itseasiassa stressin tulosta? Pakkomielteinen tulevaisuuden pläänäily - se, etten voi elää päivää ilman kalenterointia? Jaa-a.
Stressi on varmasti osa monen nykyajan ihmisen elämää. Tuntuu, että maailmassa jossa elämme, jokaisella on kokoajan kiire. Pakko olla siellä, täällä ja tuolla, pakko suorittaa kokoajan. Oma elämäni on oikeastaan aina ollut yhtä suorittamista. Se on kivaa tiettyyn pisteeseen asti, johon nyt on kuitenkin törmätty. Liiallinen fyysinen tai henkinen rasitus ei ole hyväksi kropalle eikä mielelle. Tuntuu, että kroppakin alkaa keksimään ihan uusia vaivoja koko ajan; lihakset ovat väsyneet ja jumissa, jalkapohjat kramppaavat ja turvottaa. 
Seuraavaksi mukaan astuu ongelmakohta: Miten vähentää stressiä? Tiedän, mitä liian moni teistä ajattelee. Yksinkertaisesti ei ole olemassa sellaista ratkaisua, kuin 'treenien vähentäminen', pahoittelen. Tietysti väleissä pitää muistaa levätä, mutta totaalikieltäytyminen olisi pelkästä pahasta. Omista treeneistäni ja koutsina toimimisesta saan kuitenkin aivan älyttömiä kiksejä, siellä tulee koettua sellaista hyvää stressiä, mitä ilman en vain kykenisi jaksamaan. Miten itse saatte karistettua turhan stressin?

Ehkä pitäisi yrittää rikkoa vähän rutiineja ja muuttaa jotain; treenata eri tyylillä, syödä erilailla tai yrittää pitää siitää omasta ajasta kiinni. Paras rentoutumiskeino itselleni on ehdottomasti etsiä rauhallinen paikka luonnosta - poissa ärsykkeiden ääreltä - ja vain istua tai makailla taivasalla. Tunnustella pehmeää sammalta ja hengittää raikasta ilmaa. 

...Pitäisiköhän alkaa joogaamaan?
Ja arvatkaahan kaksi kertaa, kuka löysi taas uuden lisän kalenteriinsa, nimittäin tanssin. Heh. Taidan olla toivoton tapaus?

perjantai 8. elokuuta 2014

Hyviä hetkiä

Hellurei taas kaikki toverukset!

Viikko taaksepäin pohdin kesääni - kuinka se on taas vierähtänyt liian nopeasti. Kuinka en taaskaan saanut THE KESÄÄ, kuinka en taaskaan saanut mitään aikaan.

Tietysti haluaisin lomani vielä jatkuvan, mutta nyt kun tosissani mietin kesääni, se oli mahtava. Minulla oli mahtava työpaikka, hyvin menneitä kisamatkoja, aikaa nähdä kavereitani ja kesällä olen ollut koko ajan menossa; koskaan ei ole ollut tekemisen puutetta. Ja mikä parasta, kesäni on ollut vikellystäytteinen. 
Tämä viikko on kuitenkin ehdottomasti ollut mun kesän the viikko. Jokainen päivä on ollut ihan mahtava ja täynnä tekemistä hyvässä seurassa!

Vesimelonin kaiverrusta, paljon naurua, aamun aloitusta riippumatossa, ruohikolla makaamista, hyvää musiikkia, suppausta, valokuvausta Lumin kanssa, höpöttelyä kavereiden kanssa, skoballa ja mopoautolla ajelehtimista ympäriinsä, hyviä treenejä niin oman treenauksen kuin valmennuksenkin kannalta, rantsuilua, akroa, kalenterointia ja tulevaisuuden suunnittelua. Kiitos kesä 2014. 

...Ystäväni herätti minut eräs päivä todellisuuteen, kuinka olen ensi kesänä jo 18-vuotias. Mitä ihmettä? 

Ja nyt kaikki toverit hoi: Mikäli tiedätte/tunnette yrittäjiä, haastakaahan he tukemaan AG-tallin vikeltäjien kalenterihanketta!

Ag-vaulting team on AG-Tallilla Sipoossa harjoittelevien vikeltäjien ryhmä.

Vikeltäjät kilpailevat kahdessa joukkueessa (juniori- sekä seniorijoukkue), parina sekä yksinvikellyksessä. Vikeltäjät kuuluvat Suomen maajoukkuerenkaaseen.
Kauden 2014 aikana vikeltäjät osallistuvat 4 kilpailuun Suomessa, kansallisiin kilpailuihin Ruotsissa sekä kansainvälisen tason kisoihin Hollannissa ja PM-kisoihin Ruotsissa. Lisäksi yksinvikeltäjät osallistuvat kilpailuihin Unkarissa.
Kilpailumatkojen kustannusten kattamiseksi teetämme v. 2015 vikellysaiheisen seinäkalenterin. Painosmäärä on 200-250.

Myymme kalentereihimme mainostilaa ja yritämme löytää mukaan 12 yritystä, jotta jokaisen kuukauden painatuskulut saataisiin katettua. Sponsoroiva yritys saisi näin ollen oman mainoksensa jokaiseen kalenteriimme yhden kuukauden kohdalle 100 eurolla. Mikäli haluat tukea nuorten suomalaisten urheilijoiden kehitystä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja olet kiinnostunut yhteistyöstä tai sinulla on jotain kysyttävää, otathan yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Lopussa on mallisivu kalenterista. Valmis kalenteri tulee olemaan ulkoasultaan sen kaltainen, mutta koko on avattuna A3 (kierresidonta keskellä).

Suuri kiitos, 

Heta Vihro & AG-tallin vikeltäjät

tiistai 5. elokuuta 2014

Terkkuja vaihteeksi Unkarin seuduilta


Sia!

Tai moi, ihan miten haluatte. EM-kisat taas pulkassa tältä vuodelta. No miten mulla meni? Hyvin ja ei-niin-hyvin. En ole pettynyt suorituksiini, mutta tiedän että olisin voinut tehdä parempiakin suorituksia. Tiedän, että olen tehnyt parempia suorituksia.

Tietysti allani oli taas uusi hevonen, olen ollut viimeaikoina aika finaalissa ja jokainen paikka tuntui olevan aivan hajoamispisteessä kisojen aikana. On olemassa vaikka kuinka paljon syitä, ''miksi en pystynyt parhaaseeni''. Moni varmaankin tässä kohtaa miettii, että olen turhan kriittinen, mutta niinhän se on, että kehittyäkseen on oltava hieman kriitikko.

Toisaalta, lähdin noihinkin karkeloihin tavoittelemaan hyvien suoritusten lisäksi revanssia viime matkasta, en todellakaan mitalisijaa. Tiedän, että junnujen taso on todella korkealla ja joka vuosi uusia ja entistä parempia vikeltäjiä tuntuu ilmestyvän joka nurkasta! Ehkä voisin ottaa ensi vuodelle tavoitteekseni päästä EM-kilpailujen toiselle kierrokselle... ja olla itse se yllättäjä piskuisesta Suomesta.


Reissu ei ollut ollenkaan huono. Pisteitä sain yhteensä 6.2(?), josta kyyri taisi olla 6.6. Kyyripisteiden kanssa olin siis todella iloinen. Olin myös iloinen, miten uskalsin olla koko matkan sosiaalinen ihminen ja sainkin tosi paljon uusia kavereita mm. Unkarista, Ruotsista ja Tanskasta. So awesome. Kiitos matkaseuralle matkasta, uusille tovereille seurasta, kotikatsomoiden asukeille tsempeistä ja Roylle kauniista ruususta.
TeamUpin tsemppaajat <3
Uudet lasit & my swedish friend!
Liian söpöt Unkarin tytöt!
H'eeeei macarena!

Kotiin palattuani vihdoin tuntuu, että nyt oikeasti tiedän, mitä minun pitää treenata.Tänäänkin oli loistava päivä ja hyvät treenit. Heppa kulki hyvin, ahaa-elämykset toivat onnistumisia ja matkalla kotiin teki mieli hyräillä.

Tästä on hyvä jatkaa kohti Karjaan kisoja. Salan kisoja. PM-kisoja... Ja SM-kisoja. Tuntuu todella kummalliselta, että puolet kisoista on vielä käymättä koulujen alkaessa. En tiedä olenko innoissani vai kauhuissani syksystä. Paljon tulee tekemistä, mikä on mahtavaa, mutta sisältää toisaalta myös kamalan kasan kiirettä ja stressiä. Mitäs mietteitä muilla arjen alkamisesta?