perjantai 26. elokuuta 2016

Miten saada aika riittämään?


Se on kuulkaas järjestelykysymys.

Pari päivää sitten mä menin nukkumaan kymmenen aikaan, jonka jälkeen pyörin sängyssä pari tuntia stressaten hoidettavia asioita: mitä kaikkea pitäis hoitaa ja suunnitella - ja missä aikahaarukassa. Rakastan erinäisten suunnitelmien ja listojen kasausta, mutta toisinaan elämää rajoittava tekijä tuntuu olevan aika tässäkin suhteessa. Ollaanko kohta siinä pisteessä, kun mun pitää alkaa aikatauluttaa mun aikatauluttamista? Heh.

En kuitenkaan sen parinkaan tunnin mietiskelyn jälkeenkään saanut unta, joten päätin nousta takaisin ylös ja alkaa hoitaa noita juoksevia (ja miksei käveleviäkin) asioita. Tulin siihen tulokseen, että mun tän hetken tärkeimmät hoidettavat asiat voi jakaa karkeasti viiteen eri kategoriaan:

1) Reissu. Asia, jonka ansiosta lähes jokainen listalla oleva juttu tulee suunnitella kahteen kertaan, eli miten se hoidetaan ennen reissua sekä sen jälkeen. EILEN VARATTIIN LENNOT JA LOKAKUUSSA MENNÄÄN! Lokakuussa suuntana Malesian Kuala Lumpur, josta jatketaan Indonesiaan. Vielä on niin monia selvitettäviä asioita ennen matkaa. Myös hankintalista matkalle näyttää aivan liian pitkältä meikäläisen tulevaan rinkkaan.

2) Valmennusjutut. Kun toimii yksin valmentajana tällä tasolla, on asioiden tietty joustamattomuus yksi hankaloittava tekijä. Olen nyt normaalien treeniplänien (kesäkauden lopputreenit ja talven ajan treenit = mitä treenataan, missä treenataan ja miten treenataan) lisäksi organisoinut tyttöjen treenausjuttuja sille neljälle viikolle, kun en itse ole paikalla. 

3) Oma urheilu. Oi kyllä, mäkin vielä urheilen. Oon tehnyt itselleni kaksi treenisuunnitelmaa (kesäkauden loppu, talvikausi), joihin sisältyy kamppailu-urheilua, voimistelua ja toki lajitreeniä. Lisäksi on jätetty tilaa (tai niin mä aina kuvittelen) mahdolliselle kehon ja mielen nollaamiselle, yin joogalle <3. 

4) Opiskelu. Asia, joka on tässä ja nyt - koska viimeistä jaksoa viedään. Tehtävinä juttuina normaalit läksyt, isommat (yleensä esitettävät) työt ja uusintakirjoituksiin lukeminen. Kesän jälkeen on ollut hieman hankalaa taas sopeutua siihen, kuinka paljon aikaa siis _lukeminen_ viekään. Ehkä se tästä taas. Ja se urheiludiplomi! Kyllä mä senkin vielä puserran... Kunhan vaan ehdin.

5) Muut jutut. Eli...

- huomisen seinäänpotkimistapahtuma Keravalla! Jos liikutte huudeilla, niin tulkaa ihmeessä katsomaan ja osallistumaan! Mut löytää koreografiasarjasta. Jos tuutte, niin älkää kuitenkaan odottako liikoja. En oo ehtinyt vielä treenaamaan sitä mun koreoo kokonaan kertaakaan...

- Tanskan Fei coach level 1 -kurssi. Lähden ensi viikon lopuksi Tanskaan oppimaan, kuinka sitä pitäisi oikeastaan valmentaa. Ihan huippujuttu, odotan innolla! (Ei puhuta kurssiin liittyneestä säätämisestä mitään, koska asioilla on tapana järjestyä...)

- PM-kisat. Koeviikolla tietysti, mitenpä muutenkaan. No, järkkäilykysymys...

- Autokoulun viimeinen vaihe - varattu viikolle ennen lähtöäni... Ja tämä kohta ihan vaan muistuttaakseni teitä muita ''tuoreita'' ajokorttilaisia siitä, että niitä muitakin vaiheita tulee suorittaa jossain vaiheessa eniveis. Jos tunnet piston sydämessäsi, kipitäppäs varaamaan paikka joltain kurssilta hetimiten! Ei ne siitä halpene.

- omien yo-juhlien suunnittelu! Siellähän nekin siintää, joulukuussa. Paljon asioita on kuitenkin jo hoidettava ennen mun reissuani tai muuten on jo liian myöhäistä. Koska halusin kesäkuvat, on ne jo hoidettu (Kiitos Lumi<3). Lisäksi pitää varmaan tehdä jotain leipomuksia pakkaseen ennen lähtöä.

Esimakua siitä laadusta, mitä tuleman pitää...


Huhhuh. Hommaa siis riittää, eikä ainakaan tylsää ehdi tulla! Mites teillä - onko kalenteri syksylle jo buukattu? Jos sulla tuntuu olevan liikaa hommaa ja liian vähän aikaa, suosittelen kiinnittämään huomiota siihen, mikä sitä aikaa oikeasti vie (=somettaminen, hengailu, siirtymät ym.)... Koska aika kyllä riittää, jos sä tahdot niin. 

Suunnittelu on kaiken a ja o, ja muistakaas, että se on vaan järjestelykysymys.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Määritteleekö mitalimenestys urheilijan?


Moikka. 

Luin tänään aamulla jutun paikallislehdestämme, jossa oli annettu arvosanat osalle Rion suomalaisista urheilijoista (huomisessa lehdessä arvostellaan loput...). Arvosanoja oli pikaisella vilkaisulla välillä 6-9 (haarukka 4-10) ja ne oli annettu ilmeisesti sijamenestyksen perusteella. Oikeastaan heti kun näin jutun, mulle tuli tosi paha mieli. Tiedän, että urheilijoita on aina arvosteltu varsinkin median toimesta, mutta millä eettisellä mittakaavalla se on oikein - ketään kohtaan? Jos joku urheilija on tehnyt töitä unelmansa eteen tuhansia tunteja ja monia vuosia - kenen oikeus on tulla penkkiurheilijana sanomaan hälle yhtään mitään - saati sitten arvostella "kouluarvosanoin" lehtiartikkelissa?
Ajatteleeko kukaan lapsia?

Eihän tuo toki ollut ensimmäinen tai viimeinen kerta kun huippu-urheilijoita lytätään. Onko kukaan kuitenkaan sattunut ottamaan huomioon, että sanoilla ei ole mitään merkitystä, jos teot kertovat muuta. Nuorille opetetaan, että voittaminen ei ole tärkeintä - mutta mitä korkeammalle urheilussa nouset, tuntuu että se on loppujen lopuksi ainoa asia, millä on muille väliä. Sponsorit, medianäkyvyys, Suomen kansa. Jos mitaleita ei tipu, olet roskaa. 

Tämä heijastuu myös nuorisourheiluun, sillä hehän ottavat mallia niistä huippu-urheilijoista. Ja helpoin tapa seurata näitä huippuja on usein se nykyajan nuorison toinen puolisko, some. Vaikka urheilijoiden itsensä tärkein tavoite ei olisi voitto (eikä usein olekaan, koska voittaminen ei toimi  hyvänä pitkän tähtäimen motivaattorina), saattaa media antaa sellaisen kuvan. Mediakritiikistä puhutaan, mutta puhutaanko tarpeeksi?


Mulla on huoneeni seinällä 75 ruusuketta. Myös mitaleita ja pokaaleita löytyy lipastojen päältä keräämässä pölyä. Mä olen Suomen kisojen monien sijoitusten lisäksi voittanut ja sijoittunut sekä Ruotsin kansallisissa, että Euroopan kv-kisoissa (Unkari, Belgia, Tsekki). Mä olen edustanut Suomea niin PM-, EM- kuin MM-kisoissakin. Oon myös esiintynyt niin Suomen kuin Vironkin Horse Show'ssa, Hepat Stadikalla - tapahtmassa ja erinäisissä muissa happeningeissa. Musta myös kuvattiin jakso Ystäväni Hevonen -nettisarjaan. Mä olen siis päässyt tekemään ties mitä ja mun ''urheilu-cv'' näyttääkin aika hyvältä. 

Nää on kuitenkin asioita, jolla ei oo mulle henkilökohtaisesti kauhean isoa merkitystä. Tiedän, että kuulostaa kliseiseltä sanoa tuollaisten ''meriittien'' jälkeen, että voitolla ei ole väliä, mutta teidän täytyy tajuta, että tavoittelemalla vain voittoa ei voi päästä kovin pitkälle. Kaikelle on aikansa.

Mua kuitenkin pienimuotoisesti ärsyttää se ajatusmailli, jonka mukaan urheilijaa pidetään ''hyvänä'' lähinnä saavutettujen meriittien takia. Tuntuu, ettei arvostusta varmaan heruisi, jos ei olisi voittanut sitä ja tätä ja tota. Miksi elämme maailmassa, jossa arvoa annetaan vaan sille että olet parempi kuin muut - ei sille, että voisit vaikka kilpailusuorituksessa ylittää itsesi? Kilpailusuoritus on anyway vain murto-osaakin pienempi hetki urheilijan elämästä - ja maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita.

Palatakseni taas Rioon... ymmärrän toki sen, kuinka moni suomalainen haluaisi Suomen menestyvän maailmalla ja saavuttavan sellaisen korkeamman ja arvostetumman aseman urheilun kentällä... mutta mikäli suoritus ei syystä tai toisesta mene nappiin, miksi ihmeessä koko urheilija pitää lytätä huonona ja arvottomana kuin märkä rätti suorituksen jälkeen? Ketä se auttaa? 

On hienoa, jos omalla menestyksellä voi nostaa jonkun lajin arvostusta Suomessa, tai Suomen arvostusta jossain lajissa ulkomailla, mutta minusta on väärin a) ylipäätään korostaa tätä ainaisen kilpailuvertailun kulttuuria ja b) leimata joku urheilija huonoksi/epäonnistuneeksi yhden suorituksen/kilpailun takia. 

Haha, bongasin tämmösen mun blogista. Jokainen voi harrastaa vähän matikkaa ja laskea, montako ruusuketta on neljässä vuodessa tullut lisää.

Kävin pitämässä kesällä Tampereella luennon, jonka aiheena oli menestys. En tiedä kuinka monen pienen vikeltäjän odotukset petin, kun en kertonutkaan syvällistä analyysia omasta treenistäni minkäkin vuoden aikana. 

En tehnyt niin, koska menestys on muutakin kuin sijoituksia ja mitaleita. Ja kuten aikaisemminkin jo mainitsin, pelkkä kullankiilto silmissä ei välttämättä kovin kauas harppailla. Motivaatio täytyy löytää jostain muualta ja - valitettavaa kyllä - jokaisen on itse raivattava polkunsa. 

Menestys on itsensä kehittämistä, uuden oppimista, kestäviä ystävyyssuhteita, onnellisuutta, hyvää itsetuntoa ja muiden auttamisen iloa. Menestys on sitä, kun saa tehdä mitä rakastaa ja voi hyvin.
Vaikka media tai yhteiskunta tuntuisi vaativan mitä, mä voin syvällä rintaäänellä kertoa, ettei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Älkää päästäkö niitä sijoituksia liian syvälle, vaan tehkää sitä, mikä on teistä siistiä. Urheilkaa, koska se on kivaa. Kilpailkaa, koska tykkäätte esiintyä. Ja ennen kaikkea, tavoitelkaa OMAA kehitystä. 


Pyrkikää olemaan parempia kuin olitte eilen - ei parempia kuin kaveri tänään. 

koska vain sillä tavalla te voitte oikeasti menestyä.
Rakkaat ja Belgia <3

Aamen. Löytyykö muilta urheiluhulluilta mielipiteitä asioista?

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Reissuvinkkejä Kaakkois-Aasiaan?

Budapestin reissulta 2014


Moikka! 

Koska tiedän, että internetin ihmeellisellä maailmalla on suuri voima, ajattelin kokeilla sitä ihan huvikseni. Kuinka moni teistä on käynyt jossain puolella Kaakkois-Aasiaa matkustelemassa? Tiedätkö sieltä jonkun erityisen paikan, joka oli niiiiin kertakaikkisen upea ja mahtava, ettei sanat edes riitä? 

Mikäli tiedät jonkun kokemisen arvoisen jutun Indonesia/Malesia/Thaimaa -akselilla, pyytäisin kovasti jakamaan sen. Oli se sitten näkemisen arvoinen luonnonpaikka, aivan mahtava majoitus tai kertakaikkisen silmiä avaava aktiviteetti, pyydän kertomaan sen. 

Reissua siis pläänäillään lokakuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin. Tavoitteena löytää aikaa sekä siisteihin kokemuksiin että rentoon chillailuun ja nollaukseen. Kaikki ehdotukset otetaan ilomielin vastaan. Tietysti jos tulee jotain muuta huomioon otettavaa (vinkkejä, ''älä-tee-näin''-asioita, ''muista-ainakin-tämä'', ym.) tällaista reissua varten, voi nekin rustata kommenttiboksiin!



...Koska tiedän, että parhaat paikat löytyvät aina puskaradion kautta. :-) 




Kiitos <3


tiistai 9. elokuuta 2016

Bongasitko jo Iltalehdestä?



Moikka.

Koko ajan tapahtuu niin paljon, etten oikeasti meinaa taas perässä pysyä - saati sitten ehdi tänne blogiin mitään päivitellä. Kalenterin sivujen riveiltä loppuu tila ja meitsiltä muisti, mutta ei haittaa ollenkaan, sillä nautin täysin siemauksin. Aina välillä tulee jopa sellainen tunne, että koska kaikki elämä ympärillä on niin sairaan siistiä, niin mistä viitsii jäädä pois? Miten on mahdollista laittaa tärkeysjärjestykseen asioita, jotka kaikki ovat mulle äärimmäisen tärkeitä? 

Kävin eilen Suomenlinnassa piknikillä kahden huippuihmisen kanssa. Istuimme aluksi meren ääressä kalliolla, josta sateen sattuessa siirryimme jonkun vanhan linnoituksen suojaan sellaiseen pieneen koloon, johon juuri sopivasti sai tungettua kolme ihmistä kitaran ja evästysten kanssa. Syömisen ja jutustelun lisäksi harrastelimme ihanien vanhempien suomibiisien laulua... Eikä sitä fiilistä voi sanoin kuvailla. Niin siistiä, upeeta, mahtavaa. Ihanat ihmiset, ihanat biisit, ihanat hetket. Näillä haluan elämäni täyttää. Kiitos Eve ja Venla.

Kävin viikko takaperin elämäni ensimmäisessä Yin-joogassa. Kokemus oli kovin rentouttava ja samalla niin pysäyttävä - oli ihana vaan olla hetki niin, ettei kukaan vaadi sulta mitään. Kuin olisi leijaillut sellaisessa omassa pienessä kuplassaan venytetyn hetken ajan. Yin-jooga on siis sellainen meditatiivisempi joogan muoto, joka ainakin meikäläiselle sopi kuin nenä päähän. Ei tarvinnut vääntäytyä väkisin vaikeisiin asentoihin tai solmia itseään lopulliseen umpisolmuun, vaan reilun tunnin ideana oli vaan saada mieli tyhjäksi ja kroppa rennoksi. Ei kyllä jäänyt vikaksi kerrakseni.

Olen tässä hiljalleen alkanut nauttia myös pysähtymisestä. On ihanaa mennä koko ajan, mutta on kovin tärkeää osata myös himmailla ja pysähtyä kun siltä tuntuu. On tärkeää osata kuunnella omaa kroppaa, koska kukaan muu ei voi kertoa, miltä susta tuntuu - tai pitäisi tuntua. Kukaan ei voi tuntea sua paremmin kuin sä itse. Pysähdy joskus kuuntelemaan, että miltä susta oikeasti tuntuu - niin kehon kuin mielenkin tasolla. 

Mitä enemmän juoksee, sitä enemmän kaipaa myös palautumista & tässä pitkän kisakauden ja hektisen elämän riepottelemana oon vähän suunnitellut mun rakkaan serkkuni kanssa kuukauden irtiottoa syksyllä Aasian suuntaan. Ei vielä tarkempia hajuja, että minnekköhän lähdetään, mutta mun toiveita olisi löytää sekä seikkailuja että rentoutumista. Katsotaan, että minne kaikkialle loppujen lopuksi päädytään!
Olin puhunut viime viikolla yhden ystäväni kanssa mun matkasuunnitelmista ja siitä, kuinka elämässä kannattaa tehdä asioita sillä YES-man-meiningillä. Tänään sain tällaisen viestin:


''Hei Hetu. Sä inspiroit mua.''

...

''Mä lähen lokakuus au pairiks Englantiin näillä näkymin.''


Mä oon jotenkin niin kovin iloinen. Musta tuntuu, että asia, josta tuun kaikista eniten tässä elämässä iloiseksi on se, että voin inspiroida jotakuta toista löytämään elämäänsä iloa, seikkailuja ja kokemuksia. Mä oon aina halunnut olla se ihminen, joka luo ympärilleen sellaisen positiivisen ringin. 


Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.

Kiitos kauniista sanoista ystävä. Kiitos kauniista sanoista kaikki Aulangon kisoissa kehuneet.
Kiitos kauniista sanoista Suomenlinnan raksamiehet.

En halua sanoa muuta kuin että...


Uskalla innostaa ja uskalla innostua. Uskalla inspiroida ja uskalla inspiroitua. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.