lauantai 30. kesäkuuta 2018

Miten mun elämäni on vuodessa muuttunut?

Hei, moi ja tervehdys. 

Miten säkin tänne eksyit? Kiva nähdä. Tuntuu, että siitä on ikuisuus.

Mutta hei, muistatko tän? 

"Hassua, mutta totta. Viikko takaperin lueskelin opintopolusta, että kyllähän mä puhuin itseni sisään sinne Jyväskylään. Elokuussa aloitan siis viestinnän opinnot Jyväskylän yliopistossa, mikä olikin ykkösvaihtoehtoni hauissa. En löydä sanoja sille, että olen oikeasti muuttamassa ensi kuussa Keski-Suomeen! Apua... pelottavaa, jännittävää ja hieman ahdistavaa."

Pääsykoevalinnat ovat jälleen julkisia ja moni onnekas on saanut samankaltaisen ilokirjeen kuin itse sain vuosi takaperin. Muistan todella hyvin tilanteeni, kun jännitin minne ihmeeseen elämä seuraavaksi kuljettaakaan. Muistan myös kiljuneeni ja hyppineeni innostuksesta täristen lukiessani uutisen. Tuo vuoden takaisen tilanteen muistelu saa lämmön kulkemaan koko kroppani läpi tuoden samalla kaihoisan onnellisen hymyn kasvoilleni. 

Vuoden jälkeen en voi olla kuin kiitollinen ja onnellinen. Pääsin opiskelemaan täydelliselle alalle ihanaan kaupunkiin. Olen tavannut hurjan hienoja ihmisiä ja kokenut huikeita juttuja. Vuoden jälkeen moni asia elämässäni on muuttunut ja sanoisin, että parempaan suuntaan koko ajan. Vaikka kukaan ei koskaan voi tulla täydelliseksi, päivä päivältä tuntuu, että kuljen yhä lähemmäs parasta versiota itsestäni tässä hetkessä.

Katsellaanpa taaksepäin. Mitä olen vuodessa oppinut?

- liikkumaan pääosin Jyväskylässä.T. melkein osasin tieni Forumilta matkakeskukselle kun muutin.

- "hoitamaan kotia". Terveiset vaan vanhemmille. Pyykit osataan pestä, vuokra maksaa ja astiat tiskata.
- yhtä sun toista viestinnästä ja vuorovaikutuksesta. Kiitos mahtavat opettajat. En voi uskoa, että enää neljä vuotta jäljellä.
-  aerobicin perusteita. SIISTI LAJI, tykkään!!
- yliopistoelämää. Joo-o. Liikkumavarat sopii mulle, en valita. 
- syömään paremmin. Healthy body, healthy mind.
- rohkeutta. Heittäytyä uuteen ja päästää irti vanhasta. 
- näkemään itseni kauniina ja naisellisena. Uskaltauduin myös hurahtaa pesunkestäväksi hametytöksi.
- itsehillintää ja epäitsekkyyttä. Parisuhde on mahdollisuus oppia paljon vuorovaikutuksesta. 
- olemaan välillä heikko. 
- etsimään tasapainoa. Ottamaan välillä vähän rennommin ilman syyllisyyttä.

Näin muun muassa. 

Entä millaista mun elämä sitten on? Arkeni on todella erilaista kuin ennen, ette varmasti uskokkaan! Oon alkanut joogaamaan aamuisin meidän olkkarissa. Syön kotona pääosin kasvipohjaisesti ja juon nykyään teen lisäksi kahvia. Olen oppinut nauttimaan liikunnan ilosta harrastelemisessa ja yritän muistaa silloin tällöin käydä luonnossa liikkumassa, koska se tuo minulle hurjasti energiaa. Teen täällä Jyväskylän päädyssä työkseni smoothieita ja nautin ihmisten päivän piristämisestä. Kuuntelen aina pyöräillessäni inspiroivia äänikirjoja. Kirjoitan taas muutaman kerran viikossa "päiväkirjaa". Pyrin postailemaan someen positiivisia tai ajatuksia herättäviä lyhyitä ajatuksentynkiä, jotka toisivat hyvää energiaa myös muille. Kuuntelen kotona paljon uplifting Indie/folk-tyylistä musiikkia Youtubesta (vahva suositus: AlexrainbirdMusic!!!) ihan vaan oleskellessani, esimerkiksi juuri nyt. Sain pieni tovi sitten astmadiagnoosin (astma, joka ilmenee rasituksessa): Tämän asian kanssa ollaan vielä aika alussa, mutta toivotaan, että lääkitys toisi helpotusta hapen kulkuun koko kropassa. 
Nautin edelleen elämän pienistä iloista ja pyrin positiivisen energian lisäämiseen ympärilläni. Yritän muistaa ottaa aikaa pienille pysähtymishetkille ja elää arvojeni mukaan joka päivä. Katselen kirjoittaessani lahjaksi saatua pientä taulua, joka kertoo minun olevan ajattelevainen, vahva, rohkea, energinen, inspiroiva, positiivinen ja omalaatuinen. 

Hymyilen. 

Hymyilen, koska tiedän että omalla valinnallani voin olla joka päivä ajattelevainen, vahva, rohkea, energinen, inspiroiva, positiivinen ja omalaatuinen. 
Mitä sä haluaisit olla?

Paljon rakkautta, mahdollisuuksia ja rohkeutta sinne ruudun toiselle puolelle. Muista, että you have the power to live a life you really want to live. 

maanantai 7. toukokuuta 2018

Mistä sä haluaisit keskustella?



Tähän postaukseen mut innoitti viesti yhdeltä opiskelukaverilta, joka kyseli ajatuksiani lyhyen kuvatekstin takana. Olin todella otettu ja vieläkin fiiliksissä tästä. Kirjoitin vastaukseksi pienehkön romaanin, jonka jälkeen vaihdoimme muutamat ajatukset aiheesta. Tämänkin johdosta olen erittäin vakuuttunut siitä, että en ole ainut, jota muiden ihmisten mielenmaisema kiinnostaa
Aiheeseen liittyvä kuva

Moikka.
Oon aina kuvitellut eläväni kuormittavaa ja kiireistä elämää. Perun kaikki sanani edellisiltä vuosilta. Kulunut lukuvuosi on ollut elämäni rankinta aikaa. Stressi on sellainen kiva pikku lisä elämässä, joka liiallisena vie sulta ilon ja luovuuden. Noissa hetkissä mua olisi voinut auttaa ajatus siitä, ettei mikään kestä ikuisesti. Jossain tulevassa postauksessa voin vielä tarkemmin avata millaiselta tää on käytännössä tuntunut ja miten se on mun arjessani näkynyt. Nyt kuitenkin tuntuu, että oon saanut joitakin positiivisia ja luovia ajatuksiani kiinni. Yritetään tässä hetkessä siis muistaa, että mikään ei kestä ikuisesti. Nautitaan hyvistä fiiliksistä ja yritetään ottaa niistä kaikki irti tässä hetkessä.

Henkilön Heta Vihro kuva.

Niin kauan kuin muistan olleeni tällainen maailmaa filosofisten lasien läpi tutkaileva otus, olen ollut syvästi kiinnostunut muista ihmisistä. En pinnallisesti, vaan oikeasti syvällisellä tasolla. Mua kiinnostaa miten toiset kokevat maailman, kuinka eri kulmista maailmaa voi katsoa, ja mitä kaikkea en vielä ylipäätään tiedä. Kuten olen joskus saattanut mainitakin, harmistun (pitkästyn/petyn/tylsistyn) "small talkista" tai mistä vaan samaan kastiin kuuluvasta pinnallisesta lätinästä. Pieneen päähäni ei vain mahdu, mikseivät kaikki halua keskustella arvoista, elämän tarkoituksesta tai tunteista. Mulle mikään näistä ei tunnu vaikealta tai epämiellyttävältä aiheelta.

Ongelma ei kuitenkaan taida olla siinä, ettei näistä haluttaisi puhua.

Ongelma taitaa olla siinä että niistä ei osata puhua,
koska niitä ei ole koskaan tarvinnut pohtia.

Ymmärrän, ettei ole tavanomaista jutella "syvällisemmistä" aiheista puolituttujen tai edes välttämättä kavereiden kanssa. Elämme suoritusyhteiskunnassa, jossa ihmiset halutaan kasvattaa kuin teollisuuskanat: syötetään tarvittavat ainekset (koulutus ja tehokkuuden ajatusmalli), jotta he toimivat mahdollisimman hyvin tehtävässään (yhteiskunnan kulissi pysyy kasassa). Ei siinä riitä aikaa turhaan pohdiskeluun. Pidän tätä erittäin lyhytnäköisenä ja absurdina, koska ajattelemattomuuden kulttuuri johtaa puhumattomuuden kulttuuriin ja siihen, että koemme enemmän yksinäisyyttä kuin koskaan ennen. Yhä useammalla meistä on olo, ettei ketään kelle purkaa huoliaan tai ajatuksiaan. Tällä hetkellä suoritusyhteiskunta ja itse pärjäämisen kulttuuri ajaa meitä mielenterveyden häiriöihin vahvemmin kuin koskaan. 

Ootteko koskaan ajatelleet, että entä jos nuo "syvälliset aiheet" olisivatkin niitä "normaaleja" aiheita? Mitä, jos osaisimme puhua elämän diversiteetistä, rakkaudesta ja elämän pienistä hetkistä yhtä helposti kuin ulospäin näkyvistä materiaalisista asioista tai suorituksistamme elämässä? Tästä tuli mieleen hyvän ystäväni Saran lausahdus, kun hän kysyi että ootko Heta koskaan miettinyt, kuinka kysymys "Mitä kuuluu?" tarkoittaa monelle samaa asiaa, kuin "Mitä olet tehnyt elämälläsi?"? Mun mielestä tää on asia, jota jokaisen on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan.

Mun mielestä ihminen ei oo sama, kuin sen materia tai saavutukset. Ihmisen arvo ei oo sama, kuin sen materia tai saavutukset. Ihmisen onnellisuus ei myöskään ole sidottu tiettyyn materiaan tai saavutuksiin. Nää ajatukset kuitataan usein itsestäänselvyyksinä, mutta kuinka moni voisi käsi sydämellä sanoa, että elää näiden mukaan? On vaikea olla tuomitsematta ihmisiä, koska kategorisointi jossain määrin taitaa kuulua ihmisluontoon. 

On kuitenkin äärimmäisen helpottavaa tajuta, että kaikki olemme yhtä lailla ihmisiä. Vaikka olisit ulkokuoreltasi tai demografiselta taustaltasi millainen yksilö, kaikilla meillä on samankaltaisia ongelmia suuressa mittakaavassa. Jokainen meistä etsii itseään, tasapainottelee ihmissuhteiden kanssa ja yrittää löytää tasapainoista ja onnellista elämää. 

Sen takia pyrin arvostamaan jokaisen näkemyksiä ja poistamaan omia ennakkoluulojani ihmisistä keskustelemalla heidän kanssaan. Pyrin myös poistamaan omia ennakkoluulojani eri asioista laajentamalla näkemystäni keskustellessani eri ihmisten kanssa erilaisista asioista. Haluaisin oppia näkemään muutakin, kuin oman kuplani.

Toki ymmärrän, että ajatusten avaaminen toisille kuulostaa pelottavalta, varsinkin, jos niitä ei oikein tunnista itsekään. Ymmärrän myös, jos ylipäätään omiin ajatuksiin tutustuminen kuulostaa oudolta hippimeiningiltä. Niin mäkin ajattelin ennen. Kannattaa kuitenkin yrittää oppia tuntemaan myös sisäistä maailmaansa ja vaihtamaan ajatuksia lajitovereiden kanssa. Tällä on monia hyötyjä: ilot kaksinkertaistuvat, huolet puolittuvat ja tietoisuus ympäröivästä maailmasta lisääntyy. Näkemällä enemmän opit arvostamaan vähempää.



Tämmösiä tässä hetkessä. Mahtavaa, jos luit tekstin. Vielä mahtavampaa, jos se herätti ajatuksia. 

Mulle saa aina laittaa viestiä. Arvostan niitä hurjasti.


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

VIESTINNÄN OPISKELU

Moi.

Millaista on opiskella viestintää? Mitä viestintä tarkoittaa? Miksi just SUN kannattaisi lähteä opiskelemaan tätä alaa? Alla olevassa videossa vastaan esimerkiksi näihin kysymyksiin.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Herkät tulee hulluiksi


Tässä tekstissä ajatuksia siitä, kuinka rikas tunne-elämä voi viedä välillä järjen. 

Moikka. 

Monta viikkoa myöhemmin myöhemmin, olen täällä taas. Ihana olla täällä taas, tyhjän Bloggerin alustan ja lukuisten kielellisten mahdollisuuksien äärellä. Vaikka sisältöä olen luonutkin, ei mikään vedä vertoja blogiavautumiselle - kirjoittaminen vaan on niin sairaan hieno asia. Tavallaan sitä oppii arvostamaan aivan eri tavalla tehdessään videoita ja muuta sometusta: Kaikki se mun leikkisä ja kekseliäs persoonallisuus, joka täällä tunnetaan, on kaukana videominusta - tai ainakin siltä se tuntuu. Yli päätään tekstin tuottaminen, se vaan on niin sairaan helppoa, kunhan on mahdollisuus se jonnekkin kirjailla. Heti kun sanotaan, että suu tulisi avata, niin ei sieltä tunnu astuvan ulos mitään järkevää. Miksi pää tuntuu silloin tyhjältä?

Mutta, se siitä alusta, jätetään nää aatokset hautomoon... Mistä halusin tänään teidän kanssa puhua? 

Tunteista, ja niiden tuntemisesta

Mut tunnetaan helposti erittäin positiivisena, aurinkoisena ja pirtsakkana tyyppinä, joka hymyilee ja nauraa paljon. Mä olen tässä aivan ihanien opintojeni aikana tehnyt sellaisia huomioita, että nämä tulkinnat johtuvat varmaankin mun erittäin suuresta nonverbaalista ilmaisusta: ilmeikkyydestä, siitä, että mä olen  luonnostani kauheen ´´eloisa´´ ja avoin ihminen, eli elän kropallani suuresti sanojeni mukana. Tää ilmeikkyys saa pohjansa siitä, että oon erittäin vahva tunne-eläjä, herkkis.

On ihanaa tuntea sanoinkuvaamatonta onnellisuutta ja puhdasta iloa. On ihana innostua täysillä pienistä arkisista jutuista, ja levittää iloa ympärilleen. On myös todella vaikea ymmärtää, kuinka muut eivät välttämättä pompi innosta nähdessään sinitaivaan, iloisen kanssaihmisen tai suloisen eläinotuksen. Voin vaan kuvitella, kuinka feikiltä tämmöisen eloisan persoonan avoin onnen ilmaisu voikaan vaikuttaa. Yritän silti vakuuttaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät meinaa pysyä aloillaan havaitessaan kaikkea arkista mahtavuutta ympärillämme...

Mutta kuten kaikilla asioilla, on tälläkin kääntöpuolensa. Herkät ihmiset saattavat olla erittäin taipuvaisia tunnetartuntaan, varsinkin jos kyseessä on melankolinen tunnetila – esimerkiksi suru.  tulen todella helpoksi surulliseksi muiden surusta – ja tulen todella helposti ahdistuneeksi muiden vaikeuksista tai ongelmista – vaikka en edes välttämättä tietäisi niistä puoliakaan. Mun on vaikea käsitellä itsekseni muiden ylämäkiä elämässä, ja uskon tän johtuvan juurikin siitä, että nämä asiat saavat mut helposti ahdistumaan ja murehtimaan toisten puolesta. Saan helposti asiat myös kiertämään pientä ahdistuksen kehää ja saatan joskus tehdä kärpäsestä jotain suurempaa: koska joku stressori tuntuu maailmanlopulta. 

(Empatia on mun mielestä aivan liian vähän arvostettu ominaisuus. Eli vaikka välillä tuppaa vähän ottamaan toisen murheita harteilleen, uskon mä sen olevan erittäin hyödyllistä jotta voidaan millään tasolla pyrkiä ymmärtämään kanssaeläjiämme. En siis kuoppaa myöskään tunnetartuntaa ilmiönä, sillä se auttaa kuuntelemaan ja ymmärtämään toista. )

Tunteellisena, herkkänä ihmisenä tunnun tuntevan paljon ja tavallaan tehostetusti. Ahdistus, stressi ja suru ovat epämiellyttäviä tunteita, mutta pahinta on ehkä ollut olla tuntematta mitään. Sellainen tyhjä melankolinen tila, jossa et tunne iloa, surua, nälkää tai janoa. Tila, jota on erittäin vaikea kuvailla henkilölle, joka ei ole tällaista kohdannut. 

Tavallaan kupla, jossa asiat menettävät tärkeysjärjestyksensä. Paikka, jossa tyhjyys huutaa kovempaa kuin mikään muu. Tunnetila, jossa et tunne. 


Herkkikset, voiko joku samaistua?

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Keskeneräisyys

Moi.

Oon kuvaillut ja editoinut jossain määrin kaksi videota.., mutta törmään koko ajan samaan ongelmaan: ankaruuteen ja hillittömään itsekritiikkiin. Koska videoiden kuvaaminen ja editoiminen on mulle uutta hommaa, oon siinä vielä hyvinkin keskeneräinen otus - en vaan halua uskoa sitä. En halua uskoa, että en osaa jotain ensimmäiseltä yrittämältä. Tämä ei varmaankaan liene uusi ajatus monellekkaan? On paljon haastavampaa ja tietyllä tavalla alastomampaa kuvata videota kuin kirjoittaa. On hyvin erilaista katsella ruudulta omaa naamaa ja kuunnella omaa ääntä kuin lukea tekstimuotoista ajatuksenvirtaa. Tuntuu, että hauskaa ja helppoa tekstiä usein vain syntyy, mutta videot... On haastavaa, kun tuomitsee omia maneerejaan ja sanavalintojaan virheiksi. Se on haastavaa, koska kaikkea ei voi tai jaksa kuitenkaan editoida pois. 

Mutta taas hei haloo järki ja aivot. Kuka on luonut mulle sääntöjä, joidenka mukaan a) Mun pitäisi ylipäätään julkaista videoita viikottain b) Jokaisen niistä pitäisi antaa kaikille kaikkea ja c) Niiden pitäisi olla vielä nätisti editoitukin? Minä. Minä itse. 

En oleta, että kukaan teistä oikeasti vaatisi noita multa. En edes keksi syytä, missä tilanteessa kukaan vaatisi toiselta mitään noin paljon. Eiköhän asia ole jälleen niin, että itsehän sitä on oman elämänsä pahin arvostelija. Ja jälleen, mikäköhän on arvostelun kohde? Sanavalinnat, jäätymiset, sanomatta jätetyt kohdat, maneerit... Asiat, jotka erottavat meidät koneista. Kyllä, mä ihailen sujuvaa puhumista, mutta eihän se muulla taidakkaan kehittyä kuin puhumalla. 

Muistutus myös tähän itselle: Karisma on kuitenkin se, kumpi enemmän vaakakupissa painaa kuin ''virheetön'' kielenkäyttö. Joten nou hätä, enköhän mä sen handlaa.

Yritän hiljalleen saada itseni uskomaan omia sanojani: epätäydellisyys on kaunista ja että failure is a compulsory part of the progress. Ilman mokia ei tule onnistumisia. Ilman yrittämistä mahdollisuudet onnistua ovat 0 %. Eli yritä ja tee mokia pelkäämättä. Muista myös välillä höllentää sitä pipoa päässä, äläkä oo itsellesi turhan tiukkis. Elä kivaa elämääsi ja nauti siitä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ps. Ajattelin ottaa vuoden tavoitteeksi lukea/kuunnella/katsoa ainakin 50 kirjaa/dokkaria/sivistävää sisältöä. Jos on mitään vinkkejä koskien aihealueita selfhelp (itsensä kehittäminen), johtaminen, keittiöpsykologia, käyttäytymistiede, (dokumenteissa kaikki aiheet!), niin vinkkejä otetaan avosylin vastaan. 


perjantai 12. tammikuuta 2018

Mitä on aitous?

Moikka moi, pitkästä aikaa erittäin tajunnanvirtaista kirjoittelua - ajatuksia runomuodossa. Kyselin Snapchatissa teidän ajatuksia aiheesta ja yksi säkeistöistä pohjautuukin täysin teidän ajatuksiinne. Jos kiinnostaa, niin runo löytyy puhuttuna täältä

Annetaan kauniiden sanojen valaista meidän päiviä ja nautitaan hetkistä.

Aitoutta on 
tunteiden kirjo,
elämän kompleksisuus,
ja riisuttu runko.

Aitoutta on olla 
hyvä ja huono,
rikki ja ehjä,
mielensä reflektio.

Joku yrittää liikaa, 
toinen ei lainkaan.
Onko kumpikaan oikeassa - tai sen aidompaa?

Kyselin teiltä,
mikä on aitoutta.
Vastaukseksi sain kai
monta totuutta:

Aitous on 
alastomuutta ja tuntemisen tuskaa,
rehellisyyttä, luottamusta ja empatiaa.
Aitous voi näkyä tunteiden näyttämisenä,
itsevarmuutena ja vilpittömyytenä.
Kai kaikki epätäydellinenkin on aitoutta;
mahamakkarat ja räkänauru -
jota ei voi feikata.

Aitoutta on 
kai monia polkuja,
eri väreillä, sävyillä ja muodoilla
koristeltuina.

Musta kuitenkin tuntuu, että

Aitous kadonnut on näyttöjen syvyyksiin,
nykyään vaan heijastus siitä
what we used to be.

Toinen toisiamme toistaen,
selfie jälkeen selfien...
Onko arvo aitouden
kadonnut alle tykkäysten?

Aitous eli originelli
alkuperäinen, erottuva, villi
Nyt hautautunut ja padottu,
maskin taakse piilotettu

katseilta, tunteilta ja statusyhteiskunnalta..

Uskon, että aitoutta on 
olla rehellinen itselleen,
mutta tää on vaan mun totuus,
mitä itse näet?

Tiedätkö sä, 
kuka sä oot -
Ootko heijastus
vai halpa kopio?


Kirjoittaako kukaan enää runoja? Vai meneekö se samaan kategoriaan postimerkkien keräilyn kanssa? Itse rakastan sanoilla leikittelyä, ja vaikka en ole runoja sitten ala-asteen rustaillut, nautin kyllä tästä aivan suunnattomasti. Mitä mieltä sä olet runoista tai aitoudesta? Entä herättikö mun pohdinnat joitakin ajatuksia?

torstai 4. tammikuuta 2018

Bloggaajasta vloggaajaksi

Moikka. 

Viime päivien aikana oon toteuttanut mun pienen pientä haavekuvitelmaa oikeasta Youtube-kanavasta. Ajatus videoiden teosta on kiinnostanut jo pidemmän aikaa omien seurailujen takia, ja nyt vihdoin sain rohkeuden kerättyä virallista kanavaa varten.

MIKSI VIDEOITA?
1. Videoilla mun olisi mahdollisuutta helposti tavoittaa enemmän väkeä kuin blogikirjoituksilla. Blogit olivat suosiossa vuosina 2011-2015, mutta nyt videot ovat selvästi ajaneet tekstin ohi.

2. Haluan oppia puhumaan luontevasti ja vakuuttavasti. Haluan kehittää itseäni puhujana, ja pystyä vaikuttamaan ihmisiin tekstin lisäksi puhutulla kielellä. 

KANAVAN SISÄLTÖ
Kanavani tulee varmasti käsittelemään pääosin pohtivia, inspiroivia ja aitoja aiheita, kuten bloginikin aikojen saatossa. Puhun varmasti tulevaisuudessa menestymisestä, vaikeuksista elämässä, itsensä löytämisestä ja elämän pienistä suurista aiheista. Jos sinua kiinnostaa kuulla meitsin mietteitä, niin käy kurkkaamassa Tuben puolelta kanava HETAITO ja laita se tilaukseen! Ensimmäisessä videossani puhun oman jutun löytämisestä.

MITÄ KÄY BLOGILLE?
Myös blogini nimi tulee vaihtumaan lähiaikana samaan, eli jatkossa blogin löytää nimellä Hetaito. Blogiin tulee varmasti myös tulevaisuudessa tekstejä vaikka videoita tekisinkin - eli ei tämäkään ole kokonaan kuolemassa. 

MUN AJATUKSIA AIHEESTA
Pelottaa. Jännittää. Kauhistuttaa. Mutta pakko kokeilla. Jos mä vaikka oppisin joskus puhumaan luontevasti ja pääsisin jakamaan vertaistukea, inspiraatiota tai iloa edes muutamalle ihmiselle, niin oon todella tyytyväinen. Toivottavasti pystyisin auttamaan ihmisiä ajattelemaan ja löytämään todellisen itsensä. Se ois aika huippua.

MITÄ MÄ TOIVON SULTA?
Jos sulla on mitään rohkaisevaa kommenttia, videoideoita tai vinkkejä mulle, niin olisi ihanaa, jos laittaisit tulemaan. Joko tänne kommenttiboksiin, Tubeen, Snäppiin, Instaan tai vaikka kasvokkain. 

Millaista sisältöä sä haluaisit multa nähdä - tai mistä aiheista haluisit mun puhuvan?

KIITOS!