perjantai 20. heinäkuuta 2018

Jokaiselle, jonka valmentaja on jättänyt.

"Tarvitaan vain aikaa, näin uskon. Ihminen on sopeutuvainen."

----------------------------------------------------------------------------------------------------



Hei.

Jokainen meistä on ollut jossain vaiheessa elämäänsä oppilaan asemassa - koulussa, harrastuksissa tai yksinkertaisissa arkipäivän tilanteissa. Mitä säännöllisempää ja pitkäkestoisempaa yhteinen taival on ollut, sitä suuremmalla todennäköisyydellä oppilas-opettaja-/koutsi-/mentorisuhde on syventynyt ja henkilöiden välille on muodostunut kiintymyssuhde. Olisi mahtavaa, että kaikki tällaiset syvemmät kiintymyssuhteet olisi mahdollista pitää samalla tasollaan hengissä tästä ikuisuuteen - mutta realististahan tämä ei usein ole. Usein elämän on tapana tapahtua, ja jomman kumman osapuolen elämän muut palaset estävät opetussuhteen jatkon joko yhtä aktiivisena tai kokonaan.

Itselleni vaikeimpia tilanteita nuorena oli ymmärtää, miksi valmentajani vaihtuivat. Enkö yrittänyt tarpeeksi? Enkö ollut tarpeeksi hyvä? Eivätkö he pitäneet minusta? Tällaisia kysymyksiä kyselin itseltäni moneen kertaan aina valmentajien vaihtuessa (ja tätähän tapahtui, olenhan harrastellut vaikka ja mitä). Vasta vanhempana (ja itse valmentajana toimiessani) olen vasta itse ymmärtänyt syvällisesti, ettei kyse ollut koskaan siitä, ettenkö olisi yrittänyt - tai ollut - tarpeeksi. Nyt haluan kertoa saman sinulle.

Kirje mun tytöille


Ensinnäkin, mä välitän jokaisesta teistä ihan hirmuisesti. Mua kiinnostaa olla tukemassa jokaisen ahkeran ja kehittymishaluisen treenarin matkaa kohti huippua niin paljon kuin vain kykenen. Kuten kukaan, mäkään en kuitenkaan ole superihminen. Mä opiskelen tällä hetkellä rakastamaani alaa Jyväskylässä. Mun elämäni yksi tärkeimmistä ihmisistä asuu siellä mun kanssani. Jyväskylässä on tällä hetkellä myös mun omat treenini - elämäni suola - ja työ, josta kovasti tykkään, ja joka mahdollistaa tuon elämäni suolan. Jyväskylä on mulle koti.

Viime vuosi oli mulle tosi rankka. Opiskelu, treenit ja alituinen reissaaminen sai mun koko kehon stressitilaan, josta se ei oo oikeestaan vieläkään palautunut. Joskus joku viisas sanoi, ettei koskaan pitäisi antaa itsensä olla liian väsynyt liian kauaa. Mulla on vähän taipumusta yrittää ajaa vielä vaikka bensa olisi loppunut jo kauan aikaa sitten. Ihmisen kehoa ei oo siihen suunniteltu, eikä se toimi niin. 

Kuluneen vuoden aikana olen ollut pariin otteeseen liian väsynyt liian pitkään. Viime syksynä olin aika lähellä burn outtia. Olin koko ajan uupunut. Olotilaa kuvatakseni en jaksanut pyörittää arkea. Kamppailin mielenterveyteni kanssa, etten ajautunut syömishäiriöön. Sain ahdistuskohtauksia lähes päivittäin ja kadotin iloni. 

Vaikka sitä ei uskoisi, pelkkä matkustaminen vie yllättävän paljon energiaa. Vaikka rakastan valmentamista, en halua riskeerata omaa terveyttäni sen takia. 

Palatakseni kuitenkin muisteluista tähän hetkeen: Nyt asiat ovat suhteellisen hyvin ja voin taas nähdä asioista sen aurinkoisen puolen. Uskokaa tai älkää, tästäkin löytyy sellainen. 

Tiedostatte varmasti, että olen valmentajana aika... Noh, käskevä. Haluan usein, että asiat tehdään minun tavallani ja saatan joskus olla hieman joustamaton ja autoritäärinen tämän kanssa. Tämä on saattanut olla blokkaamassa teidän oppimistanne: Työnihän olisi periaatteessa tehdä itseni työttömäksi (=tehdä teistä itseohjautuvia ja ajattelevia urheilijoita). Tämä on siis itsellenikin iso oppimisen paikka. 

Te olette hurjan fiksuja. Jokainen. Nyt on ehkä aika antaa teille tilaa huomata se. Teillä on kaikki valmiudet selviytyä ja kehittyä eteenpäin, jos niin haluatte. Mä voin tukea teitä, en kuitenkaan tehdä sitä duunia teidän puolesta. Älkää ajautuko siihen harhaluuloon, että teidän kehittyminen (tai kehittymättömyys) olisi mun tai jonkun yksittäisen valmentajan ansiota. Olette juuri siinä seurauksena siitä panoksesta, jonka olette tähän uhranneet - tai olleet uhraamatta. 

Loppujen lopuksi ei ole valmentajasta kiinni, kuka pääsee pitkälle. Jokainen valmentaja tukee yksilöllistä kehitystä omalla tavallaan, ja motivoitunut urheilija pääsee pitkälle, koska osaa poimia eri valmentajien opeista jokaisesta jotain irti ja on valmis tekemään töitä. "Paraskaan" valmentaja ei kuitenkaan saa laiskasta urheilijasta loistavaa - koska kukaan ei voi tehdä sitä työtä sun puolestasi. 


Sulle.


Luotan siihen, että sä osaat tehdä hyviä päätöksiä kehityksesi suhteen. Loppujen lopuksi, se on sun elämäsi, ei mun. Kaikki sun päätöksesi esimerkiksi priorisoinnista ovat sun päätöksiä - näin myös seuraamukset. Minä ja muut koutsina toimivat halutaan auttaa sua tekemään niitä hyviä päätöksiä käymällä läpi plussia ja miinuksia tulevien vaihtoehtojen kohdalla. 


En pakota, suosittelen:

- Kysy siis rohkeasti apua, kun sitä tarvitset. Ota ongelmatilanteissa rohkeasti yhteyttä ihmisiin, joilla on enemmän kokemusta aiheesta

- Hae aktiivisesti palautetta omasta tekemisestä

- Työskentele mielesi kanssa (itsereflektointi esim. päivyriin) ja opettele tuntemaan oma kehosi 

- Usko itseesi.


Lopuksi
Tuntuuhan se pahalta. Kyse on kuitenkin vaan siitä, että elämä menee eteenpäin ja asiat muuttuvat. Usein muutos on hyvästä. Miettikää, mitä kaikkea uutta tää voikaan tuoda teidän elämään! Ottakaa kaikki irti. Muistelkaa mun oppeja kun en oo paikalla. Oppikaa paljon uutta, kun en oo paikalla. Kun pidän treenejä, opettakaa mulle kaikki uusi, mitä olette oppineet. 

Mua kiinnostaa, ja mua saa häiritä. Mä olen tässä edelleen, seison vaan askeleen kauempana. 



Luotan siihen, että sä osaat tehdä hyviä päätöksiä kehityksesi suhteen.

2 kommenttia:

Jessica kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jessica kirjoitti...

Moi Heta! Taisin eksyä tänne sun blogiin :D Lueskelin muutamia sun postauksia ja sain huomata, että oot yllättävän samanlainen ku mä. Herkkä ja semmonen joka huomaa muiden tunteet. Oon jotenkin huomannutkin treeneissä sun tyylistä puhua, että oot kirjoittaja. Luulin sua aluksi ekstrovertiksi niin kuin varmaan monet muutkin, ennen kuin sain lukea muuta. Persoonallisuustyyppeihin perehtyneinä ja siihen liittyen blogia kirjoittavana henkilönä oon saanutkin monta kertaa huomata, ettei kaikki ole sitä miltä ulospäin näyttää! Ihmisten kanssa introvertin täytyy näyttää sosiaalisempaa puolta itsessään. Saisit kertoa mulle vinkkejä siihen, miten ihmisten kanssa puhutaan! Mutta hei, jos joskus kaipaat jotakuta joka rakastaa jutella syvällisiä niin mielelläni puhun/kirjoittelen. Samaistun suunnilleen kaikkeen mitä oon täällä lukenut ja kokemuksia tunteista on mullakin kahdesta ääripäästä ja kaikkialta siltä väliltä. ♡ - Jessica