torstai 30. heinäkuuta 2015

Svengelskaa ja kuulumiset Ruotsista!

Moi!

Monet (senkin ihanat!!) ovat kyselleet mun vointini perään reissuun lähtemisen jälkeen. Matkani alkoi maanantaina ja nyt on jo torstai. Mitä tässä välissä on ehtinyt tapahtua & mitä mulle kuuluu nyt? Kaikki tärkeä tulossa alempana!

Mitä ja miksi?
Olen tällä hetkellä siis Laholmin nurkilla pyörimässä (Ruotsissa) & asustelen yhden vikeltäjätoverini kotona. Treenaan myös tämän kanssa & matkustan heidän kanssaan maanantaina Hollantiin MM-kisoihin, jossa kilpailen heidän hevosellaan. Minut pyydettiin treenaamaan hevosen kanssa ennen kisoja, ettei se vierastaisi tätä uutta tyyppiä tai sen kyyriä. Ja hei, aika siisti mahdollisuus.

Miten kaikki alkoi?
Reissu alkoi Helsinki-Vantaalta, josta lensin Arlandaan, missä seikkailin kentällä etsimässä oikeata terminaalia ja selittelin turvatarkastuksessa nilkkapainoja aika hyvännäköiselle työntekijälle. Arlandasta lensin Helsingborgiin, jossa mun hostit (vanhemmat & Jasmine) olivatkin jo odottamassa mua.
Uljas koneeni / ehjänä perillä

Normaali päivän kulku?
Kaikki päivät ovat tietty olleet erilaisia, mutta pääosin aika samalla kaavalla mennään. Otetaan esimerkkipäiväksi vaikka tiistai, ensimmäinen päiväni Ruotsissa:
8.00 herätys
9.00 tallille --> pukkitreenit
11.30 kotiin ja suihkuun
12.30 välipalan tapaista asiaa
13-15 kaupungilla kiertelyä
16 -> salilla höntsäilyä
18 ahkeraa opiskelua omassa rauhassa
19.30 illallinen
20 -> hengausta perheen kanssa

Aika heittämällä heittelin noita aikoja, koska ei mitään ideaa ikinä mitä kello sattuu olemaan missäkin vaiheessa :D

Treenit verrattuna Suomeen?
Treenaaminen on ollut aika samankaltaista ja rytmitys ollut henkilökohtaisesti mulle tosi passeli (= treenit painottuu aamulle ja aamupäivälle). Koutsi on tosi ystävällinen, joskin keskittyy tosi eri asioihin kun olen itse tottunut. Tietysti jokainen näkee eri asiat ja korvat on hyvä muistaa pitää auki. Toisaalta on hyvä osata olla kriittinen: kaikkia 'uusia' korjauksia ei voi tehdä heti.
Pari photoa treenien jälkeen

Winnie♡

Omat fiilikset perheestä, kielestä?
Kielestä sai yllättävän nopeasti ja helposti kiinni. Sanoja muistuu mieleen koko ajan ja aika hyvin osaan mun perheen kanssa Svengelskaa jo vääntää, haha. Tää mun Host-perhe on ihana! Nää on vaan jotenkin niin symppiksiä kaikki ♡. Mutta fiilikset katossa, hyvin menee!

Ihmetyttää/ ärsyttää?
Nää syö tosi hassusti. Ei kahta lämmintä ruokaa päivässä, tai sit se toinen on tyyliin lettuja (kuten tänään). Muutenkin hassu ruokarytmi. 

Ärsyttää ehkä se, kuinka paljon aivosoluja ja keskittymistä mun pitää käyttää kun kuuntelen näiden keskusteluja. Pysyn kyllä sillon ihan hyvin mukana, mutta mieli väsyy nopeasti :D (toinen juttu, joka ärsyttää on tää puhelimella postaaminen...)
Minä vaan / käytiin kaffella

Hauska sattumus?
Ne tilanteet, kun en oo tajunnut et joku puhuu mulle (ruotsia). Tai ku yks tyyppi yritti haastatella mua ruotsiks :D haha.

Mitä odotan reissulta?
Mitä odotan? Paljon k:lla alkavia asioita! Kehitystä, kavereita, kokemuksia ja kasvamista.

Onko jotain tiettyjä juttuja, mistä haluisitte kuulla mun tripin aikana? Entä heräskö jotain kysymyksiä/kommentteja? Sana on vapaa! 

Haleja kaikille,
Heta

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Miten saada treeneistä kaikki irti?


Wau. Yksinäinen ainokainen päivä mun lähtööni. Ihan absurdia.

Mun kulunut viikko on ollut ihan mahtava! Edeltävä viikko meni oikeastaan aika lailla palautuessa sängyn pohjalla, mutta tosiaan tällä viikolla oon ollut taas energiaa täynnä. Ihme kumipallo.

Oon nähnyt paaaljon kavereita, kierrellyt kaupoissa, lenkkeillyt, treenannut lajia, käynyt piknikillä. opiskellut (!!), suunnitellut tulevaa, nauttinut auringosta, valmennellut, tehnyt edustusvidin MM-kisoihin otsikolla 'Vaulting in Finland' (Halua nähdä tuotos?) ja pakkaillut tuota reissua varten.

Viime viikolla saatiin yhdeltä koutsilta vähän mietittävää treeneissä. Meiltä kysyttiin (lievästi sanottuna vaikeiden) treenien jälkeen, että miksi kukaan meistä käy treeneissä? Mitä meidän tavoitteemme on saavuttaa tällä? Ja kaikilla meillä oli jokin asia, josta joudutaan huomauttamaan jokaisissa treeneissä, miksi? 

Lusmutreenien jälkeen tuo särähti korvaani ja lujaa. Jäin pohtimaan asioita ja päätin parantaa asennettani. Käyn treeneissä, koska haluan kehittyä. Ja asenteenhan on oltava sen mukainen. Eiliset treenithän olivat sitten todella hyvät - oli sitä tekemisen meininkiä! Välillä oli toki rankkaa, mutta oikeasti superhauskaa!. Jos nyt tässä ajatuksia lähdetään availemaan, niin mietin vain pienessä mielessäni sitä, kuinka en halua tulla korjatuksi enää samalla tavalla kuin viimeksi. Haluan parantaa, haluan kehittää itseäni. 

Keskittyminen säilyi koko treenien ajan, eikä oikeastaan tehnyt edes mieli jättää leikkiä kesken. Jos mä pystyn saamaan jokaisiin treeneihin tommoisen draivin, mitä ihmettä voikaan tulevaisuudessa tapahtua! 
... Ja kerroin tämän teille, koska oma elämäni on hyvä esimerkki toivotusta postauksesta ''Miten saada treeneistä kaikki irti''. Urheilijana treeneistä saa eniten irti, kun päättää tehdä jokaisen harjoituksen täysillä - riippumatta siitä, miten muut sen ehkä suorittavat (tai jättävät suorittamatta). Mikäli haluat kehittyä, mieti sitä. Sinä treenaat vain itseäsi varten ja olet itse vastuussa omasta kehityksestäsi. Loppujen lopuksi saat myös kiittää itseäsi ja olla ylpeä, koska olet tehnyt paljon töitä itsesi eteen. 

Kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus kaikessa. Kiinnostus lempilajiinkin saattaa loppua kuin seinään, mikäli jaksaminen ei yksinkertaisesti riitä. Jos treenimäärä on suhteessa muihin elämän osa-alueisiin liian kuormittavaa, syntyy liikunnasta vain lisää stressiä, eikä tuloksia tule vaikka kuinka pumppaisi. ...Mikä osaltaan taas lisää stressiä, koska tuloksia ei vaan kuulu. Tästä päästäänkin kivaan oravanpyörään, jota usein myös ylikunnoksi kutsutaan.

Asenteen ja tavoitteiden lisäksi huomioon otettava asia on siis riittävä lepo ja palautuminen treenien välillä. Viime viikolla treeneissä ainoat mielessä pyörivät asiat olivat unenpuute ja jäätävä jaksamattomuus. Kun kyseiset asiat saatiin viikon aikana tasapainotettua, jäi pääkopassa tilaa sille keskittymiselle ja tsemppaamiselle. 

Olen onnellinen kun saan mutustaa pullaa sängyssä ja lukea taulua pöydälläni. Se kertoo sydämmellisiä sanoja: pieni & pippurinen, ajattelevainen, inspiroiva, positiivinen, omalaatuinen, huumorintajuinen, vahva & rohkea, hyvä ystävä

Sydämeni sulaa <3

maanantai 20. heinäkuuta 2015

TOIVEITA?

Moikka! 

Ajattelin vielä tälleen ennen lähtöäni kysellä josko jollakin yksilöllä siellä ruudun takana olisi joku(nen) toive postauksia ajatellen mielessä? Yksi lähiaikoina esitetty toive oli 'Miten saisin treeneistä kaiken irti?' & toinen hyvin toivottu on aina joku mielipidepostaus (aihetta?). 

Lähetelkää ihmeessä postaustoiveita ennen sunnuntaita, niin ehdin vielä tosiaan kirjoitella ennen lähtöä!

Eipä mulla muuta, muistakaa treenailla hyvällä fiiliksellä - vaikka perheen kera! 


perjantai 17. heinäkuuta 2015

PM 2015

Viime vuonna lähes lupasin itselleni, että tänä vuonna saan mitalin PM-kilpailuista. Noh, mites kävi?
Postauksen aiheena siis PM-kisat Flyingessä, Ruotsissa. Kisat olivat trippijatkumoa edellisestä postauksesta ja Tanskan leiriltä. Postauksen kuvituksesta on tällä kertaa huolehtinut vesileimoissa kimaltelevan Schanner Artsin lisäksi Iiris Varhe.

Leirin jälkeen oli pari päivää aikaa siirtyä Tanskasta Ruotsiin ja yrittää saada kroppa ja mieli taas kisakuoseihin. Kisapaikkana toimi suuri ja hyvin suomenlinnamainen miljöö eteläisessä Ruotsissa. Majailimme tosiaan alueen omissa opiskelija-asuntoloissa, mitkä olivat hyvinkin samankaltaisia kuin mitä esimerkiksi Ypäjältä löytyy.


Kilpailujen alkupäivät kuluivat tavanomaiseen tapaansa: oli treeniä (kauhunsekaisia ajatuksia), vet checkiä ja heppailujen hoitoa. Perjantaina aloitettiin periksillä: niin yksilönä kuin joukkueenakin. Joukkueheppamme Kadi tuntui yllättävän hyvältä ja ensimmäiset perikset menivät snadisti paremmin sillä kuin Taavilla. Ensimmäinen kunnollinen kisapäivä oli nopeasti pulkassa ja odotin innolla seuraavia suorituksia. Nyt tuntui, että olin kisavireessä!!

Hirveä kuva, mutta pointtihan oli noi jalkalihakset! :'''D
Lauantaina heräsin auringonpaisteen tulviessa ikkunastani siinä puoli seitsemän aikaan. Olin tuossa hetkessä hyvin onnekas: tajusin, että suoritukseeni olisi vielä monen monta tuntia. Niimpä päätin lähteä katselemaan kaunista pihapiiriä lenkin muodossa. Spotifyt korville ja tossua toisen eteen... oli muuten aika mahtava lenkki!


Päivän kuluessa sain juosta areenalle kolmesti: yv-kyyrini, joukkuekyyrini ja yv-peristen muodossa. Ensimmäisen kyyrin jälkeen tunsin ristiriitaisia tunteita: oliko se nyt hyvä vai huono? Mitään isoja virheitä ei ollut, mutta sellaista ihme heilumista koko ajan. Olin tuloksissa viidentenä, enkä tiennyt pitäisikö minun olettaa kyyrini nostavan minua vai en.

Joukkueverkkamme oli lievästi sanottuna kuumottavaa kamaa. Kaksi tyttöä tippui, eikä Kadi tuntunut pitävän mistään. Tai kestään. Ennen areenaa koutsimme tokaisi: ''Oikeastaan ehkä ihan hyvä että tipuitte. Nyt voitte kunnolla keskittyä siellä areenalla siihen tekemiseen. Näyttäkää, mistä Suomi on tehty!''. Pienen joukkuetsemppipiirin ja kumarrustsekkausten jälkeen kello soi ja juoksimme areenalle... Sydän takoi tuhatta ja sataa, mutta hyvällä tavalla. Katsellessani jo kyyrin alkua, tiesin että tästä tulisi hyvä kyyri. Mitä idemmälle ohjelma eteni, sitä enemmän taistelutahtoa kertyi: Kun on tähänkin asti pärjätty näin hyvin, niin nyt ei voi mokata. Pahoja asioita ei tapahtunut. 


Teimme parhaan kyyrimme.
Areenalta juoksi ulos kuusi korvasta korvaan hymyilevää tyttöä, nyt sai olla iloinen ja ylpeä! Tuo tunne oli aivan mahtava, enkä voi tarpeeksi korostaa sitä helpotusta, joka kaikkien kasvoilta huokui. Vihdoin tuntui. että kaikki se treenaus ja kaikki ne uhraukset tämän tiimin eteen eivät ole olleet turhia. On ihana tietää, että saimme nostettua Suomen arvostusta ulkomailla. Emme ehkä ole vielä mitalitaistelussa, mutta ei Suomi enää siellä hännillä roiku. Ennen tuota suoritusta emme olleet tehneet yhtään puhdasta suoritusta - puhuttiin sitten treeneistä tai kisoista. Ja mikä kummallisinta, emme olleet treenanneet kahteen viikkoon yhdessä.


Hieno tunne. Ei voi muuta sanoa.

Sunnuntai-aamuna fiilis oli aivan kamala. Jalkapöytäni tuntui lähes murtuneelta ja kroppa painoi ainakin kaksi tonnia. Oli aika järkyttävää löytää itsensä ajattelemassa, että tällä fiiliksellä ei voi tehdä hyviä suorituksia. Siinä hetkessä halusin vain jonkun lyövän mua vähän herätykseksi. Verkatessa mj-koutsi kyseli tältä Miss-Finlandilta, että miten menee. Vastasin totuuden mukaisesti, että olen täysin kadottanut sen voittajafiiliksen - enkä edes tiedä miksi. Nyt ei ollut kyse vain fyysisestä taistelusta.

Pienen keskustelun ja maailman lyhyimmän verkan jälkeen menin pihalle ja hengittelin pariin otteeseen ihan kunnolla. Ajatukset kasaan ja muutama terävä ja pidempi spurtti. Tämän jälkeen painuin kisamaneesiin ja tein tavalliseen tapaani parit mielikuvakyyrit ja flikit ennen areenalle juoksua. Ja kunnon läppäsy vielä poskelle ennen sisäänjuoksua - nyt pitää pysyä kasassa, FOCUS!

Areenalla löysin jollain ihmeen kaupalla sen kadotetun focuksen ja tein näin jälkeenpäin ajateltuna ihan kelvollisen kyyrin. (areenalta juostuani en ollut lainkaan tyytyväinen)... Mitään eläämää suurempia virheitä ei kuitenkaan tullut, Taavin pienen kompastumisen johdosta muutama raviaskel vain. 

Joukkuekyyriin lähdimme taas paniikinomaisissa tunnelmissa - emme millään voisi onnistua uusimaan eilistä. Yritimme kuitenkin tsempata ja mikä tärkeintä; keskittyä olennaiseen. Verkkailut sujuivat samaiseen tapaan edellisen päivän kanssa (ilman tippumista kuitenkin). Ja areenalle juostiin taas - ylpeinä ja varmoina itsestämme. Tunnetila säilyi onneksemme läpi kyyrin, eikä pahoja asioita tapahtunut - vieläkään! Olimme hyvin iloisia.
Pisteeni viikonlopulta (suluissa heppapisteet):

1.perikset - 6.831 (hp 6.25)
1.kür - 7.196 (hp 6.33)
2. perikset - 7.029 (hp 7.525) < terkut vaan Mimmille :D
2. kür 7.410 (hp 6.16)

Tiimiperikset 5,924 (hp 6,550)
1. Joukkuekür 6,666 (hp 5,865)
2. Joukkuekür 7,177 (hp 7,125) < Moi Mimmi....



Eli semmosia! Joukkueena loppupisteet 6,589, sija 7./13. Yksilönä 7.127 ja viides sija (/21), eli ei mitalia tälläkään kertaa. Oikeastaan se ei kuitenkaan haittaa. Sydäntä lämmittää tieto siitä, että jos mun heppa olisi saanut yhtä korkeita pisteitä kuin muut hepat, olisin saanut mitalin. Sydäntä lämmittää tieto siitä, etten mä todellakaan ollut yhtään niitä sijoittuneita huonompi. Oikeastaan mun kyyri sai toiseksi korkeimmat pisteet, eli hopea ei teknisesti ollut lainkaan kaukana. 

Kirjoitin TeamUppiin:

But after all, I am not disappointed that I didn't got a medal. I still know that I did really good job with my compulsories & freestyles. I got my best scores. 


It's not always about the placement. It's about feeling great and being satisfied with yourself. 

Maailman söpöin vikellysponny <3

Tästä on hyvä jatkaa kohti MM-matkaa! Itse asiassa saan kilpailla siellä samalla hevosella kuin ruotsalaiset (PM 1. ja 4. sijoittuneet). Lähden Ruotsiin 27.pv treenaamaan näiden huipputyttöjen kanssa, eli ehdinkin juuri sopivasti purkaa laukkuni, pestä pyykkini ja pakata uudestaan. :) Heh... Nojoo. Vielä yli viikko aikaa ottaa vähän rennommin. Aikeissa levätä, treenata kevyesti, nähdä kavereita ja lukea terveystietoa.

Kävin tossa eilen katselemassa Gymnaestradaa Iiriksen kanssa ja tapahtui aika hauska sattuma: juttelin junassa yhden Sveitsiläisen voimistelijan kanssa ja kävi ilmi, että hänen kaverinsa harrastaa vikellystä ja on ilmeisesti tulossa Ermelon kisoihin. Täytyypä bongata tämä Ilona ja kertoa terkkuja Marisalta.

Pieni maailma, haha. 


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Valaistuminen

Vasta kun osaat arvostaa itseäsi tarpeeksi, voivat muutkin tehdä niin. 

Mä olen kuulkaas tässä kesän aikana oppinut aika paljon asioita. Yksi tärkeimmistä opeista kiteytyy aika lailla tuossa yllä koreilevassa lauseessa. Mikäli se vaatii avaamista, niin jatka ihmeessä lukemista!


Vikellys on karu arvostelulaji. Pitkään ajattelin, että olen reilusti huonompi kuin suurin osa kilpasiskoistani ulkomailla. Ajattelin, että en koskaan voisi saada hyviä pisteitä, koska olen todella erilainen kuin menestyvät vikeltäjät. Ne hyvät vikeltäjät ovat pitkiä ja hoikkia, notkeita ja elegantteja. 

...

Mä olen lyhyt ja leveä, yliampuva ja outo. 
Tanskassa yksi maailman parhaista vikeltäjistä kuitenkin sai mut ajattelemaan toisin. Tärkeintä ei ole konkreettinen ulkonäkö, vaan kokonaiskuva ja se miten kannat itsesi. Tuomarit kiinnittävät vikeltäjään huomiota sisäänjuoksusta ulosjuoksuun asti. Ensivaikutelma on jotain, mitä ei voi koskaan muuttaa: mikäli näytät proolta, ajattelevat tuomaritkin sinun osaavan hommasi. Toisaalta, jos harhailet areenalla kuin eksynyt lammas, ajattelevat tuomarit sinun tarvitsevan vielä hieman harjoitusta.

Jos siis ajattelen olevani todella hyvä vikeltäjä - ja yritän myös näyttää siltä areenalla - tekeekö se minusta paremman vikeltäjän? Pisteiden mukaan kyllä.

Vaikka tekniikkani on varmasti parantunut viime vuodesta, kaikista eniten on kyllä muuttunut pääni sisällä. Olen oppinut ajattelemaan itseäni hyvänä vikeltäjänä. Ja juuri tuo arvostus itseä kohtaan on varmasti tehnyt minusta paremman vikeltäjän - ja tekee sitä koko ajan. 

Ylimielinen ei pidä olla, mutta itseään saa ja pitää arvostaa sen verran, että voi näyttää muille olevansa jopa hieman parempi kuin oikestaan olisikaan. Ensivaikutelmalla on helppo huijata. :-)

Ja nyt kun osaan arvostaa tekemääni työtä, haluan näyttää muillekin, ettei tarvitse olla pitkä ja hoikka, notkea tai elegantti ollakseen hyvä. Haluan näyttää, että lyhyt ja leveä, yliampuva ja outokin voi menestyä. Mun ainut neuvo on, että uskaltakaa olla asenteella erilaisia. 


Jos arvostatte itseänne, arvostaa pian joku muukin. 


Loppuun taas historiakatsausta nuoremmasta Hetasta, koska tiiän että tykkäätte niistä :D. Asenteella erilainen, vai miten se oli?
Heta 14 v. Olin aika muuntautumiskykyinen, eikö totta? Haha :D

ps. PM-postaus valmisteilla!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Heinähattu vikellyslandiassa



Hejssan!

Meikä makaa tällä hetkellä Ruotsin puolella tämmöisen opiskeluasuntolan sängyllä - pää täynnä asioita ja asiaa. Ja ettette te jäisi aivan kelkasta, ajattelin jakaa teille kolmen P:n arvosta asiaa, eli pikaista päivittelypostausta puhelimella!

Trippimme alkoi yli viikko takaperin kun matkasimme laivalla Ruotsiin, josta ajoimme Tanskaan treenileirille. Leirillä valmentamassa olivat vikellysmaailman huiput, enkä olisi voinut enempää toivoa. Oikeastaan leiri antoi enemmän kuin odotin. Paljon enemmän.

Muistiinpanoja on monta liuskaa täynnä, ja motivaatio jysähti kyllä katosta läpi ja kovaa jo leirin alkumetreillä ja koko kropassa tuntuu (mustelmat, hapotus, lihassärky...)

Pari hauskaa faktaa loppuun:

1) Australialaisilta voi mennä viikko matkata kisoihin
2) Tanskassa on vikellyslandia
3) Tanskassa oli myös kesä. (Täällä Ruotsissa sataa...)
4) Löysin sisäisen lapseni kun kävimme uimassa
5) Sain kuulla moneen otteeseen olevani vahva! (!!)
6) Sain taas sikana uusia tovereita, joista osan näen jo tänä viikonloppuna, osan sitten MM-kisoissa.
7) Tajusin, että mulla on monta vuotta aikaa tulla tosi hyväksi vikeltäjäksi.

Hihi, peukut pystyyn: Tänä viikonloppuna taistellaan PM-kisoissa!
Ps. Jos ette jo huomanneet ;-) ...