keskiviikko 28. tammikuuta 2015

MULLA ON IHANIA YSTÄVIÄ


Moikka. Mun elämä on tapansa mukaan hektistä, ja mun rytmi on nyt ihan hukassa. Koulu vie ihmeen paljon voimia, enkä tiedä mihin kaikki mun aika taas menee. Apua. Mulla on ollut tosi huono omatunto tästä postaamattomuudesta, koska mulla on ollut kuitenkin tosi paljon asioita kerrottavana. Tai, no ehkä enemmän ajatuksia availtavana. 

Tämä vaatimaton ja lyhyt postauksen kakkoskappaleen alkutaipale on omistettu mun ihanille kavereilleni. Mua on mun synttäreitten jälkeen muistettu ihanilla tavoilla, joista pari esimerkkiä esiintyvät kuvissa.

Musta tuntuu, että oon etsimällä etsinyt oikeita ystäviä ysin jälkeen. Yläasteen loputtua mun vanha tuttu kaveripiiri hajosi ja jäin vähän tyhjän päälle. Nyt mut onnistuttiin kyllä kuitenkin pysäyttämään. Mulla on sellasia hyviä kavereita ja ihania ystäviä enemmän kuin koskaan ennen! Jotenkin on hauska tajuta, ettei niitä ystäviä tarvitse mistään etsiä, ne kyllä saapuu siihen viereen aina tarvittaessa. Ne kuitenkin antaa sulle tilaa kulkea omaa polkuasi ja tehdä omat valintasi. Mun mielestä se on tosi hieno piirre.


Toinen postaamisen arvoinen asia on tsemppiviesti eräälle pienelle neitokaiselle ruudun takana. Ja itseasiassa moni muukin (mukaanlukien minä) voisi ottaa tästä ajatuksen mukaansa. On helppo tulla sokeaksi omalle toiminnalleen ja syyttää asioista ympäristöä tai olosuhteita. On helppo ajatella, ettei itse voi muuttaa maailmaa. Asia on kuitenkin niin, että jokainen saa loppujenlopuksi palkkaa vain omasta työstään. Jos nyt vaikka puhutaan taas siitä urheilusta, tuloksista vastuussa on vain henkilö itse. Mikäli tavoitteet ovat korkealla, on itse oikeasti tehtävä duunia niiden eteen; mitään ei valitettavasti saada ilmaiseksi. Ne menestyvät, ketkä jaksavat puurtaa siellä kulissien takanakin; yksin, riippumatta säästä tai olosuhteista. 

Mun treenit ovat jääneet koulujuttujen ja muiden syiden takia viimeviikkoina taka-alalle, mutta ehkä taas pitäisi kuunnella itseään ja tsempata. Se ei ole muiden syy, jos en itse kehity. Asialle on siis tehtävä jotain. Jos mä olen kyennyt ennenkin yhdistämään koulun ja treenit, niin ei sen nytkään mikään ongelma tulisi olla. Vaikka mä en tällä hetkellä voikaan hepalla treenata, mä voin tehdä paljon muita juttuja - ja lopettaa sen olosuhteiden syyttämisen. 
Mites ihmisillä menee sielläpäin? Olenko ainut rytminsä hukannut yksilö, joka tuntee tuntien hupenevan päivistä aivan liian ripeästi?

torstai 22. tammikuuta 2015

Valintoja, valintoja

Vastatakseni kysymykseesi ''Miltä nyt tuntuu''; Olo on hyvin raihnainen ja kolotus on kova.
Puenko tänään villatakin vai hupparin?  Teenkö tänään ruokaa? Mikä päivä menen salille? Pitäisiköhän lukea historiaa? Hiukset kiinni vai auki? Kumpaa reittiä kävelen?

Mitä teen mun tulevaisuudellani? Haluanko lähteä ulkomaille? Pitäisikö mun repästä?

Elämä on täynnä valintoja, haluttiin me sitä tai emme. On olemassa pieniä valintoja ja suuria valintoja. Priorisoikoon jokainen ne itse.
Ei sitä oikeastaan edes ajattele, kuinka paljon sitä valitseekaan joka päivä. Mistäs sitten tietää, onko valinnut oikein? On helppo löytää itsensä maasta kompastuneena samaan kantoon jo kolmannen kerran. Milloin  sitä oikein oppii tekemään oikeita valintoja? Miten sitä oppii nostamaan katseensa ja näkemään kokonaiskuvan?

Ihmismieli on siinä mielessä viisas, ettei se halua satuttaa itseään montaa kertaa samasta kohtaa. Uskon, että virheistään oppii. Tiedätkö sen pienen kuiskauksen, jonka kuulet; ''Tää ei ole ehkä niin hyvä idea''. Sen kuulemisen lisäksi pitäisi osata myös kuunnella. Monesti se kuitenkin jää sille kuulemisen tasolle, oli kyse sitten rakkaudesta, hulluudesta tai mistä vain.

Mä olen pikkuhiljaa oppinut nostamaan mun katsettani ylöspäin, mikä on aika hieno juttu. Siinä samalla voi nauttia matkasta ja katsella maisemia - kyllä kaikki sujuu hyin, kunhan vain pysyt uskollisena itsellesi. Näin et voi valita koskaan väärin.

Saavuin maanantai-aamuna Ruotsista hyvin - siis todellakin HYVIN - väsyneenä. Viikonloppumme ohjelmaan kuului treenejä treenien perään; lenkkeilyä aamukuudelta maihareilla, akroilua, voimistelua, lihastreeniä ja pukkeilua. Kyyrejä hajoteltiin ja kasailtiin uudelleen. Puhuimme ringissä pigdeutschea ja nauroimme paljon. Muut yllättivät minut synttärilaululla ja kortilla tunnelmallisessa tilassa kynttilöiden ympäröimänä. Kiitos. 

Perjantai-iltana puhuin mj-valmentajallemme haaveestani, jota olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Haluaisin päästä kesällä keski-Eurooppaan vikeltämään (...ja puhumaan saksaa...). Parasta olisi, jos pääsisin asumaan johonkin vikellyssorttiseen host-perheeseen ja treenaamaan tavoitteellisesti heidän kanssaan. Ajattelin vaihtoajaksi n. 3-4 vk, jonka aikana pääsisin vähän sisälle  kieleen ja ''kunnolliseen'' vikellyskulttuuriin. Mä niin toivon tän onnistuvan. Mä toivon, että voin sanoa valinneeni tämän.


Mä toivon, että joku päivä mä voin oikeasti sanoa, että oon tehnyt niin paljon töitä tän eteen, etten olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja että valitsemani polku oli ja on se oikea. Tee säkin niin.

On olemassa haaveita, joita olet pohtinut pitkään. Olisiko aika toteuttaa jokin niistä? Olisiko aika valita se vaikeampi polku taivaltaa, jos siellä on kuitenkin enemmän nähtävää? Kerro sinä se. 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Viimeinen postaus alaikäisenä


Moi.
Aika hauska otsikko, eikö? Huomenna se sitten tapahtuu: täytän 18 vuotta. 

Viime postauksen jälkeen on tapahtunut jo paljon: Viikonloppuna piipahdimme Ypäjällä, maanantaina kävin ajelemassa liukasradalla - mikä olikin turha paniikin aihe, sehän oli hauskaa! Myöhään illasta kävin tekemässä vielä rennon iltasalin. 

Leksu näytti hienolta!

Tiistaina kävin ompelijallani mekkosovituksessa ja jakamassa pukusuunnitelmani tulevaa kautta varten. Tiistai-iltana oli normaalisti tanssillisen voimistelun treenit ja jotenkin on hauska huomata, miten niinkin eri ikäisistä ja -taustaisista ihmisistä on muovautunut yhtenäinen porukka. Ikäeroa taitaa parhaimmillaan olla yli 20 vuotta? 

Eilen, siis keskiviikkona, kävin koulun jälkeen Oonan kanssa taas saleilemassa, minkä jälkeen riensin valmentamaan. Valmentajana kausi 2015 on lähtenyt todella hyvin rullailemaan ja into ja halu kehittyä näkyy niin tytöistä kuin hevosestakin (... ja toivottavasti valmentajistakin. haha). Taitaa olla koutseillakin taas narut paremmin käsissä kuin viime vuoden loppupuolella; olemme taas palanneet viime kevään teemajärjestelmään, eli jokaisissa heppatreeneissä on oma teemansa, (esim. ketteryys, voima, notkeus, tiimityö ym.) jonka pohjalta suunnittelen treenin runkoa ja liikkeitä niin hepalla kuin maassakin suoritettaviksi. 

Tänään aloitin aamuni pakkaamisella ja kouluunkin olisi tarkoitus jossain vaiheessa selviytyä. 
Mutta summa summarum; palatakseni otsikkooni... Ei kai siinä sitten mitään. Sitä on vaan hypetetty niin kauan ja hartaasti. Ja nyt se oikeasti tapahtuu. Kummallista kerrassaan. Ootteko te yksilöt siellä ruudun toisella puolella miettineet tuota maagista ikävuotta paljon? Tavallaan mikään ei ole erilaista, mutta kaikki muuttuu tavalla tai toisella. Vapautta ja vastuuta, niinhän siitä sanotaan.  
Ei mulla taas ihmeempiä. Postausta taas Västerosin pukkileirin jälkeen!

Ps. löydättekö mut ylläolevista kuvista? Tosta on vissiin tullut joku yleinen läppä meidän vikellyspiireissä... :D




maanantai 5. tammikuuta 2015

Kevään pläänejä


Moikkamoi ihmiset! 

Nyt ollaan reippaasti jo ylitetty tämä häilyvä kuilu kahden vuoden välillä. Miltä nyt tuntuu? Jännittävältä. Oikeastaan olen todella innoissani tulevasta. Keväälle on rustailtu paljon - siis todella paljon - suunnitelmia ja odotukset ovat korkealla. Listasin tähän näitä isoimpia menoja alkukevään menoksi:


Tammikuu: Ensimmäisenä vastaan tulee Ypäjän juoksutuskurssi, ts. vikeltäjien omatoiminen treeniviikonloppu lämmitetyn maneesin kera. Seuraavana kiikarissa siintää alkuvuoden kohokohta, se päivä, jota on tässä odotettu kuin kuuta nousevaa; mä täytän 18. Ja tosissaan tolloin 16. päivä oon juurikin matkalla Ruotsiin treenileirille... Jee kivaa. Våsterosista palattuani juhlistan ehkä tovereiden kanssa tuota ikääntymistä ja loppukuukaudesta olisi tarkoitus vielä koutsata uudella uusien tyttöjen vikellyskurssilla! (jos kiinnostaa, niin multa vaan kalastelemaan lisäinffoa!) Ai joo, ja se koeviikkoki on jossain välissä.


Helmikuu: Helmikuun alku on varmasti yhtä suurta valmistautumista wanhoihin - ja lopulta sen koko prinsessamaterialismin kokeminen. Tanssahtelujen jälkeen suuntaus tietysti kohti jatkoja! Helmikuussa pidämme myös toisen vikellyksen ''alkeiskurssin'' ja tanssillisen voimistelun kautta pääsen pitkästä aikaa kisamatolle.


Maaliskuu: Kauden ekat vikellyskisat Helsinki Horse Fairilla. Kisojen lisäksi odotettavissa tiettyä 'messuhuumaa' ja lasten opastusta. Kolmannessa kalenterikuukaudessa seisoo myös vanhojen ristely sekä Ypäjän valmennus. Voidaan elätellä toiveita tähän mennessä myös autokortista. 
Siinä hieman tulevaa. Siis vikellystä ja lukiolaisen ''arkea''. Palatkaamme kuitenkin vielä hieman taaksepäin; mitä olen viime päivinä toimittanut? Vuosi vaihtui mahtavissa tunnelmissa serkkujeni ja Ellin kanssa, (joka kuvasi muuten kaikki nämä postauksen kuvat!) Iltaamme kuului mm. ruokaa, tinan sulattelua, kuvia, sädetikkuja, Aliasta ja paljon naurua. Kiitos tytöt <3.
Arkeen on palailtu ja koulussakin on käyty. Olen nähnyt monia tovereitani ja jutelut kaikkien kanssa syntyjä syviä. Olen koutsannut. Olen suunnitellut treenejäni. Olen treenannut. Olen fiilistellyt himassa villasukat jalassa ja teekuppi kätösissä. Tästähän se sitten lähtee; uusi vuosi ja uusi arki ...samoilla vanhoilla rutiineilla. 

Jotain kuitenkin yritän muuttaa itsessäni. Vuonna 2015 lupaan...

1) Juoda enemmän vettä (no vähän laimea aloitus, mutta mun on pakko ryhdistäytyä tossa!)
2) Kuunnella enemmän itseäni
3) Uskaltaa heittäytyä ja ottaa isojakin askelia

On myös pari pientä toivetta joiden soisin tapahtuvan vuonna 2015, mutta aika näyttää miten käy. Mites teidän vuotenne on lähtenyt rullaamaan? Entäs lupaukset - teittekö niitä?