torstai 22. tammikuuta 2015

Valintoja, valintoja

Vastatakseni kysymykseesi ''Miltä nyt tuntuu''; Olo on hyvin raihnainen ja kolotus on kova.
Puenko tänään villatakin vai hupparin?  Teenkö tänään ruokaa? Mikä päivä menen salille? Pitäisiköhän lukea historiaa? Hiukset kiinni vai auki? Kumpaa reittiä kävelen?

Mitä teen mun tulevaisuudellani? Haluanko lähteä ulkomaille? Pitäisikö mun repästä?

Elämä on täynnä valintoja, haluttiin me sitä tai emme. On olemassa pieniä valintoja ja suuria valintoja. Priorisoikoon jokainen ne itse.
Ei sitä oikeastaan edes ajattele, kuinka paljon sitä valitseekaan joka päivä. Mistäs sitten tietää, onko valinnut oikein? On helppo löytää itsensä maasta kompastuneena samaan kantoon jo kolmannen kerran. Milloin  sitä oikein oppii tekemään oikeita valintoja? Miten sitä oppii nostamaan katseensa ja näkemään kokonaiskuvan?

Ihmismieli on siinä mielessä viisas, ettei se halua satuttaa itseään montaa kertaa samasta kohtaa. Uskon, että virheistään oppii. Tiedätkö sen pienen kuiskauksen, jonka kuulet; ''Tää ei ole ehkä niin hyvä idea''. Sen kuulemisen lisäksi pitäisi osata myös kuunnella. Monesti se kuitenkin jää sille kuulemisen tasolle, oli kyse sitten rakkaudesta, hulluudesta tai mistä vain.

Mä olen pikkuhiljaa oppinut nostamaan mun katsettani ylöspäin, mikä on aika hieno juttu. Siinä samalla voi nauttia matkasta ja katsella maisemia - kyllä kaikki sujuu hyin, kunhan vain pysyt uskollisena itsellesi. Näin et voi valita koskaan väärin.

Saavuin maanantai-aamuna Ruotsista hyvin - siis todellakin HYVIN - väsyneenä. Viikonloppumme ohjelmaan kuului treenejä treenien perään; lenkkeilyä aamukuudelta maihareilla, akroilua, voimistelua, lihastreeniä ja pukkeilua. Kyyrejä hajoteltiin ja kasailtiin uudelleen. Puhuimme ringissä pigdeutschea ja nauroimme paljon. Muut yllättivät minut synttärilaululla ja kortilla tunnelmallisessa tilassa kynttilöiden ympäröimänä. Kiitos. 

Perjantai-iltana puhuin mj-valmentajallemme haaveestani, jota olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Haluaisin päästä kesällä keski-Eurooppaan vikeltämään (...ja puhumaan saksaa...). Parasta olisi, jos pääsisin asumaan johonkin vikellyssorttiseen host-perheeseen ja treenaamaan tavoitteellisesti heidän kanssaan. Ajattelin vaihtoajaksi n. 3-4 vk, jonka aikana pääsisin vähän sisälle  kieleen ja ''kunnolliseen'' vikellyskulttuuriin. Mä niin toivon tän onnistuvan. Mä toivon, että voin sanoa valinneeni tämän.


Mä toivon, että joku päivä mä voin oikeasti sanoa, että oon tehnyt niin paljon töitä tän eteen, etten olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja että valitsemani polku oli ja on se oikea. Tee säkin niin.

On olemassa haaveita, joita olet pohtinut pitkään. Olisiko aika toteuttaa jokin niistä? Olisiko aika valita se vaikeampi polku taivaltaa, jos siellä on kuitenkin enemmän nähtävää? Kerro sinä se. 

Ei kommentteja: