keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tartu hetken mielijohteeseen

Mä en siis kestä enää tota teoriakokeen harjottelua. En muistanutkaan että se on jotain noin kamalaa... Hyi.

Mutta muuten, mikäs tässä lomaillessa? On tullut nähtyä tovereita, leffailtua, kuvailtua, lueskeltua, treenailtua ja kävinhän mä laskiaisena pulkkamäessäkin! Oon myös aloittanut mun ajatusten paikantamisen.
Ootteko koskaan miettineet, onko ajatuksillanne ääntä? Nykymaailmassa on se ongelma, etteivät ihmiset kaikelta kiireeltä ja hälinältä kuule omia ajatuksiansa! Kuulo-ongelmien kanssahan tässä ei kuitenkaan pelailla; kyse on taidosta hiljentää ulkomaailma ja keskittyä kuuntelemaan niitä omia pienen pieniä ajatuksia - niitä sanoja, joita ei koskaan lausuta ääneen.

Päätin viime viikonloppuna aloittaa uudenlaisen ajattelutavan; aina kun kuulisin pienessä mielessäni jonkun ajatuksen tehtävästä asiasta, suorittaisin sen heti ilman erinäistä pohdintaa. Esimerkkinä koiran aamulenkki, suihkuun raahautuminen, eri reitti bussipysäkille tai ruoanlaitto. Mikäli missään vaiheessa huomasin ajattelevani seuraavia lausetyyppejä, tiesin että nyt pitäisi tapahtua jotakin. ''Mähän voisin vaikka...'' ''Mun kyllä pitäisi...'' ... Tiedättekö tunteen, kun mietitte, että hitto kun pitäisi siivota. Taikasanan ''PITÄISI'' pitäisi jo vaikuttaa aivoissanne ja nostaa teidät ylös ilman erinäistä kehotusta.

Sen sekunnin ajan halusin kirota pienen lupaukseni mielelleni, mutta kun sain aikaiseksi lähteä D:n kanssa aamulenkille, huomasin uuden ajattelutavan heti piristävän! Aurinko sädehti ja tapasin lenkillä hauskan koiranulkoiluttajan, jonka kanssa oli mukava vaihtaa pari sanaa. Suupieleni nousivat hymyyn ja päällimmäisenä mieleen jäi hyvä fiilis. Olipa hyvä juttu kuunnella kerrankin itseään!
Tiesittekö muuten, että hetken mielijohteesta tehty päätös voi olla ihan yhtä hyvä kuin tarkkaan ja pitkään harkittukin? Se voi olla jossain tapauksissa jopa parempi vaihtoehto. Kuunnelkaas siis omaa intuitiotanne, se voi viedä teidät uskomattomiin paikkoihin.

...Mistä mieleeni tulikin toinen asia tuohon ajattelutapaan liittyen; avoimmuus. Muistakaa olla avoimia kaikkia ja kaikkea kohtaan. Mitä vain voi tapahtua, mikäli annatte sille mahdollisuuden. Miettikääpä vaikka harjoitusta, jota teimme yläasteen ilmaisutunneilla. Kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä alkavat keskustelemaan niin, että tarkoituksena on myötäillä kaikkea mitä toinen sanoo. Mitään ideaa ei siis saa torjua. Vähän sellainen YES MAN-meno. Improsta tulee kaikkien kannalta paljon hauskempaa, kun antaa kaikkien ideoiden kukkia, eikä mikään idea ole liian hullu tai kummallinen.

Mites tätä sitten sovellettaisiin tosielämään? Ainakin voisi aloittaa siitä, että lopettaisi sen kaikkien muiden ihmisten analysoinnin ilman tuntemista. Kaikki stereotypisointi ja kategorisointi on todella tyhmää, eikä kukaan haluaisi sitä tapahtuvan omalle kohdalleen. Miksi ihmeessä sitä kannattaisi siis harrastaa muiden kohdalla? Miksi ihmeessä muita saisi arvioida, jos itseään ei? Nyt kuulkaa ja kuunnelkaa niitä syviä ajatuksianne ja toimikaa sen mukaan. Jokainen ihminen ansaitsee samanlaista kohtelua toisilta, eikä ole syytä pitää ketään vähempiarvoisena.

Avoimmuus pätee myös mahdollisuuksiin. Joskus mahdollisuudet ovat helpommin nähtävillä, joskus niitä pitää etsiä pienimpienkin kivien alta. Totta kuitenkin on, että kaikilla on mahdollisuuksia ja kun ne tarjoutuvat, niihin on syytä tarttua. Menestyjät erottaa muista ihmisistä se, että he tarttuvat jokaiseen mahdollisuuteen, mikä tarjolla on. (Jopa niihin, jota muut eivät välttävättä edes erota.) On tärkeää olla avoin ehdotuksille ja myötäillä sitä mitä toinen kertoo; mitään ideaa ei kannata torjua.

Nyt hyvät ihmiset siis avatkaa ajatuksenne, silmänne ja mielenne. Ja mikä tärkeintä; kuunnelkaa itseänne ja toimikaa sen mukaan. 

Loppuun vielä pieni Sneak peek tulevasta vidistä... aihearvailuja voi tästäkin heitellä ;)

Mutta mitä mieltä itse olette? Tuomitsetteko ihmisiä helposti vain ulkonäön tai jonkun muun epäoleellisen perusteella? Entä omat ajatukset - helposti hukkuvaa mössöä vai selkeitä käskyjä?

lauantai 14. helmikuuta 2015

Päiväni prinsessana: Wanhat 2015



Hyvää ystävänpäivää toverit!

Nyt se on sitten ohi - kaiken sen stressin, hien ja turhautumisen, yhdeksän rakkolaastarin ja 102 pinnin jälkeen - nimittäin wanhojen tanssit. Kuka olisi uskonut, että tämäkin piste saavutetaan jossain vaiheessa? Tai että se tulisi näin nopeasti. Kohtahan meitä aletaan kutsumaan jo abeiksi! Hullua.

Olihan tuo aikamoinen rupeama. Uskon, että liikkumisen ilon lisäksi tanssit kasvattivat opiskelijoita myös henkisellä tasolla kypsemmiksi. Pari kuukautta harjoiteltiin tanssahtelua ja käytöstapoja aika vaihtelevalla menestyksellä. Torstaina tuo prinsessapäivä kuitenkin koitti ja voi että sitä kauneuden ja komeuden määrää. Jokainen oli laittanut parastaan ja ainakin suurimmalla osalla näytti olevan hauskaa.

Ja koska en halua väsyttää teitä enempää, täytän tämän postaustyhjiön kuvilla; kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kiitos vielä teille kaikille wanhoille, ihanille kanssakulkijoilleni.

Kuvissa minun lisäkseni esiintyivät mallikaunottaret Kirsikka, Venla, Sinikka, Janna ja Fanny. Ei mulla oikeestaan sit muuta kuin että pitäkää ihmiset hauska hiihtoloma ja nauttikaa vapaudesta - sillä kohta se riistetään meiltä taas.

...Nyt sitten vaan oottelemaan sitä wanhojen risteilyä! 

lauantai 7. helmikuuta 2015

Ole iso kala pienessä lammikossa

Tsau.

Pitäisköhän mun muuttaa tää mun blogi joksikin lukupiiri -tyyppiseksi bookfangirlhypetysblogiksi? Ehkä.

Oon taas sivistynyt lukemalla, enkä vaan voi sanoin kuvailla tämän(kin) kirjan mahtavuutta. Malcom Gladwellin teokset ne vaan osuu just eikä melkein. Kyseessä tällä kertaa oli teos Daavid & Goljat - Miksi altavastaajat niin usein voittavat? Mun mielestä on upeeta voida lukea jonkun muun tekstiä, joka herättää ajatuksia ja avaa silmiä. Tämä kirja muutti mun ajatuksia ja ajatusmaailmaani.


Better to be big fish in a small pond than small fish in a big pond.


Gladwellin vertaus eri kokoisista kaloista ja lammikoista on muutakin kuin kielellä kikkailua - se on oikeasti totta. Selventääkseni hieman; Jos kuulut paikassa x enemmistöön, olet pieni kala suuressa vedessä. Olet osa yhteisöä, mutta et voi erottua. Mites se toinen ääripää? Kun olet suuri kala pienessä vedessä, saatat tuntea yksinäisyyttä ja kaivata samanhenkisten joukkoon, mutta toisaalta - juuri siellä olet omimmillasi. Juuri siellä olet erikoinen yksilö. (Tässä vaiheessa kannattaa selvennyksenä ottaa suunta tätä videota kohti.)

Esimerkkinä opiskelu: Mietit haetko urheilukouluun, koska siellä kuuluisit joukkoon, saisit paljon samanhenkisiä kavereita ja sinua ymmärrettäisiin siellä.

Noh, kuten moni varmasti tietää, minä en hakenut.

Viime vuonna kaduin valintaani pitkään ja hartaasti, koska koin olevani liian erilainen. Koin, että minua ei ymmärretty. Kaikkien ympärilläni olevien ihmisten ajatusmaailmat näyttivät vaan niin erilaisilta. Nyt kuitenkin tunnen syvää onnellisuutta tämänhetkisestä tilanteestani: Gladwell muistutti minua siitä, että juuri nyt olen nyt suuri kala pienessä lamikossa.
Pieni fisu suuressa lammessa voi nimittäin kokea karua kohtelua. Urheilulukiossa olisin aivan samankaltainen kuin muutkin - tai mikä pahempaa, voisin tuntea itseni huonommaksi kuin oikeastaan olenkaan; vain johtuen seurani korkeasta tasosta. Näitä samaisia tunteita koen oikeastaan jokaisella matematiikan tunnilla. Tiedän olevani perusfiksu, mutta mitään lahjoja en matematiikkaa kohtaan omista. Ja on ehkä sanomattakin selvää, että olen viimeiset kaksi kurssia ollut ihan pihalla. Ei sitä oikeastaan edes yritä, koska on jotenkin vaan hiljaa hyväksynyt osansa. ''Olen tyhmä. En voi tajuta näitä, koska en ole tarpeeksi fiksu.'' Uskon, etten ajattelisi näin lyhyessä matematiikassa. (Toivottavasti.) Koskaan ei saisi ajatella noin, mutta se alitajuntainen paine on valtava!

Mutta pointtihan siinä oli taas, että suuremmassa joukossa on a) vaikeampi menestyä ja b) helpompi tulla tallotuksi. Gladwellin ansiosta tajusin, että isompi ei aina tarkoita parempaa... Jokaisella asiallahan on kääntöpuolensa.

Toinen asia, mitä moni suomalainen urheilija on varmasti pohtinut: Kuinka hyvin asiani voisivat olla jossain maassa, missä puitteet juuri omaa lajiani kohtaan ovat optimaaliset? Vikellyksessä hyvänä esimerkkinä Keski-Eurooppa. Juttuhan on kuitenkin niin, että jos asuisin siellä, olisi ympäristön paine voinut latistaa intoni lajia kohtaan jo varhaisessa vaiheessa, kilpailu on niin kovaa. Minulla ei koskaan ole ollut fysikaalista lahjakkuutta vikellystä tai voimistelua kohtaan. Olen vain treenannut ja tehnyt asioita joista pidän. Toivon todellakin Suomen puitteiden kasvavan, mutta olen onnellinen omasta tilanteestani. Olen kiitollinen asioista, joita olen jo saanut kokea. Olen myös kiitollinen tulevasta. Ja Suomessa olen suuri kala pienessä lammikossa. On kiva saada kuulla olevansa erikoinen.
Kiitos Google<3

Tämäkään teksti ei todellakaan tuo oikeutta Gladwellin teoksille, mutta toivottavasti pieni pintaraapaisu saisi jonkun edes ajattelemaan kirjastovisiittiä. Herättikö video tai fisuajatukset jotain tunteita, joita olisi tarve purkaa? Sana pidetään vapaana. :)

Heta kiittää, Heta kuittaa!