lauantai 14. helmikuuta 2015

Päiväni prinsessana: Wanhat 2015



Hyvää ystävänpäivää toverit!

Nyt se on sitten ohi - kaiken sen stressin, hien ja turhautumisen, yhdeksän rakkolaastarin ja 102 pinnin jälkeen - nimittäin wanhojen tanssit. Kuka olisi uskonut, että tämäkin piste saavutetaan jossain vaiheessa? Tai että se tulisi näin nopeasti. Kohtahan meitä aletaan kutsumaan jo abeiksi! Hullua.

Olihan tuo aikamoinen rupeama. Uskon, että liikkumisen ilon lisäksi tanssit kasvattivat opiskelijoita myös henkisellä tasolla kypsemmiksi. Pari kuukautta harjoiteltiin tanssahtelua ja käytöstapoja aika vaihtelevalla menestyksellä. Torstaina tuo prinsessapäivä kuitenkin koitti ja voi että sitä kauneuden ja komeuden määrää. Jokainen oli laittanut parastaan ja ainakin suurimmalla osalla näytti olevan hauskaa.

Ja koska en halua väsyttää teitä enempää, täytän tämän postaustyhjiön kuvilla; kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kiitos vielä teille kaikille wanhoille, ihanille kanssakulkijoilleni.

Kuvissa minun lisäkseni esiintyivät mallikaunottaret Kirsikka, Venla, Sinikka, Janna ja Fanny. Ei mulla oikeestaan sit muuta kuin että pitäkää ihmiset hauska hiihtoloma ja nauttikaa vapaudesta - sillä kohta se riistetään meiltä taas.

...Nyt sitten vaan oottelemaan sitä wanhojen risteilyä! 

Ei kommentteja: