lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kesätyttö ja arjen luksusta

Tityyy.
Neljä päivää ennen tuomion päivän alkua:

fiilikset lähes normaalit. Ei vaan, paniikissahan tässä ollaan. Mieltäni tyynnyttää täyspäiväinen kiire, eikä tämä päivä ollut poikkeus. Aamulla kävin spinnutunnilla, minkä jälkeen kiiruhdin käväisemään Hesassa  kiertelemässä muutamia shoppeja kisatamineita ajatellen. Tässähän mulla oli huippuseuraa ja pidettiin myös pientä piknikkiä aurinkoisella nurtsilla. On ihana vaan hengata, syödä ja jutella auringossa ihanien ihmisten
kanssa. Tosin Venla sai vähän noottia yheltä uskovaiselta naiselta.. :D
Neljän aikoihin oli paluun aika treeniseuduille, jossa käytiin koutsin kanssa perikset ja kyyri läpi. En keksi mitään maailmaa mullistavaa kommenttia, sellaista perusmönkimistä se vissiin oli, niin hyvässä kuin huonossa. Illemmalla tossa käväsin  koutsaamassa muutamaa lapsukaista Roosben kanssa ja nyt istuskelen tässä huoneeni nurkassa, kirjakasan ahdistamana. Huhhuh. Taas olisi äikän kirjotelmaa, enkun kirjotelmaa, saksan kirjotelmaa, saksan sanakoetta ja matikan läksyjä mistä valita. Ei kuitenkaan oikeen sytytä. Koulusta puheenollen - sain siitä runoanalyysistä kiitettävän! Nyt tosin saan vastata tunneilla kaikkiin kysymyksiin johon kukaan muu ei halua vastata.. taitaa se maikka
olettaa mun olevan semmonen analysoiva persoona. Jaa-a.

Mitäs muuta? Oon jutskaillu deeppejä keskusteluja ystävyydestä, omasta vanhenemisesta sekä tämän ajan lapsista, niin semiplösöistä kuin nätisti sanottuna huonotapaisista massoista. Ja reeniä ja reenejä, aina ja ikuisesti. Kävin pääsiäisenä myös photoilemassa ala-asteisen luokkatoverini kanssa. (...Mistä muuten postauksen kesäiset kuvat juontavat juurensa!)  Eihän tässä mulla oikeestaan muuta ollut, halusin vaan tekosyyn jakaa näitä ihanan kesäisiä kuvia! Postaaminen on myös hyvä tapa vältellä koulujuttuja ja pakkaamisen aloittamisen suunnittelun
aloittamisen välttelemistä... koska keskiviikkona tämä tyttö lähtee lentelemään kohti Hollantia ja vuoden ekoja CVI-kisoja!
...ps. ei kukaan teistä seuraajista sattuisi vaan tekemään bannereita? Olisi aika huikeeta saada joku awesome uusi banneri. 
Muistakaa ottaa rennosti, hassutelkaa vaikka vähän välillä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Me kaikki olemme taiteilijoita

Kuuntelen Calvin Harrista ja fiilistelen elämää. Mahtava tunne, kisat ja kesä on kohta täällä! 

Viimeviikon saldona ei kummempia, lauantaina kävin harjoittelemassa autolla perusjuttuja, kuten kytkimen käyttöä, vaihteita ja muita. Enkä ees a) kuollut tai b) vahingoittanut autoa saati sitten muuta populaatiota, jes!  Illalla palasin valmentamasta taas hymy korvissa: niin ylpeänä ja
iloisena niistä meidän rohkeista lapsukaisista. <3 
Nii ja tässä nää normaalit koutsit.. eiKU
Mites arkiviikko? Illat ovat venyneet pitkiksi kielten sanojen ja äidinkielen runoanalyysien takia... mitäs tykkäätte mun tulkinnasta?  voi apua. :D Jotenkin sen kyllä huomaa minkälaista tekstiä aamuihmiseltä syntyy yöaikana.. (kröhöm... luet myös kyseiseen kategoriaan kuuluvaa
postausta juurikin tällä momentilla)

 ''--Sydän symboloi usein rakkautta mutta myös elämää. Entä jos sydäntä - tuota yksilöllistä ja niin herkkää symbolia - haavoitetaan ja rakkaus loppuu, onko se edes enää elämää? Rakkaus on kaunis asia, mutta joskus se kestää vain sen pienen hetken, minkä aikana se luo muistoja tietynlaisesta arjesta - arjesta, missä puut seisoivat kauniissa rivissä ja asiat ovat järjestyksessä. Kaipuu arjen yksityiskohtiin voi saada tajuamaan pienten asioiden ja järjestyksen suuren merkityksen elämässä. Kun omalta elämältä 
putoaa pohja, voi uusien rutiinien rakentaminen tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta--''

Musta tuntuu että oon löytänyt vihdoin löytänyt sisäisen taiteilijani. Monet sanovat etteivät osaa taiteita... vaan koska eivät osaa piirtää. Pötyä. Kaikki ovat taiteilijoita, omalla uniikilla tavallaan. Pitää vaan osata löytää polku, jonka kautta itseään voi parhaiten ilmaista, sitähän
se taide ainakin musta on: itsensä ilmaisua. 
Myönnän: en osaa piirtää. En osaa maalata tai muovata savea. Olen myös ihan kädetön erilaisten soittopelien kanssa. En kuitenkaan ole edes
kamalan kiinnostunut oppimaan noita taiteen lajeja. 

Mistä sitten pidän? Pidän kirjoittamisesta. Tykkään käyttää erikoisia sanavalintoja sekä monipuolista kieltä. Pidän valokuvauksesta ja kuvien muokkaamisesta. On ihana korostaa oman otoksen parhaita puolia ja jakaa niitä maailmalle. Kuvat värittävät tekstiä ja antavat usein enemmän kuin tuhat sanaa. Pidän koreografioiden suunnittelusta. Tuskailen ja kiroilen aina uusien vapaaohjelmien kanssa aluksi, mutta pikkuhiljaa palasilla on tapana loksahdella paikoilleen. Muunmuassa näillä asioilla pyrin antamaan itsestäni palasen maailmalle: näin
kerron kuka oikeastaan olen.
Kannustan kaikkia etsimään ne vahvimmat itsensä ilmaisun alat, se vapauttaa ja rentouttaa. Mikäli perinteinen kuvataide tai kutominen ei nappaa, kokeile valokuvausta, musiikkia (soitto tai laulu), tanssia/koreografioita, ruoanlaittoa, runoja tai vaikka larppausta! Itseänsä voi ilmaista
niiiiiiiiin monella eri tapaa, oma polku vain täytyy joko etsiä tai raivata itse.

ps. tein tänään sen flikin itsekseni laukassa ilman varmistusta. Woaaah, täähän on oikeasti aika hiton awesomea. Anteeksi
kaikki tämä hehkutus, oon vaan niiiiiin onnellinen nyt. Toivottavasti tekin ootte.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ypäjää ja potentiaalin pohtimista

Muista, että kaukana tai lähellä - siellä on aina joku, joka uskoo sinuun.

Ypäjän reeniweekendi taas repästy läpi mahtavan fiilingin kera. Perjantain kahden tunnin rääkkireeni palautti maan pinnalle - millä tasolla ne omat rajat menevät. Yhä enemmän omaakin treeniä tulee mietittyä näin ajatuksen kanssa... Edistymisen avaimet ja edellytykset: mitä ne ovat?

Todella suurena tekijänä omalla edistyskaarellani olen nähnyt muiden tuen. Treenikaverien ja valmentajien tuki on todella tärkeää. On hienoa huomata, miten jonkun muun usko voi tuoda itseluottamusta. Olen kovasti miettinyt, miten tietyt ihmiset osaavat valita juuri oikeat asiat tsempatakseen toisia. Aina ei tarvita edes sanoja, pelkkä katse voi riittää kertomaan että kaikki menee hyvin. Itse huomaan saavani itsestäni irti eniten treeneissä, joissa en saa aikaa/mahdollisuutta sanoa vastaan. Epäröiminen ja edestakaisin vitkuttelu vaikeuttaa asioita entisestään. Aina ei ole kuitenkaan helppoa hypätä syvään päähän, mutta miksi se on toisten seurassa helpompaa kuin toisten? Sitä voimme kaikki miettiä.

Entä mistä näkee todellisen potentiaalin tiettyyn lajiin? Olen miettinyt myös tätä kysymystä. Onko se intohimoinen palo silmissä, vanhan täydelliseksi hiominen, rohkeasti uuden kokeileminen vai jotain aivan muuta? Vaikea vastata, varmaan osittain kaikkea noita. Entäs itse, koenko omaavani potentiaalia lajiini? Toki. Uskon, että jokaisessa lajiaan rakastavassa on potentiaalia. Elämäni pyörii pitkälti vikellyksen ehdoilla -> monet päätöksistäni päätyvät valintaan, jonka koen tukevan enemmän kehitystäni. En kuitenkaan koe sitä minkänlaisena rajoitteena; teenhän töitä unelmani ja tavoitteideni eteen. Treenaamisen ei koskaan tulisi olla pakkopullaa, mitä se ei ainakaan omalla kohdalla
ole. Haluan kehittyä ja oppia uutta.

Mutta juu mitäs tein siellä Suomen hevosalan tunnetuimmalla seudulla? Lyhyesti mj-viikonloppumme sisälsi luokkamajoituksen, erilaisia
potilaita, tehokasta rääkkitreeniä, pukilla höntsäämistä ja hepoilla viklausta, lenkkeilyä, hyvää sapuskaa ja motivaation nostatusta.

Itselläni on viimeaikoina ollut hieman ongelmia vapaaohjelmani alun järjestyksen kanssa. Koko kyyri on tuntunut olevan aivan sekaisin, eikä mikään oikein tuntunut hyvältä. Ypäjällä sain vihdoin luotua itselleni mielekkään kyyrin, joka on tarpeeksi sulava ja perusrakenteltaan
yksinkertainen mutta sisältää pienen pilkkeen silmäkulmassa. Luojan kiitos, onhan Hollantiin enää mitä -- kolme viikkoa?!


Ja tosiaan: Lauantai-illan viimeisissä treeneissä tein ensimmäistä kertaa flikin laukassa. En olisi itse kyllä uskonut. 

Hyvä että joku muu uskoi.