keskiviikko 28. lokakuuta 2015

vk 43: sanailua


Ihan vaan muistutuksena: on todellakin ok elää elämää, jota muut eivät ymmärrä. Oli kyse sitten urheilusta tai jostain aivan muusta, kannattaa pitää omat päämäärät kirkkaina: kuka sä haluat tulevaisuudessa olla? Missä sä haluat itsesi nähdä?

Stay motivated!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Ypäjän maajoukkuevalmennus part mitälie


Jälleen yksi Ypäjän reissu takana päin. 

Olen kirjoittanut jo niin monta kirjoitusta maajoukkueleireistä, että itseni toistaminen tässä suhteessa tuntuisi hieman hölmöltä. Yritän kirjoittaa nyt asioista, jotka muuttuivat.


1. B-maajoukkueeseen haki tänä vuonna enemmän yksinvikeltäjiä kuin koskaan aikaisemmin. 

Tämä tarkoitti karsintaa. Mitä enemmän hakijoita on, sitä pienempi prosentuaalinen osuus lopulta pääsee itse rinkiin sisään. Tämä on ikävä fakta, joka on kohdattava siinä vaiheessa kun pyrkii itse sisälle: se hakeminen ei välttämättä ole synonyymi sisäänpääsylle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli ei yritä, ei voi sinne sisälle päästäkkään. Johtopäätös: aina kannattaa yrittää. Mikäli ovet eivät tällä kertaa auenneet, aina on olemassa seuraava vuosi pyrkiä sisään vielä suuremmalla motivaatiolla ja taidolla. 

Vastoinkäymiset tekevät meistä vahvempia ja kaikesta oppii. Uskokaa minua.


2. Olin yksi ''isoista''.

Heräsin siihen todellisuuteen, että musta on tullut ''iso'' vikeltäjä, yksi isoista. On hassua ajatella, että a) olen ensi vuonna sennu ja b) niin moni maajoukkuelainen on minua monia vuosia nuorempi. Mukana on enää kolme vanhempaa yksilöä! Kohta musta tulee se vastuunkantaja... iiks.


3. Raahasin B-renkaan katsastukseen kaksi 'omaa' tyttöäni. 

Sain siis oman treenini lomassa toimia koutsin roolissa. Oli jännittävää kuunnella Geron korjauksia omille valmennettavilleni, se todellakin avasi silmiäni. Toisen korjatessa oli hämmentävää huomata, miten samanlaisia maneereja tytöillä ja minulla oli. 

Tytöt ylittävät mun odotukseni joka ikinen kerta. Ehkä mun pitäisi uskaltaa haastaa niitä vähän enemmän. Ollaanhan me kaikki nyt maajoukkueurheilijoita.


Kuvat: Eveliina Väkeväinen

Mä olen niiiiiiin ylpeä. Mun tyttöni loistivat viikonloppuna sekä Horse Show'ssa että Ypäjällä. Aion tehdä kaikkeni noiden hienojen nuorten eteen. Toivottavasti tulevaisuudessa nähdään HeRot edustamassa yhä isommilla areenoilla! 

torstai 22. lokakuuta 2015

vk 42: sanailua

Ajattelin viikottain lisäillä blogin puolelle erinäisiä aforismin tyyppisiä voimalauseita jokaisen arjen iloksi. Aloittakaamme tulevan mj-treeniviikonlopun kunniaksi tästä!


Ihanaa loppuviikkoa kaikille, meikä postailee taas palatessaan Ypäjältä! 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Nauruterapiaa

  Syysloma on ohi. 

Musta tuntuu, että heti kun kirjoittelin kaikesta kivasta ja ihanasta, niin karma palautti meitsin takaisin maan pinnalle: eihän se elämä - tai treenit - oo aina niillä ruusuilla tanssimista. Mä ehdinkin jo miettiä, että onko oikein, että mulla menee niin hyvin?  Ympärilläni on paljon ihmisiä, joilla on tällä hetkellä huolia ja murheita. Ehkä niiden mun hyvien hetkien on tarkoitus antaa mulle voimaa tukea muita kansssaeläjiä? Jos itsellä menee hyvin, on minusta oikeutettua tuoda sitä iloa myös muiden päivään. Hyvinä päivinä tuetaan, huonoina saadaan tukea. Sitä vartenhan ne lähimmäiset ovat.

...Nyt takaisin siihen lomaan: 


Siivosin, treenasin, pohdiskelin ensi kauden teemoja, tein paria koulujuttua, valmensin, näin vanhaa kaveriporukkaa, kävin metsäretkellä, shoppalin itselleni kauniin talvitakin, kävin katsomassa superhyvän leffan (Intern), leivoin sitruuna-mustikkajuustokakun, kävin Prison Islandissa Liinan ja Even kanssa, puhuin syvällisiä ja harrastin paljon nauruterapiaa. Aika paljon juttuja sitä viikossa ehtiikin tehdä. Kiitän seuralaisiani näissä erinäisissä aktiviteeteissa, olette aika huippuväkeä. Jos sanonta kuuluu, että minä olen lähimpien ystävieni keskiarvopersoona, niin olen kyllä itsekin aika huippu tyyppi. 



... Noh, ainakin melkein.


Anyways, suosittelen kaikille lämpimästi tuota Prison Islandia. Itse lähdin matkaan hieman skeptisenä, mutta paikka olikin aika siisti, sopivasti ärsyttävä. Mikäli koet olevasti jotenkin älykäs, suosittelen kokeilemaan ko. paikkaa - viimeistään siellä tunnet itsesi hyvinkin tyhmäksi. :D Hauskaa toki oli, sitä en kiellä!

Toinen asia, jonka ajattelin vielä nostaa esille, oli tuo Ystäväni Hevonen -pätkä, joka löytyy nyt Yle Areenasta. Hienosti kuvattu & editoitu video, ei voi muuta sanoa. Käykää ihmeessä katsomassa ja kertokaa, että mitä te tykkäsitte? 



Kuvat 3 & 4: Emmi Kähkönen / Ystäväni Hevonen

torstai 15. lokakuuta 2015

Kärsimättömyyttä

KOHTA SE TULEE! 


... Nimittäin mun ihka oma pieni jakso Ystäväni Hevonen -sarjassa! Ronjan blogista löytyy jo pieniä kivoja tekstipätkiä ja kuvia vikellyksestä, käykäähän ihmeessä kattelemassa.

Hii, jännittää!

Kuva: Emmi Kähkönen 

maanantai 12. lokakuuta 2015

Urheilukuulumisia & motivaatiota itsenäiseen treeniin


Heei jälleen!


Mun elämään kuuluu kaikkea hyvää. Loma on alotettu huoneen perusteellisella suursiivouksella, kaikki nuo laatikot ja kaapit mukaanlukien. Vielä olisi edessä pari pientä jobia, kuten tän vuoden pisteiden arkistointi ja vaatekaapin siivous... Mutta ne nyt oottelee kiltisti siellä vuoroaan.

Urheilurintamalla sujuu hienosti! Viime torstaina olimme Kisakalliossa kuntotestauksessa, eikä tulokset mitenkään huonoja olleet. Aina voi toki parantaa, mutta olin tuloksiini hyvin tyytyväinen. Nyt huomattiin, että räjähtävää voimaa puuttuu, mutta kestävyyskauttahan tässä vasta treenaillaan, joten ei hätää. Keväällä olisi kiinnostavaa käydä katselemassa, että onko kaikki tämä syksyllä rakennettu voima osattu muuttaa talven aikana nopeudeksi, kuten tarkoitus olisi. Noh, niitä ehtii pohtia ja katsella kun aika on, mutta pysytään nyt kuitenkin vielä tämän vuoden puolella.

Treenejä on lähiaikoina tosiaan saatu lisäiltyä ja varsinkin itsenäisiin treeneihin on saatu järkevyyttä ja tehoa lisää! Mitä enemmän tätä ikää tulee, sitä enemmän tajuaa olevansa itse vastuussa omista tavoitteistaan ja kehityksestään. Koska haluan kehittyä, haluan myös tehdä töitä sen eteen. Treenaan tällä hetkellä itsenäisesti kolmella tavalla: voimaa salilla. tekniikkaa pukilla & kestävyyttä lenkeillä ja rappuja ravaten. Kaikkia itsenäisiä treenejäni yhdistää sekalaisuus: se, että muutan jokaista treeniä joka kerta. Pidän monipuolista harjoittelua hyvin tärkeänä ja tykkään käyttää mielikuvitustani keksiessäni mitä kummallisempia treeniliikkeitä... Joskus saan kummaksuvia katseita lenkkipoluilla tai salilla, mutta niin kauan kun treeni tehoaa, ei se minua haittaa.
 

Pukilla tekniikkatreenini koostuu pääosin teknisten ja peristen harjoittelusta/hionnasta. Välillä turhautuminen meinaa iskeä jonkun tietyn liikkeen kohdalla, mutta lisämotivaatiota toistojen tekemiseen on helppo saada! Muistelin huippuvikeltäjien oppeja ja sovelsin niitä hieman omaan käyttööni: tein taulukon, jossa on 100 ruutua. Ruutuja saa raksitella sen mukaan, kun on tehnyt jonkun tietyn liikkeen huolella ja keskittyneesti. Tavoitteelle voi asettaa myös aikarajan, esim. Teen 100 välläriä vuoden loppuun mennessä. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että teet vaikka 20 päivänä viisi (ajatuksella tehtyä) välihyppyä. Vuotta on jäljellä vielä 80 päivää, joten olisiko tuo tavoite loppujen lopuksi niin paha? Ja pointtihan tässä olisi tuo toistomäärä: mitä enemmän jotain liikettä toistaa, sitä helpommaksi se loppupeleissä käy. Yksinkertaista.

Sama pätee treenimäärissä: kuuluistan 10 000 tunnin säännön mukaan 10 000 treenitunnin jälkeen olet enemmän tai vähemmän lajisi huipulla. En tiedä lainkaan, missä kohdassa nyt mennään, mutta suunta on ylöspäin ja kovaa! Keskimäärin tuo maaginen tuntimäärä taidetaan saavuttaa siinä kymmenen vuoden kieppeillä, joten lajitreenausta olisi meikäläisellä jäljellä vielä viisi vuotta ennen huippukohtaani. Aika jännä nähdä, että mihin tää laji meikäläisen vielä kuljettaa! Jos se musta on kiinni, niin aivan taatusti vielä viiden vuoden päästä olen messissä mukana.
Sääkään ei oo lenkkeilijää ärsyttänyt!
Pari pientä vammaa on yrittänyt hidastaa treenitahtiani ilmoittelemalla itsestään, mutta en osaa vielä oikein huolestua niistä. Varasin kuitenkin ajan fyssarille, ja torstaina sitten tiedetään miten jatketaan. Eniten treenejä on rajoittanut vasemman ranteen jäätävä kipuilu & siinä olenkin käyttänyt erinäisiä tukivirityksiä treenatessani. Urheillessahan näitä sattuu, mutta eihän ne treeniä estä: pitää vaan vähän soveltaa.

Toivottavasti teillä muillakin urheilijatovereilla puksuttaa yhtä hyvin. Muistakaa, että se kehitys on hyvin paljon asenteesta kiinni. ;-)



Kohti sitä 10 000 tuntia,
Heta




perjantai 9. lokakuuta 2015

Väärinymmärrysten kieroutuneet teoriat


Moi.

Oon jo pidemmän aikaa saanut seurata sivusta monia tapauksia, joissa naurettavat väärinymmärrykset ovat ajaneet osapuolet tulehtuneisiin tai hyvin hämmentyneisiin väleihin. Mitä tässä yhteydessä tarkoitan väärinymmärryksillä? Ne tapaukset, joissa keskustellaan tekstin välityksellä, ilman kuvaa tai ääntä, yrittäen ymmärtää toisen lauseiden sävyä ... ja ymmärtäen ne loppujen lopuksi aivan pieleen. Esimerkiksi tekstarit & sähköpostit.

Jos toista osapuolta ei tunne, on vaikea yrittää arvioida toisen tunnetilaa pelkän viestin perusteella. Sarkasmin tunnistaminen on jo lähes mahdoton tehtävä. 
Pohdittuani hetken tulin siihen johtopäätökseen, että moni meistä ajattelee aivan liikaa. Kun kerran ymmärtää toisen loukanneen omaa arvoaan, alkaa heti se jäätävä spekulointi. Toinen yrittää aina - siis joka viestissä - varmasti jollakin kiertoilmaisulla kertoa tyytymättömyytensä johonkin asiaan tai tehdä selväksi sen, kuinka vähän sinusta ihmisenä pitää. Eikö tämä ala kuulostaa jo hieman ylireagoinnilta?

Selvää on, että vuorovaikutussuhteissa on kyse kahden osapuolen välisestä yhteydestä. Mitä paremmin toisen tuntee, sitä vähemmän ikäviä väärinymmärryksiä syntyy. Tämän takia uusien ihmisten kanssa pitäisi mielestäni keskustella mahdollisimman paljon kasvotusten - oppien näin toisen oikeita reaktioita. Oli kyse sitten ammatti-/kaveri-/ihastussuhteesta, on realistinen puhuminen tärkeää. Se 'oikea' kanssakäyminen on kuitenkin vähentynyt, sillä kaikki mahdolliset mobiililaitteet ovat mahdollistaneet niin monta helpompaa tapaa ottaa yhteyttä. Kirjoituksessa on kuitenkin se vaara, ettei lukija ymmärrä pointtia, vaan tarkastelee asiaa aivan erilaisesta näkökulmasta, mikä osaltaan voi olla jo hyvä kasvualusta väärinymmärryksille.
Todella harvassa tapauksessa kukaan oikeasti haluaa satuttaa kanssaeläjiään. Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, että onko se oma näkökanta se ainut mahdollinen. Tarkoittaako toinen varmasti jotain ikävää, vai voisiko kyseessä olla väärinymmärrys? Entä oletko itse muotoillut omat lauseesi mahdollisimman ymmärrettäviksi? 

Viestit ovat helppoja lähettää, vaikeita ymmärtää. 

Miten välttää näitä ikäviä väärinyymärryksiä ja turhaa vihan lietsomista? Kannatan konkreettisia tapaamisia. Tai soitelkaa edes toisillenne - se vähentää väärinymmärrysten mahdollisuutta huomattavasti. Kuten jo pariin otteeseen olen maininnut, on kyse toisen ennustamisesta aikaisempien mallien perusteella (eli se toisen tunteminen). Muutaman kymmenenkin näkemisen perusteella voi olla vaikea kertoa edes toisen silmien väriä, saati sitten ajatustenjuoksua. Kuinka moni esimerkiksi voi sanoa, että huomasi silmieni värin vaihtuneen ylimpään kuvaan? 

Vähän erilaista näkökulmaa tällä kertaa! Heitelkää kommentteja myös uudesta ulkoasusta, tykkäättekö?

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Uutta ilmettä


Kuten moni varmaan klikkaukseltaan heti jo huomasi, ulkoasua on vihdoin uudistettu *jahuu*. Mulla ei ollut tänään kuin yksi tunti, minkä vuoksi ehdin kuluttaa kuusi tuntia elämästäni blogin ja somen kanssa taisteluun. 

Olis kiva kuulla teidänkin mielipiteitä: Hot or not, mitä tykkäätte? 


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Joukkueen voima & TIHS

Moikka.

Viivi kirjoitti taannoin joukkueen voimasta. Koska aihe on henkilökohtaisesti ajankohtainen tällä hetkellä, ajattelin avata sanaisen arkkuni aiheesta.

En ole koskaan ollut ''joukkueihminen''. Mä en ole tykännyt koskaan kuulua joukkueeseen.

Kieltäydyin viime syksynä ottamasta osaa joukkueeseen kaudella 2015. Jotenkin ihmeellisesti mut kuitenkin viime keväänä revittiin - ehkä vähän pakostakin - mukaan. Alkuvuoden treenaus oli yhtä kamalaa kuin muistinkin: treeneistä puuttui porukkaa, mikään ei sujunut ja valoa ei näkynyt tunnelin päässä. Mietin, että tästäkö se sama vanha taas alkaa? Kun hevonen tuntui tökkivän ja kehitystä ei tapahtunut, oli koko tiimin mieliala maassa. Välillä tuli parempia kausia, mutta aina palattiin samaan vanhaan.
Pikkuhiljaa kesän - ja kisojen - lähestyessä kaikki alkoi sujua jo hieman paremmin. Meidän tiimi tuntui vihdoin löytävän jonkun syvemmän yhteyden.

Tanskan kilpailut olivat ensimmäinen koitoksemme. Emme toivoneet mitään suurta tai mahtavaa, mutta saimme yllättyä positiivisesti - se ei ollut aivan järkyttävää. Virheitä sattui kaikille, mutta niistä oli helppo selvitä yhdessä; paljon helpompi kuin yyveetä tehdessä. Kukaan ei nimittäin ollut yksin. Yhteisöllisyydestä oli myös hyötyä onnistumisissa... Nehän koettiin moninverroin! Monta ihmistä iloitsemassa samasta asiasta antaa jotenkin niin paljon enemmän.

Tanskan jälkeen palailtiin treenin ääreen ja motivoituneina pakersimme PM-kisoja varten. Ennen PM'meitä kävimme Lahden kisoissa, jossa kaikki - siis aaaaivan kaikki - meni pieleen. Keskittyminen oli hukassa, tippumisia sateli maan kamaralle kuin lehtiä syksyllä ja kaikkien motivaatio oli nollan pinnassa.

PM-kisoissa kaikki kuitenkin muuttui. Yritimme vain pyrkiä hyvään suoritukseen, mutta saimmekin enemmän. Paljon enemmän. Yhä lämmöllä muistellaan niitä hetkiä, joita saimme kokea noissa hienoissa kisoissa. Vapaaohjelmat joukkueen kanssa menivät nappiin, enkä ehkä koskaan ole iloinnut kilpailuissa yhtä paljon. Joukkueen kanssa sen ilon jakaminen on todella upeaa.
Noiden kisojen jälkeen joukkueen treenit ova olleet täyttä hauskanpitoa. Ei olla liiemmin keskitytty mihinkään kilpailuihin valmistautumisiin tai muihin epäolennaisiin asioihin, ollaan vain tosiaan pidetty hauskaa. Hauskaa saatiin pitää myös näytöksessä Tallinnan International Horse Show'ssa.

Areenalle juostiin miniverkan jälkeen hyvin kuumottavissa tunnelmissa. Kyyriä oltiin tehty heinäkuun jälkeen ehkä viidesti ja esiintymisessä paineet onnistua ovat kovat. Juoksu areenalle oli kuitenkin sanoinkuvaamattoman hienoa. Juoksumusiikki toi koko tiimille kylmät väreet ja keskellä suurta Saku-Suurhallia tunsi itsensä hyvinkin mitättömäksi. Tunnelma areenalla oli aivan käsittämättömän upea: pimeä areena, värikkäät spotit. kova musiikki & basso, suuret screenit ja koko se ihmismassa. Ja se taputuksien määrä.... Aaaaah! Se oli käsittämättömän hienoa.

Koko kyyri meni todella hyvin, eikä ilon kyyneliltäkään vältytty. Mun on pakko sanoa, että olin hyvinkin kauan siinä uskossa, että joukkueen tekeminen on tyhmää.

En ole koskaan ollut ''joukkueihminen''. Mä en ole tykännyt koskaan kuulua joukkueeseen.

Tää vuosi - ja tämä viimeinen yhteinen kokemus - kuitenkin muutti kaiken. Joukkueessa voi olla myös mahtavaa. Joukkue voi olla mahtavinta. Se voi olla hienointa, upeinta, näyttävintä ja ylipäätään parasta. Katsokaa vaikka!



Mä haluan kiittää mun koko tiimiä (myös Paulaa) ja Annia perheineen kuluneesta kaudesta. Kiitos kun mursitte mun ennakkoluuloni. Kiitos, kun näytitte, miltä joukkueen kanssa voi tuntua. Kiitos, että sain kokea tän kaiken just teidän kanssanne. Ootte rakkaita.

Nyt on jotenkin tyhjä olo. Kai tää on sellaista jonkinlaista kaipuuta?

perjantai 2. lokakuuta 2015

Löllöhylje



....Lähtee muutaman tunnin sisällä kohti Viroa, nimittäin Tallinnan Horse Show'hun esiintymään! Toivottakaas meille onnea ja menestystä, me yritetään olla nätisti ja antaa lajille (& Suomelle) mainetta ja kunniaa.

 

ps. Älkää kokeilko kyseistä liikettä kovalla. Tai pehmeällä. Tai ikinä missään. 

Se sattuu nenään.