perjantai 23. joulukuuta 2016

Tiedätkö sä oikeasti, mitä tarkoittaa introvertti?

Moikka ekstrovertit ja erityisesti introvertit!

Tää postaus on omistettu aivan jokaiselle huolimatta siitä, mihin persoonallisuuskategoriaan kuulut - tai luulet kuuluvasi. Ihanaa joulunaikaa ja pysykääs ihanuudet terveinä... toisin kuin allekirjoittanut sängyn pohjalla makoileva yksilö.

Elämme yhteiskunnassa, jossa a) Määritellään introvertti aivan väärällä tavalla ja b) tyrmätään ''introverttius'' taudin tavoin. Antakaas, kun avaan asiaa:


Yhteiskunnan introvertti vs. todellisuus

Introvertti ei välttämättä ole ihminen, joka välttelee sosiaalisia tilanteita tai suhteita. Introvertiksi itsensä luokitteleva henkilö ei välttämättä hengaile jokaista ''vapaata'' minuuttiaan kyhjöttäen omassa huoneessaan pelaillen tai ''muulla tavalla eristyen''. Introverttius ei suoranaisesti tarkoita sisäänpäinkääntymistä tai masennusta ja ahdistusta. 

Introvertti voi vaikuttaa ulospäin hyvinkin ekstrovertiltä. 

Introvertti voi yhtä lailla nauttia seurasta ja pitää hauskaa - joskus jopa innostua jostain spesifistä aiheesta niin, että muita hirvittää. Yksi asia, joka tekee kuitenkin suurimman eron intro- ja ekstrovertin välillä on seuran vaikutus yksilön energiatasoihin: ekstrovertilla seura tuo energiaa, introvertilta se vie sitä. Introverttikin voi siis olla täysillä mukana sosiaalisessa hulinassa - mutta vain tietyn aikaa. Introvertti tarvitsee myös omaa aikaa ladatakseen akkujaan.


Yhteiskunta ja yhteiskunnan normit

Yhteiskuntamme kertoo meille pienestä pitäen, kuinka tulisi uskaltaa olla äänessä ja vallata oma tilansa maailmasta - jottei vain tulisi tallotuksi. Koska edellisen kappaleen suppea stereotypinen käsitys puristaa koko introverttiyden käsitteen yhteen tiettyyn ihmistyyppiin, eihän tässäkään voida mennä kuin metsään ja pahasti. 

Maailma tarvitsee erilaisia ihmisiä - myös introverttejä. Introvertit eivät ole ehkä kovinmpia puhujia, mutta usein sitäkin kovempia ajattelijoita. Jossain töissä se rauhallinen luonne ja harkitseva päätöksenteko saattaa olla jopa valttikortti. Miksi silti tuntuu, että joka toisessa työpaikkailmoituksessa etsitään ''ekstroverttiä''? Miksi silti tuntuu, että tietyt pahoja asioita tehneet ihmiset kategorisoidaan heti ''introverteiksi''? 

Se, miltä näyttää ulospäin ei kerro, oletko intro- vai ekstrovertti.

Introvertillä ei ole koskaan tylsää

Kuten arvata saattaa, olen itse hyvinkin ylpeä introvertti. Omistan myös toki ekstrovertin piirteitä, mutta ennen kaikkea rakastan ja tarvitsen myös omaa rauhaa. Saatan vaikuttaa ulospäin todella sosiaaliselta ja menevältä persoonalta --> eli täydeltä ekstrovertiltä? En kuitenkaan koskaan luokittelisi itseäni tuohon kategoriaan, koska sosiaalisuus on minulle henkilökohtaisesti todella kuluttavaa. Nautin siitä, mutta se vie voimiani. 

On myös kirjoitettu, ettei introvertti koskaan tylsisty. Tämä on aivan totta. 



''Introvertin rankaiseminen yksinäisyydellä on kuin yrittäisi hukuttaa kalan.''


Yksinolo ei ole sama kuin yksinäisyys. Vaikka olisin yksin, en tunne yksinäisyyttä. Nautin omasta seurastani, koska erilaisia pohdittavia asioita löytyy aina. 

Miten oivalsin olevani introvertti?

En ole oikeastaan koskaan syvemmin miettinyt asiaa, mutta luettuani kirjan Introvertit - työpaikan hiljainen vallankumous (Linus Jonkman, 2015) kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen. Ennen ajattelin toki päällisin puolin olevani yhteiskunnan normien sisään kuuluva ekstrovertti. 

Vaikka ihmiset toimivat useinkin hyvin kummallisesti, on kyllä hemmetin hienoa oppia ymmärtämään joitakin omia toimintojaan tuollaisten persoonallisuuksia käsittelevien opusten kautta. Suosittelen lämpimästi muillekkin. Tulee sellainen kevyempi olo. 



Yhteenveto ekstroverteille (otteita ym. kirjasta):

-Introvertit eivät juurikaan samaistu ryhmiin, joten muodostamme mielipiteemme ja näkemyksemme itsenäisesti.

-Muut saattavat pitää introverttejä jähmeinä ja tunteettomina. Pinnan alla introvertit ovat kuitenkin hyvin tunteellisia. Yleensä olemme herkempiä ja neuroottisempia kuin ekstrovertit, joten loukkaukset saattavat kaihertaa mieltämme pitkään. 

-Introversio on sisäsyntyistä, eikä piirrettä voi muuttaa. Sosiaalisuutta voi harjoitella, mutta introversioon sinänsä ei voi vaikuttaa. 

- Introvertit vihaavat small talkia, puhumista ilman oikeaa asiaa. Me rakastamme syvällisiä keskusteluja oikeista asioista oikeiden ihmisten kanssa. 

-Kun introvertti kuuntelee kiinnostuneena, hän saattaa näyttää siltä kuin olisi ilmeettömässä shokkitilassa.

-Vaikka introvertti olisi hiljaa, ei se tarkoita, ettei hänellä olisi sanottavaa. 

-Älä kuvittelekkaan, että introvertin ja ekstrovertin tunnistaisi ulkonäöstä. Todellisen persoonallisuuden saa selville vasta, kun tuntee ihmisen niin hyvin, että tietää miten hän rentoutuu.


KUMPI SINÄ OLET?

Moni valehtelee itselleen vuosia ja vuosia - ehkä jopa koko elämänsä olevansa ekstrovertti: sellainen sosiaalisten tilanteiden pikakiitäjä, joka ravaa juhlasta ja kissanristiäisistä maailman laidan kautta lähes avaruuten asti. Elämäntavassa ei ole sinänsä mitään väärää, mutta entä jos se tuppaakin riistämään enemmän energiaa kuin mitä se antaa? 

Tiedätkö itse oletko enemmän intro- vai ekstrovertti (tai miksei välimuotona toimiva ambivertti)? Entä herättikö postaus jotain uusia ajatuksia sinussa: avasiko se introversion määritelmää, tai tuliko yllätyksenä, että kerroin itse kuuluvani kyseiseen kategoriaan?

tiistai 13. joulukuuta 2016

TEHKÄÄ SITÄ MIKÄ ON TEISTÄ KIVAA

#sanailut


Haluisitteko videon aiheesta? Musta tuntuu, että mulla olisi tästä hirveesti asiaa... 

maanantai 5. joulukuuta 2016

Never say never


“Thousands of candles can be lighted from a


 single candle, and the life of the candle will not

be shortened. Happiness never decreases by being
 

shared.”

-Buddha

Kiitos.

Mulla oli siis  lakitus ja ylioppilasjuhlat viikonloppuna, ja haluan ehdottomasti vielä uudestaan kiittää kaikkia teitä ihania ihmisiä, jotka mulle onnitteluja toitte.  Tuli sellainen onnellisuuden yliannostus.

Mulle itselle tuntuu aina hassulta, kun porukka tulee ''juhlimaan mua'', koska en tälläkään kertaa kokenut että olisin tehnyt mitään kovin kummallista - sainhan mä taas vaan yhden koulun päätökseen. Enkä vain voi uskoa, että oon saanut haalittua ympärilleni noin mahtavaa populaa... Oli niiiiin superihanaa nähdä niitä ihmisiä, jotka oikeasti merkkaavat elämässä. Kiitos että tulitte, kiitos että olette. <3

Uskokaa tai älkää, hauskaa oli myös pitää puhe lakituustilaisuudessa! En olisi koskaan uskonut sanovani näin (tai tekeväni mitään tuollaista!), mutta niin siinä vain pääsi käymään. Ehkä mustakin tulee vielä joku päivä joku hyvä puhuja-ihminen.


Jaarittelin puheessani muutamia pätkiä myös muutoksesta, ja ajattelin edellisen postauksen teemaa jatkaen kirjata asioita, joita olen joskus vihannut, mutta joista nykyään pidän (tai joita edes siedän). Siis never say never -tyylillä...

1. yleisölle puhuminen
Tästä jo mainitsinkin hieman... Enkä oikeastaan tiedä missä vaiheessa tää on muuttunut. Pikkuhiljaa, varmaan iän ja kokemuksen myötä. Ennen jännitti ja pelotti, nykyään tunnetta voisi ehkä kuvailla innostukseksi jännityksellä maustettuna.

2. jooga
Mä muistan, kuinka vielä ehkä vuosikin sitten vannoin, etten koske joogaan enää pitkällä tikullakaan. Mulla oli tosi huonoja kokemuksia (koululiikunnasta), koska jooga tuntui tylsältä ja toisaalta kovin väkinäiseltä (kun hengityksestä ei ollut puhettakaan, mähän en sitten hengittänyt - ja lopputulemana kaikissa asennoissa oli lievästi sanottuna epämukavaa hengata). Nykyään jooga on tietynlainen henkireikä, oman rauhan ottamista ihan kalenterista.

3. kookos (makuna)
Vihasin lapsena kookosta. Kiinnostus ''puhtaampaa'' ruokaa kohti ajoi kuitenkin kokeilemaan kookostuotteita omissa ruuissa, ja nyt kaapista löytyy niin kookosöljyä, -maitoa kuin -kermaakin! Sopii to-del-la moniin ruokiin, niin makeisiin kuin suolaisiinkin, suosittelen!

4. vaaleanpunainen
En vieläkään ole mikään prinsessaihminen tai roosa-fani, mutta pakko myöntää, että onhan se ihan soma väri.

Tää ei silti tosiaan tarkoita, että valitsisin ikinä sen värisiä vaatteita/tavaroita käyttööni, jos vaihtoehtoja on tarjolla :D

5. joululaulut
Ovat ihania! Kuinka oonkaan voinut olla pitämättä?

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Millainen olin 13-vuotiaana? Paluu päiväkirjani saloihin...

! Nauruvaroitus !

 Postaus sisältää luvattoman hauskoja faktoja 13-vuotiaasta teini-Hetasta. 

Ajattelin ihan huvin ja urheilun vuoksi tehdä pienen aikamatkan vuoteen 2010 ja tutustua Demi-kalenterini (=silloisen päiväkirjani) kautta 13-vuotiaaseen Hetaan. Tehdäänpä pieni vertailu: Millainen olin vuonna 2010 - ja onko olemassa asioita, jotka eivät olisi kuudessa vuodessa muuttuneet? Pahoittelen jo etukäteen tulevien kuvien laatua, koska kuusi vuotta sitten yleinen kuvien laatu ei ehkä ollut mitään kovin päätä huimaavaa...
Tekotaideshittii... eiku luova persoona jo vuodesta 2010

Otteita ''Kaikki minusta''-sivultani (v.2010 vastaukset* sinisellä, v.2016 vastaukset punaisella):

Lempiaineeni: liikunta, ofc <-- pakko sanoa, että toi ofc on paras kohta... / lukiossa äidinkieli, kuvis
Harrastukseni: jv, vikellys, rida / vikellys, omatoiminen treenaus, kamppailulajit, blogi, valmennus, jooga ...
Parasta tv'ssä: äö CSI <3 / en katso tv'tä
Parasta lukemista: Bonusraita <-- Ei kyllä mitään käryä että mikä kirja toikin on ollut :D / kaikennäköset self-help-opukset, joista paasaan vähän väliä somessa
Tärkeitä sivustoja: iiärceegalleria :) feissi / verkkopankki, sähköposti, blogialustat
Nykyinen/Unelmien kultani: ei kuulu sulle :d / Joku joka tykkää musta <3 (Joo tervetuloa vaan, tääl odotellaan jo, eiku...)
Luonteeni: öä hassu? :D <-- Olisi ihana tietää, miksi kirjoitit päiväkirjaasi aina näitä öä-/äö -asioita/ Muut kuvailleet eloisaksi, nauravaksi ja aktiiviseksi
Vahvuuteni: huumori Joukosta erottuminen
Haluaisin kokeilla: cheerleadausta / No kieltämättä cheeriä olisi hauska kokeilla. Ja kilpa-aerobiccia. Ja Crossfittiä!
Top hiustyyli: emo <-- :---D Oikeesti muistan tän niin elävästi! Olisin aina halunnut omistaa sellaisen tuuhean ''emopehkon'', jollaista ei ikinä näistä hennoista kultakutreista saanut! / Top hiustyylinä itselläni ehdottomasti lyhyet hiukset, tällä hetkellä suosin sellaista ''puolipäänutturaa'' If u know what I mean? Ja haaveilen oranssista...


Kaikki lukukaudesta 10-11 / 15-16

Mikä sai minut hyvälle tuulelle: kaverit / muiden ilahduttaminen ja se, että ihmiset käyttää aikaansa muhun :)
Mikä sai minut huonolle tuulelle: ''kaverit'' <--... #teinidraamat / mokat, välinpitämättömyys
Paras tapa rentoutua: musiikki / urheilu, luonto, puhuminen 
Tunsin itseni onnelliseksi, kun joku kehui minua <-- Voi lapsparka näinkö oot elänyt! / Jos jotain yhtä huippuhetkeä haetaan, niin olihan se Belgian kilpailun voitto ihan huippujuttu. Arjessa onnelliseksi tekivät (ja tekevät) pienet asiat: kivat kommentit, hyvä ruoka, hymyt, etc.
Lempihokema: peruskauraa <-- #vainmeidänyläasteluokkajutut / lempihokemaa ei ehkä tällä hetkellä ole, mutta inhokkeja sitäkin enemmän! Esimerkiksi ''edukas'', ''halpuuttaminen''/''halpuutus'' sekä ''erinomanlainen'' ovat aivan järkyttäviä sanoja! Yh.
Inhokkiaine koulussa: hissa / Kappas keppanaa, historiahan se vieläkin! Tosin matikkakin oli kyllä vähintään yhtä tuskaa. :D
Ärsyttävin muoti-ilmiö: lissuilu <-- :________D no comments / En enää ärsyynny niin kovin pienestä, mutta ehkä pikkasen kirpasee se, kuinka niin moni nuori tavoittelee sellaista ''latinokaunottaren'' ulkonäköä tummilla hiuksilla, ylikorostetulla contourilla, volyymiripsillä ja ABH-kulmakarvoilla :D Ja jos kukaan ei oo kertonut koskaan, niin hei mäpä kerron: Kaikkien ei tarvitse näyttää Kylie Jenneriltä - tai miltä ikinä muultakaan, samalta, tyypiltä.


Jouluspesiaali

Joulu tuoksuu: manteleilta <--- MILTÄ MANTELIT TUOKSUU??? :DDD / Glögiltä
... Ja maistuu: pipareilta / suklaalta ja pähkinöiltä
eikä se olisi mitään ilman: lahjoja! / lomaa
Sen sijaan voisin hyvin jättää väliin jokavuotisen: JOULURUUAN / JOULURUOAN :D
Joulufiilikseni on yleensä: <cool> / mennään samalla, eli <cool>


Siis voidaanko nyt ottaa aikalisä ja pohtia sitä, että olen perustanut blogini vuonna 2011, kun kirjoitustyylini on ollut luokkaa tämä: äööö ofc siis d44 hetawAu` galtsust :ddd jjja mitÄÄn ei koskAan voinu kirjottaa niinQ normaalisti...


Ja kaikille nuoremmille lukijoille. Teistäkin voi tulla siis vielä ihan kunnon kansalaisia, uskokaa pois. Kattokaa nyt herranjumala miltä mä olen näyttänyt!
1: Tältä mun kuvat näyttivät 2: Ja tältä näytti reality :_D

Toivottavasti pystyitte nostalgoitumaan joidenkin kohtien kohdalla - tai saitte ainakin hyvät naurut aikaiseksi! Mä kun aina oon ajatellut, että enhän mä mikään nolo teini koskaan ollut... Mutta hei, ehkä me kaikki ollaan. Ja eihän sitä ikinä tiedä, että jos mä vaikka 10 vuoden päästä nauraisin kippurassa tämän vuoden teksteilleni. Ajat muuttuu ja ihmiset siinä mukana. Siksi onkin tärkeää muistaa rustata omia ajatuksiaan välillä ylös: niitä kun on niin kauheen mukava myöhemmin lueskella! Oikeasti, hihitystakuu.

*Kaikki v.2010/2011 vastaukset alkuperäisen kirjoitusasun mukaisia!

Oonpas mä flegmaattinen... mut pointtina oli se, että pannat oli the thing.

Kuten mä olen varmaan joskus aiemminkin saattanut mainita, niin mua kauheasti kiinnostaisi myös kuulla teidän mielipiteitänne siitä, minkälaiset postaukset ovat teille mieleen - eli mikä just SUA kiinnostaa? Haluaisin levittää mahdollisimman paljon iloa, valoa ja viisaita sanoja jokaisen lukijani - olit sitten vakkaristalkkeri tai satunnaisseuraaja - päiviin mahdollisimman usein. 

Siksi kysynkin, että mistä haluaisit mun kirjoittavan - ja minkä tyylisistä postauksista pidät?

1) Self-help (Kuinka löydät itsesi ja saat kaiken potentiaalisi hyödynnettyä, onnellisuus)
2) Omat tarinani (kuka mä olen ollut/ kuka mä olen nykyään, kasvukertomuksia)
3) Asiat, joista muut eivät puhu (ehdottakaa ihmeessä aiheita!)
4) Urheilupostaus minä (omat tavoitteeni urheilijana, treenikalenteria, treenivideopätkiä, kehitystä)
5) Urheilupostaus te (treenivinkkejä, inspiraatiota)
6) Vikellyspostaus (kuulumisia treeneistä, mietteitä valmentamisesta/vikellyksestä lajina)
7) Kuulumispäivittelyt (mitä nyt mun päiviini kuuluu treenien lisäksi)
8) Ruokapostaukset (puhdas ruoka (kiinnostuksena kasvispainotus, ''sokerittomuus'': reseptit, inspiraatio)
9) Jotain aivan muuta, mitä?
Tälläkin tarinalla oli onnellinen loppu, kun meikäkin löysi kulmakarvat.

Heitä ihmeessä kommenttia, jos tää postaus sai sut hymyilemään tai sain sun nostalgiakarvasi pystyyn! Laita myös kommenttilaatikkoon toivepostauksen numero ja mahdollinen lisäsepustus toiveistasi.

Arvostaisin ihan hurjasti.



perjantai 25. marraskuuta 2016

Älä panikoi

''Hyvin se menee''

...

Ens viikollahan se nähään.


ps. Mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta? 

maanantai 21. marraskuuta 2016

Back in business

Hei ystävät!

Täällä taas, postailemassa omalla kunnon läppärillä omasta huoneesta tabletin ja hotellin sängyn sijasta. Palasimme kotiin keskiviikkona ja ke-to menikin aikamoisessa häsellyksessä hoitaessa muutamia todo-asap-asioita ja pakatessa uudelleen Ypäjän mj-leirille. 

Odotin leiriä samaan aikaan kauhulla ja innolla, sillä tauossa on aina puolensa: toisaalta kroppani sai vihdoin mahdollisuuden täydelliseen palautumiseen - mutta kuinka paljon kuukausi ehtisikään verottaa lajitaitoa, koordinaatiota tai voimaa? Reissullani en tehnyt ainuttakaan oikeasti rankkaa treeniä (okei se vuorelle kipuaminen vaati kyllä hieman kestävyyttä...), vaan urheiluni koostui lähinnä kävelystä, joogasta ja auringossa hikoilusta - ja olihan niitä joitakin hupsuja lajikokeiluita siellä toki mukana.

Treenileiristä kuitenkin selvittiin - itseasiassa paremmin kuin uskoinkaan. Sain hurjan paljon hyviä vinkkejä sekä juoksuttamiseen että omaan vikellykseeni (sekä ohjelmiini että yksittäisten liikkeiden tekniikkaan). Uskon, että juuri tämä leiri oli superhyvä jokaiselle suomalaiselle osallistujalleen, sillä taiteellisuusaspekti on kyllä loistanut poissaolollaan Suomen vikellyspiireissä... Toivottavasti jokainen osaanottaja - niin vikeltäjät kuin valmentajatkin - saivat viikonlopulta jotakin kotiinviemisiä! 

Odotan erittäin innolla ensi kevättä ja kisakauden alkua. Kehitystä on tapahtunut monen vikeltäjän kohdalla ihan to-del-la paljon... Toivotaan, että nälkä kasvaa syödessä. 
Reissu loppui, reissukuvia saatte vielä katsella pitkään...

Mitäs itse siis puuhailen tällä erää? Seuraavat kaksi viikkoa yritän setviä treenilankani suoraksi ja järkkäillä valmistujaisjuhliani. Iltaisin hengailen yllättäen erilaisissa treeniympäristöissä. Käytän päivisin varmaan aika paljon aikaa keittiössä kokeillen erinäisiä juhlareseptejä sekä kokkaillen ihan kunnon ruokaa itselleni pakkaseen kiirepäivien varalle. Luultavasti yritän muutenkin tehdä mahdollisimman paljon asioita etukäteen, ettei valmistujaisteni jälkeen tule kiirus...

...sillä sain kuin sainkin töitä. Joulukuun alusta en siis enää ole ''lomalainen'', vaan ihan työmuurahaisen arki kutsuu. Pelottavaa, mutta koukuttavaa - taas jotain uutta ja ihmeellistä. Jotenkin on niin kovin hauskaa vaan leikkiä pientä lehteä tuulessa, jota elämä riepottelee eri suuntiin osaamatta päättää sen päämäärää. 

Laita silmät kiinni ja nosta suupielet ylöspäin. Kaikki mitä tarvitset onnellisuuteen tässä ja nyt.
Sovitaanko, että tässä olisi viikkojen 46 + 47 sanailut?

torstai 10. marraskuuta 2016

Ajatusvirtaa: Elämästä nauttimisen sietämätön vaikeus

Hei ystäväiset. 
 
Yrittelen tässä saada kiinni jostain ajatuksentyngistä, joita pääni sisällä sinkoilee.
 
Oon ollut poissa kotoa nyt 25 päivää, mikä tuntuu samaan aikaan todella pitkältä ajalta - kuitenkin ajalta, joka on pinkonut ohitseni leopardin tavoin. Viime kirjoituksen jälkeen olemme jälleen ehtineet työstää vaikka minkälaisia aktiviteetteja, ensin Gili Air -nimisellä paratiisisaarella ja nyt myöhemmin Lombokilla. Näistä kumpaakaan ei lukenut alkuperäisellä matkasuunnitelmallani, mutta täytyy kyllä kiittää rohkeuttaan tarttua uusiin haasteisiin, sillä molemmat paikat ovat kyllä olleet kokemisen arvoisia. Jälleen, kaikki se mitä olemme kokeneet, on jotenkin niin kovin suurta ja ihmeellistä. Suurempaa kuin sanat, joilla näitä tapahtumia voisi edes kuvailla.
 
Mä oon niin kauhean iloinen ja onnellinen, että oon päässyt oikeasti näkemään ja kokemaan näin paljon. Oon päässyt toteuttamaan paljon asioita, joista ennen vain haaveilin. Oon päässyt tekemään myös paljon sellaista, josta en olisi koskaan edes osannut haaveilla. Hienoimpina kokemuksina mainittakoon surffaus, sup-jooga ja snorklaus.
 
On myös ollut kovin outoa tajuta, kuinka erilaisia ihmisiä eri ympäristöissä oikeastaan kasvaakaan. Täällä on niin paljon ihmisiä, jotka ovat täynnä valoa, vaikka niillä ei käytännössä ole "yhtään mitään" (ts. maallista omaisuutta). Kaikkea ei voi kuitenkaan mitata aina rahassa.
 
Ainahan siitä puhutaan, että raha ei ole kaikki kaikessa, mutta oikeasti: kaikkihan nykypäivänä pyörii niiden eurojen tai muiden valuuttamerkkien ympärillä. Pyöritkö sinäkin? Rahalla saa paljon onnellisuutta edistäviä asioita, mutta yhtä asiaa sillä ei voi ostaa - nimittäin aitoa onnellisuutta, joka itseasiassa on mielentila. Se on mielentila, joka hyväksyy kaikki elämän käänteet, niin hyvät kuin huonot, tietäen että mikään ei kestä ikuisesti. On olemassa muutamakin quote, jonka mukaan et voi elää positiivista elämää, jos mielesi pyörii negatiivisten asioiden ympärillä. Tämä on mielestäni enemmän kuin totta. Ottaisitko itsellesi hetken pohtiaksesi, että onko sinun lasisi päivästä toiseen puoliksi täynnä - vai puoliksi tyhjä? Etsitkö omasta elämästäsi virheitä jotka pitäisi korjata - "virheitä", joiden eliminoinnin jälkeen olisit lähempänä unelmaelämääsi? Vertailetko itseäsi usein muihin - kuinka sinulle taas jaettiin huonoimmat kortit koko kaveriporukastasi?
 
Entä jos vain pyrkisitkin luomaan parhaan version itsestäsi? Entä jos et yrittäisikään pelata tätä elämän peliä kaverisi korteilla - vaan juuri niillä, jotka sinulle jaettiin. Ja juuri niin, kuin olisit saanut tarkalleen haluamasi käden.
Yritän vain sanoa, että elämäsi on juuri niin ihanaa tai kamalaa, kuin miten itse sen haluat ajatella. Toisten elämä saattaa näyttää paljon hohdokkaammalta, mutta sun elämäsi voisi olla ihan yhtä hohdokasta, jos keskityt sen kehittämiseen ainaisen vertailun sijaan. Vertailu on osa elämää, mutta yrittäkää löytää onni niistä asioista, joita teillä on.
 
Mua käskettiin kauheesti nauttimaan ajastani "täällä lämmössä"... Mutta miksei kukaan käske mua koskaan nauttimaan ajastani Suomessa? Tiedän, etten voi nauttia Suomessa merestä, valosta tai lämmöstä, mutta hitto vie - voin nauttia monista muista jutuista siellä! Nauttikaa hyvät ihmiset niistä asioista, joita teidän ympärillänne on. Mä en ainakaan aikonut lopettaa tätä elämästä nauttimista "sen takia, että palaan Suomeen". Siellä on kylmä ja pimeä... mut so what? Siellä on myös perhe, ystäviä, urheilua, kaunista luontoa, koti ja arki.
 
Hymyilkää, halatkaa ja kiittäkää. Ilahduttakaa toisia pienillä teoilla. Auttakaa muita nauttimaan elämästä, oli se sitten Suomessa tai missä ikinä. Tehkää myös itsellenne palvelus, ja nauttikaa omasta elämästänne tässä ja nyt. Vaikka kaikki asiat eivät olisi täydellisesti, on olemassa monia asioita, jotka ovat hyvin just nyt.
 
 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Viikon 44 sanailut

On sanonta, että elämä on kuin kirja - ja jos et matkustele, luet vain yhden sivun. Tämä selittänee.




Oikeasti. 

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Aasia-asioita

Moikka. Tää ei ole ajastettu postaus, vaan reaaliaikaista tietoa täältä maailman toiselta laidalta. Osa onkin varmasti jotain mun tekemisiä muissa somekanavissa seuraillut, mutta mites ne mietteet - mitä mä aattelen olostani täällä, kun lähdöstäni on kulunut 12 päivää? Mitä aattelen siitä, että 15 päivän jälkeen olen taas kotimatkalla? Mitä mä ylipäätään nyt aattelen täällä - oonko saanut sitä mitä tulin tänne hakemaan?
 
Vaikka lähdöstämme onkin kulunut vasta se puolitoista viikkoa, ollaan kyllä ehditty kokemaan ties mitä... Niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, ettei sitä ole millään muotoa mahdollista kyetä kertomaan. Matkapäivyrini mukaan olemme muun muassa: aiheutettu hämmennystä, opittu että täälläpäin aamupala on yhtä kuin kana ja nuudelit/riisi, nukuttu kolmeen päivällä, shoppailtu, otettu letit paikalliselta kampaajamieheltä, maisteltu paikallisherkkuja, kierrelty nähtävyyksissä ja ties missä kulttuuriasioissa, pelätty ötököitä, ihmetelty maailmaa, otettu aurinkoa, tsiigailtu kaupungin valoja kattouima-altaasta, oltu hyvin monien yhteiskuvien uhreina, maattu rannalla, naurettu yhdessä ja toisillemme, syöty pannareita aamupalaksi, inhottu paikallisia taksikuskeja, kokeiltu paikallisia spa-asioita, matkustettu viidakkoon, istuttu iltaa paikallisten kanssa jammaillen, kivuttu aamuyöstä toimivalle tulivuorelle katsomaan auringonnousua, pelattu paikallisten kanssa jalkapalloa, ihmetelty ukkosen voimakkuutta ja tänään käytiin kokeilemassa koskenlaskua.
 
Ja tuossa vaan murto-osa. Mutta niin, hienoja juttuja. Tää on kuitenkin niin pitkä reissu, ettei kuitenkaan kokoaika olla jossain häsäämässä - vaikka siltä ehkä kuulostaisikin. Ollaan paljon ehditty myös vain rauhassa chillailemaan ja parasta täällä onkin ehdottomasti aamut. Eritoten tämä hotelli, jossa nyt aikaamme vietämme... Täällä on helppoa viettää sellainen täydellinen aamu.
 
Oon myös miettinyt noita Suomi-asioitani. On ehkä helpompikin miettiä niitä ilman turhia paineita ja niitä paukkuvia deadlineja. Vikeltämättömyys vähän ahdistaa, mutta onneksi vain vähän. Valmentajana en oo huolissani, koska tiedän kuinka hyvissä käsissä mun hienot tyttöni ovat. <3 Sain myös kutsun työhaastatteluun, johon matkaan kunhan palaan kotiin. Uskon, että asiat ovat aika hyvissä kantimissa juuri nyt.
 
Olen edelleen sitä mieltä, että oli ehdottomasti oikea ratkaisu lähteä. Oon kokenut niin paljon uusia asioita ja jos vaan kahdessa viikossa voi yhtään kasvaa tai itsenäistyä, niin uskon sitäkin tapahtuneen.
 
Nyt ollaan nähty Kuala Lumpur, Balin Uluwatu ja pian myös Ubud. Täältä Balin sisämaaviidakosta suunnataan viereisille saarille (Gili Air & Lombok) etsimään lisää rauhallisuutta ja rentoutumismeininkiä - unohtamatta kuitenkaan halua päästä jossain surffaamaan ja katselemmaan veden pinnan alle. Katsotaan miten käy! Vikana suunnataan vielä Balin puolella Sanuriin pariksi päiväksi, mikä jääkin sitten viimeiseksi paikaksemme Balilla. Eli kohta oonkin jo takaisin.
Sitä ennen kuitenkin olen luvannut nauttia. Mä tiiän, että on epätodellista ja kömpelöä pyytää teitäkin nauttimaan siellä ruudun toisella puolella kaiken tuon kertomani jälkeen... Mutta hei. Yrittäkää elää elämää, josta ette edes tarvitse lomaa. Mäkin yrittelen luoda sellaisen kun palaan.
 
 
Ps. Ei tääl koko aika paista aurinko. Eikä kaikki ruoka oo hyvää. ;)
 
 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Viikon 43 sanailut

!Ajastettu postaus!


Mä toivon, että jokainen yrittää ymmärtää tämän. Aina kun teistä tuntuu, että joku on saanut jotain elämässään ''ilmaiseksi'', niin muistakaa tämä. Ette voi koskaan tietää, mitä taustalla tapahtuu.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Syy siihen, miksi lähdin pois


! Ajastettu postaus ! Kirjoitettu 16.10.2016


Moi.

Tää on nyt taas yksi niistä postauksista, jonka julkaiseminen pelottaa ihan törkeesti. Oon miettinyt aihetta jo pidemmän aikaa - en vaan oo saanut ajatuksistani muodostettua mitään järkeenkäyviä lauseita saati sitten kokonaista postausta. Toivottavasti joku pystyy edes jossain määrin ymmärtämään mun tuntemuksia, koska.. noh, vertaistuki olisi ihanaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mulle on jotenkin aina ollut tosi luonnollista pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon - mahdollisimman hyvin. Oon pienestä pitäen ehkä tiedostamattomasti ajautunutkin tietyissä asioissa sellaiseen suorittamiseen ja perfektionismin tavoitteluun..., johon jotkut teistäkin ovat saattaneet ehkä törmätä. Perfektionismi ei itsessään ole paha asia, mutta yhdessä suorittamisen kanssa siitä voi tulla kovinkin vaarallinen yhtälö. 

Mitä suorittaminen mun tapauksessani tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että oon aina jossain. Mistä kertoo se, että joka kerta kun olen kotona vaikka viikonloppuaamuisin mun vanhempani tai veljeni ihmettelee suureen ääneen tätä tapahtunutta ihmettä: Miten voi olla mahdollista, että Hetakin on kotona? Usein mulla siis todellakin on kalenteri niin täynnä. että käyn kotona lähinnä nukkumassa. 

On siis mulle hyvin normaalia, etten kauheesti ehdi viettää aikaa kotona. Uskon, että mun perheeni ja ystäväni ovat jo hyvin tottuneet tähän. Mun elämä kun on jo ala-asteelta lähtien ollut sitä paikasta A juoksemista paikkoihin B,C,D ja Ö - näin vähintäänkin. Miksi näin? Oon tullut siihen tulokseen, että vuorokaudessa on vaan liian vähän tunteja, koska a) jos haluat kehittää itseäsi jossain, tarvitset toistoja ja b) jos haluat kehittää itseäsi monessa eri asiassa, tarvitset vielä lisää niitä toistoja. Ennen sinkoilin eri harrastusten ja koulun välillä, näin vanhemmiten kuvioihin on tupsahdellut myös muita ''juoksevia'' ja hoidettavia asioita.
Mistä kertoo, että vaikka olen kirjoittanut ylös ''kaikki'' hoidettavat asiat, juolahtaa mieleeni usein ajatus lähettämättömästä sähköpostista aivan yht'äkkiä, kun olen suorittamassa jotain aivan muuta. Lisäksi "rentoutuessani" muistan neljä asiaa lisää, jotka on muistettava organisoida tai tehdä. Mistä kertoo, että sekä kalenterini, tietokoneeni kansi sekä radioni on liimailtu täyteen post-it-lappuja? Olen myös muun paperin ja yliviivaustussien suurkuluttaja.

Enkä taida useinkaan pysähtyä tekemään mitään asiaa yksikseensä, vaan termi ''multitasking'' kuvaa elämääni pelottavan hyvin.
Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei kukaan perfektionisti halua myöntää oikeasti olevansa perfektionisti, koska epäonnistumisen pelko kasvaa näin ollen entistä suuremmaksi. Täydellisyyden tavoittelijoiden maailma on rakennettu usein kehujen ja onnistumisten päälle, eikä identiteetistä ole helppo luopua. Mikä on mun henkilökohtainen mielipiteeni, olenko perfektionisti? No, enhän mä voi sitä kieltää. En tykkää alisuoriutua, koska koen niin suurta tarvetta muiden miellyttämiseen - ja yleensä alisuoriutuminen jossain tehtävässä - oli se sitten koulutehtävä, urheilusuoritus tai duunijuttu - tuppaa tekemään ''pahaa'' jollekkin toiselle. 

Jos ylipäätään asiat on mahdollista hoitaa hyvin, miksi tekisin ne huonosti? Jos itsestään voi antaa hyvän vaikutelman, miksen tekisi sitä? Jos voin tekemiselläni vaikuttaa toisen mielialaan joko positiivisesti tai negatiivisesti, miksi valitsisin jälkimmäisen?

Ehkä suurin syy, miksi pidän tästä piirteestä, löytyy juurikin äskeisestä lauseesta: koska tekemällä asioita hyvin voin vaikuttaa jonkun muun ihmisen mielialaan. Ja mun mielestä elämässä on oikeesti parasta se, kun saa jonkun toisen voimaan hyvin. 

Suoriutujista ja perfektionismiin taipuvaisista henkilöistä syntyy helposti yli-ihmisen vaikutelma. Mä tiedän, että kovin moni näkee mutkin sellaisena. Oon puhunut ko. asiasta monen ystäväni kanssa ja olen yllättävän monesti kuullut tavallaan kehuja siitä, kuinka tunnun saavan niin hirveästi aina aikaan - samalla, kun joku toinen "ei tee mitään". Totuushan on kuitenkin se, että se juokseminenkin vaatii jossain vaiheessa veronsa.

Mutta miksi ihmeessä otin aiheen nyt esille? Mua pelottaa, etten tiedä missä mun raja menee. Mun verkkokalvoille on ikuisesti jäänyt muistijälkiä muutamasta tilanteesta, joissa lähes poikkeuksetta vanhemmat (suhteessa, eli mun ikään ainakin +15v) ihmiset ovat sanoneet vähän eri sanoilla ikään kuin varoituksia siitä, ettei kaikkea kannata ottaa niin turhan vakavasti - tai ettei sitä rimaa kannata aina asettaa niin ylös. Vielä enemmän oikeestaan kun ne sanat, mulle on mieleen jäänyt se sellainen huolestunut katse, joka niillä kaikilla on ollut sanoessaan tämän... Aivan kuin ne olisi oikeasti halunneet sanoa mulle jotain tosi tärkeää.

Kaikista oudointahan tässä on, että noi kaikki ihmiset, jotka ovat ton mulle sanoneet, ovat olleet ns. puolituttuja - siis ihmisiä, jotka ovat parhaimmillaan seuranneet elämääni sen vajaan 90 minuutin ajan ennen kyseistä kommenttia. 

Miten hyvä ihmistuntemus pitää olla, että voi osua noin oikeaan? Vai onko se vaan niin selvää? 

Oonko mä kävelevä aikapommi? 

...

Mistä se kertoo, että ''tuntemattomat'' yrittää hidastaa mun vauhtia?

Nää on vaikeita kysymyksiä, koska kuten jo postauksen alussa mainitsin, tästä on tullut mun pienen elämäni aikana suuri osa mun persoonaani. On tosi vaikea yrittää hiljentää tahtia, kun auto ei ole vielä jättänyt tielle. Entäs jos se jossain vaiheessa tekeekin niin? 

Varmasti kyse on myös siitä, etten uskalla luopua noista piirteistä, koska ne tekee musta mut. Jos mä en hoida tiettyjä asioita, kuka ne hoitaa? Jos mä en enää joka paikassa, mitä musta jää jäljelle? 



Muutos on kovin vaikeaa, koska vastassa olisi pieni identiteettikriisi.

Te ette edes halua tietää, mitä kaikkea oon jo saanut mun kalenteriini loppuvuodeksi + hamaan tulevaisuuteen...



keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Viikon 42 sanailut


Viikon sanailut ovat palanneet! Jee!


Olkaa hulluja ja muuttakaa maailmaa. Mä tiiän et te pystytte siihen.

torstai 13. lokakuuta 2016

Innostusta ja tsunamipainajaisia


Heips.

Tästä taitaa tulla enemmän sääntö kuin poikkeus kirjoitella näitä tekstejä myöhään iltasaikaan... Toivon kuitenkin kovasti, ettei se nyt nakertaisi tekstini laatua - ja kykenisin pysymään lähestulkoon kaidalla tiellä ajatusteni kanssa. Koulu on multakin nyt tosiaan paketoimista (lakitusta) vaille valmis ja ai että olen onnellinen! On hieno tunne saada asioita päätökseen. 

Asioiden päättäminen ei kuitenkaan tarkoita laakereillaan lepäämistä, sillä mikään ei ole koskaan valmista ja erilaiset asiat vain odottavat tekijäänsä. Oon hoidellut erilaisia urheilu-uraani liittyviä juttuja, duunihommia, suoritellut autokoulun vikaa vaihetta ja toki viettänyt aivan liikaa aikaa koneen ääressä reissuasioita hoitaen. Mä jotenkin ajattelin, että ''vaan lähen'' sinne reissuun, mutta eihän se ihan niin mennytkään... On vaan sellanen pieni pakkomielle ottaa kaikista mahollisista asioista selvää ennen lähtöä - koska haluaa varautua kaikkeen. Sairaan siistiä, mutta oikeesti: ihan sairaan pelottavaa. Nyt on kuitenkin matkasuunnitelma tehty ja parit majoituksetkin jo varattu. Katotaan, että kuinka monet tsunami-, ynnämuupainajaiset ehdin nähä viel ennen trippiä...


Vähän siis ehkä stressi painaa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa hälvene! En vaan voi tajuta, että oon oikeesti tekemässä jotain tämmöstä. Ihan hullua.

En kuitenkaan asettanut rimaa hirveen korkealle mun bucket listin kanssa: Aika hyvin noi pitäis olla suoritettavissa kuukauden sisällä!
Veikkauksia - kuinkakohan monta saan suoritettua? Toivottavasti ainakin viimesen...


Innoissani olen toki myös kaikesta, mitä olen järjestänyt pääni menoksi kun palaan... Koska sitten kun on taas akut latailtu, voi täysin sielun ja ruumiin voimin aloittaa taas uuden kauden rakentamisen - uusilla pienillä twisteillä tietty varustettuina! 


 - koska vaihtelu pitää mielen virkeänä ;)

torstai 6. lokakuuta 2016

Vapaus


Moikka.

Palailtiin tuossa taas kauden viimeisistä kisoista Tanskasta ja ah, tää tunne on aivan ihana. Kisakausi on aina pitkä ja aiheuttaa tiettyä stressiä (maalis-lokakuu...) ja tunne on kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä - eritoten kun kisat menivät tosi hyvin! Olin iloisesti yllättynyt, miten hienosti koko Suomen tiimillä sujui kisoissa. Henkilökohtaisesti saan tietysti eniten kiksejä siitä, kun nään mun omien junnujeni tekevän hienoja suokkia... Niitä vaan jännittää aina niin paljon! Ei sitä tunnetta voi kuvailla. Se pitää kokea. 

Mun omista suorituksista tyytyväinen olin kolmeen neljästä, joten omallakin kohdalla sujui ihan kiitettävästi. Varsinkin tekninen oli erittäin positiivinen yllätys - varmaan paras koko kaudella (No siihenhän ei paljoa vaadittu... :D:D).

Kiinnostaisiko teitä lukea jos tekisin jonkunnäköistä summausta tästä kaudesta? Fiiliksistä ja tuloksista?

Fiiliksissä olen myös aivan nurkan takana siintävästä vapaudesta. Mulla on enää YKSI koe huomenna, jonka jälkeen olen vapaa kuin taivaan lintu. Sairaan siistiä.

Vapautta kestää Keravalla sellaisen puolisentoista viikkoa, jonka aikana pitäisi suorittaa kilometrin mittaista todo-listaa, jossa koreilee muun muassa uuden kyyrin suunnittelua ja musiikkien etsimistä (kyyri pitäisi olla valmiina kun palaan, musiikkien kera tietty...), paniikinomaista pakkausta ja tyttöjen treeniohjeistuksen tekoa. Olen luonut neljälle viikolle treenisuunnitelmat valmiiksi, nyt pitäisi vaan vielä hioa pieniä ohjeistuksia sekä koutseille että tytöille, kirjoittaa oheislistoja ja ''kotitehtäviä'' ylös.

Yee! Ja mites hei, haluatteko että kirjoittelen joitakin lyhyitä postauksia myös reissulta mikäli saan koneen käsiini? Laitan varmaan kuitenkin muutaman postauksen ajastuksella tulemaan, mutta mites reissupostausten/-päivittelyn laita?



Nauttikaa ihanuudet tästä auringosta!

tiistai 20. syyskuuta 2016

Siis miksi ihmeessä juuri vapaaottelu?

Hellurei.

Palailin nopeammin kuin lupasin, sillä esseekoehan on vielä (taas) edessä... Mutta sehän ei haittaa ketään! Nyt on jotenkin todella kova hinku kirjoitella - käytetään se siis hyväksi.

Ajattelin tänään rustailla aiheesta, joka on ehkä jäänyt monelle lukijalle hieman pimentoon tässä viime kuukausien aikana... Aiheesta, josta olen kuitenkin sanasen siellä täällä maininnut. Aiheenani tänään siis vapaaottelun (ja yleisesti ottaen kamppailulajien) treenaaminen - eli mitä ihmettä ja miksi ihmeessä.


MISTÄ KAIKKI ALKOI?


Musta tuntuu, etten ole tainnut täällä blogissa edes mainostaa kummemmin tarinaa, jonka kautta eksyin kamppailulajien kummalliseen maailmaan. Lyhyesti juttu meni niin, että koska rakastan haasteita, ostin kesällä läheiselle kamppailusalillemme kahden viikon ajalle kymppikerran kortin, joka käytännössä pakotti mut sen kahden viikon aikana raahautumaan viisi kertaa viikossa eri kamppailulajien treeneihin. Vaikka tosiaan pyrin yhä enemmän siihen heittäytymiseen elämässä, oli varsinkin se ensimmäinen viikko aika kulttuurishokki: vieras paikka, vieraat lajit ja vieraat ihmiset ympärillä... Olin varmaan aika koominen näky. Osaan treeneistä sain pari kaveriakin onneksi matkaan mukaan - kiitokset myös heille! 

Koska olen aivan tajuttoman kiinnostunut kaikesta uudesta ja erilaisesta, hurahdin tietysti ajatukseen kamppailutreenaamisesta heti kättelyssä. Kävin muun muassa aamutreeneissä seitsemältä ennen duuneja, koska se vaan oli niin tehokasta ja niin siistiä. Kahden viikon pintaraapaisun jälkeen en voinut jättää hommaa sikseen... tai kuten koutsillani on tapana sanoa: ''Heta vaan unohti poistua''. 

Ever since, olen treenaillut kyseisellä salilla muutaman kerran viikossa, sekä tekniikkaa että yleismaallista perustreeniä oheisten muodossa. Tällä hetkellä treenailen kaksi kertaa viikossa pääasiassa vaparikisaajista koostuvan ryhmän kanssa (tekniikka + oheiset) sekä peruskursseilen vapaaottelun ja brassijujutsun (käytännössä mattopainia) muodossa. 

MITÄ SE ON?
Niin juu, pitäisiköhän tässä vaiheessa vähän availla tavallisille tallaajille ko. lajien sisältöä? En tosiaan voi kutsua itseäni missään suhteessa ekspertiksi tällä parin kuukauden treenaamisella, joten lainaan ilomielin Wikipedian artikkelia välttääkseni pahimmat asiavirheet: ''Vapaaottelu eli Mixed Martial Arts (MMA) on yleisnimitys erilaisin säännöin kilpailtavalle täyskontakti-kamppailu-urheilulajille, jossa on yhdistelty tekniikoita monista perinteisistä kamppailulajeista. Vapaaottelussa tavallista on, että säännöt sallivat monipuoliset pysty- ja mattotekniikat, iskut ja lukot.'' Eli lyödään, potkitaan ja painitaan - ja pyritään välttämään toisen osumia.


MIKSI HARRASTAN?
Monipuolisen urheilutaustani siivittämänä en voi kun jatkaa samaa vanhaa mantraani siitä, kuinka kaikki urheilu tukee toista. Vaikka lajit ovat kovin erilaiset, tarvitaan molemmissa esimerkiksi nopeusvoimaa, ketteryyttä, hyvää reaktiokykyä, toisen liikkeen vastustamista sekä tietysti jäätävän hyvää kehonhallintaa. Paitsi että voin kehittää itseäni fyysisesti, on olemassa muitakin hyviä puolia... On tuo porukka kyllä niin superi, ettei mitään rajaa, Oon edelleen todella otettu, että saan mahdollisuuden treenata noin hienojen ihmisten ja taitavien urheilijoiden kanssa. Jos joku teistä lukee tätä, niin kiitos. Kiitos, että ootte tarjonneet mulle mahdollisuuden päästä näkemään tämänkin urheiluympäristön sisään - ja kiitos, että ootte jaksaneet - ja jaksatte edelleen - kädestä pitäen selittää ja opettaa untuvikkoa, joka on useimmiten vieläkin pihalla kuin lumiukko, 

Vielä yksi syy - tai oikeastaan henkilö -, joka on saanut mut tähän pisteeseen on kaiken alulle paneva voima, kisapoppoon luottokoutsi Edla. Yksi piirre, jota mä kaikista eniten valmentajassa arvostan on omistautuminen ja tässä on yksi henkilö, joka todella omistautuu duunilleen ja tekee sitä oikeasti sydämellä. Kaikki ne, jotka yhtään tuntee mua urheilijana tai ihmisenä tietää mahdollisesti, että tää on yksi asioista, joka motivoi mua kaikista eniten. Mikäli mulla on valmentaja, jonka tiedän panostavan muhun, oon valmis myös itse antamaan kaikkeni - koska oikeasti, se on vähintä mitä voin tehdä.

Kiitos. 

Kamppailu-urheilu on opettanut mulle ihan hirveästi uusia asioita. Oon tietysti oppinut, kuinka periaatteessa voisi tai pitäisi lyödä ja potkia. Olen myös oppinut erilaisia painipositioita ja lukkoja. Kamppailulajien treenauksen myötä olen myös oppinut uusia kehonpainoharjoitteita ja oppinut esimerkiksi voimaharjoitteiden tekniikkaa. Tää ympäristö on riepotellut mua ympäriinsä ja ilman tätä ''kokeilua'' en olisi luultavasti koskaan (tai ainakaan vielä) päätynyt kokeilemaan yin-joogaa tai seinäänpotkimista. Tää on myös kevyesti aina välillä muistuttanut siitä, kuinka erilaista tyttöjen ja poikien kanssa treenaaminen on... :D enkä nyt tarkoita, että kumpikaan olisi toista huonompaa. Se vaan on... No, hyvin eri tyylistä.


Lopuksi vielä: kamppailu-urheilun plussat ja miinukset

Aloitetaan huonoista puolista:

-Päälajini kannalta otteluasento epäedullinen (jäykistää yläselän ja hartiat --> hartiat korvissa)
-Osumamahdollisuus molemmilla osapuolilla (en pidä väkivallasta, enkä kykene tahallisesti satuttamaan toista. Lisäksi itsensä rikkominen aina välillä kauhistuttaa)...

Ja päästään plussiin!

+Kovaa ja monipuolista fyysistä treeniä
+Mahtava ilmapiiri, porukka
+Voimistelutausta tekee kaiken oppimisesta luultavasti kovasti helpompaa
+Fiilis tilanteen voittamisen jälkeen
+Tunne, kun voi edes jollain tasolla/joissain asioissa pistää pari kertaa isommalle miehelle kampoihin 
+Avartaa jälleen maailmankatsomusta

Ehdoton plussa on myös se, että ''vapaaottelun treenaaminen'' kuulostaa järjettömän siistiltä.

http://mmaquotes.blogspot.fi/

Miksi mä siis harrastan tätä? Ei oikeasti mitään valtakunnan hajua. Hullujen hommaa, mutta niinhän on moni muukin asia. Ehkä kaikista eniten vaparissakin kiehtoo se, kuinka fiksusti sitä voisi oppia ''pelaamaan''. Mitä paremmin oppisi lukemaan vastustajaa, sitä helpompi kaikki tulevat iskuyritykset olisi kääntää omiksi voitoikseen... Hah, no kai kaikesta saa haaveilla. 

Tässä oli kuitenkin ihan lyhyt selostus kamppailulajijutuista ja niiden kietoutumisesta mun omaan elämääni. Toivottavasti jaksoitte lueskella ja tykkäsitte! Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan ajatuksia (oliko kiinnostavaa/tylsää, miksi?) tai kysymyksiä aiheeseen liittyen, joten käytäthän sanavapauttasi ja täytät kommenttikenttään jotakin!

Ps. tarinan opetus: 
Astu ulos sieltä mukavuusalueeltasi kuin olisit jo. Sen ulkopuolella odottaa paljon hyviä asioita. 






keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Mun pää on aivan tyhjä

Työnnän oven kiinni ja kuulen lukon loksahtavan omalle paikallensa. Ilma melkein jo kirpaisee, pakottaa laittamaan huivin tiukemmalle. Silti aurinko hymyilee ja kiitollisuutta on ilmassa. 



Nyt mun mielessäni pyörii vaan erilaiset tekstin analysoinnin muodot... Rakenne, kieli, ulkoasu, tyyli ja tyyppi. Sana- ja lausetaso, äännetaso. Sanavalinnat ja adjektiivit, sanojen päätteet....

Palaillaan kun kirjoitukset on jälleen selätetty!


Siihen asti, muistakaa olla kiitollisia ja nauttia näistä ihanista säistä <3

perjantai 26. elokuuta 2016

Miten saada aika riittämään?


Se on kuulkaas järjestelykysymys.

Pari päivää sitten mä menin nukkumaan kymmenen aikaan, jonka jälkeen pyörin sängyssä pari tuntia stressaten hoidettavia asioita: mitä kaikkea pitäis hoitaa ja suunnitella - ja missä aikahaarukassa. Rakastan erinäisten suunnitelmien ja listojen kasausta, mutta toisinaan elämää rajoittava tekijä tuntuu olevan aika tässäkin suhteessa. Ollaanko kohta siinä pisteessä, kun mun pitää alkaa aikatauluttaa mun aikatauluttamista? Heh.

En kuitenkaan sen parinkaan tunnin mietiskelyn jälkeenkään saanut unta, joten päätin nousta takaisin ylös ja alkaa hoitaa noita juoksevia (ja miksei käveleviäkin) asioita. Tulin siihen tulokseen, että mun tän hetken tärkeimmät hoidettavat asiat voi jakaa karkeasti viiteen eri kategoriaan:

1) Reissu. Asia, jonka ansiosta lähes jokainen listalla oleva juttu tulee suunnitella kahteen kertaan, eli miten se hoidetaan ennen reissua sekä sen jälkeen. EILEN VARATTIIN LENNOT JA LOKAKUUSSA MENNÄÄN! Lokakuussa suuntana Malesian Kuala Lumpur, josta jatketaan Indonesiaan. Vielä on niin monia selvitettäviä asioita ennen matkaa. Myös hankintalista matkalle näyttää aivan liian pitkältä meikäläisen tulevaan rinkkaan.

2) Valmennusjutut. Kun toimii yksin valmentajana tällä tasolla, on asioiden tietty joustamattomuus yksi hankaloittava tekijä. Olen nyt normaalien treeniplänien (kesäkauden lopputreenit ja talven ajan treenit = mitä treenataan, missä treenataan ja miten treenataan) lisäksi organisoinut tyttöjen treenausjuttuja sille neljälle viikolle, kun en itse ole paikalla. 

3) Oma urheilu. Oi kyllä, mäkin vielä urheilen. Oon tehnyt itselleni kaksi treenisuunnitelmaa (kesäkauden loppu, talvikausi), joihin sisältyy kamppailu-urheilua, voimistelua ja toki lajitreeniä. Lisäksi on jätetty tilaa (tai niin mä aina kuvittelen) mahdolliselle kehon ja mielen nollaamiselle, yin joogalle <3. 

4) Opiskelu. Asia, joka on tässä ja nyt - koska viimeistä jaksoa viedään. Tehtävinä juttuina normaalit läksyt, isommat (yleensä esitettävät) työt ja uusintakirjoituksiin lukeminen. Kesän jälkeen on ollut hieman hankalaa taas sopeutua siihen, kuinka paljon aikaa siis _lukeminen_ viekään. Ehkä se tästä taas. Ja se urheiludiplomi! Kyllä mä senkin vielä puserran... Kunhan vaan ehdin.

5) Muut jutut. Eli...

- huomisen seinäänpotkimistapahtuma Keravalla! Jos liikutte huudeilla, niin tulkaa ihmeessä katsomaan ja osallistumaan! Mut löytää koreografiasarjasta. Jos tuutte, niin älkää kuitenkaan odottako liikoja. En oo ehtinyt vielä treenaamaan sitä mun koreoo kokonaan kertaakaan...

- Tanskan Fei coach level 1 -kurssi. Lähden ensi viikon lopuksi Tanskaan oppimaan, kuinka sitä pitäisi oikeastaan valmentaa. Ihan huippujuttu, odotan innolla! (Ei puhuta kurssiin liittyneestä säätämisestä mitään, koska asioilla on tapana järjestyä...)

- PM-kisat. Koeviikolla tietysti, mitenpä muutenkaan. No, järkkäilykysymys...

- Autokoulun viimeinen vaihe - varattu viikolle ennen lähtöäni... Ja tämä kohta ihan vaan muistuttaakseni teitä muita ''tuoreita'' ajokorttilaisia siitä, että niitä muitakin vaiheita tulee suorittaa jossain vaiheessa eniveis. Jos tunnet piston sydämessäsi, kipitäppäs varaamaan paikka joltain kurssilta hetimiten! Ei ne siitä halpene.

- omien yo-juhlien suunnittelu! Siellähän nekin siintää, joulukuussa. Paljon asioita on kuitenkin jo hoidettava ennen mun reissuani tai muuten on jo liian myöhäistä. Koska halusin kesäkuvat, on ne jo hoidettu (Kiitos Lumi<3). Lisäksi pitää varmaan tehdä jotain leipomuksia pakkaseen ennen lähtöä.

Esimakua siitä laadusta, mitä tuleman pitää...


Huhhuh. Hommaa siis riittää, eikä ainakaan tylsää ehdi tulla! Mites teillä - onko kalenteri syksylle jo buukattu? Jos sulla tuntuu olevan liikaa hommaa ja liian vähän aikaa, suosittelen kiinnittämään huomiota siihen, mikä sitä aikaa oikeasti vie (=somettaminen, hengailu, siirtymät ym.)... Koska aika kyllä riittää, jos sä tahdot niin. 

Suunnittelu on kaiken a ja o, ja muistakaas, että se on vaan järjestelykysymys.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Määritteleekö mitalimenestys urheilijan?


Moikka. 

Luin tänään aamulla jutun paikallislehdestämme, jossa oli annettu arvosanat osalle Rion suomalaisista urheilijoista (huomisessa lehdessä arvostellaan loput...). Arvosanoja oli pikaisella vilkaisulla välillä 6-9 (haarukka 4-10) ja ne oli annettu ilmeisesti sijamenestyksen perusteella. Oikeastaan heti kun näin jutun, mulle tuli tosi paha mieli. Tiedän, että urheilijoita on aina arvosteltu varsinkin median toimesta, mutta millä eettisellä mittakaavalla se on oikein - ketään kohtaan? Jos joku urheilija on tehnyt töitä unelmansa eteen tuhansia tunteja ja monia vuosia - kenen oikeus on tulla penkkiurheilijana sanomaan hälle yhtään mitään - saati sitten arvostella "kouluarvosanoin" lehtiartikkelissa?
Ajatteleeko kukaan lapsia?

Eihän tuo toki ollut ensimmäinen tai viimeinen kerta kun huippu-urheilijoita lytätään. Onko kukaan kuitenkaan sattunut ottamaan huomioon, että sanoilla ei ole mitään merkitystä, jos teot kertovat muuta. Nuorille opetetaan, että voittaminen ei ole tärkeintä - mutta mitä korkeammalle urheilussa nouset, tuntuu että se on loppujen lopuksi ainoa asia, millä on muille väliä. Sponsorit, medianäkyvyys, Suomen kansa. Jos mitaleita ei tipu, olet roskaa. 

Tämä heijastuu myös nuorisourheiluun, sillä hehän ottavat mallia niistä huippu-urheilijoista. Ja helpoin tapa seurata näitä huippuja on usein se nykyajan nuorison toinen puolisko, some. Vaikka urheilijoiden itsensä tärkein tavoite ei olisi voitto (eikä usein olekaan, koska voittaminen ei toimi  hyvänä pitkän tähtäimen motivaattorina), saattaa media antaa sellaisen kuvan. Mediakritiikistä puhutaan, mutta puhutaanko tarpeeksi?


Mulla on huoneeni seinällä 75 ruusuketta. Myös mitaleita ja pokaaleita löytyy lipastojen päältä keräämässä pölyä. Mä olen Suomen kisojen monien sijoitusten lisäksi voittanut ja sijoittunut sekä Ruotsin kansallisissa, että Euroopan kv-kisoissa (Unkari, Belgia, Tsekki). Mä olen edustanut Suomea niin PM-, EM- kuin MM-kisoissakin. Oon myös esiintynyt niin Suomen kuin Vironkin Horse Show'ssa, Hepat Stadikalla - tapahtmassa ja erinäisissä muissa happeningeissa. Musta myös kuvattiin jakso Ystäväni Hevonen -nettisarjaan. Mä olen siis päässyt tekemään ties mitä ja mun ''urheilu-cv'' näyttääkin aika hyvältä. 

Nää on kuitenkin asioita, jolla ei oo mulle henkilökohtaisesti kauhean isoa merkitystä. Tiedän, että kuulostaa kliseiseltä sanoa tuollaisten ''meriittien'' jälkeen, että voitolla ei ole väliä, mutta teidän täytyy tajuta, että tavoittelemalla vain voittoa ei voi päästä kovin pitkälle. Kaikelle on aikansa.

Mua kuitenkin pienimuotoisesti ärsyttää se ajatusmailli, jonka mukaan urheilijaa pidetään ''hyvänä'' lähinnä saavutettujen meriittien takia. Tuntuu, ettei arvostusta varmaan heruisi, jos ei olisi voittanut sitä ja tätä ja tota. Miksi elämme maailmassa, jossa arvoa annetaan vaan sille että olet parempi kuin muut - ei sille, että voisit vaikka kilpailusuorituksessa ylittää itsesi? Kilpailusuoritus on anyway vain murto-osaakin pienempi hetki urheilijan elämästä - ja maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita.

Palatakseni taas Rioon... ymmärrän toki sen, kuinka moni suomalainen haluaisi Suomen menestyvän maailmalla ja saavuttavan sellaisen korkeamman ja arvostetumman aseman urheilun kentällä... mutta mikäli suoritus ei syystä tai toisesta mene nappiin, miksi ihmeessä koko urheilija pitää lytätä huonona ja arvottomana kuin märkä rätti suorituksen jälkeen? Ketä se auttaa? 

On hienoa, jos omalla menestyksellä voi nostaa jonkun lajin arvostusta Suomessa, tai Suomen arvostusta jossain lajissa ulkomailla, mutta minusta on väärin a) ylipäätään korostaa tätä ainaisen kilpailuvertailun kulttuuria ja b) leimata joku urheilija huonoksi/epäonnistuneeksi yhden suorituksen/kilpailun takia. 

Haha, bongasin tämmösen mun blogista. Jokainen voi harrastaa vähän matikkaa ja laskea, montako ruusuketta on neljässä vuodessa tullut lisää.

Kävin pitämässä kesällä Tampereella luennon, jonka aiheena oli menestys. En tiedä kuinka monen pienen vikeltäjän odotukset petin, kun en kertonutkaan syvällistä analyysia omasta treenistäni minkäkin vuoden aikana. 

En tehnyt niin, koska menestys on muutakin kuin sijoituksia ja mitaleita. Ja kuten aikaisemminkin jo mainitsin, pelkkä kullankiilto silmissä ei välttämättä kovin kauas harppailla. Motivaatio täytyy löytää jostain muualta ja - valitettavaa kyllä - jokaisen on itse raivattava polkunsa. 

Menestys on itsensä kehittämistä, uuden oppimista, kestäviä ystävyyssuhteita, onnellisuutta, hyvää itsetuntoa ja muiden auttamisen iloa. Menestys on sitä, kun saa tehdä mitä rakastaa ja voi hyvin.
Vaikka media tai yhteiskunta tuntuisi vaativan mitä, mä voin syvällä rintaäänellä kertoa, ettei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Älkää päästäkö niitä sijoituksia liian syvälle, vaan tehkää sitä, mikä on teistä siistiä. Urheilkaa, koska se on kivaa. Kilpailkaa, koska tykkäätte esiintyä. Ja ennen kaikkea, tavoitelkaa OMAA kehitystä. 


Pyrkikää olemaan parempia kuin olitte eilen - ei parempia kuin kaveri tänään. 

koska vain sillä tavalla te voitte oikeasti menestyä.
Rakkaat ja Belgia <3

Aamen. Löytyykö muilta urheiluhulluilta mielipiteitä asioista?

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Reissuvinkkejä Kaakkois-Aasiaan?

Budapestin reissulta 2014


Moikka! 

Koska tiedän, että internetin ihmeellisellä maailmalla on suuri voima, ajattelin kokeilla sitä ihan huvikseni. Kuinka moni teistä on käynyt jossain puolella Kaakkois-Aasiaa matkustelemassa? Tiedätkö sieltä jonkun erityisen paikan, joka oli niiiiin kertakaikkisen upea ja mahtava, ettei sanat edes riitä? 

Mikäli tiedät jonkun kokemisen arvoisen jutun Indonesia/Malesia/Thaimaa -akselilla, pyytäisin kovasti jakamaan sen. Oli se sitten näkemisen arvoinen luonnonpaikka, aivan mahtava majoitus tai kertakaikkisen silmiä avaava aktiviteetti, pyydän kertomaan sen. 

Reissua siis pläänäillään lokakuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin. Tavoitteena löytää aikaa sekä siisteihin kokemuksiin että rentoon chillailuun ja nollaukseen. Kaikki ehdotukset otetaan ilomielin vastaan. Tietysti jos tulee jotain muuta huomioon otettavaa (vinkkejä, ''älä-tee-näin''-asioita, ''muista-ainakin-tämä'', ym.) tällaista reissua varten, voi nekin rustata kommenttiboksiin!



...Koska tiedän, että parhaat paikat löytyvät aina puskaradion kautta. :-) 




Kiitos <3


tiistai 9. elokuuta 2016

Bongasitko jo Iltalehdestä?



Moikka.

Koko ajan tapahtuu niin paljon, etten oikeasti meinaa taas perässä pysyä - saati sitten ehdi tänne blogiin mitään päivitellä. Kalenterin sivujen riveiltä loppuu tila ja meitsiltä muisti, mutta ei haittaa ollenkaan, sillä nautin täysin siemauksin. Aina välillä tulee jopa sellainen tunne, että koska kaikki elämä ympärillä on niin sairaan siistiä, niin mistä viitsii jäädä pois? Miten on mahdollista laittaa tärkeysjärjestykseen asioita, jotka kaikki ovat mulle äärimmäisen tärkeitä? 

Kävin eilen Suomenlinnassa piknikillä kahden huippuihmisen kanssa. Istuimme aluksi meren ääressä kalliolla, josta sateen sattuessa siirryimme jonkun vanhan linnoituksen suojaan sellaiseen pieneen koloon, johon juuri sopivasti sai tungettua kolme ihmistä kitaran ja evästysten kanssa. Syömisen ja jutustelun lisäksi harrastelimme ihanien vanhempien suomibiisien laulua... Eikä sitä fiilistä voi sanoin kuvailla. Niin siistiä, upeeta, mahtavaa. Ihanat ihmiset, ihanat biisit, ihanat hetket. Näillä haluan elämäni täyttää. Kiitos Eve ja Venla.

Kävin viikko takaperin elämäni ensimmäisessä Yin-joogassa. Kokemus oli kovin rentouttava ja samalla niin pysäyttävä - oli ihana vaan olla hetki niin, ettei kukaan vaadi sulta mitään. Kuin olisi leijaillut sellaisessa omassa pienessä kuplassaan venytetyn hetken ajan. Yin-jooga on siis sellainen meditatiivisempi joogan muoto, joka ainakin meikäläiselle sopi kuin nenä päähän. Ei tarvinnut vääntäytyä väkisin vaikeisiin asentoihin tai solmia itseään lopulliseen umpisolmuun, vaan reilun tunnin ideana oli vaan saada mieli tyhjäksi ja kroppa rennoksi. Ei kyllä jäänyt vikaksi kerrakseni.

Olen tässä hiljalleen alkanut nauttia myös pysähtymisestä. On ihanaa mennä koko ajan, mutta on kovin tärkeää osata myös himmailla ja pysähtyä kun siltä tuntuu. On tärkeää osata kuunnella omaa kroppaa, koska kukaan muu ei voi kertoa, miltä susta tuntuu - tai pitäisi tuntua. Kukaan ei voi tuntea sua paremmin kuin sä itse. Pysähdy joskus kuuntelemaan, että miltä susta oikeasti tuntuu - niin kehon kuin mielenkin tasolla. 

Mitä enemmän juoksee, sitä enemmän kaipaa myös palautumista & tässä pitkän kisakauden ja hektisen elämän riepottelemana oon vähän suunnitellut mun rakkaan serkkuni kanssa kuukauden irtiottoa syksyllä Aasian suuntaan. Ei vielä tarkempia hajuja, että minnekköhän lähdetään, mutta mun toiveita olisi löytää sekä seikkailuja että rentoutumista. Katsotaan, että minne kaikkialle loppujen lopuksi päädytään!
Olin puhunut viime viikolla yhden ystäväni kanssa mun matkasuunnitelmista ja siitä, kuinka elämässä kannattaa tehdä asioita sillä YES-man-meiningillä. Tänään sain tällaisen viestin:


''Hei Hetu. Sä inspiroit mua.''

...

''Mä lähen lokakuus au pairiks Englantiin näillä näkymin.''


Mä oon jotenkin niin kovin iloinen. Musta tuntuu, että asia, josta tuun kaikista eniten tässä elämässä iloiseksi on se, että voin inspiroida jotakuta toista löytämään elämäänsä iloa, seikkailuja ja kokemuksia. Mä oon aina halunnut olla se ihminen, joka luo ympärilleen sellaisen positiivisen ringin. 


Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.

Kiitos kauniista sanoista ystävä. Kiitos kauniista sanoista kaikki Aulangon kisoissa kehuneet.
Kiitos kauniista sanoista Suomenlinnan raksamiehet.

En halua sanoa muuta kuin että...


Uskalla innostaa ja uskalla innostua. Uskalla inspiroida ja uskalla inspiroitua. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Otsikot ovat yliarvostettuja

Moikka ystäväiset! Nyt vaan ihan lyhyt postaus...


Mitä olen puuhastellut lately?


-Lukenut kirjoja
Olen stressin luomuhoidon ja Kaisa Jaakkolan mahtavien opusten lisäksi lukenut pari erittäin lämpimästi suositeltavaa teosta, joista ensimmäinen on Kiinnostavan ihmisen käsikirja ja toinen Urheilijan taivas + helvetti. En nyt ala turhaan näistä paasaamaan..., Mutta kannustan edelleen sihen itsensä kehittämiseen ja kirjaston suurkulutukseen - koska sä voit.


-Tutustunut Helsinkiin

Vietimme eilen rentouttavaa saunailtaa duuniporukan kanssa Rastilassa - ja voi miten ihana paikka se olikaan! Hyvä seura, ruoka ja ympäristö - mitä muuta ihminen voikaan toivoa? Tänään vietin päiväni serkkuni kanssa ympäri Helsingiä sompaillen: hengailimme (ja söimme) mm. keskustassa, Kauppatorilla, Kaivarissa ja Hernesaaressa, mistä viimeiseksi mainittu oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Voin kuvitella, että erityisesti ilta-aikaan paikka on varmasti todella kiva paikka vaan sellaiseen yleiseen hengailuun ja illan istumiseen.


-Käynyt Tampereella valmentelemassa
Pidin Tampereella viime viikonloppuna kolmen päivän mittaisen kurssin, joka rakentui pääosin ilmaisun ympärille. Treenejä pidettiin voimistelusta lajitreeniin, vapaasta improsta tiukkoihin teoriasessioihin. Pidin myös luennon, jossa avasin vähän ajatuksiani menestyksestä ja omasta matkastani vikellyksen urapolulla. Itse ainakin tykkäsin kovasti (kuten aina) olla valmentamassa, ja toivon että tytöillä oli vähintään yhtä kivaa. Se ''kivuus'' on kuitenkin se kaikista tärkein asia - oli laji mikä hyvänsä.


-Harrastanut lihashuoltoa
Opin pari viikkoa takaperin availemaan selästäni niitä triggerpisteitä tennispallon avulla. Lisäksi sain aivan korvaamattoman hyvää lihashuoltoa ja neuvoja vieraillessani Tampereella. Kyllä sitä jotenkin vanhetessa oppii arvostamaan sitä kehoa aivan eri tavalla - kun sen saumaton toiminta tilanteessa kuin tilanteessa ei olekaan enää itsestäänselvyys.


Mitä on tulossa?


-Kahdeksan päivän duuniputki
Loppurutistus.


-SM-kisat, joissa en kilpaile
Hevosongelmia, osalla vikaa jaloissa, osalla päässä. En voi siis kilpailla SM-mitaleista tänä vuonna. :(


-Kesälomaviikko
Duuniputken ja opiskelujen alkamisen välissä mulla on yksi viikko lomaa. Jee, kesäloma!! Katotaan nyt, että kuinka täyteen mä saan sen viikon tungettua...


-Koulun alku
Siiiis waaaat? Näin nopeasti?!


-Videoprojekti
Näillä näkymin osallistun yhden keravalaisen tapahtuman mainosvideoon esiintyjän osassa... Pidetään aihe kuitenkin toistaiseksi hämärän peitossa, kunnes kuulen aiheesta lisää.
Niitä ja näitä, hyvin nopeasti kelailtuna. Aika juoksee, eikä edes ajatuksia ehdi saada kiinni. Joskus asioita muistaa, useimmiten ei. Antakaa armoa ja nauttikaa kesästä. Meikä lähtee nyt valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti tulevaan kahdeksaan päivään. Tsau!