*Niisk*
Hei kanssakulkijat!
*köh* *niisk*
Meitsi täällä pienen flunssan kourissa teikäläisille rustailee. Toivottavasti ootte pysyneet itse vähän terveempinä, ja pystyneet nauttimaan noista upeista säistä, joita luontoäiti on meille suonut. Kerron tässä tulevassa postauksessa lyhykäisen tarinan tämän vuoden Budapestin reissusta, joka alkoi viime keskiviikkona ja päättyi seuraavana, eli tämän viikon, maanantaina.
Lähdin reissuun sekalaisessa mielentilassa. Toisaalta oli mahtava fiilis, koska edellisen viikon kisat olivat menneet hyvin. Toisaalta taas olisi vain halunnut jäädä vielä treenailemaan, koska ''ei ollut valmis''... Mutta täytynee muistaa, ettei kukaan ole. Siis valmis. Koskaan.
Päätimme viettää matalan budjetin reissua asumalla seitsemän euron päivämaksun hostellissa, tekemällä itse ruokamme ja venyttämällä muutenkin penniä erinäisissä tilanteissa... Mikä loppupeleissä sujui ihan kiitettävästi! Tarkoitus yrittää pitää sama linja myös tulevissa kilpailuissa, koska niitä on tässä nyt tosiaan tulossa...
Palataanpas kuitenkin taas oleelliseen, eli vikellykseen. Saapumispäivänämme ei tallilla vielä ollut oikeastaan elämää, joten oikean kertomuksen aloitankin vasta torstaista.
Torstai:
Päivä, jolloin piti etsiä käsiinsä hevonen - ja mielellään sen juoksuttaja, jännittää vet check, letittää hevonen (tai yrittää pitää se paikoillaan kun neljä ihmistä roikkuu sen harjassa...), moikkailla tuttuja, katsella muiden treenejä ja illalla vihdoin treenata itsekin. Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja hevosenahan tuolla kisoissa toimi jo viime vuodesta tuttu - ja ihana - Cosmos. Samalla hevosella kanssamme kilpaili myös yksi unkarilainen junnutyttö, Julia, joka oli kyllä niiiiiiin symppis persoona! Se on jotenkin hauskaa, kuinka ystävällisiä muutenkin kaikki unkarilaiset vikeltäjäihmiset ovat suomalaisia vikeltäjäihmisiä kohtaan... Mutta ehkä se juontaa juurensa sieltä sukukielisyydestä? :D
Perjantai:
Päivä, jolloin aamulla laittauduttiin periksiä varten ja kiidettiin kisapaikalle heiluttamaan suomenlippua muiden suomalaisten suoritusten ajaksi. Itse olin ennen omaa suoritustani aivan turhan ajoissa, minkä takia koko verkka vähän lässähti käsiin. Itse periksissä paljon tyhmiä virheitä (perusistunnassa jalat vaahtiksessa, polvivaaka lysyssä, myllyn istunta heiluu, saksissa jalkojen tiputus ja seisonnassa notkoselkä) + saksien toisen osan romahdus toi paljon vähennyksiä. Fiilis oli kaikesta huolimatta kuitenkin ihan hyvä, sillä koko kisapaikan yleinen fiilis on Budapestissa usein kovin kannustava. Pisteitä periksistä taisi tulla 6.3, mikä oli aikamoinen shokki. En kuitenkaan koe, että ne aivan noin huonot olivat...
Lauantai:
Päivä, jolloin piti jännittää aivan sairaasti. Aamulla hengailimme hostellilla ja väkersimme taas vuorottain toistemme hiuksia ja naamoja valmiiksi. Tämän jälkeen lähdimme tummien pilvien saattelemana kisapaikalle jännittämään muiden kyyrejä. Vaikka luokkani alkoi suhteellisen aikaisin, olin taas verkassa liian ajoissa. On todella ärsyttävää vain odotella - melkein helpompi olisi juosta suoraan sängystä areenalle. Kyyrini verkassa olin aivan paniikissa, eikä mikään oikestaan onnistunut. En tiennyt miksi kaikki meni mönkään, mutta tipuin verkassa ehkä kolmesti, minkä jälkeen oli hankalaa saada rauhallista otetta enää tekemiseen. Ensimmäinen kyyrini muistutti yhdellä sanalla kuvailtuna lähinnä selviytymistaistelua... Ei niinkään hevosen, vaan itseni kanssa. Noh, ei kuitenkaan kannattanut toisestakaan suorituksesta masentua, sillä muilla suomalaisilla näytti ainakin osittain sujuvan vähän paremmin. On aivan sairaan siistiä nähdä, kun joku toverivikeltäjä onnistuu suorituksessaan hyvin. On kiva voida iloita myös toisten puolesta.
Lauantai-iltana kävimme myös aivan kummallisessa ravintolassa! Kävelimme Budapestin reunamilta lähemmäs keskustaa ja päädyimme syömään ravintolaan nimeltä Kajahu. Sisään astuttuamme näimme paljon pöytiä, joihin oli ikäänkuin upotettu tabletti sisään... Pöydän alta löytyi myös hiiri, jolla näytön kursoria ohjailtiin. Tällä koneella valitsimme ruokamme ja juomamme, jotka myöhemmin vedimme ''ostoskoriin''. Vajaan vartin päästä ruuat tarjoiltiin pöytiin. Huhhuh, tämäkö on tulevaisuus? Huisia.
Sunnuntai:
Finaalipäivä. Päivä, jolloin oli tehtävä hyvä kyyri. Taas jännättiin ja kannustettiin muiden viklaajien suorituksia. Oman verkkani tajusin vihdoin ajoittaa hieman myöhempään, minkä uskon vaikuttaneen koko tekemisen laatuun positiivisesti. Budapestissa on kuitenkin aina se hyvä puoli. että lyhytkin verkka riittää korkeiden (''korkeiden''...) lämpötilojen ansiosta lämpäämään lihakset hyvin. Edellisen päivän pakokauhusta ei verkan jälkeen ollut tietoakaan. Kävin selässä vain kaksi kertaa, mikä riitti mainiosti. Kaikki oli mennyt hyvin ja mieli oli kovin levollinen, Kun juoksin sisälle, olin aidosti iloinen, mikä ehkä näkyi myös ulospäin. Sain myös tuolla sisäänjuoksulla tehtyä ihan kelvollisen kyyrin, mihin saatoin olla tyytyväinen. Pieni parannus oli tapahtunut myös tuomareiden silmissä, kun pisteet nousivat 6,4 --> 7,1. Kokonaispisteet olivat näin ollen 6,6 & olin sijalla 5./7.
Ensimmäisen kierroksen keskinkertaisten suoritusten takia en saanut kvaaleja kolmostasolle, mikä tarkoittaa ainakin Belgiassa vielä kakkostason kisoja (=ei teknistä!!). Katsotaan, josko sieltä saisin ne sitten metsästettyä.
Viikonlopun tägit: #ruokavammaiset #Hetannaamakarvat #sponsorihakemukset #terapiaryhmä
Ja tosiaan, huomenna mennään taas, Belgiaan. Toivottakaa onnea ja pitäkää peukut pystyssä!
*niisk*
*niisk*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti