perjantai 16. elokuuta 2013

Miks toi saa aina kaiken hetinyt?

Taas olisi vuorossa pienen ihmisen suuria sanoja, eli mielipidetekstiä. Nyt aiheekseni päätyi kateus ja motivaatio vaikeisiin asioihin. Miten nämä sitten liittyvät lainkaan toisiinsa? Sitä vähän olisi tarkoitus pohtia.

Onko kukaan koskaan miettinyt, mistä kateus johtuu? Välillä se on sitä, että joku toinen saa tai saavuttaa jotain helpommin tai nopeammin kuin sinä. Olenko oikeassa? Jotkut asiat ovat luonnostaan helpompia kuin toiset.

Tätä nykyä maailma vaatii nuoriltakin paljon. Media asettaa valtavasti ulkonäköpaineita ja toisten geenit soveltuvat siihen muottiin, toisten ei. Mietitkö usein, että hitto kun et ole saanut ystäväsi pituusgeenejä. Hitto, etkä vain saa yhtä upeaa kroppaa, vaikka kuinka urheilisit ja söisit paljon terveellisemmin, kuin siskosi. Tuntuuko, että joku tuttusi saa kaiken ilmaiseksi? Vaikka itse raadat niska limassa, eikä tuloksia näy missään. Tämä on yksi elämän ikävä fakta; omat geenimme vaikuttavat meihin ja se tekee meistä kaikista erilaisia, halusimme sitä tai emme.


No, oletteko koskaan miettineet sitä, että miten iloiseksi tulette, kun tavoittelette jotain pitkään ja hartaasti ja vihdoin saavutatte sen. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että tätä en ole vieläkään kunnolla sisäistänyt. Joskus tulee niitä hetkiä, kun ei vain jaksaisi yrittää. Toisaalta olen jo onnistunut hieman parantamaan ajattelukykyäni siinä, että kaikessa ei heti voi onnistua, mutta treenin avulla tavoite on mahdollista saada lähemmäksi. Palkinto ei aina ole se tavoite tai maali, se on matka. Tekstini ei perustu yksinomaan ulkonäköön, sitä voi soveltaa myös muissa yhteyksissä, kuten opiskelussa, oppimisessa tai taiteellisissa kyvyissä. Kaikessa ei voi, eikä tarvitse olla hyvä. Parasta on se, kun on tehnyt jotain tavoitteensa eteen. Se tunne, kun saatte kehun ja voitte ajatella, että hei, minä itse saavutin jotain.



Itse en ollenkaan pidä kehoni rakenteesta, koska olen sellainen tasapaksu kalapuikko. Vaikka kuinka syön, en vain saa lantiota, kaikki kertyy siihen keskiosaan. No, ehkä tämäkin pitää vain hiljaisesti hyväksyä. Toisaalta, onhan tässä vielä aikaa, jolloin kroppani muuttuu. Toivottavasti.

Kaikilla meillä on myös asioita, joissa meitä on 'onnistanut'. Itselläni on esimerkiksi hyvä iho. Toisilla on hyvä muisti, toiset ovat musikaalisesti lahjakkaita.. Kaikista maailman ihmisistä voi löytää asioita, jossa he ovat hyviä harjoittelematta.. Mutta kaikki voivat myös kehittyä harjoittelemalla. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta kehitystä se vähäkin on!


Kateus johtuu siitä, että joku toinen tuntuu saavan kaiken hetinyt. Miksi olla kateellinen, koska hänestä voi tuntua epäreilulta, että itse olet paljon motivoituneempi yrittämään. Jos saa kaiken heti, ei opi kärsivällisesti aina nousemaan vastoinkäymisten jälkeen ylös. Elämän matka on möykkyinen tie ja pieniä osumia pitää oppia ottamaan. Hakekaa motivaatio niistä ihmisistä, joilla on geenietu: Tavoitteena voittaa kyseinen henkilö omassa lajissaan pienen treenin jälkeen.

Voin ta'ata, että mitä enemmän jaksatte puurtaa vaikeiden asioiden parissa, sitä paremmilta ne tuntuvat. Kaikkeen tottuu, niin keho kuin mielikin. Älkää luovuttako, pitäkää lippu korkealla! 

9 kommenttia:

roosa sofia kirjoitti...

Hieno kirjoitus

Heta kirjoitti...

Kiitos Roosa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mites on lukio lähteny käyntii ja mitä aineit sul on nyt? :)

Heta kirjoitti...

Ano- Lukio on hyhvin lähteny rullaamaan, ekassa jaksossa mulla on p.matikka, fysiikka, ruotsi, biologia, historia ja musiikki.. Eli aika kamala tämä ensimmäinen jakso :s

Anonyymi kirjoitti...

:s mutta kiva kuulla! Voisitko tehdä postauksen missä kertosit vähän sun ajatuksista lukioon ja miltä nää ekat päivät on tuntunu, onko vastannu odotuksia yms. Ja sitten jos tekisit toisen postauksen vaikka ekan jakson jälkeen jossa sitten kerrot tarkemmin miltä se tuntui ja miten onnistuit? Odottaisin näitä postauksia innolla! :)

Heta kirjoitti...

Ano- Oho, wau. Hassua, että jotain oikeasti kiinnostaa koulujututkin! Toki voin tehdä sellaisen katsauspostauksen lukiomaailmasta. :)

Janita Kristiina kirjoitti...

Ihana blogi! Ja oot tosi kaunis. :) Liityin lukijaks! :)

http://the-ballad-of-me.blogspot.fi/

Heta kirjoitti...

Hei Kiitti Janita, kiva kuulla! Käyn kattelemassa sunki blogisi :>

Hannz kirjoitti...

Hei kiitos tsempistä! Kirjoitat tosi hyvin c: