torstai 25. kesäkuuta 2015

Kilpailuihin valmistautuminen OSA 1: kilpailujännitys


Hejssan alla! 

Ajattelin monen pienen (ja vähemmän pienen) lukijani johdosta toteuttaa tämmöisen pienen yllärin - sarjapostauksen kilpailuihin valmistautumisesta! Nyt tulee tekstiä tiheään tahtiin, koska PM-kisat odottavat aivan nurkan takana!

Ajattelin jakaa kisojen valmistautumisprosessin kolmeen osaan; 1) psyykkinen puoli: kisajännitys 2) fyysinen harjoittelu ja kehonhuolto 3) materialismipuoli (Mitä ottaa huomioon ennen kisoja esim. puvun, hiustenlaiton tai meikkien kannalta)

First things first, eli aloittakaamme pisintä aikaväliä vaativasta asiasta... Niistä omista ajatuksista. Miten pitää pääkoppa kasassa kisojen lähestyessä? Mitä kilpailut vaativat urheilijalta? Voiko jännitystä oppia hallitsemaan?

Olen sitä mieltä, että kaikista tärkein ominaisuus kilpailevalla urheilijalla on ns. 'kisahermot'. Ilman niitä kaikesta tulee vaikeampaa. Paljon vaikeampaa. 

Kaikkia meitä jännittää joskus, oli kyseessä sitten luokan edessä pidettävä esitelmä, kilpailut tai aivan joku arkinen tilanne. Jännitys on normaalia ja tervettä - ja sen avulla voimme yltää parempiin suorituksiin kuin ikinä uskoimmekaan. Jännityksellä on kuitenkin myös se toinen puoli: Se voi kahlita, vangita ihmisen uskon ja käännyttää tilanteen pelottavaksi ja ahdistavaksi. On olemassa myös välimuototilannetyyppi (*hauska yhdyssana, haha), jossa jännitys ei kulje mielen kautta, vaan pelkkä kroppa reagoi jännitykseen. Kuinka mieli voikaan olla peilityyni, mutta kädet sahaavat kuin viimeistä päivää? 

Kotona treenit ovat saattaneet mennä penkin alle jo pidemmän aikaa erinäisistä syistä, mutta kisoissa onnistutaan. Onko se itse asiassa se paine, joka saa nämä henkilöt onnistumaan kilpailuissa? Hyvät 'kisahermot' omaava henkilö osaa käännyttää jännityksen (adrenaliinin) positiiviseksi boostiksi suoritukseensa ja pystyy näin ollen hyviin, jopa todella hyviin suorituksiin myös kisapaineen alla. 

...Mutta miksi jännitys tuntuu pilaavan oman suorituksen kerta toisensa jälkeen? Miksen minä osaa muuttaa sitä jännitystä positiiviseksi energiaksi? 

Vaikkei sitä uskoisi, kaikille esiintyminen on aluksi vaikeaa. Tämä 'alku' saattaa joillakin tulla vain hieman möhemmin elämässä esille, mikä vaikuttaa sen huomioimiseen. Ei siihen kiinnitetä kauheasti huomiota, jos pienenä ei uskalla esiintyä sukujuhlilla. Lukioikäisen vanhemmat sitten miettivät, miksi teiniä pelottaa varata itse kampaaja. 

Oletteko koskaan miettineet, että kuinka joku voikin olla niin 'luontainen esiintyjä' pienestä pitäen? Tällä lahjakkuudella on varmasti takanaan jo monia monia esiintymisiä. Monia kertoja, kun joku on rohkaissut häntä esiintymään uudelleen. Esiintymisestä on syntynyt positiivinen kierre, jota on vaikea murtaa. Tämän positiivisen kierteen ansiosta esiintyvät lapset esiintyvät yhä enemmän ja enemmän, koko ajan laajemmalle yleisölle. Esiintymisestä tulee tuttua. Tavallista. 

Toiset eivät kuitenkaan esiinny pienenä, vähän vanhempana, teininä, eivätkä myöhemminkään. Mitä vähemmän henkilö 'joutuu' esiintyä, sitä vieraampaa se hänelle on. Ja vierailla vesillä emme usein tunne oloamme kauhean turvatuksi. Mikäli esiintyminen ei ole erityisen tuttua, voi olla vaikea luottaa itseensä tähtihahmona. 


Itseensä voi kuitenkin oppia luottamaan myöhemminkin. Kuten olen ehkä aikaisemminkin joskus saattanut bloginkin puolella mainita, en ole koskaan kokenut olevani 'esiintymistyyppiä'. Tämäkään ei kuitenkaan ole enää aivan vedenpitävä kommentti. Mitä enemmän olen saanut kokemusta erilaisista esiintymistilanteista (koulun puheet, erinäiset lehtijutut, virallisten asioiden hoitaminen itse, valmentaminen, vikellyksen erilaiset promotilanteet ym.), sitä varmemmaksi olen niissä kehittynyt. Kerta kerralta jännitän aina hitusen vähemmän. 

Kannustan siis sinua jännittäjä hakeutumaan pois mukavuusalueeltasi! Jännittäminen lähtee, kun kilpailuista/esiintymisestä/ym. tulee rutiinia, arkea. Yritä tehdä erikoisesta rutiinia. Eihän ketään taida esimerkiksi aamupalan väsääminen tai puhelimen räpläys jännittää? Yritä hakeutua tilanteisiin, jossa joudut antamaan itsestäsi hieman enemmän muille. Pyri esiintymään jokaisella elämän osa-alueella ja pian huomaatkin nauttivasti esillä olosta! Ei ole väliä puhutko, laulatko, tanssitko, vikellätkö tai heitätkö läppää - kunhan esiinnyt vieraille ihmisille, isommalle porukalle tai vieraassa paikassa. 

Vaikka jännittävät tilanteet saattavat ensin ahdistaa, ne kasvattavat hurjasti. Mitä pidempään joutuu puskemaan vastatuuleen, sitä hienommalta tuleva onnistuminen tuntuu. Jaksakaa tehdä töitä myös mielenne eteen, koska pelkkä fyysinen valmistautuminen kisoihin ei takaa menestystä. Taidot eivät tee kestään voittajaa, mieli tekee.


Olipas hyvin mielivaltaisen sekasortoinen postaus. Mutta mitä mieltä olitte ekasta osasta? Löytyykö ruudun takaa esiintymis-/kisajännittäjiä? Toiveita tokaan tai kolmanteen (/neljänteen?) osaan? Heitelkää kommentteja ilmaan, sana on hyvinkin vapaa.

5 kommenttia:

Viivik kirjoitti...

Kiva, mietityn ja ammattimaisen oloinen postaus! Vikeltäjille varmasti tosi hyödyllinen. Joissain asioissa - esim tässä - tuntuu että omista kisa-ajoista on kauhean kauan enkä olisi osannut sanoa mitään näin järkevää tästä aiheesta.

Inhoan mukavuusaluepuhetta, mutta pakko myöntää, että siinä on tietty totuus. Mulle vikeltäjänä esillä olo ja esiintyminen ei niinkään ole ollut se juttu, eikä valmentaminenkaan, mutta juoksuttaminen on aikanaan ollut aika kauheaa. Nyt se alkaa monen kokemuksen jälkeen sujua (siis ei niin että olisin hyvä, mutta että pystyn siihen myös julkisesti), samoin kisoihin autolla ajaminen. Joskushan olin siis niin primadonna, että mut piti ajaa kisoihin, jotta arvoisa keskittymiseni ei valuisi epärelevantteihin kohteisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen postaus ja hyvää tekstiä. Itse olen perusluonteeltani vähän ujo, mutta esiintyminen ei ole ikinä oikeastaan jännittänyt, koska ala-asteella pidimme vähintään kerran viikossa pienen esitelmän yksin luokan edessä. Siitä sai hyvää rutiinia esiintymiseen ja vaikka niiden esitelmien valmistelu silloin välillä ärsyttikin, olen nyt vain iloinen, koska ilman tätä harjoittelua olisin varmasti yksi niistä jotka jännittävät esiintymistä. Komppaan siis sinua, esiintymisen harjoittelu todellakin kannattaa! :)

Hetaito kirjoitti...

Jes, kiitos Viivi ja Ano!

Viivi: Pitäisiköhän sitä kaivaa muitakin vanhoja sanontoja esiin kuin 'harjoitus tekee mestarin'? Ehkä mustakin kokemuksen karttuessa tulee vielä juoksuttajakin!

Ano: Vau, hienoa toimintaa koulussa! Oisinpa mäkin joutunut pitämään noita esitelmiä pienenä, olisi tehnyt varhaisteiniydestä paljon helpompaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Moi. Oon 11v tyttö ja haluisin alottaa vikellyksen mutta voiko alottaa jos on lyhyet hiukset. Mulla on ihan lyhyt tukka.

Hetaito kirjoitti...

Moikka! Kiva kuulla, että vikellys kiinnostaa! Mikään ulkonäöllinen piirre ei estä vikeltämistä - ei siis esimerkiksi lyhyet hiukset :-) Kokeilemaan vaan!