perjantai 12. kesäkuuta 2015

CVI ESBJERG, näin ruohonjuuritasolta

Moni teistä huuteli ''HEP''-kommenttia viime postaukseen, mikä näytti vihreää valoa tarkempaa kisaselostusta kohtaan. Tässä siis taas ollaan.... vaikka ei olekaan se lupaamani alkuviikko...
torstai 28.5.

Viimeinen koe oli ohi, ja herätyskello soi klo 04.59. Ah, siinä makoisten kolmen tunnin yöunien jälkeen (kiitos pakkailujen) oli hyvä nousta pirteänä kohti ensimmäistä matkapäivää. Miittasimme kentällä, missä kaikki sujui kuten ennenkin ja pian pääsimme nousemaan koneeseen. Kentältä ostin hehkuttamani Gladwellin Outliers*-kirjan, jota aloitin lukemaan koneessa. (*Outliers, the story of success suom.: Kuka menestyy ja miksi)

Tanskan päädyssä kentällä vuokrasimme pari autoa ja - kuten aina - kohtasimme hieman tilaongelmia, mutta saimme kuin saimmekin lopulta jokaisen vikeltäjän laukkunsa kanssa kyytiin sovitettua. Piti vaan pelailla hieman tetristä. Meinasimme jo päästä lähtemään, mutta todella liian hienon auton motoriikka oli vielä hieman hukassa suomalaistytöillä... Pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen peilien kanssa ja jätimme kentän taaksemme.

Ajomatkamme päätyi tallialueelle, jossa siivosimme hepparekan ja teimme perinteisiä tallihommia: kannoimme vettä. heinää ja siivoilimme karsinoita. Päivällä vuorossa oli vet check. joka on aina yhtä kuumottavaa. Kaikki heppamme kuitenkin pääsivät hienosti läpi ja pääsimme hyvillä mielillä valmistautumaan treeneihimme.

Treenit pidettiin aika lyhyinä heppojen ja areena-aikojen takia, joten mitään kummempia ei ehtinyt siinä tehdä. Pihalla oma kisaheppani päätti vähän irrotella pitkän matkan jälkeen - eikä se ainakaan tuonut omaan itsetuntoon lisäbuustia. Treenien jälkeen vuorossa oli taas heppojen hoitoa ja majoituksen metsästys. Majoituksemme oli camping-alueella sijaitseva leikkimökin kokoinen pieni kämppä, jossa oli oikeastaan kuusi sänkyä. Piste.


Perjantai 29.5

Herätyskello soi ruhtinaallisesti vasta kuuden jälkeen - oli aika lähteä tallille. Taas vuorossa oli katsaut heppojen hyvinvointiin ja lettien tarkastukseen. Kun hepat ja sykeröt olivat ojennuksessa, kävimme syömässä kisapaikan aamiaisen. Ohjelmassa seuraavana oli kisojen avajaisseremonia. Avajaisissa perinteisesti edustetaan omaa maata/seuraa yhtenäisillä edustusvaatteilla ja kävellään areenalle seisomaan tunniksi. Tuon tunnin aikana esitellään tuomarit, toivotetaan kaikki tervetulleeksi ja kuunnellaan yleensä järjestäjämaan kauniilla kielellä joitakin tärkeitä sanoja. Kyseisissä kisoissa näimme myös Tanskan prinsessan, joka tuli siunaamaan kisat.

Päivällä oli kilpailusuorituksia vain ykköstason luokilla, joten itse sain vain nauttia kisakatselmuksesta ja panikoida tulevia suorituksiani. Kahdeksan aikaan illalla pääsin vihdoin juoksemaan areenalle joukkueeni kanssa. Teimme todella hätäiset joukkueperikset hieman epätasaisella hevosellamme.

Joukkueen kanssa siinä on aina se tietty kitka ilmassa. Kun odottaa omaa vuoroaan, voi kuulla toisten hengityksen  - ja se jännitys on melkein käsin kosketeltavaa. Omalta osaltani perikset menivät hyvin, kaikesta kiireestä (...jota ei edes ollut...) huolimatta.
Tältä näytti areena (anteeksi videolaatu)
Palasimme suoritusten jälkeen hobittiasunnoillemme ja kävin läpi yhden elämäni kauheimmista suihkukokemuksista - ihan liiottelematta. ylt'ympäriinsä märän suihkukopin jääkylmä (yllättäen todella likainen) betonilattia ei houkutellut sisään, mutta kun suihkusta yritti saada lämmintä vettä, meinasi itku tulla. No, eihän sitä liian mukavaa pidä ollakaan?
Lauantai 30.5

Herätys reilusti ennen kuutta. Ajatus yv-periksistä sai heräämään ja sain naamani ja hiukseni kuntoon ennen lähtöä. Tallilla puunasimme vikellyskaverimme (...hevoset...) ja jatkoimme osittain toisten hiusten väkertelyä. Koska oma vuoroni oli vasta luokan lopussa, ehdin katsoa muutamat perikset ennen omaa verkkaani. Verkka ja suoritus itsessään sujui yllättävän kivuttomasti, toki niihin periksiin voisi aina yrittää keskittyä hieman enemmän.

Päivän kuluessa vietimme aikaamme pääosin katsomossa (katsoen muiden suorituksia, väkertäen hiuksia tai meikkejä), tallissa (hoitamassa hevosia, siivoamassa karsinoita tai tekemässä jo edellämainittuja tallihommia) tai syömässä ... (Vikeltäjä on luonteeltansa hyvin perso ruoalle. Missä vain, milloin vain.

Lauantaina vuorossa oli myös joukkueemme vapaaohjelma, mikä on aina yhtä kuumottavaa ja pelottavaa. Voinen tässä välissä lisätä, että ennen kilpailuja emme olleet koskaan tehneet vapaaohjelmaamme aikarajan sisäpuolella, vaan se on aina venynyt n. 5.5 minuuttiseksi. (Joukkuekyyrin max. kesto 4 min). Vaikka kohtasimme pieniä ongelmia kyyin varrella, sujui vapaaohjelmamme pääosin hyvin. Kokonaisuus pysyi kasassa, eikä aikamme loppunut kesken! Olimme tyytyväisiä siihen.

Alkuillasta lähdin kolmannen kerran verkkailemaan itseäni. Ennen ensimmäistä kyyriäni yritin keskittyä pukilla löytämään hyvän rytmin tekemiseeni. Kuuntelin musiikkini pariin kertaan kuulokkeilla ja toistin vapaaohjelmaani niin maassa kuin pukillakin. Lämppäsin eritoten keskivartaloa, koska itselleni on tärkeää löytää hyvä keskikropan tuki, jotta ylipäätään voin keskittyä itse vikeltämiseen. Vapaaohjelmani meni liikkeiden osalta hyvin, mutta musiikki ei vain osunut kohdalleen. Olin myöhässä lähes koko kyyrin, mikä teki vapaaohjelmastani levottoman ja kiireisen näköisen. En ollut tyytyväinen lainkaan.

Illalla sain tietää pisteeni: yv perikset 6.770, joukkueperikset 5.573, yv kyyri 7.068, joukkuekyyri 6.035. Pääsin siis yksilönä finaalikierrokselle, jee!



Sunnuntai 31.5

Nyt en ole ihan varma, että kuinka paljon valehtelen, jos sanon että sunnuntaina(kin) satoi. Joka päivä tuntui toistaan kylmemmältä, johtuen tuulesta ja sateesta. Sunnuntai oli kuitenkin edessäni finaalikierros, joka tietysti loi pieniä paineita. Mietin koko päivän vapaaohjelmaani. Kelailin sitä päässäni edes ja takaisin... Tänään oli vain pakko onnistua!

Ensimmäiseksi oli kuitenkin puettava päälle perispuku, ja keskityttävä niihin pakollisiin liikkeisiin. Verkkasin aivan liian pitkään itseäni ja tuntui turhauttavalta odottaa ja odottaa - ja vielä kerran odottaa omaa vuoroansa. Kävelin maneesia edes takaisin kuin mikäkin hermostunut kissapeto. Periksienikin aika kuitenkin koitti, eikä pahoja asioita tapahtunut!

Kyyrin verkassa sama tapahtui uudestaan - joiduin odottelemaan. Kertailin kyyrini alkua varmaan parikymmentä kertaa musiikillani, etten nyt myöhästyisi. Hepalla teimme todella lyhyet verkat molempiin sunnuntain suorituksiin, koska tarkoituksenamme ei ollut väsyttää kilpatoveria. Ennen kisasuoritustani olin varmoin mielin: ainut pelkoa aiheuttava asia oli pukuni. Miten osaankaan aina suunnitella itselleni mahdollisimman vaikeat puvut vikeltää? Tälle liehuhelmalle on pakko tehdä vielä jotain ennen Lahtea...

Kyyri meni kuitenkin hyvin, kuten ehkä videolta jo näittekin. Musat osuivat ja upposivat ja olin suoritukseeni tyytyväinen! (Ainoastaan flikki meinasi mennä hieman ohi :'D) Loppupisteeni olivat sen 6.745 ja sijoitukseni oli seitsemäs.

Illalla pakkasimme tavaramme rekkaan, minkä jälkeen kurvailimme ympäri Esbjergiä etsimässä ruokapaikkaa. Loppujen lopuksi päädyimme siihen ainoaan auki olevaan ravintolaan, jonotettuamme ensin sen 20 minuuttia. Pääsimme kuitenkin syömään ja elämä hymyili taas. Viimeisenä iltana hobittimökeillämme aloitimme pakkailun ja valitimme väsymystä.
Lörppönilkka
Maanantai 1.6

Aloitimme kesäkuun kolmen aikaan yöllä, kun lähdimme lastaamaan hevosia tallille. Kannoimme tyhjästä tallista ulos viimeisetkin tavaramme ja lastasimme hevosemme kyytiin. Neljän aikaan lähdimme tallilta ajelemaan kohti Köpistä ja lentokenttää. Matkalla takapenkki veteli sikeitä ja me etupenkkiläiset yritimme parhaamme mukaan pysyä hereillä. Matkan aikana pinnaamme koeteltiin ruuhkassa ja hermojamme bensiksen terävien kivien ja vuokra-auton tuttavuudesta.

Pääsimme lentokentälle, pääsimme lennolle ja pääsimme Suomeen. Summatessa kisamatkaamme Tanskaan voisin sanoa, että se oli melko normaali, mikäli noin voi kisamatkasta ikinä sanoa. Kisamatkamme sisälsi paljon erinäisiä pieniä hankaluuksia, jotka ovat kisareissujen tunnusmerkki yksi. Esbjergissä hengailimme tallilla, lapoimme lantaa, tukehduimme lakkaan, puhuimme ruuasta, heräsimme liian aikaisin, nauroimme tyhmille jutuille ja tietysti vikelsimme.

Nämä asiat ovat hyvin tyypillisiä kisamatkoillemme. Kerta toisensa jälkeen.



KUVAT: minä, Sinikka,  EOR, Susan Jacobsen, MEDVIND/Bent Sørensen, KJ Media productions

Ei kommentteja: