sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Horse Show ja muuta ohjelmaa




Aamuja vaan, täällä taas yksi kivi kirjoittelemassa !

Torstaina oli vuorossa Horse Shown väliaikaohjelma, josta vastasi maajoukkuevikeltäjät, eli myös minä. Lyhyesti: Verkkatila oli rajallinen, pukkari rajaton. Sony näytti ontuvalta ja koko esiintyminen meinasi peruuntua. En tiedä mistä Sonyn pökkeröinen kävely tai muu johtui.., ehkä kaksinkertaisista pintelikerroksista ? Jaa-a. Kun juoksimme areenalle sisään, oli katsomot lähes tyhjät. Show meni muuten hyvin, mutta omassa osassani sitten ajattelin heittäityä sieltä alas, joten se 'hienoin' liikkeemme jäi pois. Harmittaa, koska en ikinä treeneissä ole tuolla tavalla sieltä luiskahdellut.
Kuvaaja: Jessica Tammisto
Perjantaina menimme Jaanan kanssa Hyvinkäälle uuteen kauppakeskus Willaan. Oikein mukava paikka, eikä edes hirmuisen kaukana. Sieltä mukaan lähti neule ja kengät. Myös takkia lähdin hakemaan, mutta sitähän ei sitten löytynyt. Ärsyttää, kun tämän talven muoti taitaa olla pitkät takit. Miksei mistään löydy hieman lyhyempiä malleja ? Meikähän hukkuu niihin takkeihin. Hauska reissu, vaikka takaisinpäin tullessamme meinattiinkin eksyä ja myöhästyä junastamme.

Uudet rakkaat / Trendikenkä, alessa 49 €

Lauantaina suuntasimme nokkamme kohti iloveme- messuja. Olivat muuten huippumessut ! Itselleni kiinnostavinta oli terveysosastolla. Lisäksi sielä oli eniten ruokamaistiaisia..Koska ruoka on hyvää ja syöminen kivaa. Messuilta mukaani tarttui mm. viisi kassia, miljoona mainoslehtistä, rasvoja, proteiinipatukoita, heijastimia, tarroja, etukuponkeja, pesupulveria ja hyvä mieli. Lisäksi olen ihan otettu siitä, kun yksi nainen luuli minua ja Jaanaa 18-vuotiaiksi. Yleensähän mua luullaan 13-vuotiaaksi. (:

Okei, mä kilahdan ihan just ton Picasan takia. Se poistelee mun kuvia, rajaa ne käyttökelvottomiks ja kääntelee miten huvittaa.. Enkä siis saa niitä alkuperäsiksi. Sinne poistui sitten kaikki tämän postauksen 'hyvät' kuvat..


Ps. Kysymyspostaus tulossa ensi viikon aikana ! 

10 kommenttia:

heidi kirjoitti...

tosikivoja kuvia:-) oi toi vikellys vaan näyttää niin siistille!!

Anonyymi kirjoitti...

osaaks sanoo et mistä tilaatte aina uusia vikellyspukuja :) ?

Heta kirjoitti...

Heidi- Kiitti ! Se on siistiä :')

Ano- Vikellyspukuja voi saada aika monestakin eri paikasta. Jotkut ostavat valmiina ns. haalarin ja koristelevat itse. Meidän tallilla useimmat te'ettävät pukunsa MIA-tuotteella, Tampereella. Omat pukuni tekee yksityinen ompelija. Useimmat ompelijat/ompelimot , jotka ovat tehneet luistelu-/voimistelupukuja, osaavat tehdä vikellyspukujakin. (:

Hanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
minttu kirjoitti...

kivan olonen blogi :) !

Salla kirjoitti...

Ihana postaus! :)
Vähänkö tuo sun harrastus vikellys näyttää siistiltä. Itselläni heppailusta on jo ihan liian pitkä aika ja eipä oikein huvita lähteä ratsastamaan tunneille, jossa on mua 10-vuotta nuorempia tyyppejä :D

Liityn lukijaksi! :)

http://takeofmoment.blogspot.com

Nenna kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia, melkeempä kateeks käy :-D Banneriki on ihana!

http://nenskun.blogspot.fi/

Nina kirjoitti...

Vitsi et nyt harmittaa ku lopetin vikellyksen aikanaan :( Sulla on tosi hienoja kuvia ja oot kaunis :)
http://pimeanpelko.blogspot.fi/

Heta kirjoitti...

Kiitos Salla & Nenna (:

Heta kirjoitti...

Ja kiitos myös Nina & Minttu. (: