maanantai 3. syyskuuta 2012

kuvavajetta ja ajatuksia


Iltoja jälleen kaikille sinne ruudun toiselle puolelle.
Kiitän tässä vaiheessa kaikkia 73 upeata lukijaani ! Kiitos kun edes jotkut teistä jaksavat piristää päiviäni kommenteilla ja tykkäyksillä. Vaikka teenkin tätä omaksi ilokseni, on kiva, jos tästä on ollut myös teille iloa.



Vielä en tee postausta Karjaan kisoista kuvavajeen takia, mutta se luultavammin ilmestyy viikon sisällä. Näin alustavasti voin kuitenkin kertoa, että hyvin meni ja kivasti järjestetyt kisat olivat !

Mun on nyt kyllä pakko tunnustaa, että oon ollut vähän viimeaikoina laiska kuvailemaan, koska päivät on vilahtanut ohi hujauksissa, enkä ikinä tajua ottaa tota kameraa messiin, kun lähden jonnekkin. 
  Koulussa oli tänään koulukuvaus ja todella toivon ettei ne kuvat ole aivan järkyttäviä.. Koulussa jatkuu edelleen samat vanhat jutut, tosin ensi viikolla alkaa puolilla luokasta tet-viikot. Itse en kuulu kyseiseen ryhmään ja mätänen siis koulun penkillä viikkoon 39 asti. 


Miksi ihminen ei ikinä pääse yli stressistä ? Toisinaan se ikäänkuin rytmittää elämää, mutta toisinaan se käy tosi ärsyttäväksi. Viikko sitten vielä stressasin sitä kasviota ja nyt stressaan sitä, että meneekö vikellysvalmennus hygieniapassikoulutuksen ja -testini päälle. Toivottavasti ei, koska siinä sitten sanotaan hyvästi kuudellekymmenelle eurolle.. Valmennuksestahan en voi jäädä pois, koska meitä tulee valmentamaan itse Gero Meyer.


Oon ruvennut miettimään, että miksi ärsyynnyn niin suunnattoman helposti ? No, lohduttaudun ajatukseen, että en luultavasti ole ainoa.


Tein tämmösen bannerin, mitä mieltä olette ?

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Et todellakaan ole ainoa joka ärsyyntyy helposti.. Täällä yksi ilmoittautuu kerhoon mukaan! ;)

Mutta toi banneri on ihan mahtava taas vaihteeksi! Tykkään ihan hirmusesti sun blogin persoonallisesta ulkoasusta, sekä muutenkin blogi on ihan mahtava! :)

venla kirjoitti...

Toi banneriehdotus näyttää tosi kivalta! (:

Hetaito kirjoitti...

Jossu- Kiva kuulla, etten ole ainoa ! (: Ja suuri kiitos kehuista.

Venla- Kiitti (:

pinja kirjoitti...

kiva toi banneri, ja se on tosi sun tyylinen :)

Jek-ki kirjoitti...

Kiitos kommenteista Heta ja onnea sullekkin :)! Oli mukava vaihtaa sun kanssa se parii sanaa, vaikka ei mitään kauheesti juteltukkaan.

Meillä on tosiaan tuon heppahomman kanssa sellanen ongelma, että joudutaan jälleen vaihtamaan hevosta ja luultavasti aloittamaan uuden hepan kanssa koulutus kokonaan alusta. Niin tehtiin Doninkin kanssa...

Ps. toi banneri on kiva ja just sun ja tän blogin tyylinen ;).

Anonyymi kirjoitti...

oliko se sun nro 4 niis kisois :) ?

Hetaito kirjoitti...

Ano- Joukkueessako ? Kyllävain, jos tarkoitat sitä lyhyttä leveää, yliryhtistä hymytyttöä (: