sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Koomaista menoa & Lembasia




Hejssan !
Hoaaaaah, väsyttää. Univajeesta kärsitään vähintäänkin joka toinen yö, joten päivät ovat vähän koomaisia.

Lauantaina kävin Emman & Oonan kanssa kirppiksellä, josta löysin valkoisen pitsipaidan eurolla. ( Vero Modasta )  Sieltä matka jatkui Jäkeen, josta sitten Emmalle. Emmalla leivottiin vähän Lembasia ja katottiin The Avengers- leffa. Hauska päivä jälleen huonon huumorin ja liiallisen naurun seurauksena. Illalla kävin vähän lenkkeilemässä Dumlen kanssa ja tein lihastreeniä Sport- lehden ohjeiden mukaan.



Oi taivas miten ihanaa onkaan, kun pääsee koulusta eroon peräti kahdeksi viikoksi ! Huomenna sitten hipsinkin päiväkotiin. Hieman voisin sanoa että jännittää. Viikon leikkimisen jälkeen siirrynkin siis Subwayn pariin, josta en ole toistaiseksi kuullut kauheasti hyviä tarinoita. Toivottavasti se ei ole niin kamalaa ?

Tajusin, että tästä bloggaamisestahan on ollut mullekkin hyötyä. Koulussa kirjoitettiin semmoset mielipide -aineet ja huomasin, että kirjottaminen tuntui tosi helpolta ja luontevalta. Toisaalta, ei se koskaan oikeasti vaikeaa ole ollutkaan. Bloggaamisen myötä on ollut helpompi ilmaista omia ajatuksiaan ja käsitellä niitä.


Pääni on taas täynnä erilaisia postausideoita, kuten vaatteiden värjäys, meikkipostaus, Heta suosittelee : lehdet/ hiustuotteet ja päiväni kuvina. ( Joka mun piti toteuttaa joskus aikapäiviä sitten, muttei ole tullut tehtyä, aijai.. )
           Viimeisimpänä ajatus: Vegeviikko. Haastaisin itseni yrittämään kasvissyöjän elämää viikoksi. Olisi kyllä hauska kokeilla, miten pärjäisin. Tätä en kuitenkaan aio toteuttaa vielä ainakaan pariin viikkoon, joten sitä ehkä sitten myöhemmin. Olisiko kiinnostavaa luettavaa ?

  
Muuten suunnitelmissa lähiajoille olisi kuntosalikokeilua, hygieniapassi- asioiden lukua, Geron valmennusta ja paniikkia parinkin asian suhteen, josta toinen on hiukseni. Niistä piti tulla vaaleanoranssit/ kupariset > lopputulos; haaleat punaiset järkyttävät.




ANTEEKSI, ETTÄ TÄN KUVASALDO OLI TÄMMÖNE MINÄ-MINÄ-MINÄ ......

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oi ootpa kaunis :o !
mitä meikkivoidetta käytät :) ?
ku sun iho näyttää aina nii tasaselta! :Dd

Heta kirjoitti...

Ano - Kiitos ! (:
Käytän ihan perus maybellinen matte mousse -meikkivoidetta, mutta se ei ole sinänsä se salaisuus. Mulla vain on tasainen iho, on aina ollutkin.