perjantai 28. syyskuuta 2012

Ja sitä rataa.. Ai junarataako ?

Moi vaan minunkin puolestani täältä huoneen nurkasta.


Nyt on ensimmäinen tettiviikko ohi ja voin sanoa, että vaikka ensimmäinen ajatukseni oli maanantaina, että  'NYT KADUTTAA', niin enää ei kaduta. Ei ollenkaan. Lapset olivat aivan mahtavia persoonia ja kaikkien kanssa oli kiva touhuta. On ihanaa nähdä, miten lapsi ilahtuu kun piirrät vaikka keijukaisen ja annat sen hänelle. Oli ihanaa nähdä hymyjä ja naurua ; aitoa iloa. Pidin tet-viikostani ja jäi vähän haikeat ilmeet tänään lastenkin kasvoille, kun kerroin, etten tulekaan enää maanantaina takaisin.  



Harrastuspuolelta ei oikeastaan kauheasti uutta kerrottavaa, paitsi että ratsastuskisoja on tulossa vasta joulukuussa, koska maneesissamme aloitetaan remontti. Kiva ajankohta, kiitos kaupunki ! Tästä lähtien siis joka toinen viikko tunnit ulkokentällä/ maastossa. Tosin, en valita. Ainakin joka toinen viikko pääsen maneesiin.


Olen myös tehnyt sen meikkipostauksen tavallaan valmiiksi, mutta en halunnut nyt julkaista sitä tähän heti samaan. Luultavimmin se meikkipostaus sitten sunnuntaina, koska lähden tänään Kuortaneelle ja tulen sieltä vasta sunnuntaina. 

Postaamisiin !
- Heta

4 kommenttia:

venla kirjoitti...

Sori nyt Heta, mut älä valita ulkokentästä.. Mieti huonompiosaisia, jotka menee joka päivä siinä saamarin kuralätäkössä. :D

Anonyymi kirjoitti...

Tätä sun blogii on just ihana lukee ku tää on nii täydelline! Tääl ei oo ikin mikää kuvan laatu häikkäämäs :D ja sun postaukset on oikeesti tosi kiinnostavii :)! jatka vaa vaa samaa rataa!

Hetaito kirjoitti...

Venla- Kuten kirjoitin; en valita.

Ano- Tämmösiä kommentteja on ihana saada ! Eihän tämä todellakaan täydellinen ole, mutta kiitän kommentistasi, se piristi kummasti iltaani. (:

Arty kirjoitti...

Nättejä kuvia, tykkään :)

http://born-to-smile.blogspot.fi