keskiviikko 28. tammikuuta 2015

MULLA ON IHANIA YSTÄVIÄ


Moikka. Mun elämä on tapansa mukaan hektistä, ja mun rytmi on nyt ihan hukassa. Koulu vie ihmeen paljon voimia, enkä tiedä mihin kaikki mun aika taas menee. Apua. Mulla on ollut tosi huono omatunto tästä postaamattomuudesta, koska mulla on ollut kuitenkin tosi paljon asioita kerrottavana. Tai, no ehkä enemmän ajatuksia availtavana. 

Tämä vaatimaton ja lyhyt postauksen kakkoskappaleen alkutaipale on omistettu mun ihanille kavereilleni. Mua on mun synttäreitten jälkeen muistettu ihanilla tavoilla, joista pari esimerkkiä esiintyvät kuvissa.

Musta tuntuu, että oon etsimällä etsinyt oikeita ystäviä ysin jälkeen. Yläasteen loputtua mun vanha tuttu kaveripiiri hajosi ja jäin vähän tyhjän päälle. Nyt mut onnistuttiin kyllä kuitenkin pysäyttämään. Mulla on sellasia hyviä kavereita ja ihania ystäviä enemmän kuin koskaan ennen! Jotenkin on hauska tajuta, ettei niitä ystäviä tarvitse mistään etsiä, ne kyllä saapuu siihen viereen aina tarvittaessa. Ne kuitenkin antaa sulle tilaa kulkea omaa polkuasi ja tehdä omat valintasi. Mun mielestä se on tosi hieno piirre.


Toinen postaamisen arvoinen asia on tsemppiviesti eräälle pienelle neitokaiselle ruudun takana. Ja itseasiassa moni muukin (mukaanlukien minä) voisi ottaa tästä ajatuksen mukaansa. On helppo tulla sokeaksi omalle toiminnalleen ja syyttää asioista ympäristöä tai olosuhteita. On helppo ajatella, ettei itse voi muuttaa maailmaa. Asia on kuitenkin niin, että jokainen saa loppujenlopuksi palkkaa vain omasta työstään. Jos nyt vaikka puhutaan taas siitä urheilusta, tuloksista vastuussa on vain henkilö itse. Mikäli tavoitteet ovat korkealla, on itse oikeasti tehtävä duunia niiden eteen; mitään ei valitettavasti saada ilmaiseksi. Ne menestyvät, ketkä jaksavat puurtaa siellä kulissien takanakin; yksin, riippumatta säästä tai olosuhteista. 

Mun treenit ovat jääneet koulujuttujen ja muiden syiden takia viimeviikkoina taka-alalle, mutta ehkä taas pitäisi kuunnella itseään ja tsempata. Se ei ole muiden syy, jos en itse kehity. Asialle on siis tehtävä jotain. Jos mä olen kyennyt ennenkin yhdistämään koulun ja treenit, niin ei sen nytkään mikään ongelma tulisi olla. Vaikka mä en tällä hetkellä voikaan hepalla treenata, mä voin tehdä paljon muita juttuja - ja lopettaa sen olosuhteiden syyttämisen. 
Mites ihmisillä menee sielläpäin? Olenko ainut rytminsä hukannut yksilö, joka tuntee tuntien hupenevan päivistä aivan liian ripeästi?

2 kommenttia:

Janna Väisänen kirjoitti...

Hei säki ihana siellä! Eet suinkaa oo ainut jonka mielestä päivät menee aivan liian nopsaa.. huh, mut kato onneks alkaa ihan kohta uus jakso! Se meinaa jotenki uutta mahista kaikessa. Ehkä tän kertanen mahis koskee ajankäyttöö, sellasta monipuolista ja oikeesti omaa elämään sopivaa! Ainaki sitä voi yrittää ;)

Hetaito kirjoitti...

sitä ootellessa.. :D