maanantai 23. joulukuuta 2013

Nostalgiaa


Hymyä, pipareita ja suklaata. Tunnelmaa & yhdessäoloa. Huomenna se pieni vaalea tyttö nousee aamun sarastaessa ja juoksee olohuoneeseen. Olohuoneessa televisiosta tulee Joulupukin kuuma linja ja suuren koristelaatikon sininen kansi odottaa avaajaansa. Tuo tyttö etsii laatikosta ensin nauhat ja ripustaa ne oksille. Tämän jälkeen esiin etsitään kauneimmat joulupallot ja kimaltavimmat tähtöset. Parasta paikkaa mietitään hartaasti, lopulta kuusesta tulee kuitenkin hienompi kuin edellisenä vuonna, missio suoritettu!

Tyttö istahtaa sohvalle katselemaan televisiota ja uppoutuu täysin jouluisiin ohjelmiin. Tunnelmaansa tuomassa ovat pian myös joulupuuro sekä joulusauna. Aika tuntuu matelevan, mutta se ei haittaa... pieneen hetkeen. Tuon kauniin rauhallisen hetken jälkeen on kaivettava pelilauta esille ja haastettava veljet otteluun! Pelit ovat aina tuoneet kivan säväyksen yhdessäoloon. Pelien jälkeen oli aika syödä jouluateria. Niimpäniin, muut syövät jouluruokia, tuo pikkuneiti kinkkua & herneitä. Nirsona elämässä ei tarvitse tehdä vaikeita valintoja - on vain vahva ei. Tämän syömättömän aterian jälkeen kaikki kerääntyvät pieneen lahjarinkiin, jossa lahjoja vuorotellen availlaan, yksi kerrallaan. Lahjoista paljastuu mitä kummallisempia asioita ja myöhemmin niitä vielä ihmetellään ja testaillaan. Olipas taas päivä! Ja tämänkin kaavan seuraavaan toistoon menee taas vuosi. Aika kummallista. Enää ei ole tuokaan tyttö noin pieni, kohta se on vielä isompi. ..- Tai ainakin vanhempi.

Pitäkää hauska joulu & nauttikaa yhdessäolosta ja stressittömästä ajasta. Kiittäkää läheisiänne, muistakaa ystäviänne, nyt teillä on siihenkin tekosyy.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jotenki tosi outoa lukea sun blogia, kun oltiin joskus pikkuisina kavereita, ja nyt niin erilaisia ja erimailmoista. Sä elät nuoren tytön elämää, mitä mä kadehdin, ja mä elän teiniäidin elämää mitä en tietenkään kadu. Mutta näin jouluna tulee itku kun miettii että viime jouluna mäkin olin lapsi äiti teki puuroa aamulla ja oonhan mä edelleen lapsi 17vuotta. Mutta mulla on oma lapsi jo eli en tavallaan voi nauttia joulusta enään niinkuin ennen:/ Mutta ihanaa joulua sulle!♥

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi Heta!
Ihan samat nää jouluruoat meil :D
Vuokko

Hetaito kirjoitti...

Ano- Jotenkin kommenttisi laittoi mutkin nyt ajattelemaan.. Kuinka sitä sattuukin nuoruudessa niin paljon erilaisia elämäntilanteita eteen, jotka vievät jokaista meistä eri suuntaan. Pieninä me kaikki vaikutamme lähes kopioilta ja pari vuotta myöhemmin olemme jo muuttaneet maailmaa. Kiitos jouluntoivotuksista ja ihanaa joulun aikaa myös teille. Tietysti tsemppiä ja iloa myös tulevaisuuteen! :)

Vuokko- Joo toihan oli vähän tommonen pätkä, jossa muistelen menneitä - Nykyään syön kuitenki jo vähän laatikoita ja kalaa ja semmosia :)