sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pakkailua ja Ulkoasumuutosta


Hiljaisuus. Tyhjiö. Sekava olotila. Väsymys.




Näissä tunnelmissa aloitin tänään aamuni neljän tunnin yöunien jälkeen, pirteänä kuin peipponen tietysti! Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että ulkoasuni kaipaisi jotain muutosta ja viime yönä inspiraatio sitten iski. Lopputulokseen olen itse ihan tyytyväinen, mutta kyllähän siihen aikaa ja vaivaa käytettiinkin taas aivan liikaa. Puoli neljän aikaan vihdoin sain koneeni suljettua. Mitäs mieltä lukijat ovat uudesta taustasta ja bannerista? Sivupalkkia muokkailen vielä tulevaisuudessa hieman koreammaksi, ettei jää noin kuolleeksi.




Eilen tein vähän kisalistaa ja kävin ostamassa kisameikkejä, hiuslakan ja sukkikset kisoja varten. Tänään pitäisi sitten aikalailla laitella kaikki Hollannin reissua varten valmiiksi: viimeiset treenit on treenattu, uusi puku on haettu, tossut kiillotettu, eväät ostettu ja nyt olisi laukku sisältöä ja laukkua vaille valmis. Lisäksi pitää pakkailla kolmen päivän leirikoulukassi, koska huomenna lähden Vierumäen urheiluopistolle.


Nyt ei sitten taas yli viikkoon postauksia ilmesty, koska palaan reissuiltani vasta maanantaina. Yritän mahdollisimman pian päivitellä reissupostauksen kun palaan - jos palaan. Toivottavasti en siis kuole. :D 

Ps. muistakaas heittää kommenttia tosta uudesta ulkoasusta.. Mitä mieltä olette ?


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihana toi banneri ! (:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kivalta näyttää uusi ulkoasu. Tsemppiä Hollantiin! :)

TIINA kirjoitti...

Tosi kiva ulkoasu!! :) Sä niiin voitat!

Anonyymi kirjoitti...

ihana banneri:)! Voisitko muuten joskus tehdä jotain postausta myös telinevoimistelusta?

Hetaito kirjoitti...

Kiitos kehuista! Telinevoimistelusta en ehkä voi postausta toteuttaa, koska en keksi, miten sen toteuttaisin! Kesällä voisin harkita jotain vapaamielisempää videopostausta kyseisestä lajista, ilman telineitä siis.