tiistai 17. toukokuuta 2016

kiire

Hei moi terve, pitkästä aikaa.

Tuntuu, kuin mä en olisi sataan vuoteen puhunut teidän kanssanne.


... Tai kirjoitellut yksikseni tänne jotain satuiluja, joita kaksi satunnaista kanssakulkijaa saattaa vahingossa eksyä puolen vuoden kuluttua mahdollisesti lueskelemaan...



No juu, mutta hei täällä ollaan, tällä kertaa kuulumisia ja ajatuksia taas päivittelemässä. 

Viikonloppuna olin kisoissa, sillä enhän mä muuta enää tunnu tekevänkään. Ypäjällä järkättiin ensimmäistä kertaa vikellyskilpailut & olihan ne hienot! Kiitos vikellyskomitealle, joka ne sai hienosti kasaan - en kyllä löydä mitään moitteen sanaa. Mun viikonlopun sana oli varmasti #kiire, joka kyllä Suomen kisoissa näin kilpailijana ja juoksuttaja/valmentajana on aika ennustettavissakin. Ihan vaan sellainen pieni varoituksen sananen tässä sellaisille kilpailijoille, jotka haluaisitte myös jossain vaiheessa juoksuttaa: älkää tehkö niitä samaan aikaan. Siinä menee pää aivan totaallisen jumiin, kun joutuu koko viikonlopun olemaan lähes yhtäjaksoisessa stressitilassa.


If you chase two rabbits, you will catch neither.

Omapahan on valintani ja elämäni, mutta ehkä mä jossain vaiheessa keksin tähän jonkun ratkaisun. Olisin kamalasti halunnut jutskata teijän kaikkien ihanien vikellysihmisten kanssa, mutta kuten ehkä arvaatte, sitä ylimääräistä aikaa ei liiemmin ollut. :( 

Onneksi lauantai-iltana päästiin edes vähän leikkimään. Kiitos siitä vielä joka ikiselle mukana olleelle! Kaiken kaikkiaan kisat olivat täynnä kelpo suorituksia. Oma tekninen oli ehkä vähän räpellystä ja konttaamista, mutta ehkä se siitä treenillä vielä saadaan nousemaan. Ja ehkä mä vielä joskus opin juoksuttamaan kisoissa samalla tavalla kun treeneissä...
Koulujutuista sain viime ja tällä viikolla vihdoin valmiiksi kaksi isoa projektia, JEE! Kiitos vielä kaikille, jotka vastailitte tuohon etiikan aiheeseeni. Enää jäljellä pari sanakoetta ja normaalia koetta - sit se olisi torin aika taas! Koulujuttujen ohella innostuin myös taas itseni kehittämisestä valmentajana, ja luin paria kirjaa... Joten taas olisi suositusta tulossa. Valmentajat ja urheilijat, mikäli haluatte laajentaa käsitystänne lasten ja nuorten urheilijan poluista, valmentajan polusta, urheilijaksi kehittymisestä, motivaatiosta, valmennuksen pedagogiikasta, fyysisten ominaisuuksien kehittämisestä, psyykkisten taitojen kehittämisestä tai oikeastaan mistään mikä aiheeseen liittyy, lukekaa kirja Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. Tiedän, tylsä nimi. Mutta ei todellakaan mitään tylsää asiaa!


Jeeshees. Tän viikon viikonloppu pitäisi vielä jaksaa, jonka jälkeen onkin tiedossa yksi vapaa viikonloppu. Sitä kohti.


#ahistaa 206
http://ahistaa.sarjakuvablogit.com/

2 kommenttia:

Eve kirjoitti...

Tsemppiä viikonloppuun! (Ja elämään yleensäkin?)

Äh, fiilaan kovasti tota jänöstä tossa sarjakuvassa. Asioita on kamalasti, ja aikaa ja jaksamusta on liian vähän. Vieläkin on esim. älyttömästi kuvia viikonlopulta läpikäymättä, mutta jotka kyllä yritän saada nettiin tän viikon aikana! Ehkä... Okei joo, tällä ei ehkä ollut mitään pointtia (muuta kuin valittaa taas omiani), mutta hei nähdään vaikka joku päivä kun kiireet vähän heltiää, jooko?

Hetaito kirjoitti...

Kiitos samoin!! Ja juu ehottomasti nähään! Voidaan pupuilla yhes :3