maanantai 7. syyskuuta 2015

Valmentajat ja kilpakumppanit: L U K E K A A

''Voimme oppia paljon seuraamalla muiden menestyksekkäitä tapoja, menetelmiä ja tekniikoita. Kaiken avain on kuitenkin itsetuntemus ja se, että kunnioitamme omia luontaisia mielen ja kehon vahvuuksiamme, energiatarpeitamme ja arvojamme. Tarkoitus ei ole tehdä meistä klooneja, valaa itseämme työkalun muottiin, vaan muokata työkalut omiin käsiimme sopiviksi. Tämä vaatii pysähtymistä, tiedostamista, nöyryyttä ja halua oppia.''

- Huipulle! Henkinen valmentautuminen, Christina Forssel -
Kuten viime postauksessa mainitsin, olen lukenut (taas) hieman urheilupsykologiaa. Taas olisi takataskussa kaksi opusta, jotka kaikkien kilpaurheilijoiden, valmentajien, vanhempien ja tukijoukkojen kannattaisi lukaista. Leena Martikan & Maartina Roos-Salmen Urheilupsykologian perusteet kertoo pääpiirteittäin urheilupsykologiasta ja sen nykytilanteesta Suomessa. Se käsittelee myös syvästi urheilijoiden psyykkistä valmennusta ja antaa koutsihenkilölle paljon vinkkejä. Alaotsikoita mm.: persoonallista kehitystä tukeva valmennus, psyykkisten taitojen opettaminen, valmentajan luoma motivaatioilmasto, tunteiden säätely, mielikuvat ja paljon paljon muuta.

Toinen suosittelemani opus on jo ylempänä lainattu C. Forssellin Huipulle! - Henkinen valmentautuminen urheilussa. Teos puhuu samankaltaisen aihepiirin asioista, kuitenkin enemmän yksilön tasolla. Pidän ja suosittelen. L U K E K A A.
Okei, siinä taas pieni valistuspuhe Hetan lukupiirikirjakerhosta. Olen tosissaan lueskellut noiden lisäksi niihin ylppärikokeisiin. Yritän olla ottamatta siitäkään hirveätä stressiä, koska se ei paranna mitään, nimimerkillä kokemusta on liian monesta tilanteesta. Parina päivänä olen eksynyt kirjastoon lueskelemaan aihepiirejä ja omia muistiinpanoja terveystiedosta. Saksasta kertailen perusfraaseja ja kuuntelen Abitreenien höpötyksiä korvanapeista pyöräillessäni kotiin.


Tuntuu hullulta, että saksan kuuntelukoe on päivän päästä! Jotenkin sellainen tosi epätodellinen olo, kun on aina kuvitellut niiden yo-kokeiden sintävän siellä kaukana horsontissa, Nyt ne ovat kuitenkin täällä... eikä vielä stressaa niin paljon, kuin ehkä voisi. En ehkä sano, että saan edelleenkään kuutta ällää, mutta kyllä mun nyt jotain pitäisi jo tietää. Ehkä aloitetaan näistä kahdesta aineesta ja katsellaan keväällä että pitäisikö jotain tehdä toisin jo valmistautuessa.

Mitäs muuta? Karjaalla oli taas viikonloppuna kisaset. Pakko kyllä sanoa, että kun itse on niin 'vanha & kokenut', niin panostaminen Suomen kilpailuissa hoidetaan ihan muuten kuin oman suorituksen muodossa. Omat suoritukset hipoivat keskitason alareunaa, mutta mitään pahoja asioita ei pohjapaniikista huolimatta syntynyt. Valmennettavani onnistuvat aina yllättämään enemmän kuin positiivisesti... Pitääköhän kohta huolestua tästä menestyksen määrästä? Heh.

(pst. kisakuvia Karjaalta!)
Se ilon määrä, joka kaikkien lasten (ja lastenmielisten) kasvoilta loistaa on aivan käsittämätöntä. Muutenkin se yleinen fiilis kisoissa. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä. Jokaista autetaan ja kaikki kannustavat toisiaan. Näin se pitääkin olla... Ja tämä onkin ehkä se syy, miksi tästä lajista on niin vaikea päästä irti. 

Mutta toisaalta, miksi siitä tarvitsisikaan päästä?



- Heta


2 kommenttia:

Viivik kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä! Urheilupsykologian perusteita tavasin joskus ehkä keväällä ja blogissakin jotain niistä kirjoittelin, mutta tuo toinen opus on vielä lukematta. Lukulistalla on myös hiljattain ilmestynyt Urheilijan taivas+helvetti, saas nähdä olisiko sitä jo kirjastoissa... Ai niin, ja äitini sekä pikkusiskoni tuliaisiksi tuoma self help -kirja F**k it, jossa neuvotaan tekemään elämästä helpompaa sanomalla asioille fuck it :D.

Heta kirjoitti...

Hei kiitos itsellesikin! Kuulostaa ihan lupaavilta nuo sinunkin opukset :'D