perjantai 17. heinäkuuta 2015

PM 2015

Viime vuonna lähes lupasin itselleni, että tänä vuonna saan mitalin PM-kilpailuista. Noh, mites kävi?
Postauksen aiheena siis PM-kisat Flyingessä, Ruotsissa. Kisat olivat trippijatkumoa edellisestä postauksesta ja Tanskan leiriltä. Postauksen kuvituksesta on tällä kertaa huolehtinut vesileimoissa kimaltelevan Schanner Artsin lisäksi Iiris Varhe.

Leirin jälkeen oli pari päivää aikaa siirtyä Tanskasta Ruotsiin ja yrittää saada kroppa ja mieli taas kisakuoseihin. Kisapaikkana toimi suuri ja hyvin suomenlinnamainen miljöö eteläisessä Ruotsissa. Majailimme tosiaan alueen omissa opiskelija-asuntoloissa, mitkä olivat hyvinkin samankaltaisia kuin mitä esimerkiksi Ypäjältä löytyy.


Kilpailujen alkupäivät kuluivat tavanomaiseen tapaansa: oli treeniä (kauhunsekaisia ajatuksia), vet checkiä ja heppailujen hoitoa. Perjantaina aloitettiin periksillä: niin yksilönä kuin joukkueenakin. Joukkueheppamme Kadi tuntui yllättävän hyvältä ja ensimmäiset perikset menivät snadisti paremmin sillä kuin Taavilla. Ensimmäinen kunnollinen kisapäivä oli nopeasti pulkassa ja odotin innolla seuraavia suorituksia. Nyt tuntui, että olin kisavireessä!!

Hirveä kuva, mutta pointtihan oli noi jalkalihakset! :'''D
Lauantaina heräsin auringonpaisteen tulviessa ikkunastani siinä puoli seitsemän aikaan. Olin tuossa hetkessä hyvin onnekas: tajusin, että suoritukseeni olisi vielä monen monta tuntia. Niimpä päätin lähteä katselemaan kaunista pihapiiriä lenkin muodossa. Spotifyt korville ja tossua toisen eteen... oli muuten aika mahtava lenkki!


Päivän kuluessa sain juosta areenalle kolmesti: yv-kyyrini, joukkuekyyrini ja yv-peristen muodossa. Ensimmäisen kyyrin jälkeen tunsin ristiriitaisia tunteita: oliko se nyt hyvä vai huono? Mitään isoja virheitä ei ollut, mutta sellaista ihme heilumista koko ajan. Olin tuloksissa viidentenä, enkä tiennyt pitäisikö minun olettaa kyyrini nostavan minua vai en.

Joukkueverkkamme oli lievästi sanottuna kuumottavaa kamaa. Kaksi tyttöä tippui, eikä Kadi tuntunut pitävän mistään. Tai kestään. Ennen areenaa koutsimme tokaisi: ''Oikeastaan ehkä ihan hyvä että tipuitte. Nyt voitte kunnolla keskittyä siellä areenalla siihen tekemiseen. Näyttäkää, mistä Suomi on tehty!''. Pienen joukkuetsemppipiirin ja kumarrustsekkausten jälkeen kello soi ja juoksimme areenalle... Sydän takoi tuhatta ja sataa, mutta hyvällä tavalla. Katsellessani jo kyyrin alkua, tiesin että tästä tulisi hyvä kyyri. Mitä idemmälle ohjelma eteni, sitä enemmän taistelutahtoa kertyi: Kun on tähänkin asti pärjätty näin hyvin, niin nyt ei voi mokata. Pahoja asioita ei tapahtunut. 


Teimme parhaan kyyrimme.
Areenalta juoksi ulos kuusi korvasta korvaan hymyilevää tyttöä, nyt sai olla iloinen ja ylpeä! Tuo tunne oli aivan mahtava, enkä voi tarpeeksi korostaa sitä helpotusta, joka kaikkien kasvoilta huokui. Vihdoin tuntui. että kaikki se treenaus ja kaikki ne uhraukset tämän tiimin eteen eivät ole olleet turhia. On ihana tietää, että saimme nostettua Suomen arvostusta ulkomailla. Emme ehkä ole vielä mitalitaistelussa, mutta ei Suomi enää siellä hännillä roiku. Ennen tuota suoritusta emme olleet tehneet yhtään puhdasta suoritusta - puhuttiin sitten treeneistä tai kisoista. Ja mikä kummallisinta, emme olleet treenanneet kahteen viikkoon yhdessä.


Hieno tunne. Ei voi muuta sanoa.

Sunnuntai-aamuna fiilis oli aivan kamala. Jalkapöytäni tuntui lähes murtuneelta ja kroppa painoi ainakin kaksi tonnia. Oli aika järkyttävää löytää itsensä ajattelemassa, että tällä fiiliksellä ei voi tehdä hyviä suorituksia. Siinä hetkessä halusin vain jonkun lyövän mua vähän herätykseksi. Verkatessa mj-koutsi kyseli tältä Miss-Finlandilta, että miten menee. Vastasin totuuden mukaisesti, että olen täysin kadottanut sen voittajafiiliksen - enkä edes tiedä miksi. Nyt ei ollut kyse vain fyysisestä taistelusta.

Pienen keskustelun ja maailman lyhyimmän verkan jälkeen menin pihalle ja hengittelin pariin otteeseen ihan kunnolla. Ajatukset kasaan ja muutama terävä ja pidempi spurtti. Tämän jälkeen painuin kisamaneesiin ja tein tavalliseen tapaani parit mielikuvakyyrit ja flikit ennen areenalle juoksua. Ja kunnon läppäsy vielä poskelle ennen sisäänjuoksua - nyt pitää pysyä kasassa, FOCUS!

Areenalla löysin jollain ihmeen kaupalla sen kadotetun focuksen ja tein näin jälkeenpäin ajateltuna ihan kelvollisen kyyrin. (areenalta juostuani en ollut lainkaan tyytyväinen)... Mitään eläämää suurempia virheitä ei kuitenkaan tullut, Taavin pienen kompastumisen johdosta muutama raviaskel vain. 

Joukkuekyyriin lähdimme taas paniikinomaisissa tunnelmissa - emme millään voisi onnistua uusimaan eilistä. Yritimme kuitenkin tsempata ja mikä tärkeintä; keskittyä olennaiseen. Verkkailut sujuivat samaiseen tapaan edellisen päivän kanssa (ilman tippumista kuitenkin). Ja areenalle juostiin taas - ylpeinä ja varmoina itsestämme. Tunnetila säilyi onneksemme läpi kyyrin, eikä pahoja asioita tapahtunut - vieläkään! Olimme hyvin iloisia.
Pisteeni viikonlopulta (suluissa heppapisteet):

1.perikset - 6.831 (hp 6.25)
1.kür - 7.196 (hp 6.33)
2. perikset - 7.029 (hp 7.525) < terkut vaan Mimmille :D
2. kür 7.410 (hp 6.16)

Tiimiperikset 5,924 (hp 6,550)
1. Joukkuekür 6,666 (hp 5,865)
2. Joukkuekür 7,177 (hp 7,125) < Moi Mimmi....



Eli semmosia! Joukkueena loppupisteet 6,589, sija 7./13. Yksilönä 7.127 ja viides sija (/21), eli ei mitalia tälläkään kertaa. Oikeastaan se ei kuitenkaan haittaa. Sydäntä lämmittää tieto siitä, että jos mun heppa olisi saanut yhtä korkeita pisteitä kuin muut hepat, olisin saanut mitalin. Sydäntä lämmittää tieto siitä, etten mä todellakaan ollut yhtään niitä sijoittuneita huonompi. Oikeastaan mun kyyri sai toiseksi korkeimmat pisteet, eli hopea ei teknisesti ollut lainkaan kaukana. 

Kirjoitin TeamUppiin:

But after all, I am not disappointed that I didn't got a medal. I still know that I did really good job with my compulsories & freestyles. I got my best scores. 


It's not always about the placement. It's about feeling great and being satisfied with yourself. 

Maailman söpöin vikellysponny <3

Tästä on hyvä jatkaa kohti MM-matkaa! Itse asiassa saan kilpailla siellä samalla hevosella kuin ruotsalaiset (PM 1. ja 4. sijoittuneet). Lähden Ruotsiin 27.pv treenaamaan näiden huipputyttöjen kanssa, eli ehdinkin juuri sopivasti purkaa laukkuni, pestä pyykkini ja pakata uudestaan. :) Heh... Nojoo. Vielä yli viikko aikaa ottaa vähän rennommin. Aikeissa levätä, treenata kevyesti, nähdä kavereita ja lukea terveystietoa.

Kävin tossa eilen katselemassa Gymnaestradaa Iiriksen kanssa ja tapahtui aika hauska sattuma: juttelin junassa yhden Sveitsiläisen voimistelijan kanssa ja kävi ilmi, että hänen kaverinsa harrastaa vikellystä ja on ilmeisesti tulossa Ermelon kisoihin. Täytyypä bongata tämä Ilona ja kertoa terkkuja Marisalta.

Pieni maailma, haha. 


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka mitalia ei nyt tullutkaan, niin ovathan nuo tulokset kumminkin todella hyviä, onnea! :) Miten kauan olet muuten vikeltänyt joukkueessa, kun olin itse siinä käsityksessä että harrastat vain yksinvikellystä? Ja lopuksi vielä onnea MM-kisoihin!

Hetaito kirjoitti...

Joo, olen niihin itekki tosi tyytyväinen! Jopa ihmettelin etten katkeroitunut yhtään :D. Tiimiin mua pyydettiin tän vuoden alkupuolella (& oikeastaan oon tavallaan ollut jossain joukkueessa aina aloittamisestani asti), mutta en ole tainnut siitä kovasti täällä huudella..? Ne yksilöjutut on kuitenkin olleet lähempänä arkea ja ajatuksia koko ajan.

Kiitos tsempistä, yritän tehdä suomalaiset ylpeiksi :') ♡

Soila kirjoitti...

Mä en tosiaan tiedä vikellyksestä yhtään mitään (joo, sakset, mylly, vaaka ja osaan mä hypätä laukkaavankin hevosen selkään.... heh, tässä mun tietämys ja osaaminen tähän lajiin onkin), niin mitä noi pistet meinaa? Mitkä pisteet ovat hyvät pisteet?

Mutta tosi hienoa, että olet kuitenkin tyytyväinen suorituksiisi, vaikket mitaleille päässytkään. Odota vaan, kyllä sä niille kunnon sijoille vielä kipuat tuolla asenteella ja taidolla, upeeta! Tsemppiä MM-kisoihin ihan hurjasti!

Hetaito kirjoitti...

Moikka! Joo uskon todellakin ymmärtäväni, kuinka hämmentävä tämä laji (& sen pisteytys) on, koska sitä on välillä vaikea itsekkin ymmärtää, haha.

Kisoissa suoritamme kaksi ohjelmaa: perusliikkeet (tietyt ennaltamäärätyt, kaikille samat liikkeet) ja kyyrin (hyvin vapaamuotoinen ohjelma -> kaikilla hyvin erilainen). Pisteytyksessä noudatetaan skaalaa 1-10, jossa kymppi on siis se maksimi. Periaatteessa kaikki liikkeet alkavat kympistä, josta sitten vähennetään vähennyksiä (esim. Väärä liikerata, koukkunilkka tai joku muu virheasento). Mitä vähemmän vähennyksiä on, sitä korkeampia pisteitä yksittäisistä liikkeistä saadaan. Liikkeiden pistemäärät lasketaan yhteen hevosen pisteiden kanssa (arvioidaan juoksutusta, laukan tahtia, hevosen kuuliaisuutta, ympyrän muotoa jne - vaikuttaa 1/4 loppupisteisiin) & lasketaan keskiarvo. Periksissä arvioidaan tekniikkaa, kyyrissä tekniikan lisäksi taiteellisuutta (monipuolisuus, erilaisuus, esiintyminen ym).

Mitäs muuta? Huiput maailmalla saattavat saada joskus ysillä alkavia pisteitä, mutta se on hyvin harvinaista. Parhaat yleensä 8.jotain. Pohjoismaissa korkeampi taso yleisesti 6-7.5 paikkeilla, toki hajontaakin löytyy. Omat tavoitepisteeni tuossa saavutinkin (molempien kierrosten yht. Pisteet yli 7.0) eli olen todella tyytyväinen.

Toivottavasti tämä avas edes vähän tätä vikellyksen pistemaailmaa... vaikka se hyvin monimutkaista onkin. Kiitos taas tsempeistä, näillä jaksaa treenata!! ♡

anna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.