sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Mitä saa pelätä?

Aurinko sädehtii, kuin kurkottaen säteillään kohti kuuraista maata. Kourallinen kauniita lumihiutaleita leijailee hiljallaan kohti iloisten lasten punaposkia. Yksi lapsista kouraisee varovasti ilmaa ja avaa kämmenensä: siinä lepää kaunis ja uniikki yksilö - kuten jokainen meistä.

:D Oonpas runoilija.

Mutta tosiaan jokainen meistä on todellakin erilainen yksilö; niin toiveissa kuin peloissakin. Yhdessä tutkimuksessa todettiin hiljattain, että suuri massa pelkää pimeää, korkeita paikkoja tai hämähäkkejä. Moni ihminen kokee myös jossain vaiheessa elämässään sosiaalisten tilanteiden pelkoa. 

Pitäisikö pelko aina voittaa, vai onko olemassa tervettä pelkoa? Entä pelkääkö jokainen jotain, vai onko olemassa pelkäämätön henkilö? Usein oikeiksi peloiksi tunnutaan laskevan vain ne pelot, johon liittyy oikeasti joku fyysinen vaara. Pelkoja ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Joku, joka harrastaa laskuvarjohyppäystä, voi pelätä esimerkiksi kissoja. Toinen voi taas pitää laskuvarjohyppäystä aivan päättömänä ajatuksena; itsemurhana. Ja voishan joku hassu vaikka pelätä vikellystä! ... 
Joskus flikki menee ohi ja joskus joukkueessa lähtee vähän käsistä koko touhu...
Miksi me pelkäämme? Uskon, että pelot ovat joko vaistomaisia tai opittuja pelkoja, esimerkiksi seurausta jostakin vanhasta traumasta. Opittu pelko voi olla myös seurausta vanhempien käytöksestä ja esimerkistä; Jos molemmat vanhemmat pelkäävät eläimiä, ei lapsesta luultavasti tule kamala eläinfani. Entä ne vaistomaiset pelot? Jokaisen maalaisjärki kertoo, että jos joku uhkaava tilanne sattuu, että hei kamu, nyt pitäisi hieman pelätä. 

Monet meistä kuitenkin haluavat viimeiseen asti peittää pelkonsa. Ei saa näyttää muille, että on heikompi kuin muut. Samalla on kuitenkin todella vaikea ymmärtää toisten pelkoja ''Koska ne ovat turhia, ei sitä tarvitse pelätä''. Kuten jo aiemminkin mainitsin, jokaisen pelkoja tulisi yrittää ymmärtää, vaikka ne eivät aiheuttaisikaan suurta fyysistä pakokauhua muissa ihmisissä. Mutta helpottuisiko elämä, jos jokainen vain avoimesti saisi pelätä? Jaa-a. Ehkä joissakin asioissa. 
Itse olen pelännyt sosiaalisia tilanteita, enkä vieläkään erityisemmin pidä niistä. Toinen pelko, mihin olen törmännyt hiljattain on autolla ajamisen pelko. Tuntuu tyhmältä. koska kaikki muut tuntuvat tosissaan haluavan autokouluun ja rattiin mahdollisimman pian hetinyt. ''Sehän on ihan supersiistiä, kun voi ihan itse päästä kaikkialle silloin kun tahtoo''... Itselläni ei koskaan kuitenkaan ole ollut sellaista. On myös kummallista ajatella, että olen ajanut skootterillani jo monta vuotta, mutta silti autoilu tuntuu hirveältä. En ymmärrä autoista tai niiden mekaniikasta mitään, eikä minua oikeastaan kiinnostakaan tietää. En oikeastaan edes tiedä, mikä siinä on niin kamalaa. Se vain on.

Pohdin, että mikä siinä autoilussa pelottaa? Pelkään, että tapahtuu jotain pahaa: että ajan jonkun yli. Tämän oivalluksen jälkeen sain flashbackin menneisyydestä; Kun olin kuusivuotias, jäin auton alle. Moni ei varmaan tiennyt tästä, mutta sen seurauksena mursin jalkani. Tämä tapahtui, kun olin pimeänä talvi-iltana kävelemässä parhaalta ystävältäni kotiin. Kotiinhan oli siitä tapahtumapaikalta se 200 metriä. Anyways, mietin, voiko pelkoni olla seurausta tapahtuneesta? 

Toisaalta mietin, että onko tämäkin pelko vain turhaa ja keksittyä? En voi kuitenkaan kiistää sen olemassaoloa. Tiedän, että tämäkin pelko poistuu tai vähenee vain sillä, että istun siihen ratin taakse, Aina vaan ja uudestaan. Se on kuitenkin niin vaikeata. Onko teillä joitakin pelkoja, tai entisiä pelkoja - joista on päästy jo yli? 
Luin tossa yhestä blogista postausta siitä, kuinka lukijat ovat sulkeutuneet kuoriinsa ja paenneet talviunille kommenttiensa kanssa... Enkä voi kyllä kiistää! Okei, myönnettäköön, etten itsekään ole erityisen aktiivinen (postaustahti yksi postaus/viikko), mutta kommentointi on kyllä vähentynyt ihan yleisesti blogeissa. Ihan vaan vinkkinä sinne ruudun toiselle puolelle. Ei vaan, kommentoikaa, jos on jotain asiaa; risuja tai ruusuja. Jos postaus ei herätä mitään tunteita, miksi ihmeessä jättää mitään kommenttia? 

Jos tää postaus ei herättäny suuria pelkotiloja, käykää kurkkaamassa mun yhen toverin alkutaipaletta bloggaus/vloggaus -saralla. >http://littlelightsjanna.blogspot.fi/


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva postaus, tälläisiä vielä vaan lisää!

Janna Väisänen kirjoitti...

EEEIIIII! Kirjotin pitkän kommentin ja siin vaihees ku huomasin et en oo kirjautuneena ja kirjauduin nii koko teksti hävis... noh, lyhyempi versio sitten.
Ihana postaus! Toi sun auton alle jääminen tuli kyl ihan täytenä yllätyksenä, mut oon aika varma että toi auton rattiin joutumisen pelko johtu sitten nimenomaan siitä.. mut niin kun sanoit, eiköhän se lähe aikanaan!
Itehän oon pelänny kaikkee maasta taivaaseen, joulupukista lääkkeiden syöntiin, eläimistä harrastusten alottamiseen. Mut kosks osa noista peloista on jo nyt hälventynyt paljon,,uskon että loputkin lähtee tulevaisuudessa kokonaan. Ylipäätään uskon, että jokainen pelko on voitettavissa! Eikä niitä pitäis hävetä, vaan ihmisten koittaa vaan ymmärtää.

Heta kirjoitti...

Kiitos, näitähän tulee :)

Heta kirjoitti...

Voi ei! .... XD perusjanna. Mut ehkä voidaan pelätä yhessä? :)

Hanna Elisa kirjoitti...

Kiiitoos! Oon saanu huimasti inspiraatiota vikellykseen, venyttelyyn yms. tästä blogista.

Heta kirjoitti...

Oi kiitos sulle, ihana kuulla! :') Tsemppiä ja hyviä treenejä jatkoon!