maanantai 20. lokakuuta 2014

shortsikelit ja kuvailupäivittelyä

Moksismoi.
Mulla oli aivan huippuloma! Edelliseen postaukseen lisäten olen miitannut aivan huippuihmisiä ja puhunut kaikki syvimmätkin ajatukseni auki. Maanantai oli shoppailupäivä Willassa, mistä mukaan tarttui ihanat maiharityyppiset popot ja pari paitaa. Tiistaina kävin juoksemassa ja päiväkaffella tutustumassa upeaan persoonaan. Keskiviikkona olin pitkästä aikaa tekemässä kunnon salin, minkä lisäksi vaan harrastin kotoilua ruuanlaiton ja snäppäämisen muodossa.

Torstaina nukuin pitkään ja vanha ystäväni tuli käymään. Värjäsimme myös pehkoani hieman. Perjantaina aurinko päätti paistaa ja aloitin aamuni lenkillä, minkä jälkeen harrastin omaa pukkeilua. Illemmalla käväisin valmentamassa josta sitten kirmasinkin suoraan valokarnevaaleihin. Lintsillä oli mahtavat valot, ihana tunnelma ja upea seura, kiitos.
Lauantai heräteltiin käyntiin salitreenillä. Puolikkaan päivän toisella puoliskolla kävin ystäväni kanssa kuvaamassa lähimaastoissa ja käväisin koutsaamassa. Kymmenen aikaan näin vielä tuota samaista ystävää syvällisen juttutuokion merkeissä. Sunnuntai - viimeinen lomapäivämme täytettiin kaiken maailman sekoilulla, milloin myöhästyttiin Venlan kanssa junasta ja milloin tultiin junalla heti takaisin unohdettuamme liput messukeskukseen... Messuille kuitenkin päästiin ja mukaan tarttui niiden kaikkien maistiaisten lisäksi pitkähihainen Helly Hansenin treenipaita 20e (hintalapussa 66e) ja uudet Peak Performancen tuulihousut 30e (hintalapussa 220e). Lisäksi arvostukseni joogaajia kohtaan nousi monella kymmenellä prosentilla kokeiltuani puolen tunnin joogasessiota. Oli kaikkea muuta kuin hauskaa yrittää vääntää itseäni mitä ihmeellisempiin asentoihin (varsinkin farkut jalassa!) ja yrittää samalla ''rentoutua''. Silloin ei muuten naurattanut... Nyt ehkä hieman. 
.Nyt on taas palailtu koulun pariin ja ilma on sen mukainen. Nyt istuskelen huvittuneena sängylläni kuunnellen Emma Blackerya ja kaksoisveljeni tarinointia milloin mistäkin somevideosta. Joskus veljetkin on ihan ok. (Kyllä mä tiedän, mullahan on niitä neljä!)

Oikeastaan tää postaus oli vaan vähän tämmöistä päivittelyä lomakuulumisista ja tekosyy julkaista noita lauantain kuvailupäivän kuvia. Ite tykkään niistä aika paljon... mitäs mieltä siellä päässä ollaan, mikä on suosikkisi yksittäisistä kuvista?

Ensi kertaan rakkahat! 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi, katoitko tossa pari päivää sitten tulleen elokuvan nimeltä Apinatytöt? Tuli YleFemillä ja kertoo vikellyksestä. Uskoisin et sen näkee Yle areenassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kuvat tosi kauniita!

Heta kirjoitti...

1.Anolle; en kattonut kyseistä leffaa vielä, ajattelin kyllä! Kuulin kuitenkin harmikseni että vikellystä siinä tais olla n. 2 min :D

2.Ano; kiitos ihana!