torstai 3. heinäkuuta 2014

CVI Kaposvar



Mä en tiedä mitä tai miten mun pitäisi kirjoittaa. Hirvein olo on jo takana päin, mutta kyllä se vieläkin kirpaisee.


Kirjoitukseni koskekoon tällä erää viimeisintä matkaani, kv-kilpailuja Unkarissa. Olin matkaamassa kahden vikeltäjätoverini kanssa ensimmäistä kertaa ilman valmentajia tai vanhempia. Lennot ja kuljetukset majoitukselle toimivat, saimme kaiken tarvittavan infon kilpailujärjestäjiltä ja kaikki tuntui toimivan. Lainaamaan päädyin Brandyä, samaa hevosta siis kuin viime vuonna Budapestissa.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä olivat perikset ja toisena vapaaohjelma. Molemmat sujuivat ihan hyvin, eivät kuitenkaan ehkä yhtä hyvin kuin Lahdessa. Olin kuitenkin hyvillä mielin ja tyytyväinen... Myöhemmin muut kilpailijat ja juoksuttajani hämmensivät minua tosissaan; olin vapaaohjelman jälkeen siirtynyt kärkeen kutospaikalta! Se hämmennys oli valtava. Suomalainen kansainvälisissä kilpailuissa ensimmäisenä? Hullua.
Pääsin siis heittämällä jatkamaan finaalikierrokselle. Perusliikkeissä Brandy oli hieman jo tahmea ja seisonnassa hieman päätin hypellä edestakaisin... Päädyin nelossijalle ja olin varma, että vapaaohjelmani nostaisi minut sijoitukselle. En epäillyt sitä lainkaan.
Ennen vapaaohjelmaani olin verkannut hyvin ja kaikki oli kunnossa: olin valmis tekemään todella hyvän suorituksen. Areenalla Meri teki ensin hyvän kyyrin ja Brandy näytti hyvältä. Kellon kilahdettua juoksin keskelle ja hengitin... sisään ja ulos, sisään ja ulos. Nostin käteni ja pyysin musiikin. Kun musiikkini alkoi, hymyilin ja hengitin vielä kerran ennen kuin hyppäsin selkään. Selkäänhypyssä tajusin, ettei kaikki ollut kunnossa. Brandy säikähti jotain (joku keittiöihminen oli vissiin työnnellyt jotain kärryjä katsomossa?) ja päätti  siinä rallitella sen minuutin. En kyennyt tekemään lähes mitään. Pääni tyhjeni täysin, enkä tiennyt lainkaan, mitä olisin voinut tehdä, niimpä improsin.

Suorituksen jälkeen fiilikset olivat aivan kamalat. Ei sitä tunnetta voi edes kuvailla, vieläkään. Vaikea pitää mieliala korkealla tuon jälkeen. Paras kuitenkin yrittää muistaa, että hevostenhan kanssa tässä ollaan tekemisissä ja näitä tapahtuu, kaikille. Ehkä seuraavissa kisoissa menisi paremmin.


 Ehkä mä vielä joku päivä tuon mitalin Suomelle kansainvälisistä kisoista.
Ehkä nyt ei vaan vielä ollut mun vuoro.


4 kommenttia:

Eve Pihl kirjoitti...

HEi haluan kysyä pari kysymystä vikellyksestä : >

1. Jos haluaa alkaa harrastaa vikellystä mitä siihen tavallaan ''vaaditaan'' niinku mitä taitoi ym :D
2. Voiko niinku kaiken ikäset harrastaa sitä? (: toi kuulosti tyhmält mut porin vaulting teamil on jotai kaikki alle 16 :DD:D

Anonyymi kirjoitti...

Heta mä olen niin pahoillani sun puolesta. Hevosurheilu on täynnä yllätyksiä, ikäviäkin. Tuntuu niin väärältä että juuri nyt piti käydä näin. Mutta en voisi olla teistä ylpeämpi, sillä lähditte itsenäisesti matkaan ja saitte aivan mahtavia pisteitä! Nyt vain kohti uusia kisoja, siellä on taas mahdollisuus loistaa! :)

- Katja

Heta kirjoitti...

Eve- 1.Vikellyksen aloittamiseen ei vaadita mitään erikoistaitoja - eihän kukaan voi olla seppä syntyessään! Etua kuitenkin on esimerkiksi hevosmiestaidoista ja voimistelu- tai tanssitaustasta.
2. Vikellystä voi harrastaa kaikenikäiset, tietääkseni suurin osa vikeltäjistä on n. 7-25-vuotiaita. Ikä ei ole este, se on mahdollisuus. ;)

Kiitos Katja tsempeistä! Olet ihana <3

Anonyymi kirjoitti...

Onneks meil oli sentää mukavaa Budapestissä, tai vähintäänkin syötiin itsemme onnellisiksi ;D
-Meri