torstai 25. heinäkuuta 2013

Julkisuutta ja päiväristeilyjä


Holahola!
Pitkään aikaan en oo oikeen töiden tai treenien ohessa ehtinyt kuvailemaan, mutta eilen kävin isäni ja veljeni kanssa Tallinnassa Eckerön päiväristeilyllä, jossa sitten räpsäsin vihdoin muutaman otoksen. Reissuun kuului pari laivan buffaa, hieronta Tallinnassa, kiertelyä vanhassa kaupungissa, paikallinen pieni suklaakahvila, kuvien räpsimistä ja tuskallista hupparishoppailua... koska järkevänä tyttönä meitsi lähti tuonne kylmyyteen pitsipaidalla ja shortseilla. heh. 



Kuulostaa hyvältä vai? Oikeastaan matka ei mennyt ihan kuin elokuvissa.. Ensinnäkin emme meinanneet saada varattua risteilyä, sain vain puolen tunnin hieronnan tunnin sijasta, sitten se hupparinetsintäepisodi, sää oli viileä ja pilvinen luvatun aurinkoisen helteen sijasta ja loppumatkaan helsingistä saimme kulumaan tunnin suunniteltua pidempään kaiken säätämisen ja väärien arvioiden vuoksi.



Vaikka tuollaisia sattuu, en silti ole tyytymätön; matkassa oli kuitenkin postitiivisiakin puolia.. Sain kivan Conversen hupparin halvalla ja laivan ruoat oli ihania! Paaaljonpaljon parempia, kuin Silja Linen.. Tallinna on jotenkin sympaattinen kaupunki pienine kahviloineen ja mukulakivikatuineen. Huonompiakin reissuja on tultu tehtyä. Suosittelen Tallinnan matkailua lämpimästi, muistakaa vaan katsoa ulos, ennen kuin lähdette reissuun puolialasti.


Ostin myös tommoisia kanelimanteleita ja Appelsiini-chili-pekaanipähkinöitä, namnam!



Julkisuutta on viimeisen viikon aikana tullut kerättyä ihan kiitettävästi; yksi tv-esiintyminen ja kaksi lehtijuttua. Kaikki näistä siis liittyen vikellykseen. Hirveää itseni kannalta, mutta mahtavaa lajini kannalta. Taas yksi askel eteenpäin kahden naisen 'kampanjassa'. Rakkaudesta lajiin. Haluan näyttää lapsille ihanan ja eksoottisen harrastuksen ja antaa heille mahdollisuuden päästä sitä harrastamaan. Vikellyksen kehitysmaana Suomella on vielä paljon kirittävää, mutta ehkä vielä jonakin päivänä tilanne olisi edes yhtä hyvä, kuin Ruotsissa. Vikellyksen tutustumiskurssimme saivat huippuhyvän vastaanoton ja yhteensä 13 kurssilaista taisivat tykätä, koska ilmoittautumisia harrastusryhmään on jo tullut! Suuren kysynnän vuoksi pidämme elokuun aikana vielä yhden tutustumiskurssin. Harrastusryhmiä perustamme yhden tai kaksi, riippuen kiinnostuksesta.



ps. Alle viikko Itävallan EM-kisoihin, hui !

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minkä ikäst porukkaa tuol tutustumiskurssil oli?

Hetaito kirjoitti...

Kursseilla oli 7-12-vuotiaita, suositusikähaarukkana tuo 7-14. (:

Meri kirjoitti...

Jee vähä kivaa missä päin ootte pitäny noit kursseja ja kuinka ootte saanu noin paljon julkisuutta :D ? Mäki haluisin tehä jotain vikellyksen etee et se tulis tunnetummaks ja jos vielä joku kaunis päivä sais vikellys mahdollisuuden pk-seudulle ni se ois mahtavaa :) Näkeeks muuten tota telkkari juttuu mistää vai joko se on tullu?

Anonyymi kirjoitti...

Pidettiin Roosan kanssa Tuulen tallilla Järvenpäässä. Se tv-juttu oli Summerissa ke 24.pv, eli yle areenasta näkee. Kyllähän nää kaikki on ollu viel aika pieniä juttuja, mut tästä se lähtee! (:
-Heta

Anonyymi kirjoitti...

Hei muuten onko tuo uusi hieno pukki teidän (mikä vilahti videolla)? :D Mistä te olette sen oikein saaneet?

- Katja

Anonyymi kirjoitti...

Haha ei oo uusi... Se on Annin vanha ja koska se on niin leveä + rautakahvat, niin ei me sillä mennä.. Jupe sillä vikeltelee ;)

-Heta

Anonyymi kirjoitti...

Aijaa. :D Näytti vähän sellaiselta, mitä oli joskus myynnissä hmm.. jossain kisapaikalla.. Ruotsissa ehkä? :D

- Katja

neea kirjoitti...

Pakko nyt kommentoida tätä sun blogia, tää on aivan ihana! Kirjotat erilaisista asioista ja osaat ilmaista itseäsi tosi hyvin! Lisäksi nuo kuvat on tosi hienoja! (:

lukija kirjoitti...

Hevosurheilun juttu teistä oli tosi kiva! :)

Hetaito kirjoitti...

Lukija, jee tämmöstä on aina kiva kuulla (_: