sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Missä mennään

Moksispoksis!

Hyvällä mielellä täällä näpyttelemässä pitkästä aikaa. Viikon aikana on taas tullut mietittyä pää puhki kaikenlaisia asioita, niistä postauksen loppupuolella vielä enemmän. Pohtimisen lisäksi olen laittanut ruokaa, tavannut kavereita, kuvaillut ja siivoillut. Kävin eilen läpi kaikki laatikkoni ja heitin pois kauheasti turhaa tavaraa -kolme roskakassia lähti. Nyt on jotenkin paljon vapaampi olo, kun on siisti huone!



Aamulla suuntasin salille elämäni ensimmäiselle spinningtunnille.. ja huomenna menen luultavasti uudestaan. Toivottavasti se aerobinen kunto alkaisi tästä sitten nousemaan... Vikellyksen suunnalta on saatu vähän jo kesän kisakalenteria hahmoteltua. Kisareissumahdollisuuksia on mm. Hollanti, Ruotsi, Itävalta, Unkari, Saksa ja Tanska. Aivan tajuttoman siistiä... Rakastan tätä lajia.



Okei, missä mennään, minne ollaan menossa?

 Käyn läpi vähän sekavia ajatuksiani itsestäni, mielipiteistäni ja tulevaisuudestani -Mitä minun tulisi tehdä ja miksi, miten se hyödyttäisi jatkossa? Olen huomannut, että kaikki terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä on alkanut kiinnostamaan mieltäni yhä enemmän. Haluaisin joskus päästä semmoiseen kunnon hemmotteluhoitoon, jossa olisi ihohoitoja ja hierontaa, sekä hyvää terveellistä ruokaa.

Liikunta on aina ollut minulle itsestäänselvyys, ruokatottumukseni on parantuneet huimasti, hiusten- ja ihonhoitoon olen alkanut panostamaan yhä enemmän. Terveysmyytit kiehtovat ja uskon, että terveellisillä
elämäntavoilla on vaikutus onnellisuuteen.

Herää kysymys -Jos niin kovasti tavoittelen terveyttä, enkö nyt ole onnellinen? Entä ajat ennen terveysintoilua, enhän silloinkaan ollut ikinä sairas... Mikä muuttui, mikä muutti alitajuntaiset ajatukseni ? En osaa antaa vastausta.



5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus :) Millä ohjelmalla muokkaat kuvas ?

Anonyymi kirjoitti...

Sä osaat kirjoittaa tajuttoman hyvin!! Ja sun blogis on upee :) voisit kyl kirjotella useemmin

Hetaito kirjoitti...

Ano1- Kiitos, muokkaan Picasalla & Photodirectorilla.

Ano2- Kiitoskiitos!(: Yrittelen kirjoitella aina kun on asiaa, ettei sitten se tärkein -eli sisältö- kärsisi. :)

Hannnz kirjoitti...

Mulla on kans kauhee terveysintoilu päällä :D (turhakokommentti)

Hetaito kirjoitti...

Positiiviset kommentit ei ole koskaan turhia! :) Hauska kuulla, etten ole ainoa.