maanantai 5. maaliskuuta 2012

Helou & Good bye Horse Fair !


Eli tossa viikonloppuna oli Horse Fair -hevosmessut Helsingin messukeskuksessa ja siellähän meitsi oli vikeltämässä. Lauantai-aamu alkoi viideltä aamulla, jolloin alkoi myös hiustenlaitto. Seitsemän jälkeen lähdettiin Venlan kanssa junalla kohti Pasilaa.  Pitkän junareissun jälkeen saavuimme Pasilaan ja nähtiin Iiris. Etsittiin oikeeta sisäänkäyntiä kymmenen minuuttia ja kierrettiin melkein koko rakennus.. :D No, päästiin sitten sisään, saatiin kulkuluvat ja lähdettiin kokoamaan ständiä. Ständille tuli pukki, vikellysjulisteita, iso tv, josta tuli videota vikellyskisoista, sekä pöytä, jossa myytiin koristelemiamme hevosenkenkiä.
  Kun ständi oli kasattu ja kaikki joukkueesta olivat vihdoin paikalla, etsimme pukkarin ja pian olikin aika mennä jo verkkaamaan. Verkassa oli oikeesti tosi hyvä fiilis, ku pääsi taas vihdoin esiintymään. Vähän tosin jännitti, kun Sony oli vähän ravaillut treeneissä, ja pelotti ettei se suostu laukkaamaan. Sit eiku puvut päälle ja areenalle  ! 
c Jami Kallioväli



  Musat toimi tosi hyvin ja koko näytös meni omalta osalta ainakin kivasti. Muut vähän valitteli omia suorituksia, mutta kokonaisuutena meni kai ihan kivasti, jossei Sonyn paria ravisiirtymistä lasketa...

  Näytöksen jälkeen palattiin ständille esittelemään vikellystä ja opettamaan lapsukaisille ( ja vähän vanhemmillekkin ) vikellyksen perusjuttuja. Huomasin, että toi selittäminen ja näyttäminen otti monen tunnin jälkeen voimille.  :o

  Alkuillasta oli sitten toinen näytös ja olo oli jo vähän nuutunut, mutta piti tsempata loppuun asti ! Olin jo ehtinyt kolhaista kantapäällä betonilattiaa, että oli kyllä iha _____ kipee.. Mutta shown oli aika alkaa.. Ensin Sony ei olisi tykännyt oikein laukata, mutta kyllähän se sitten laukkasi. Kun Petran kanssa päästiin tekemään pariliikkeitä, ravasi taas. Saatiin tehtyä muutama liike kuitenkin kohtuullisen siististi, KUNNES.. Hiekka luiskahti Sonyn jalan alta ja Sony luisteli kovalla ja liukkaalla betonilattialla. Yht'äkkiä huomaan hevosen selän katoavan altani, ja löydän itseni maasta. Kaikkia liikkeitä itse en siis suorittanut loppuun, mutta muut tekivät suorituksensa normaalisti, vaikka Sony siis hieman istuutuikin.
  Suorituksen jälkeen jatkui tuo sama kenkien kaupittelu, sekä lapsosten opastus. Illalla oli todella väsynyt fiilis, ja nukkumaan menin jo yhdeksän jälkeen.

Sunnuntai-aamuna saavuimme Venlan kanssa kymmenen paikkeilla ja muut taisivat jo olla paikan päällä. Katsottiin siinä pukilla sitten nopeasti kaikille yksinliikkeitä, koska pariliikkeitä ei uskaltanut enään tehdä, kun lattia tosiaan luisti niin paljon. Kaikille tehtiin muutama yksinliike ja siinähän se aika vierähti niin, että kohta oltin taas verkkaamassa. Kaikki pariliikkeet oli siis otettu pois, ja nyt oli viimeisen näytöksen aika. Itselläni meni ihan semisti, tosin kun tein takaperin vaakaa lenkissä, lähti Sony kiihdyttämään, ja olin varma, että tulisin sieltä kohta taas alas. No sitten sarjani loppui kuitenkin vähän eritavalla, kuin suunnittelin, mutta se ei haitannut. Loppunäytöksestä Sony taas luisteli niin, että jouduttiin keskeyttämään näytös, mikä oli tosi harmi, koska kaksi vikeltäjää ei päässyt selkään ollenkaan. ):

Näytöksen jälkeen päivä sujui samoissa merkeissä, kuin lauantaina, ja oli hauska, mutta hiukan rankka viikonloppu.

Niiiiiiiii ja viel.... MOI

4 kommenttia:

ewwa kirjoitti...

ha ha ha oon paras kuvaaja, linkitä mun blogi toho nimee sillee sniikisti ;););)

Sofia kirjoitti...

vikellys on kivaa ! :) oon kerran kokeillu sitä ratsastuksen ohella :D ps. sulla on ihanat hiukset <3!

Heta kirjoitti...

Joo itekki tykkään.. :>
+ kiitos

Carita kirjoitti...

Noi punaset hiukset oli jumalaiset ♥
oot tosi nätti tyttö ja varmaan jäisin seuraileen jos olisin itse hieman nuorempi :)

http://somebody-help-me-breathe.blogspot.com