Moikka moi, pitkästä aikaa erittäin tajunnanvirtaista kirjoittelua - ajatuksia runomuodossa. Kyselin Snapchatissa teidän ajatuksia aiheesta ja yksi säkeistöistä pohjautuukin täysin teidän ajatuksiinne. Jos kiinnostaa, niin runo löytyy puhuttuna täältä.
Annetaan kauniiden sanojen valaista meidän päiviä ja nautitaan hetkistä.
Aitoutta on
tunteiden kirjo,
elämän kompleksisuus,
ja riisuttu runko.
Aitoutta on olla
hyvä ja huono,
rikki ja ehjä,
mielensä reflektio.
Joku yrittää liikaa,
toinen ei lainkaan.
Onko kumpikaan oikeassa - tai sen aidompaa?
Kyselin teiltä,
mikä on aitoutta.
Vastaukseksi sain kai
monta totuutta:
Aitous on
alastomuutta ja tuntemisen tuskaa,
rehellisyyttä, luottamusta ja empatiaa.
Aitous voi näkyä tunteiden näyttämisenä,
itsevarmuutena ja vilpittömyytenä.
Kai kaikki epätäydellinenkin on aitoutta;
mahamakkarat ja räkänauru -
jota ei voi feikata.
Aitoutta on
kai monia polkuja,
eri väreillä, sävyillä ja muodoilla
koristeltuina.
Musta kuitenkin tuntuu, että
Aitous kadonnut on näyttöjen syvyyksiin,
nykyään vaan heijastus siitä
what we used to be.
Toinen toisiamme toistaen,
selfie jälkeen selfien...
Onko arvo aitouden
kadonnut alle tykkäysten?
Aitous eli originelli
alkuperäinen, erottuva, villi
Nyt hautautunut ja padottu,
maskin taakse piilotettu
katseilta, tunteilta ja statusyhteiskunnalta..
Uskon, että aitoutta on
olla rehellinen itselleen,
mutta tää on vaan mun totuus,
mitä itse näet?
Tiedätkö sä,
kuka sä oot -
Ootko heijastus
vai halpa kopio?
Kirjoittaako kukaan enää runoja? Vai meneekö se samaan kategoriaan postimerkkien keräilyn kanssa? Itse rakastan sanoilla leikittelyä, ja vaikka en ole runoja sitten ala-asteen rustaillut, nautin kyllä tästä aivan suunnattomasti. Mitä mieltä sä olet runoista tai aitoudesta? Entä herättikö mun pohdinnat joitakin ajatuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti