sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Itsekriittisyys

Se mitä tein tai jätin tekemättä/
virheitäni muistetaanko silloin/
kuin olen poissa jo/
I don't think so

Mikko Harju



Moikka.

Mä kirjoitin äsken yhden aika pitkän postauksen, mutta jokin itsesensuurin muoto sai mut kuitenkin painamaan vaan ''tallenna''-nappia ''julkaise''-napin sijasta. Kirjoitin asiaa, mutta en vain ollut tyytyväinen tulokseen... Siinä oli niin paljon erilaisia pieniä virheitä, joita en vaan saanut korjattua.

Olen puhunut aikaisemminkin itsetunnosta ja itsensä kehittämisestä, mutta tuon postauksen innoittamana ajattelin kirjoittaa itsekriittisyydestä - siitä pienestä mollivoittoisesta äänestä sun olkapäälläsi, joka kertoo kuinka huonosti sä taas onnistuit. Itsekriittisyys on sitä, kun teet paljon työtä jonkin eteen, muttet silti nää koko matkassasi muuta kuin virheitä. Tulet sokeaksi niille asioille, jotka työssäsi ovat onnistuneet tai menneet hyvin. Itsekriittisyys on oman työn arvostamisen puutetta, joka voi johtua monesta asiasta - esimerkiksi perinteisestä suomalaisesta arvomaailmasta, jossa ylpeyttä omasta kädenjäljestään ei tule näyttää.

On vaikeaa elää sen faktan kanssa, että niitä ''virheitä'' löytyy kaikista - ja ylipäätään kaikesta mitä teemme. Vaikeita hetkiä on hankala käsitellä niiden ollessa päällä, mutta ajan kulu ja sen tuoma etäisyys tekee niistä mahdollisia käsitellä. Mulla oli itselläni todella hankalia hetkiä syksyllä kun en vaan jaksanut tai ehtinyt elää kuten halusin. Tuntui, että kaikki painoi päälle, eikä motivaatiota oman elämäni kehittämiseen löytynyt mistään. Saattaa ehkä kuulostaa hassulta, mutta kadotin ns. ''urheilijan identiteettini''. Etsiskelin itseäni ja pohdin, että mitä musta jää jäljelle, jos en enää ole urheilija. 

Pidin syksyllä hieman myös treenitaukoa ja tuntui, että kaikki mitä teen menee pieleen. Mikään ei onnistu, eikä varsinkaan urheilu. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi ja tuo otsikossakin korostettu itsekriittisyys kukoisti.

Itsekriittisyys voi ilmetä monissa eri muodoissa riippuen henkilöstä ja kritiikin kohteesta. Se voi olla koulutyö, urheilusuoritus, työkeikka, postaus tai vaikka selfie. Suurin merkitys arjessa ei ole kritiikin kohteen suurudella vain oikeastaan kritisöinnin määrällä - mitä enemmän asioita tuntuu menevän rimanalituksina, sitä huonommin koko persoonan psyyke tulee pidemmän päälle voimaan. 

Mä syksyllä leikittelin oikeasti ajatuksella koko cvi-kisailun lopettamisella. Mitä järkeä on lähteä noihin kilpailuihin, koska enhän mä todellakaan ole tarpeeksi hyvä tuonne... Kun mä en kehity, mitä muut musta ajattelevat? Mitä järkeä on treenata, kun ei siitäkään oikeastaan tule mitään? 
Täytekuva: päiväni muotibloggaajana

On olemassa kahdenlaista kritiikkiä: sitä, joka parantaa suoritustasi & sitä, joka lopulta saa pilattua sen. Suola parantaa ruuan makua tiettyyn pisteeseen asti - sen pisteen jälkeen se vain pahentaa sitä. Kriittinen saa siis olla, mutta kaikkea ei saa kritisoida. Jokaisesta suorituksesta löytyy myös jotain hyvää, jotain arvostettavaa. Ole mielummin ylpeä siitä mitä olet tehnyt, älä pettynyt siitä minkä olet tekemättä jättänyt. Huono itsearvostus tekee elämästäsi liian suolaista.

Olen puhunut tästä aiheesta yllättävän monen opettajani kanssa (viimeksi pari viikkoa sitten...) tässä pienen elämäni aikana: Kuinka perfektionismi ei ole aina vaan hyvä asia. Kaikkea ei tarvitse tehdä aina täydellisesti, koska kukaan ei oikeasti vaadi sitä sinulta. Huonojakin päiviä saa olla & ne ovat hyvin ymmärretävä osa elämää. Superihmisen elämä on aika rankkaa, eikä minkääntasoinen burn out ole tavoiteltava asia.
Kiitos kuvista taas Eve<3

Itsekriittisyydestä ei ehkä koskaan pääse täysin eroon, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Kuinka kliseistä. Asia on kuitenkin niin, että ajatusmallien muuttaminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Takapakkeja tulee koko ajan, eikä niitä kriittisiä ajatuksia tarvitse pelätä. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei niitä tarvitse aina kuunnella. Laita joskus musaa vähän kovemmalle ja valvo pitkään, syö herkkuja ja nauti elämästä. Ota etäisyyttä arkeesi ja palaa kun koet olevasi siihen valmis.

Vieläkin mä koen olevani monella elämän osa-alueella kovinkin riittämätön, mutta keskeneräisiähän tässä ollaan - koko ajan rakentamassa itseään. Ehkä mä vielä joskus.

7 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Ihana kirjoitus Heta. Mielestäni tärkeintä on se, että hyväksyy olevansa keskeneräinen. Ja oppii nauttimaan siitä. Mä koitan ajatella, olisiko onnellinen jos osaisin jo kaiken, etenkin urheilun suunnalta ja saanut palata takaisin aina samaan pisteeseen: en olisi. Lisäksi olen miettinyt paljon, kun puhutaan urheilijoiden "ns. huonoudesta". En usko, että huonoa urheilijaa on millään saralla: on vain keskeneräisempiä, vähemmän kokeneita tai erilaiseen tyyliin tottuneita. Muttei huonoja.

Nyt on täytynyt paeta sitä perusperusarkea ja unohtaa muut treenit kuin ratsastus hetkeksi ja keskittyä vain omaan hyvinvointiin. Aluksi jäätävä morkkis, mutta so what: ikävä kyllä se menee niin, että treenit on mua varten enkä mä treenejä varten.

Heta kirjoitti...

Ihana kommentti, kiitos Sini! Näinhän sen pitäisi olla; koska elämme vain ja ainoastaan itseämme varten. ♡

Soila kirjoitti...

Sä oot kyllä niin hyvä kirjoittamaan. Aina sun postauksia lukiessa saat ajatuksia heräämään, kiitos sun blogista! <3

Heta kirjoitti...

Kiitos Soila! Tämä lämmittää sydäntä ♡

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä aihe Heta.

Itsekriittisyys on sekä mahtava että kamala asia. Mullakin itsekriittisyys usein johtaa stressiin, koska inhottaa kun tuntuu ettei ehdi tehdä kaikkia asioita, mutta niiden kerääntyminen ja jättämättä tekeminen tuntuu vielä kamalammalta. Uskon että voit samaistua tähän aika hyvin.

Tärkeintä musta kuitenki on, että myöntää ja ymmärtää, et paine suorittamisee tulee pitkälti omasta päästä. Ja itseähän voi aina muuttaa, mahtavaa eiks vaa :D Mul on tapana stressaantuneena (sen jälkee ku oon kironnu kaikki ja kaiken ja todennu et kukaa ei ookkaa syyllinen paitsi oma pää) muuttaa lauseet itsekriittisyyden päässäni positiivisesti alkaviks "kukaan ei kuole, vaikka en...." ja jatkan sillä mikä pitäisi tehdä. Ja se on (toivottavasti) 100% totta. Mulla ainakin toimii, toki oon Meri, mutta ehkä kokeilun arvoista ;) Laittaa asiat sopivaan perspektiiviin

Ollaanhan vapaita ja stressittömiä kuin taivaan linnut

Peace
-Meritiainen

Heta kirjoitti...

:"""D tää sai nii hyvälle mielelle, ihana Mertsi! Ollaan vapaita kuin taivaan linnut <3

Heta kirjoitti...

:"""D tää sai nii hyvälle mielelle, ihana Mertsi! Ollaan vapaita kuin taivaan linnut <3