lauantai 10. toukokuuta 2014

Unelmat ja tavoitteet käyvät käsi kädessä


Ihan ensimmäiseksi kaikkien huomio varmaan kiinnittyi uuteen banneriini, joka on ainakin mun mielestä ihan tajuttoman pähee, tykkään paljon. Kiitos tästä Ellinooralle. 

Mielessä on aikalailla pyörinyt taas vaihteeksi oma treenaaminen ja valmentaminen. Mä tiedän ettei monikaan siellä ruudun toisella puolella varmastikaan ymmärrä mua ollenkaan ja oon itsekin välillä vähän hämmentynyt mun elämäni kulusta. Sitä on vaikea yrittää selittää ihmisille, jotka ovat aivan erihenkisiä... Niille mun maailma tuntuu ihan utopialta. Toisaalta, tartteeko sitä edes yrittää selittää? Ehkä ei.

Myös tulin pohtineeksi, että miten haaveet eroavat tavoitteista? Haaveethan ovat asioita, joista unelmoidaan. Asioita, joiden toteutumiseksi pitäisi tehdä töitä. Ihmiset tekevät asioita, jotta saavuttaisivat unelmiaan. Entäs ne tavoitteet? Eikö tavoitteet olekin juuri määränpäitä, joita saavuttaakseen pitäisi tehdä duunia. Ovatko unelmat siis tavoitteita? Kai ne tavallaan ovat. Mielivaltaisesti jokaisen alitajunta ohjaa tekemisiämme kohti haaveitamme, halusimme sitä tai emme. Haaveilu ja unelmat ovat hyvä juttu, ne antavat elämälle mielekkyyttä ja antavat tulevaisuudelle uusia tuulia joita seurata.

Jayssss, suunnitelmat lukiota varten, check! Kurssivalinnat ensi vuodelle tehty, samoin valinnat kirjoitettavista aineista. Moni varmaan pohdiskelee saman aihepiirin kanssa: mitä kirjoittaa ja milloin? Ahdistaa varmaan, kun pitäisi nyt jo tietää mitä elämältään haluaa. Itse olen kuitenkin hieman saanut selvyyttä tulevaisuuden suunnitelmiini: Aion suorittaa lukion 3.5 vuodessa, kuitenkin kirjoittaen kolmosvuotisten tahdilla. (=Jään lukiolle sitten suorittamaan niitä turhia pakollisia kursseja kirjoitusten jälkeen. Mun kirjoitustahti tulee olemaan jotakin tämän kaltaista:

2.kevät = terveystieto
3.syksy = lyhyt saksa + äikkä
3.kevät = pitkä matikka, ruotsi + enkku

Jes. Millasia suunnitelmia muilla lukiolaisilla on tai minne aiotte hakea lukion jälkeen? Toki muitakin tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita saa esittää. Loppuun vielä haluan muistuttaa kaikkia hetkien tärkeydestä: nauttikaa hyvistä hetkistä, ne antavat voimia. Ottakaa kaikki irti kuitenkin myös huonoista hetkistä, ne opettavat paljon ja näyttävät usein uuden valoisan polun kohti uusia unelmia.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Banneri on ihan superkiva! :)

TIINA kirjoitti...

Wiiiii. Meitsillä kans terveystieto keväällä! #samajama

Jek-ki kirjoitti...

Meni jo mutta siis kirjotin syksyllä biologian ja kevällää pitkä matikka, äikkä,fysiikka,ruotsi,kemia,enkku

Hetaito kirjoitti...

Hii hyvä Tiina, voidaan päntätä yhes!!

Jekki, vautsi!! Supermimmi repäs oikeen kunnolla kuus ainetta sit plakkarii kerral :D Täytyy sanoa että pointsit siitä!