Huoooooooooooooah. Oon niiiin tajuttoman väsynyt. Siitä Hollannin kisareissusta ajattelin kuitenkin postailla vaikka sänkykin kyllä kieltämättä houkuttaisi aika paljon..
Keskiviikko
Keskiviikko-aamuna tapahtui viimeiset pakkailut ja lähtö koneella ensin kohti Köpenhaminaa ja sieltä Amsterdamia. Köpiksen stoppauksella ehdimme syödä ja kaikki odottivat kisamatkaa innolla. Damin päässä kaikkien laukut saapuivat paikalle ja kaikki vaikutti todella sujuvan. Matkan ensimmäiset mutkat alkoivat etsiessämme shuttlebussiamme autovuokraamolle ja odotellessamme vuokraamossa pienen tovin. Vuokraussotkujen jälkeen ajoimme tallille purkamaan hepat, minkä jälkeen suuntasimme majoitukseemme, Walibi Worldiin. Respa vaikutti kuolleelta ja väsymys näkyi matkalaisten naamoilta kellon lähestyessä puolta yötä. Puhelin tuuttasi ja tuuttasi, kukaan ei vastannut. Ajatus autossa nukkumisesta toi kylmiä väreitä ja epätoivo meinasi vallata mielen kunnes vihdoin saimme vastauksen ja avaimet mökkeihimme. Sänky oli kyllä täydellinen, en usko että kukaan meistä koki nukahtamisvaikeuksia sinä yönä.
Torstai
Torstai alkoi aikaisin aamulla kun Suomen vikellystiimi suuntasi kaaransa tallille. Tallilla purimme kaikki tavarat rekasta ja taluttelimme heppoja. Ihanan leipälounaan jälkeen treenasimme maneesissa pääasiassa perusliikkeitä. Reeniheppani oli matkalla kerännyt hieman energiaa ja olin treenin jälkeen lievästi sanottuna hieman kauhuissani seuraavasta päivästä. Myöhemmin päivällä oli Vet-check, eli eläinlääkärin tarkastus, josta kaikki heppamme pääsivät onneksi ylpeinä läpi. Illan hämärtyessä saimme tietää aikataulujamme ja kävimme majapaikalla onnellisesti nukkumaan, autuaan tietämättömänä tulevasta.
Perjantai
Herään muiden keskusteluun ja katson kännykkäni kelloa: 03.00. Heitän peiton sivuun ja silmät kiinni muurautuneina kysyn että mitäköhän hemmettiä ihmiset tekevät siihen aikaan ylhäällä. Kisatoverini selittävät tilanteen: Alakerrasta oli kuulunut saksan(?)kielistä miesten puhetta ja myöhemmin televisio oli alkanut huutamaan. Ovi oli jäänyt auki näiltä öisiltä vierailta ja kaukosäätimemme oli viety. Tässä vaiheessa ajatukseni oli tiivistetty kolmeen kirjaimeen: W A T !?
Aamulla keskustelu öisistä tapahtumista jatkui, mutta kello juoksi ja kohta olinkin jo areenalla suorittamassa periksiä. En tiedä oliko normaalista poikkeava kisaverkka parantanut vai huonontanut suoritustani, parasta näyttöäni se ei kuitenkaan ollut. Muut liikkeet suoritettiin kunnialla seisontaa lukuunottamatta. Olen tehnyt paljon seisontaharjoitteita mutta onnistun jotenkin aina kisoissa heittämään kaiken hukkaan. Olin pettynyt. Tuntui kuin olisin pettänyt muutkin.
Illemmalla vuorossa oli muiden kannustamista ja todella taitavien vikeltäjien seuraamista, ihailua. Illalla hirvitti hieman käydä nukkumaan, monestakin syystä.
Lauantai
Kyyripäivä. Vapaaohjelmat olivat aivan uskomattomia, kuten tietysti vikeltäjätkin. Harmillisesti uuden maneesin katon pelottavat äänitehosteet toivat lisäjännitystä joihinkin hevosiin. Musiikkien kanssa oli myös osittain ongelmia: edellisenkään päivän osa levyistä ei soinut enää. Kuten suomalaisen junnutiimin kanssa kävi, se oli tosi sääli. Musiikeista tai hevosista ei kuitenkaan voi koskaa tietää, pelottaa kuitenkin ajatus sopeutumisesta yllättävään tilanteeseen.
Oman vuoroni koittaessa sain kuulutuksen jossa music-lady kertoi, ettei musiikkini toimi ja että hän laittaa jonkun toisen musiikin. Olin todellakin vihainen ja kauhuissani: olin raatanut teemani eteen ja pelkäsin uuden musiikin sekoittavan pääni. Sain kuitenkin vapaaohjelmani ehjästi suoritettua, flikistäkin tulin jaloilleni. Nyt olin iloinen, vain musiikki hieman jäi harmittamaan - on teema kuitenkin niin suuri osa tätä lajia.
Sunnuntai
Sunnuntai
Sunnuntaina en ollut iloinen: olin saanut pisteeni. Sain huonoimmat pisteet mitkä olen koskaan kyyristäni saanut vaikka tein yhden parhaimmista suorituksistani. En ymmärtänyt sitä ollenkaan. Olin todellakin toivonut perusliikkeistä kutosta ja kyyristä siitä ylöspäin. Taso on kova ja tiedän sen kyllä, mutten silti ole tyytyväinen 5.7 pisteisiin. Toisaalta, eihän sitä suomalaisille hepoille tai vikeltäjille -jotka ovat suhteellisen harvinainen näky kv-kisoissa- voi antaa kunnollisia pisteitä. Eh, no myönnän ehkä olevani hieman katkera.
Maanantai
kahdentoista tunnin matkaamisen jälkeen vihdoin kotona. Aaaah kiitos ja aamen. Paranemisia niin fyysisesti kuin henkisestikin rammoille tovereilleni ja kiitos Annille ja Roylle matkaamisesta heppojen kanssa. Ilman heitä ei tämäkään reissu ei olisi toteutunut.
Romaani on hyvä lopettaa muutamiin omiin mietteisiini tulevasta kisakaudesta. Seuraavana vuorossa Lahti, joka on kesäkuun puolivälissä, sen jälkeen toivon Paulan olevan kunnossa roadtrippiämme varten (Unkari + Saksa). Elokuussa ehkä tulossa taas EM-kisat ja syksyllä Karjaa ja PM-kisat.
Kisareissu oli rankka, mutta toi rutkasti oppia ja motivaatiota tulevaan. Lupaan opetella eläytymään paremmin ja liikkumaan sulavammin. Haluan opetella flikin hevosen selässä (=ei alastulona) ja aion vielä päästä toiselle kierrokselle cvi-kisoissa. Periksiä pitää tietysti treenata myös kuivaharjoitteluna ja saada näin asennot kuntoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti