sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tekemisiä ja ruokakuvia


Tök. Tök. Siltä varmaan pääni sisällä kuulostaisi, jos joku sinne pääsisi kuuntelemaan. Nyt siis lyö aika tyhjää, mutta aattelin, että olisi kiva kuitenkin jotain postailla. Oon viimeaikoina aikalailla ettinyt uusia blogituttavuuksia ja lueskellut vanhoja. Se on hassua huomata, miten bloggaajatkin kokoajan kehittyvät ja oppivat uutta. Eräskin minua hieman nuorempi bloggaaja on onnistunut avaamaan hieman jo sisintään maailmalle, mikä on musta aina hienoa luettavaa. Kirjoitusasu voisi aina olla parempaa, mutta aihe ja ajatushan on tärkein.

Kulunut viikko on kulkenut todella hitaasti ja treenaaminenkin on ollut aikalailla pelkkää ohjelmien läpikäyntiä. Kotona olen muutamat lihastreenit tehnyt, mutta salikortin ollessa tauolla on jotenkin orpo olo. Inspiraatiota olen nyt keräillyt kunnon treenipostausta varten. Kun hyvät säät taas palailevat, lupaan tehdä videotreenipostauksen! Jos meinaan unohdella, muistuttakaa minua rakkaat lueskelijani!

Mutta tosiaan olen kuluneella viikolla taas vikeltelyn lisäksi ratsastanut Nelsonilla ilman satulaa, kuvaillut Pinjan kanssa, valmistellut yhtä sun toista ruoaksi määriteltyä, kuten grillivartaita, pinaattimuffineita, mysliä ja tuulihattuja. Perjantaina kävin lisäksi ostelemassa uudet farkut edustusta varten. Teimme eilen Sinikan kanssa itse kasvonaamiot hunajasta, banaanista, kauraleseistä ja kanelista... Eikä siitä sen enempää.

Eilen tuli myös suoritettua reissu kohti Espoota, kun menimme Leppävaaran ratsastuskoulun päättäjäisiin pitämään vikellysdemoa Venlan ja valmentajani kanssa. Ensin pidettiin pieni alkuverkka, minkä jälkeen kerrottin yleisesti lajista. Selityksien jälkeen ruvettiin tositoimiin ensin pukilla, jonka jälkeen otettiin kuvioihin mukaan myös AG-tallin käyntijoukkueen hevonen, Mandy. Valmentajamme opasti kokelaita hevosella, Venla oli punttaamassa ja minä näytin ja opetin pukilla erilaisia kyyriliikkeitä. Tosi mahtavaa porukkaa ja sääkin oli huippu! Toivon kovasti, että vielä jonain päivänä saan olla valmentajana.. Nuo demokeikat ovat ihania, pitäisi ehkä enemmän alkaa markkinoimaan tätä ajatusta? Synttäreitä, polttareita ja näytösohjelmaa!

Tuntuu hullulta. Olen aivan peruskoulun loppumetreillä ja maali häämöttää. Itse päätän peruskouluni jo keskiviikkona, koska viikon kuluttua olen jo kaukana koto-Suomesta. Kisamatka Unkarin pääkaupunkii, Budapestiin, on aivan pian ja vielä pitäisi pariohjelmaa päästä mahdollisimman paljon treenailemaan! Hieman harmittaa, etten ole ysien potkijaisissa, juhlalounaalla, päättäjäisissä, enkä todistusten- tai stipendienjaossa mukana.. En myöskään ole isoveljeni ylppärijuhlissa..Mutta tätä elämä on. En ole pettynyt valintaani, rakastan kisamatkoja, ja tämähän oli ainut mahdollisuutemme päästä kilpailemaan pariohjelmamme kanssa, minkä vuoksi päätin kyseiselle kisamatkalle lähteäkin.

Toivotaan, että sää nyt täällä Suomessakin alkaisi näyttää oikealta kesältä ja aurinko paistaisi kunnolla. Mitäs kesälomasuunnitelmia lukijoillani on, ootteko töitä saanut? Jos joku täällä Etelä-Suomessa tarvitsee kesäapulaista mihinkään, niin täällä on yksi vapaaehtoinen auttava käsi. Tai oikeastaan kaksi kättä. Plus jalat. Ja aivot.. Mahdollisesti.

Siivoan, kokkaan, leivon, maalaan, ajan nurtsin, järjestelen autotallin, pesen auton, ulkoilutan lemmikit, vahdin lapsia, teen puutarhatöitä.. Mitä vaan keksitte! Eli jos joku tarvitsee ahkeraa kesäorjaa, niin yhteyttä saa ottaa!

5 kommenttia:

Pinja kirjoitti...

Nomnom,noi pinaattimuffinit oli tosi hyviä ♥

Anni kirjoitti...

Vaude, tykästyin tähän blogiin tosi paljon! Olen aina ihaillut vikeltäjiä, ja vihdoin löysin siitä lajista kertovan blogin! (: Kirjoitat tosi hyvin ja tekstiä ja kuvia on sopiva määrä ! Tykkään tosi paljon!

Hetaito kirjoitti...

Pinja- Niin oli!
Anni- Wau, kiitti tosi paljon, tosi kiva, jos miellyttää! :)

Unknown kirjoitti...

Sun blogia lukiessa tulee aina niin hyvälle mielelle. Kirjoitustapasi on todella miellyttävää lukea, ja aiheet mistä kirjoitat ovat lähes aina mielenkiintoisia! Varsinkin postaukset, missä avaat hieman ''pintaa syvälle'' ovat todella kivoja, joskus jopa tuntuu että voisin lukea omia ajatuksiani teksteistäsi!
Sun blogi on ehdottomasti yksi suosikeistani, vaikutat ihmisenä todella mukavalle persoonalle! Lisäksi sinulla on todella hyviä kuvia hyvien tekstien lisäksi! Pidän todella paljon :)

Hetaito kirjoitti...

Et arvaakkaan, kuinka taas piristät kommentillasi mun iltaa. On mahtavaa lukea näitä positiivisia kommentteja, niiden ansiosta pystyn edelleen rakentamaan blogistani yhä parempaa! Kiitos. (: