sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pics


Heipähei!

Mua hymyilyttää. Kaikki on okei, muistakaa nauttia pienistä hetkistä. Sillä jaksatte pidemmälle.


Okei, kaikkia masentaa, koska Suomi oli huono jääkiekossa, eikä menestystä kuulunut Euroviisujen suunnaltakaan. Toisaalta, mitä väliä noillakaan oikeasti on? Ei mulle ainakaan yhtään mitään. Anteeksi kaikki tunnolliset kiekkofanit, kaikkia ei vain kiinnosta. Joskus jonkun on oltava huonompi.


Kuluneella viikolla on taas tapahtunut vaikka ja mitä.. Palailtiin sieltä Ruotsista tosiaan aivan tajuttoman koomaisissa olotiloissa.. Säästä on nautittu aurinkomäellä hyvässä seurassa! Koulussa tunnit ovat olleet yhtä ainetta lukuunottamatta pelkkää turhaa oleskelua ja videoiden katselua. Perjantaina tosin kävimme liikanryhmämme kanssa pienellä issikkavaelluksella, mikä oli myös tosi hauska reissu.



Torstaina kävin Helsingissä lastenklinikalla niiden kasvujuttujeni takia.. Jos en nyt liiallisesti punoudu yksityiskohtiin, niin voin kertoa, että pituutta kasvan maksimissaan enää pari senttiä.. Jee, hobittius? Lisäksi kuulema pitäisi alkaa syömään enemmän. Huoh. Taisi taas se terveysintoilu karata vähän käsistä. Älkäähän ihmiset ruvetko liian terveellisiksi. Se ei vissiin kuitenkaan ole niin terveellistä.

Treeneissä ollaan keskitytty pariohjelman tekoon, koska se ei saisi näyttää täydeltä katastrofilta Budapestin kisoissa, jotka on siinä päättäreiden aikaan, eli puolentoista viikon kuluttua. Ihanat säät ovat sallineet myös vuoden ekat kunnon kesätreenit! Takapihalla tuli vähän tehtyä omatoimista treeniä, samoin purtsalla lenkin puolivälissä.

Lisäksi näin hyvää ystävääni Lumia. Aluksi kuvailimme hieman, minkä jälkeen pösöttelimme skoottereillamme Ikeaan, mikä oli kyllä huippuhauskaa! Pari eksymistä, liikenteen ajoittainen vaarannus tai pilvinen sää ei menoa haitannut.


Hei ihmiset, onko kuvat parempia noin kollaaseissa, vai pitäisikö laittaa ihan yksitellen? Mielipiteitänne kaivataan!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

molempi:) ootpas kaunis!

Hannnz kirjoitti...

Laita molempia c: ps. ei muakaa kiinnosta

Elli kirjoitti...

voi oot tosi luonnonkaunis!:) ja mun mielestä on kiva kun kuvia on yksitellen, mutta toki sekin on makuasia!:)

Miima kirjoitti...

Ihana blogi! Ei semmone perusmassa. Kirjotat tosi mielenkiintoisesti, täällä on kivoja kuvia ja ulkoasu miellyttää silmää.

Itekkin oon muuten joskus jollain ratsastusleirillä vikellystä kokeillu. :DD

Tosi nätti myös oot!
Ja kollaasit ja yksittäiset kuvat on kummatkin kivoi.

http://nevercloseoureyes-miina.blogspot.fi/

Unknown kirjoitti...

mun mielestä sun banneri sais olla vähän pienempi ja täältä löytyy kyllä mukavasti väriä :) Sun kaikki kuvat on tosi hyvälaatusia!

http://el-camino-hacia-el-futuro.blogspot.fi/

Iida kirjoitti...

Kaunis värimaailma blogilla. Tykkään erityisesti taustasta, ja bannerikin on tehty siihen sopivaksi, vaikkakin se on ehkä hieman liian levoton... Sun blogissa on kauniita ja selkeitä kuvia. Sulla on kauniit hiukset <:

www.tarinoidenhuvila.blogspot.com

Hetaito kirjoitti...

Kiitos kaikille!