torstai 16. toukokuuta 2013

Dumlen oma postaus



Muutamat seuraajani ovat jo pienen hetken saaneet odottaa minulta Dumlesta kertovaa postausta, mutta nyt ajattelin sen kaikelle kansalle julkaista. Olen pitkään miettinyt postauksen tekoa, mutta olen miettinyt, että kuinka tylsän postauksen voi koirasta kertoa? Todella tylsän.



Rosebridge's Alfons, eli Dumle on shetlanninlammaskoira uros, joka asustelee täällä Etelä-Suomessa pienessä omakotitalossa perheensä kanssa. Dumle on syntynyt 5.4.2011, eli on nyt jo kaksivuotias! Ei herranjumala en ole itsekään ajatellut, että se on jo noin vanha.. :D

Äitini kanssa olimme jo monta vuotta haaveilleet koirasta, ja kesällä 2011 tuo haave muutettiin todeksi. Aiemmin keväällä olin lukenut monta koirakirjaa, etsinyt netistä paljon tietoa sekä koirista yleisesti, että shelteistä. Perustelin monesti äidilleni, että miksi koira olisi mahtava lisä perheeseemme - niin kuin se onkin! Perusteluitani en muista, mutta sen muistan, miten oikeasti aloin opiskelemaan koiratietoutta roduista, ruokinnasta, lääkinnästä, harrastuksista, sekä koulutuksesta. Kesällä sitten haettiin tuo pieni pallero Parolasta.

Alusta alkaen Dumlea on totutettu erilaisiin uusiin ihmisiin, eikä sille ole koskaan muodostunut rodulle ( tai joillekkin yksilöille ) tyypillistä arkuutta. Pentuna kävin Dumlen kanssa pentuagilityssä, sekä muutamassa Match Show'ssa. Yhdessä menestyimmekin ihan hyvin, junior handler-luokassa kolmas sijoitus!


Kasvattaja olisi halunnut käyttää Dumlea näyttelyissä, mutta tämä ei onnistunut, koska kun Dumle oli n. vuoden ikäinen, leikattiin siltä toinen vatsaonteloon jumiin jäänyt kives, ettei siitä kehittyisi kasvainta. Muuten Dumle on ollut suhteellisen terve, silmätulehdus on kerran ollut. Toivon, että onni kulkisi shelttini rinnalla ja se saisi onnellisen ja terveen tulevaisuuden. :)

Dumle on hyperaktiivinen karvakasa, joka rakastaa juoksemista, leikkimistä, agilityä, sekä uusien temppujen opiskelua. D osaa käskyt istu, tassu + toinen + molemmat + high five, maahan, kieri, ryömi, PUM (eli, jähmettyy selälleen makaamaan, kun näytän 'asetta' ), hyppy, ali, etsi ja odota. Käskyjen lisäksi Dumle tunnistaa sanat/lauseet ''ulos'', ''kuka tuli'', sekä ''onko nälkä''.



Hassun koiran maineen se on moneen kertaan jo saanut, koska vinkuessaan se kuulostaa usein enemmän kissalta kuin koiralta-- en tiedä kumpi on pahempi.. Se, että koirani kuulostaa säälittävältä ja todella naurettavalta, vai se, että se haukkuisi kuin koirat yleensä. Ei Dumlelta kuitenkaan haukkua puutu. Pahoitteluni naapureille, jotka joutuvat sitä kuuntelemaan Dumlen rallitellessa ympäri pihaa päivittäin.

Hellyyttävä ja miellyttämisenhaluinen luonne on sulattanut sydämeni kokonaan. Vaikka olen muuten suhteellisen siisti ihminen, en voi sille mitään, että kun Dumle aamuisin hyppää sängylleni - joko vatsani päälle, tai viereeni - nukkumaan, en voi häätää sitä pois. Se on ihana unikaveri! Itseasiassa, juuri tälläkin hetkellä kyseinen herra nukkuu vieressäni istuessani sängylläni.


Nykyään en harrasta mitään vakinaista toimintaa Dumlen kanssa, mutta erilaisia lenkkejä teen valokuvausreissuista juoksulenkkeihin. Haluaisin vielä joskus mennä jonnekkin kurssille Dumdumin kanssa, mutta tällä hetkellä omat resurssini moiseen riitä. Itseni lisäksi Dumlea hoitaa pääasiassa äitini, mutta myös isäni käy sitä lenkittämässä.

Nyt en enää oikein mitään muuta tuosta karvaisesta otuksesta keksinyt, mutta jos jotain kysyttävää vielä on, niin kysyä saa aina!


Lopuksi vielä.. Itse voin vain suositella koiran hankintaa, mikäli perheen tilanne on ok, ja kiinnostusta riittää. Itselleni koira on tuonut paljon iloa, enkä todellakaan haluaisi siitä luopua. Dumlesta on tullut rakas perheenjäsen. Rotuna sheltti on ollut todella ihanteellinen, joten annan siunaukseni myös sille. Jos teillä on koiria, huolehtikaa niistä ja hellikää niitä. Rakastakaa niitä.

Ja tosiaan: Ruotsin reissu meni todella kivasti ja rustaan siitä muutaman sanasen seuraavaan postaukseen! :)

6 kommenttia:

Miimahhh kirjoitti...

Ihan sika lutune <3333
Meijä koira tunnistaa samat sanat.. mut ku sanoo lenkille ni hyvä ettei volttia heitä ku onneissaa... :D

Pinja kirjoitti...

Hihi voi Dum Dum ♥ D on nii hauska kun se hyppää,ku etutassut katoaa kokonaan :D

Hetaito kirjoitti...

D kiittää!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana koira! Mul on kans sheltti ja se on trikki ja samanlainen urheilu hullu kun toi dumle :) ihana !!

verkkuw kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=Vr1g_hgHRhs

Meidän koira ääntelee tuolla tavalla :D Eikä tämä ole sieltä pahimmasta päästä

Hetaito kirjoitti...

Dumle kiittelee taas!

- koirat on hassuja elukoita. <3