perjantai 20. maaliskuuta 2015

Mä toistan itseäni

Hei kaikki! 
Kiitos Eve
Ajattelin pitkästä aikaa kirjotella treenikuulumisia, mutta aihehan taas karkasi ihan raiteiltaan... Mulla on ollut tosi paljon kiireitä aiheuttavia muuttujia (lue: KOULUJUTTUJA) mun elämässäni, mutta eihän treenejäkään sovi unohtaa! Kevään aikana mulla on myös paljon suunnitelmia oman pääni menoksi; sen sitten taas aika näyttää, että miten ne toteutuvat. Ennen tulevia juttuja palaillaan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin, eli niihin kuulumisiin.

Vikellysrintamalla motivaatio sai kisojen lisäksi lisäbuustia Ypäjän maajoukkueleiristä; se oli taas ihan huippu. On vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun on ylittänyt itsensä. Vuosi takaperin mä tein flikin hevosen selästä ja viime viikonloppuna heitin kärrynpyörää (sivuttain) ja kässärikuperkeikkaa samalla alustalla. Ja tähän väliin voisin toistaa lauseeni viime vuodelta: En olisi kyllä itse uskonut, mutta hyvä että joku muu uskoi.

On olemassa ihmisiä, jotka saavat meidät tekemään asioita, joiden tekemisen mahdollisuudesta emme edes ole tietoisia. Tuo, jos joku, on kummallista. Ja miten tämä voikin tapahtua, kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan? Jaa-a. Siinäpä kysymys.

Leirillä oli myös psykologisen valmennuksen luento, joka availi ajatuksiani aivan järjettömästi. Puhuimme mm. mielikuvaharjoitusten voimasta ja siitä, kuinka suuri merkitys itsetunnolla on kokonaiskuvan kannalta. Koska ''kisoja ei voita paras urheilija, vaan paras kilpailija''. Uskon, että psykologinen puoli on näissäkin asioissa ihan yhtä tärkeä kuin fyysinenkin. 


Mulla on jotenkin outo tunne tällä hetkellä. Tavallaan oon todella onnellinen tän hetkisestä tilanteestani, mutta toisaalta... äh. Mua väsyttää.

Niin kauan kuin jaksan muistaa, on multa kyselty yhtenään, että miten mä jaksan tätä hektisyyttä. Miten mä jaksan olla siellä, täällä ja tuolla? Muistan myös vastanneeni, että ''No, tähän mä oon tottunut, tämä on sitä mun elämääni. On ihana olla aina menossa!'' Mun on pakko myöntää, että joskus paineet tuntuu aika kovilta. Mä tiedän omat velvollisuuteni, mutta joskus mä haluaisin vaan käpertyä peiton alle ja jäädä sinne viikoksi tai kahdeksi ja vaan unohtaa kaiken. 

 Voi kun saisin lomaviikon. 

...mutta ei. Koeviikkoa sen sijaan olisi tarjolla. Ja flunssan poikasta. 

Mä en vaan jaksaisi enää täyttää mun kalenteria yhdelläkään menolla. Tapaamiset, lääkäriajat, pukusovitukset, autoiluharjottelut, koulutehtävät, sanakokeet, viralliset sähköpostit, kisamatkojen suunnittelu ja heppaselvitykset - ei. kiitos. Osa mut tuntevista varmasti tietää, että mulla on ollut ongelmia kasvujuttujen kanssa viimeiset vuodet; kasvuhormonia ei vaan tunnu löytyvän mistään. Kuulin vähän semmoista juttua, että pitkäaikainen stressi voisi alentaa sitä. Jaaha. Ongelmakohta siis löydetty. Mutta mites tästä eteenpäin? Ei harmainta hajua. Pitäisi kai etsiä stressin aiheuttaja ja minimoida sen vaikutus. Eli mites olisi, omaa lomaa koulusta?

... Musta vähän alkaa tuntua, että en todellakaan suorita lukiota kolmeen vuoteen (vaikka hetken niin ajattelinkin). Äh.


 Mä en vaan tiedä.


Haluan vielä pyytää anteeksi. Muistelen tässä vaiheessa kommenttejanne siitä, kuinka blogini - ja oma persoonani - ovat aina niin iloisia ja inspiroivia. Haluan olla sitä toki jatkossakin. Tällä kyseisellä hetkellä koen kuitenkin tärkeäksi purkaa ajatuksiani, koska en voi muutakaan. 




6 kommenttia:

Katariina N kirjoitti...

Hienoa että olet taas päässyt ylittämään itsesi ja oppinut uutta! Muista silti levätä, että jaksat (niin henkisesti kuin fyysisesti)! (:

Itse aijoin eilen iltapäivällä (klo: 16-17) koulujuttujen välissä ottaa pienet päiväunet, mutta heräsinkin seuraavana aamuna klo 8... heh... Vaikka itse en paljoa stressaa enkä kerkeä treenaamaan paljon,ja nukun riittävästi, niin silti hyvin pystyin nukkumaan n. 14-15h :D Hieman järkytyin herätessäni, kun tajusin nukkuneeni hieman enemmän kuin piti, mutta hyvää teki! Nyt taas jaksaa kirjoitella esseitä, lukea kokeisiin ja osallistua kouluvalmennukseenkin vielä tänään! Kokeile sinäkin! (: Ei nyt välttämättä ihan yhtä pitkään, mutta niin että piristyt! Laita soimaan jotain rentouttavaa musiikkia ja tyhjennä mielesi (youtubessa hyviä rentoutusharjoituksia, itsellä ainakin toimi, vaikka epäilin...)! (:

Tulipas pitkä kommentti... No kuitenkin HYVÄÄ LOPPUELÄMÄÄ! :D

P.S. Minkä pituinen olet nyt, kun puhuit kasvuongelmista? Itsellä ollut kasvamisen kanssa ongelmia ja kerran ala-asteikäisenä kasvuhormooni piikitykstäkin kuukauden käytetty (lopetettiin kun tuli "kasvupyrähdys" eikä kela suostunut enään maksamaan... Sinäänsä kiva, koska vihaan piikkejä :D). Miulla kasvaminen loppui joskus ylä-asteikäisenä ja olen nyt 153cm (pahin ennuste lapsena oli 135-140cm, joten aika hyvin siihen nähden :D)

The Little Dreamer

Viivi kirjoitti...

Moikka Heta,

kiitos kivasta postauksesta (taas kerran). Ei ole ihan helppo keksiä ratkaisua ongelmaasi, vaikka olenkin ollut samankaltaisessa tilanteessa, koska olen kova stressaamaan. Nyt olen pysynyt yli vuoden kuivilla pahimmanlaatuisesta stressistä, mutta vähän taas jännittää, iskeekö ahdistus kun on monta viikkoa päivätöitä putkeen + freelance-töitä + gradu + vikellyshommat.

Muutamia mua auttaneita asioita kuitenkin:
- Rennomman suhtautumisen opetteleminen on hidasta, mutta voit kuitenkin vaikuttaa itseesi ja pikkuhiljaa kehittyä tässäkin asiassa. Mua lohdutti esimerkiksi äitini tulkinta siitä, että kaikesta huolimatta en ole yhtä paha stressaaja kuin äitini, joka puolestaan ei ole yhtä paha kuin oma äitinsä. Kehitys kehittyy.
- Rajoita tietokoneen/älypuhelimen käyttöä pahimpina kiirekausina niin, että saat käyttää facebookkiin, blogien lukuun ynnä muuhun turhuuteen maksimissaan puoli tuntia päivässä. Vapautuu kummasti aikaa muuhun.
- Opettele sanomaan ei. Olin yllättynyt, että näin nopeasti löytyi aika, jolloin ehdit tulla tänne valmentamaan. Olisit ihan hyvin voinut sanoa, että tulisit mielelläsi mutta on kiire, tai että sovitaan aika vaikka loppukesälle. Ihmiset eivät loukkaannu tai maailma kaadu, vaikka et ehtisi kaikkeen. (Tästä huolimatta olen tosi iloinen ja innostunut siitä, että tulet!)
- Kukaan muu ei pysty arvioimaan sitä, mikä on sopiva määrä tekemistä sulle. Ihmiset, jotka rakastavat sitä, mitä tekevät, ovat aikaansaavia.
- AIna ei tarvitse olla pirteä, eli älä suotta pyytele anteeksi. Edelliseen kohtaan viitaten muut ihmiset ovat korkeintaan tyytyväisiä, kun huomaavat, että ikuisella ilopillerilläkään ei ole aina auringonpaistetta.
- Opettele tekemään asioita huonosti. En tiedä onko tämä sulle ongelma, mutta itse suoritin lukion loppuun asti kaikki typerimmätkin koulutehtävät pääsääntöisesti vähintään kahdeksikon arvoisesti, koska en osannut löysätä. Yliopisto opetti, että elämä on liian lyhyt siihen, että antaa kaikkensa turhina ja yhdentekevinä pitämiinsä asioihin.

Valoa päiviisi, toivottavasti etenevä kevät auttaa jaksamaan!

Heta kirjoitti...

Hei Katariina! Ja kiitos kannustavasta kommentista, se sai mut hymyilemään. :) Pitääkin yrittää ettiä noita rentoutumisharjotteita, jospa toimis sitten itelläkin. Ja mitä siihen pituuteen tulee; oon nyt varmaan jotain 155 cm:n luokkaa, mutta ongelmia enimmäkseen ollut menkkojen ym. hormonaalisten juttujen kanssa.

Heta kirjoitti...

Mitä mä voin tähän vastata? Toi kommentti nostatti tunteita pintaan ja karvat pystyyn. En löydä sanoja. Kiitos Viivi<3.

Janna Väisänen kirjoitti...

Hetaa! Musta toi kuulostais oikeesti hyvälle, että ihan oikeesti ottasit lomaa koulusta, etkä täyttäis sitä vaan niillä asioilla, mihin tarttisit lisäaikaa, vaan kerranki vaan olisit ja rentoutuisit ja antaisit aikaa itelles. Nyt mietit, et oishan se kiva, mut emmä vaan voi. Opinnoista putoo melko nopeesti kärryiltä, se on totta, mut jos opon kans juttelis, vois saada sen toimimaan! Oikeesti, älä kuluta ittees puhki. Siit ei oo koskaan seurannu kenellekkään mitään hyvää.

Ei oo ollenkaan huono vaihtoehto käydä lukioo 3,5 tai 4 vuodessa, kyllähän sä sen tiiät. Musta tossa sun ei nyt kannata miettii sitä, pitkittyykö opinnot tai pääsetkö samaan aikaan ylioppilaaks ku kaverit. Kyse on sun jaksamisesta Heta, ja siitä millasia vuosia sä haluut elää.

Heta kirjoitti...

Janna, <3.