perjantai 7. maaliskuuta 2014

Minkä värinen paloauto on?


Huomenia, päiviä, iltoja tai öitä ihan tasapuolisesti taas kaikille ruudun orjille. Herätykseeni on tällä hetkellä tasan viisi tuntia, muttei anneta sen häiritä, sillä luvassa on piiiitkä tarinointi. Kuluneella viikolla huomasin taas uuden piirteen itsestäni: Olen rohkeampi kuin ennen... Tarkoittanen tässä siis sosiaalisia tilanteita.

Kun olin ala- ja yläkoulussa, punastelin herkästi, enkä nyt todellakaan tarkoita sellaista söpöä pientä punaa, vaan sitä että koko naama näytti keitetyltä tomaatilta. Kirjaimellisesti siis koko naama muuttui kirkkaan punaiseksi... Asiaa ei kuitenkaan auttanut ne huomautukset, että ''Sä oot ihan punanen!'' tai että ''Minkä värinen paloauto on?''. Asia hävetti ja suututti. Punastelemista tapahtui varsinkin rankan urheilun jälkeen, (huom vasta jälkeen, ei siis aikana!) esimerkiksi alakouluaikojen jalkapallopelieni jälkeen. Kiillotettu jouluomena tykkäsi loistaa myös sosiaalisissa tilanteissa, joissa olin yksin puhujan roolissa ja huomasin monen ihmisen tuijottavan ja seuraavan minua. Asia tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta noihin aikoihin. Huomasin pelkääväni puhetilnateita, vaikka muuten esiintyminen olikin ollut todella sydämen
asia minulle. Koulun esitelmät, puheet ja näytelmät olivat kamalia.
Varsinkin ylä-asteella yritin kuumeisesti etsiä keinoa häivyttää punakoita kasvojani. Käytin mahdollisimman rauhoittavia ja kevyitä kasvotuotteita, ettei ihoni ärsyyntyisi lisää. Yritin vältellä suuria ja äkillisiä lämpötilamuutoksia ja sekä vaikeita puhetilanteita. Olin kuitenkin tuomittu tähän ja mikään ei tuntunut tehoavan. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän hengenhätääni ja kaikki se nälviminen jatkui vuodesta toiseen, vaikkakin muiden mielestä ihan huumorilla, oli itsetuntoni ajoittain aivan rikki tuon takia. Monet luulevat ymmärtävänsä, mutta.. en tiedä. Jos joku ymmärsikin, niin ei ainakaan tehnyt asialle mitään helpottaakseen oloani. Tuokin pieni asia tuotti paljon vaikeita hetkiä pienen ihmisen
elämään.

Olin aivan kauhuissani kaikenlaisista puhujan rooleista, mutta päädyin kuitenkin ylä-asteella valitsemaan ilmaisutaidon pitkäksi valinnaiseksi. Aluksi olin harmissani, etten päässyt kotitalouden tunneille, mutta nyt kiitän onneani. Kokkaamaan olen oppinut, mutta noita ilmaisun oppeja en olisi luultavasti muualta saanut. Ilmaisun tunneilla opin pikkuhiljaa siirtämään ajatukseni itsestäni johonkuhun muuhun henkilöön ja myöhemmin erittelemään omia ajatuksiani paremmin. Puhuminen muille kävi askel askeleelta ihan pikkuruisen helpommaksi, ei se kuitenkaan koskaan automaattisesti ole tullut. En itse kuitenkaan tuolloin osannut arvostaa näitä oppeja. Pitäisi ehkä mennä kiittämään kyseistä opettajaa edes näin
jälkikäteen.

Mitä noista ilmaisun tunneista sitten muka seurasi? Ei yksin mitään, mutta muiden muuttujien kanssa paljonkin. Kelaillaanpas nyt takaisin lähes nykyhetkeen: Viime keskiviikkona pidin luokan edessä 10-minuuttisen puheen lukemastani kirjasta. En yhtään tietenkään tiedä, miltä se kuuntelijan roolista näytti, mutta itselläni oli parempi olo kuin koskaan ennen. Luulen että olen kerännyt viime syksyn aikana suurimman määrän itseluottausta koko pienen lapsuuteni aikana. Olen oppinut, ettei aina kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Kaikista eniten itseluottamustani on kasvattanut tuo ilmaisuoppi, valmentaminen, ystävien ja blogin kommenttien kautta saadut rohkaisut sekä yksinkertaisesti
itsenäisempi arki.
Käyn salilla ja muissa treeneissä monia monia kertoja viikossa, enkä enää häpeä punaisia kasvojani. Tuntuu, että näin vähän vanhempana se olisikin aika typerää. Ei kukaan lukiolainen ole niin lapsellinen että puuttuisi toisen kameleonttiefekteihin... tai jos olisikin, mitä väliä? Pidän laittautumisesta ja tykkään tietysti yrittää näyttää edustavalta, mutta meikittä oleminen on minulle nykyään enemmän kuin arkipäivää: olisi hankala niiden kaikkien treenien kanssa olla kokoajan putsaamassa naamaa. Niimpä olen tullut siinäkin tulokseen, etten viitsi laittautua enää muiden takia. Sitä se todellakin oli koko yläkoulun ajan. Muiden miellyttämistä, halusin sopia joukkoon ja muottiin, halusin hyväksynnän..
samanlaisena kuin kaikki muutkin.

Olen kuitenkin oppinut, että liiallinen itsensä muokkaaminen toisten mieliksi voi kostautua. Kannattaa aina pohtia, minkälaisen kuvan haluaisi itsestään antaa. Aina jos koen jännittäviä tilanteita, mietin: Millaisen kuvan haluan antaa itsestäni muille? Haluan olla persoonallinen, energinen, iloinen ja sosiaalinen. Haluan olla rohkea ja rohkaista ihmisiä piirtämään omat polkunsa. Tämä auttoi esimerkiksi tuon kyseisen
puheen pidossa.

Mietin jo blogiurani alkumetreillä, kuinka haluaisin kirjoittaa tästä aiheesta.. ''mutta enhän mä nyt kehtaa!'' Kai se on niin, että vaikeimmat asiat selkenevät vasta jälkikäteen. Toivotan kamalasti tsemppiä muille punastelijoille ja kanssaihmisille tässä maailmankaikkeudessa. Ja vielä kaikille heppaihmisille muistutan että Messukeskuksessa on nyt viikonloppuna heppamessut, jonne saa tulla kokeilemaan ja katselemaan vikellystä! Toivon että jos näätte mua siellä, tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja toivon myös, että pidätte mulle peukut pystyssä niiden mun
suoritusten puolesta! 

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus! Ite kans jännitän tilanteita, jos täytyy luokan edessä pitää puhe/esitys tms.

btw. näytät ihan Pretty Little Liarsin Spenceriltä (samoja kasvonpiirteitä). Hassua. :D ja lempparinäyttelijä ohjelmassa.

Heta kirjoitti...

Ano, Kiva kuulla että tykkäsit! Hahhah, oli muuten pakko googlailla kyseinen henkilö... ja jep, kummallisia juttuja nuo tommoset :D

Irkkuuu♥ kirjoitti...

Puhuit kyllä ihan täysin asiaa! Mulla on ongelmana kanssa Semmonen kunnon punastuminen. Se on rajoittanut mun elämää aivan järkyttävän paljon, esim kaikki sosiaaliset tilanteet on ihan painajaista ja mietin aina että onko ihan pakko. Mitä Sä antaisit mulle neuvoks, jos mulla ei siis ole mahdollisuutta mennä sinne ilmaisutaidon tunneille? Olisin enemmän kuin kiitollinen sulle :)
http://iirisses-kuvailee.blogspot.fi/

Anni kirjoitti...

Heips! En ole ihan varma, mutta minusta tuntuu, että sinusta on video facebookissa sivustolla "Helsinki Horse Fair". Olen aika ylpeä itsestäni jos tunnistin sinut. :D Mutta tsemppiä paljon sinne päin ja tämä blogi on yksi lempi blogeistani! :)

Heta kirjoitti...

Irkkuuu- Heippa, yhtä ainoaa oikeaa vinkkiä en voi kertoa, mutta voin kerrata asioita, jotka ovat helpottaneet omaa elämääni. 1. Ota enemmän vastuuta omista menoistasi: Varaa esim. itse omat kampaamo/hammaslääkäri/ ym. jutut, mieluiten puhelimitse tai kasvokkain. 2. Etsi tilaisuuksia, jossa kukaan ei tunne sinua ja mieti mielikuvia: Millaisen kuvan haluat itsestäsi antaa? Vaikka olisit peloissasi, ei muiden sitä tarvitse tietää. Esitä aivan muuta kuin esimerkiksi koulussa; ole äänessä ja mukana menossa. 3. Ongelma ei katoa kieltämisellä vaan myöntämisellä, sinun on siis oltava ongelmasi ja mahdollisten muiden ihmisten yläpuolella tässä tilanteessa. Jos otat asenteeksesi sen, ettei punastuminen ole sinulle ongelma, ei se luultavasti ole muillekaan. Tiedän, miten vaikeata se on, mutta kun asian kanssa (tai siitä huolimatta) oppii olemaan itsevarma, saattaa huomata punastumisten vähenneen kuin itsestään. Tsemppiä sulle jatkoon, tidän ettei aina ole helppoa. Sinnittele ja yritä luottaa itseesi, siinä on ongelman avain. :)

Anni- Jepsis, siellähän mä huidoin :> Kiva kuulla, että tykkäät blogistani!

Silja kirjoitti...

Oi mikä postaus, samaistuin niin paljon! Kukaan ei oo koskaan oikein edes tuntunut ymmärtävän mun ongelmaani ja se on hirveää. Tää postaus oli ihan kun mun kirjottama! No mut hei ihan aiheeseen liittymättä, oot hirmu kaunis :3

http://cowswings.blogspot.fi/

Irkkuuu♥ kirjoitti...

Kiitos tosi paljon, et tiiäkkään kuinka arvostan tota! :)<3

Shannon kirjoitti...

Punastelu on kyllä niin vammasta sillon kun sitä tekee ite. Harvemmin kai ihmiset edes muiden naamasta niin paljon välittää, mut helposti vaan ajattelee et kaikki huomaa kun ite näyttää pölöltä. No mut, onneksi ihmiset tuppaa rentoutumaan vanhetessaan, että tollanenkin ongelma häviää helposti ihan vahingossa :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea heta!! Hienosti meni:)

Heta kirjoitti...

Kiitos kommenteista Silja & Shannon!

Ja kiitos anonyymille onnitteluista :)

Heta kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Ku luin tän ni tuntu et sä puhuisit suoraa musta :D

Heta kirjoitti...

Ano- :) Et siis ole yksin!