keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Hetki, kun mä tajusin, etten to-del-la-kaan halua kauppikseen


Yllätys.


Otsikkokin varmaan jo kertoo suurimmalle osalle, mistä on kysymys. Jos et tiedä, tässä pientä taustatarinaa:

Sain ehkä lukion toisella luokalla aika vahvan aavistuksen siitä, että haluaisin hakea kauppikseen opiskelemaan. Kuuntelin paljon mielenkiintoisia uratarinoita, joilla tuntui kaikilla olevan yksi yhtenäisyys: ne olivat saanet alkunsa kauppiksesta. Puhuin ihmisten kanssa, jotka olivat päässeet sisään. Tietyt aineet (Johtaminen/markkinointi) tuntui kiinnostavan. Viestinnän johtamisen integroituminen kauppikseen taisi olla viimeinen naula päätökseni päälle. Jo abivuonna tuntui, että aikalailla tiesin mitä halusin. 

Tähän hetkeen olen opiskellut kauppiksen sisäänpääsyteemoja kolme kuukautta. Olen myös tullut siihen tulokseen, että suurin osa asioista siellä on sellaisia, jotka eivät kiinnosta itseäni lainkaan. Muistan lukiossakin miettineeni, että minun henkilökohtaisesti ei todellakaan olisi kannattanut valita pitkää matikkaa. Tuskailin sen kanssa monesti, enkä kokenut saavani tarvittavaa apua, jotta olisin voinut ymmärtää laskuja. Tunsin itseni todella tyhmäksi ja erilaiseksi, kun en vaan oppinut ymmärtämään sitä kieltä. Kaikki ''osaamiseni'' (, jopa ''tilastot ja todennäköisyys'' -kurssini arvosana 10,) oli yhden illan haukionkala -ulkoaopettelua jäätävässä paniikissa. Vieläkin ihmettelen kirjoitusteni B:tä - sillä en todellakaan osannut yhtään mitään koko kokeessa. 

Lukiessani tiettyjä teemoja noista pääsykoemateriaaleista minulle tuli yhä uudestaan sama fiilis kuin noilla matematiikan kursseilla. Paljon asioita, joita en ymmärrrä: vaikka kuinka yrittäisin niitä hokea tai kuunnella. Epätoivo, kiinnostuksen puute ja ahdistus. Tätäkö tää nyt ois?

Vapaa-ajallakin mun elämääni alkoi varjostamaan epäselvä ahdistuneisuus, joka jatkui ja jatkui, vaikka koetin kuinka levätä tai etsiä parannuskeinoja erilaisiin ''oireisiin''. Tuntui, ettei mikään oikeen kiinnosta ja kaikki on vähän hukassa. Pari päivää sitten veivasin asioita mielessäni ees ja taas, ees ja taas. Ymmärsin, että yritän kulkea aivan vastatuuleen. Jos en jaksa opiskella näitä aiheita kolmea kuukautta, miten ihmeessä kestäisin opiskella niitä kolme vuotta?

Tämä oli ehkä se herättävin ajatus. Seuraavaksi mieleeni pongahti yksi oppi taloustieteeni kirjan luvusta, jossa käsiteltiin käyttäytymen mikrotaloustiedettä: miten ihmiset käyttäytyvät toistuvasti epärationaalisesti. Esimerkkinä uponneiden kustannusten harha, jonka mukaan ihmiset ovat taipuvaisia antamaan aiempien maksettujen kustannusten tai asiaan upotettujen työtuntien vaikuttaa päätökseen jatkamisesta. (Usein ihmiset jatkavat jotakin toimintaa vaan sen vuoksi, koska ovat jo antaneet sille niin paljon - vaikka jatkaminen ei edes olisi kannattavaa). 

Muistan, että valintaani kauppiksesta vaikutti suuresti myös virheellinen käsitys siitä, kuinka matematiikka olisi erilaista. No, eipä ollut. Sen lisäksi funktioita ja malleja tuntui virtaavan myös muihin aineisiin. Ja tämä jos mikä sai minut todellakin epämukavuusalueelleni. En ymmärrä tai osaa - enkä tosiasiassa ehkä haluakkaan. Taloustiedettä lukiessani törmäsin moniin mielenkiintoisiin juttuihin, mutta se ajatusmalli kaiken tunkemisesta ahtaisin muotteihin ... Se ei ehkä oo sitä, miten itse haluan asioista ajatella.
En kuitenkaan koe, että olisin menettänyt jotain. Nuo kirjat opettivat minulle paljon, ja nyt on vielä muutama viikko aikaa pyöritellä vaihtoehtoja  ja järjestyksiä muista hauista. Luultavasti ykköseksi kiilaa nyt viestintä Jyväskylän yliopistossa. Varalle luultavasti liikunta-alan opintoja ja viestintää amk-puolella. 

Koen, että mulle on tässä vuosien aikana kehttynyt aika hyvä itsetuntemus ja olen oppinut havaitsemaan asioita, jotka ovat mulle hyväksi - tai jotka eivät tee mulle hyvää. Tyytymättömyys ja tietämättömyys voivat helposti ahdistaa nurkkaan, josta on vaikea päästä pois. Uskalla kuitenkin kuunnella omaa fiilistäsi, sanoi ympäristösi mitä tahansa. Mitä väliä, vaikka joku sanoisi, että kauppiksesta on paremmat työmahdollisuudet? Mitä väliä, mitä muut ihmiset valinnoistasi ajattelevat? 

Jos on mahdollisuutena masentua ja ahdistua pysyvästi väärän opintoalan takia, en ottaisi sitä riskiä. Näyttäkää, että pärjäätte vaikka valitsisitte mitä. Kaikista eniten arvostetaan niitä, jotka tekevät työtään sydämellä - ja sydämellä voi tehdä vain työtä, johon kokee syvää paloa. Tärkeintähän on, että eletään sitä omaa elämää - itsensä takia.

Koska loppujen lopuksi, jokaisen onni on vaan itsestä kiinni.

2 kommenttia:

Viivik kirjoitti...

Peukku viestinnän opinnoille! ;) Uskon, että viihdyt sen aiheen parissa.

Hetaito kirjoitti...

Kiitti Viivi! Tämä lisää luottoani :--)