keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Katoamistemppu?


Moikka. 

Viimeisen kuukauden aikana mun elämä tuntuu kääntyneen aivan päälaelleen ja vaikka kuinka kuvittelin piteleväni lankoja käsissäni, niin eihän niin taas(kaan) tapahtunut. En oo eksynyt, oon vaan vähän hukassa. Asioita tuntuu tapahtuvan nopeammin kuin koskaan ennen, enkä mä oikeasti tunnu pysyvän perässä.

Elämä oli iisiä, kun tarvitsi ajatella vain urheilua - kun vikellys oli prioriteetti numero yksi ja oikeastaan kaikki asiat päätettiin sen ehdoilla. Viimeiset neljä vuotta elin tuolla mentaliteetilla, enkä todellakaan kadu hetkeäkään. Kaikki oli todellakin sen arvoista ja ajattelen edelleen, että kannattaa antaa aikaansa niille asioille, joita oikeasti rakastatte ja haluatte elämältä - koska se nyt vaan antaa kaikista eniten. 
Vaikka olin tiennyt jo pidemmän aikaa, että jokin vuosi kaikki muuttuu, niin tuntuuhan tämä sairaan oudolta. Tänä keväänä mun prioriteettinro yksi on kouluun pääsy. Opiskelun lisäksi käyn töissä ja vietän aikaani erään erityisen ihmisen kanssa. Kun tähän lisätään valmennusasiat, kamppailutreenaus ja oma lajitreeni, tarkoittaa se että jostain totutusta on pakko luopua - tai ainakin niitä menoja on karsittava. Olen onnekseni ymmärtänyt, ettei kaikkea tarvitse aina saada suoritettua kerralla - jokaiselle tekemiselle on oma aikansa ja paikkansa.

Onhan se haikea ajatus, mutta en mä vikellystä ole lopettamassa. Tämä tulee vaan ehkä olemaan kevät, jolloin itseäni nähdään vähemmän kisa-areenoilla. Pidän itsestäni koko ajan fyysisesti huolta, jotta olen kesän tullen (pääsykokeiden jälkeen) valmis palaamaan takaisin täyspainoiseen treeniin ja pääsen vielä loppukauden kisakarkeloihin mukaan. 

En todellakaan tiedä, mitä ensi syksynä tapahtuu. Toivottavasti aloitan uudessa opinahjossa ja keksin jonkun maata mullistavan tavan jatkaa kilpauraani. Jos niin ei käy, jatkan lajin parissa auttaen muita pääsemään eteenpäin. 

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa, eikä elämän liikettä pidä yrittääkkään liikaa vastustaa. Tehkää niitä asioita, jotka tekevät teidät onnellisiksi ja nauttikaa elämästä sen kaikkine kuoppine ja mäkineen. Muistakaa myös, että on ok välillä jättää sivuun myös niitä asioita, joista välitätte. Se ei tarkoita, ettei niiden pariin voisi palata myöhemmin. 


Olkaa armollisia itsellenne ja uskaltakaa muuttaa suuntaa, jos valitsemanne polku ei tunnukkaan oikealta. Elätte vain itseänne varten.

Ihanaa vuoden 2017 alkua - olkoon se yhtä hieno kuin edeltäjänsä!

7 kommenttia:

Viivik kirjoitti...

Ihana Heta, kaikkea kivaa ja valoisaa kevääseesi <3! Tuli jotenkin itsellekin tosi hyvä mieli tästä postauksesta, sellainen olo, että kaikki asiat virtaa oikeaan suuntaan. Pidetään peukkuja kouluun pääsylle!

P.S. Onko tämä eräs erityinen kuvassa? (kysyy nimimerkki Pohjattoman utelias -92)

emilia kirjoitti...

Toi teksti oli kyl aivan älyttömän taitavasti kirjoitettu :) Voin niin samaistua sun fiiliksiin, sillä ite oon nyt viettänyt abivuoden jälkeen alkanutta (tarkoituksellista) välivuotta, jonka aikana mun koko elämä on kääntyny aivan ylösalaisin. Oon joutunu palloilemaan työn, urheilun, kaukosuhteen ja muun sosiaalisen elämän välillä, mikä ei oo tosiaankaan ollu mitään helppoa. Nyt keväällä munkin prioriteetti numero yksi on kouluun pääseminen ja sen takia oonkin joutunu miettimään paljon, että mistä ihmeestä sitä voikaan karsia :D Poikaystävä tosin lähti just inttiin ja töitäkin saan sopivasti vähennettyä, että ehkä tästä jotenkin selvitään :)

Ja tsemppii sulle vielä luku-urakkaan!

Heta kirjoitti...

Viivi: Kiitos ihanasta kommentista! Eräs erityinen on poikaystäväni, eikä siis ole kuvassa :-)

Heta kirjoitti...

Emilia: Kiitos! Ihana kommentti ja sairaasti tsemppiä myös sulle lukemisiin! Laita kommenttia jos kaipaat vertaistukea :D

Viivik kirjoitti...

Heta: Ah, ymmärrän, kiva kuulla :). Mun mielikuvitus yhdisteli tekstiä ja kuvaa vähän liian villisti...

Sini kirjoitti...

Musta on ihana aina lukea näitä sun pohdintoja ja lohduttavaa, että joku muukin ajattelee paljon! Kaikella on tarkoituksensa ja aikansa ja joskus ne tärkeimmät jutut vain muuttaa muotoaan. Tai sitten ei. :)

Heta kirjoitti...

Sini: säpä sen sanoit! Kiitos piristävästä kommentista :)