perjantai 11. marraskuuta 2016

Ajatusvirtaa: Elämästä nauttimisen sietämätön vaikeus

Hei ystäväiset. 
 
Yrittelen tässä saada kiinni jostain ajatuksentyngistä, joita pääni sisällä sinkoilee.
 
Oon ollut poissa kotoa nyt 25 päivää, mikä tuntuu samaan aikaan todella pitkältä ajalta - kuitenkin ajalta, joka on pinkonut ohitseni leopardin tavoin. Viime kirjoituksen jälkeen olemme jälleen ehtineet työstää vaikka minkälaisia aktiviteetteja, ensin Gili Air -nimisellä paratiisisaarella ja nyt myöhemmin Lombokilla. Näistä kumpaakaan ei lukenut alkuperäisellä matkasuunnitelmallani, mutta täytyy kyllä kiittää rohkeuttaan tarttua uusiin haasteisiin, sillä molemmat paikat ovat kyllä olleet kokemisen arvoisia. Jälleen, kaikki se mitä olemme kokeneet, on jotenkin niin kovin suurta ja ihmeellistä. Suurempaa kuin sanat, joilla näitä tapahtumia voisi edes kuvailla.
 
Mä oon niin kauhean iloinen ja onnellinen, että oon päässyt oikeasti näkemään ja kokemaan näin paljon. Oon päässyt toteuttamaan paljon asioita, joista ennen vain haaveilin. Oon päässyt tekemään myös paljon sellaista, josta en olisi koskaan edes osannut haaveilla. Hienoimpina kokemuksina mainittakoon surffaus, sup-jooga ja snorklaus.
 
On myös ollut kovin outoa tajuta, kuinka erilaisia ihmisiä eri ympäristöissä oikeastaan kasvaakaan. Täällä on niin paljon ihmisiä, jotka ovat täynnä valoa, vaikka niillä ei käytännössä ole "yhtään mitään" (ts. maallista omaisuutta). Kaikkea ei voi kuitenkaan mitata aina rahassa.
 
Ainahan siitä puhutaan, että raha ei ole kaikki kaikessa, mutta oikeasti: kaikkihan nykypäivänä pyörii niiden eurojen tai muiden valuuttamerkkien ympärillä. Pyöritkö sinäkin? Rahalla saa paljon onnellisuutta edistäviä asioita, mutta yhtä asiaa sillä ei voi ostaa - nimittäin aitoa onnellisuutta, joka itseasiassa on mielentila. Se on mielentila, joka hyväksyy kaikki elämän käänteet, niin hyvät kuin huonot, tietäen että mikään ei kestä ikuisesti. On olemassa muutamakin quote, jonka mukaan et voi elää positiivista elämää, jos mielesi pyörii negatiivisten asioiden ympärillä. Tämä on mielestäni enemmän kuin totta. Ottaisitko itsellesi hetken pohtiaksesi, että onko sinun lasisi päivästä toiseen puoliksi täynnä - vai puoliksi tyhjä? Etsitkö omasta elämästäsi virheitä jotka pitäisi korjata - "virheitä", joiden eliminoinnin jälkeen olisit lähempänä unelmaelämääsi? Vertailetko itseäsi usein muihin - kuinka sinulle taas jaettiin huonoimmat kortit koko kaveriporukastasi?
 
Entä jos vain pyrkisitkin luomaan parhaan version itsestäsi? Entä jos et yrittäisikään pelata tätä elämän peliä kaverisi korteilla - vaan juuri niillä, jotka sinulle jaettiin. Ja juuri niin, kuin olisit saanut tarkalleen haluamasi käden.
Yritän vain sanoa, että elämäsi on juuri niin ihanaa tai kamalaa, kuin miten itse sen haluat ajatella. Toisten elämä saattaa näyttää paljon hohdokkaammalta, mutta sun elämäsi voisi olla ihan yhtä hohdokasta, jos keskityt sen kehittämiseen ainaisen vertailun sijaan. Vertailu on osa elämää, mutta yrittäkää löytää onni niistä asioista, joita teillä on.
 
Mua käskettiin kauheesti nauttimaan ajastani "täällä lämmössä"... Mutta miksei kukaan käske mua koskaan nauttimaan ajastani Suomessa? Tiedän, etten voi nauttia Suomessa merestä, valosta tai lämmöstä, mutta hitto vie - voin nauttia monista muista jutuista siellä! Nauttikaa hyvät ihmiset niistä asioista, joita teidän ympärillänne on. Mä en ainakaan aikonut lopettaa tätä elämästä nauttimista "sen takia, että palaan Suomeen". Siellä on kylmä ja pimeä... mut so what? Siellä on myös perhe, ystäviä, urheilua, kaunista luontoa, koti ja arki.
 
Hymyilkää, halatkaa ja kiittäkää. Ilahduttakaa toisia pienillä teoilla. Auttakaa muita nauttimaan elämästä, oli se sitten Suomessa tai missä ikinä. Tehkää myös itsellenne palvelus, ja nauttikaa omasta elämästänne tässä ja nyt. Vaikka kaikki asiat eivät olisi täydellisesti, on olemassa monia asioita, jotka ovat hyvin just nyt.
 
 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä olisiko tekstin asiaa paremmin voinut tiivistää. <3

Hetaito kirjoitti...

Kiitos <3